Sisältää mainoslinkkejä, merkitty *
Vihdoin on se aika vuodesta, kun alkaa olla juhlia ja saa miettiä lahjaideoita ystävälle pyöreiden vuosien lahjaksi, lahjaideoita hääparille, koulusta valmistuvalle, tupareihin ja ties mihin muuhun.
Muistelen, että tämä aika vuodesta on ollut stressaavakin, sillä juhlia on kertynyt tuon tuosta ja aina pitäisi olla joku inspiroiva lahjaidea, josta lahjan saaja varmasti pitää. Mutta nyt on tilanne toinen. Pandemia piti huolen siitä ainakin omalta osaltani, ettei juhlia ole juuri ollut (jollei lasketa omaa pyöreiden vuosien juhlavuotta ja useampia juhlallisuuksia sen osalta), eikä näin lahjojakaan ole tarvinnut paljon pohtia.
Nyt juhlia näyttää tulevan ryminällä, ja taho jos toinenkin haluaa juhlistaa pienempiä ja isompia merkkipaaluja ja saavutuksia. Enkä suinkaan näytä olevan ainoa, sillä tässä parin viikon sisällä olen käynyt useamman keskustelun aiheesta mitä hankkia lahjaksi yhteen jos toiseen juhlaan tai tilaisuuteen.
Tästä se idea sitten lähti, ja tässä teille näiden keskusteluiden tuotoksia. Itse kannatan aineettomia, syötäviä tai käytettäviä lahjoja, jotka eivät jää nurkkiin pyörimään. Mutta mikä tärkeintä, lahjan tulisi ilahduttaa lahjan saajaa, kenties jopa helpottaa hänen elämäänsä. Ideat liikkuvatkin pääosin näiden ympärillä.
Jotta alkava kesän juhlakausi olisi myös kukkaroystävällinen, vinkkaan myös ideoita, millä lahjakustannuksissa voi säästää. Kukapa ei nimittäin arvostaisi sitä, jos lahjan antaja näkee lahjan eteen vaivaa tai laittaa ajatusta mukaan.
Pidemmittä puheitta, tässä kooste useiden keskusteluiden tuloksena syntyneestä lahjaidealistasta: