Slider

Kokemuksia kreikkalaiselta Karpathoksen saarelta

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Olen hehkuttanut blogissani Kreikan Karpathosta joka kulmasta. Postausten määrästä ja monipuolisuudesta voi varmasti päätellä, että nautin Karpathoksesta täysillä siitä sekunnista lähtien, kun jalkamme koskivat ensimmäisen kerran tämän mielettömän upean kreikkalaisen saaren maanpintaa. Matkassa olimme heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Matkassa meitä oli mieheni ja 2-vuotias tyttäremme.



Nyt on aika koota kaikki kokemuksemme Karpathoksesta yhteen. Tässä postauksessa onkin linkitettynä kaikki kirjoitukseni tästä saaresta, joka ällistytti tuon tuosta.

Me kiersimme Karpathoksen pari kertaa vuokra-autolla ympäri, kävimme muutamalla saaren upeista ja niin toisistaan erilaisista rannoista, vierailimme pienissä, söpöissä vuoristokylissä kuin myös pitkään eristyksissä olleessa Olympoksen vuoristokylässä.

Kokeilimme Apollomatkojen retkivalikoimista valmista viinitilaretkeä, nautimme upeasta, viiden tähden hotellistamme, Alimounda Maresta ja sen ihanasta infinity-altaasta ja omasta hiekkarannasta.



Söimme hyvin, kuten Kreikan matkalla asiaan kuuluu ja ravintolavinkkejä satuimme saamaan jopa paikalliselta perheeltä, johon törmäsimme hotellin uima-altaalla.

Tässä kaikki kokemuksemme Karpathokselta. Lue kaikki tai poimi ne, mitkä itseäsi kiinnostavat. Tällainen oli meidän loma:

Oletko sinä käynyt Karpahtoksella tai suunnitteletko matkaa saarelle?



Matkustimme Karpathokselle yhteistyössä Apollomatkojen kanssa.

Pysy matkassa mukana:

Vinkit vuokra-autoiluun Karpathoksella

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Karpathos on mitä mainioin saari vuokrata auto. Välimatkat siellä on lyhyitä ja tiet erinomaisessa kunnossa. Saaren pystyisi helposti kiertämään yhdessä päivässä ympäri vaikka pariinkin otteeseen. Niin ei kuitenkaan kannata tehdä. Näkemistä Karpathoksella on nimittäin vaikka millä mitalla ja pysähdyksiin kannattaakin varata reilusti aikaa. Ja kuten aiemin hehkutin, on Karpathos yhtä näköalapaikkaa koko saari. Varoituksena, että auton todennäköisesti haluaa pysäyttää melkein sadan metrin välein. Jokaisen mutkan takaa aukeaa uusi, mieletön maisema.



Tällainen oli reittimme puolentoista päivän vuokra-autoilun aikana


Me vuokrasimme auton ensin yhdeksi päiväksi ja sitten myöhemmin viikolla vielä toiseksi. Ensimmäisenä päivänä ajelimme Meneteksen kautta länsirannikolle, rannikkoa pitkin Olympoksen kylään saaren pohjoisosaan, josta tulimme Euroopan kauneimmaksi rannaksi kahdesti valitun Apellan rannan kautta takaisin tukikohtaamme Karpathoksen kaupunkiin.

Toisena vuokra-autopäivänä kävimme tutustumassa saaren länsirannikon kahteen kylään, Finikiin ja Kato Lefkokseen. Länsirannalta ajoimme vuoristokylien, Piles, Othos, Volada ja Aperi, kautta toiselle saaren itärannikon kuvankauniille rannalle Achata Beachille lounaalle, josta palasimme takaisin hotellillemme jo kahden aikoihin iltapäivällä, sillä emme enää keksineet, mitä olisimme halunneet saarelta nähdä.

Lue lisää vierailupaikoistamme:
- Eristyksissä ollut vuoristokylä Olympos
- Pienet vuoristokylät Karpathoksen saarella
- Euroopan kauneimmaksi rannaksi valittu Apella Beach
- Karpathoksen kauneimmat rannat



Tässä muutama huomio vuokra-autoiluun Karpathoksella


1. Älä varaa autoa vuokraamon nettisivujen kautta

Katsoimme vuokra-autojen hintoja ennakkoon vuokraamoiden nettisivuilta. Hinnat olivat siinä 75 euron paikkeilla. Kävelimme myös suoraan Hertzin vuokraamoon kysymään hintaa autolle seuraavaksi päiväksi. Yllätykseksemme hinta oli 35 euroa per päivä + 5 euroa lastenistuimesta, vaikka Hertz on yleensä se kallis vuokraamo. Emme edes vaivautuneet kilpailuttamaan vuokraamoita vaan teimme varauksen. Otimme vuokra-auton vielä toiselle päivälle viikon lopulla ja silloin hinta oli enää yhteensä 35 euroa autosta ja istuimesta.

Me olimme matkassa heinäkuun ensimmäisellä viikolla, jolloin sesonki on jo kunnolla päällä. Mitään hätää ei ollut ainakaan tuolloin, ettei autoja olisi ollut jäljellä.



2. Serpentiiniä, jyrkkiä mutkia ja paljon ylä- ja alamäkiä

Karpathoksella korkeuserot ovat valtavia. Saaren korkein kohta on 1220 metriä ja sen huomaa. Tiet mutkittelevat ylös rinteitä, sitten taas alas. Ja jos eivät mene ylös tai alas, niin vähintäänkin mutkittelevat vuoren rinnettä myötäillen meren äärellä.

3. Tiet ajoittain liukkaita

Tiet voivat olla ajoittain liukkaita vuorilta tippuneen soran vuoksi. Osa soraisista mäistä on sen verran liukkaita, että nopeus kannattaa pudottaa minimiin.



4. Ei kaiteita

Teiden mutkat, mäet ja liukkaus eivät ole ainoita, jotka tekevät ajamisesta haastavaa. Jännitysmomenttinsa tekee myös se, että ajoittain teillä ei ole lainkaan kaiteita, vaikka pudotukset tieltä ovat jäätäviä.

Kaiteettomuudessa on toki se hyvä puoli, että myös auton ikkunasta on mahdollista saada otettua hyviä kuvia ;)

Huom! Ei kaidetta.


5. Välimatkat lyhyitä

Kuten jo mainitsin, on välimatkat Karpathoksella todella lyhyitä. Koko saaren ajaa etelästä pohjoiseen noin puolessatoista tunnissa. Saaren itärannikkoa vie yksi tie, länsirannikkoa toinen ja näiden lisäksi saaren halkoo kaksi vuoriston ylittävää tietä. Siinä se.

Me ajoimme kaikki nämä Karpathoksen neljä tietä päästä päähän, pysähdyimme kaikissa niissä paikoissa, joissa halusimmekin ja meillä oli vuokra-auto käytössä puolitoista päivää. Amoopin retken teimme toki erikseen paikallisbussilla, mutta silti en suosittele auton vuokraamista suorilta kokonaiseksi viikoksi, jollei sitten halua ajella samoja teitä useaan kertaan ristiin ja rastiin.



6. Ei ruuhkaa, mutta kaupungissa paljon yksisuuntaisia teitä

Karpathoksella ei pääse törmäämään liikenneruuhkaan. Ei kaupungissa eikä varsinkaan ympäri saarta ajellessa. Vaarallisista ohittajista ei tällä saarella tarvitse huolehtia, sillä ohittajia ei vain kertakaikkisesti ole. Silloin tällöin satunnainen auto tulee vastaan ja jos oikein hyvä tuuri käy, saattaa joku ajaa hetken perässäsi.

Vaikkei Karpathoksen kaupungissa ole ruuhkaa, on useimmat tiet yksisuuntaisia. Me käytimme pääsääntöisesti Googlen karttaa, mikä kertoo reitit oikein, mutta saatettiin me pari pätkää ajaa vääräänkin suuntaan. Hups.



7. Bensa-asemat keskittyneet saaren eteläosaan

Luin jostain ennen meidän matkaamme, että Karpathoksella kannattaa lähteä saaren pohjoisosiin tankki täynnä, sillä bensa-asemat ovat keskittyneet saaren eteläosaan. Tämä pitää kyllä paikkaansa ja bensa-asemat ovat eteläosissa, mutta toisaalta välimatkojen ollessa niin kovin lyhyitä, bensatankki ei juuri pääse tyhjenemään.



Vuokraatko sinä matkoilla auton? Miltä kuulostaisi ja näyttäisi ajella Karpathoksella?

Matkustimme Karpathokselle yhteistyössä Apollomatkojen kanssa.

Pysy matkassa mukana:

Tämä minut yllätti Karpathoksen saarella

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Olen ehtinyt hehkuttaa kreikkalaista Karpathoksen saarta vaikka kuinka paljon niin blogin puolella kuin kaikille mahdollisille ystäville, sukulaisille ja tutuille. Hehkutuksen aiheutti se, että saari pääsi yllättämään totaalisesti. En ollut osannut odottaa saaresta lähellekään näin hienoa, niin pientä, niin korkeaa, jylhää, kaunista. Kuten Karpathosta koskevien blogikirjoitusteni kommenttikentissäkin ovat myös muut kertoneet, ei Karpathokseen riitä mitkään ylistyssanat. Se vain kertakaikkisesti on järisyttävän hieno.

Tässä vielä koottuna kaikki se, mikä minut yllätti Karpathoksella:

1. Kauneus, kauneus ja kauneus


Jos tämä ei ole vielä jollekin käynyt selväksi, niin Karpathos on valtavan kaunis. Se, mikä siitä tekee niin kauniin, on kohta kaksi.



2. Korkeuserot


Eli korkeus. Tiesin, että Karpathos on korkea. Sen korkein kohta on 1215 metriä. Mutta se, miten nopeaan tiet kipuavat pilviin, on syy siihen, miksi saari on niin valtaisan kaunis. Jos muualla olen katsellut näin korkealta merenrantaa, mikä on jossain kaukaisuudessa, ehkä mielikuvituksen tuotoksena, ei Karpathoksella tarvitse näitä maisemia kuvitella. Ne ovat kaikki nenäsi edessä niin, että vatsanpohjasta ottaa. Tiet kiemurtelevat ylös vuorenrinnettä aivan meren vierellä, ja maisemat ovat huikeat. Karpathoksella olet yhtä aikaa meren rannalla ja korkealla vuoren rinteellä.

Rannatkin ovat pieniä poukamia vuorten keskellä. Vuoristo tekee niistä kauniita niin rannoilta käsin katsottuna, mutta etenkin sieltä vuoren rinteeltä.

Ja katsopa kokonainen koosteeni Karpathoksen kauneimmista rannoista:
- Karpathoksen kauneimmat rannat




3. Pienuus


Karpathoksen pienuus on siis läheisesti linkitettynä myös kauneuteen ja korkeuserojen huikeuteen. Mutta pienuudessa Karpathos yllätti myös muutoin. Karpathoksen kaupunki, Pigadia, oli yllättävän pieni ja söpö, ja saaren pienet vuoristokylät olivat niin valtaisan pieniä, ettei niihin ehdi juuri saapua, kun huomaa olevansa jo ohittanut koko kylän.

Saaren välimatkat olivat niin lyhyitä, että hyvä jos ehdimme asettautua autoon, kun olimme jo seuraavassa etapissa. Tämä on autoilun näkökulmasta aivan loistavaa, kun myös viikossa saaren ehtii kiertää ympäri vaikka useamman kerran. Lapsen päiväunien puolesta välimatkat olivatkin sitten niin lyhyitä, että emme lopulta jääneet oleilemaan ihan jokaiseen kylään, kun autossa oli nukkuva lapsi, jota emme halunneet tietystikään herättää. Onneksi ehdimme lähes jokaiseen näistä kohteista toisena autonvuokrauspäivänä.

Myös turistien vähäisyys yllätti. Jos suosituimmissa Kreikan kohteissa turismi on enemmän esillä kuin paikallisuus, on Karpathoksella edelleen toisin päin. Turistit sulautuvat paikallisten joukkoon, eivätkä paikalliset turistien sekaan.

Lue lisää Pigadiasta ja Karpathoksen vuoristokylistä:
- Karpathoksen kaupunki, Pigadia, lomamme tukikohtana
- Karpathoksen pienet vuoristokylät


Karpathoksen kaupunki, Pigadia

Meneteksen pieni vuoristokylä lähes kokonaisuudessaan.


4. Tuuli


Ensimmäisinä lomapäivinämme sää ei ollut tuulinen, mutta kun viikko hieman eteni, pääsimme tuntemaan Karpathoksen todellisen luonteen. Siellä tuulee. Olympoksessa vieraillessamme hulmuhameeni oli "hieman" vääränlainen asu, mutta onneksi talojen suojiin päästyämme sain kädet hameenhelmoista vapaaksi. Loppuviikosta osan päivistä rannoilla oli varjot niputettuina kiinni, etteivät ne lähde lentoon tuulen mukana. Myrskytuulista ei voi puhua, mutta Karpathos on kuitenkin huomattavan tuulinen saari myös kesäisin, kun useimmissa muissa kohteissa helteet karkottavat tuulet tullessaan.

Onko tuuli hyvä vai huono, sen voi jokainen päättää itse. Minä pidän tuulesta sen puolesta, että helle on miellyttävämpää. Saaren eteläosan leija- ja purjelautailijat pitävät näistä tuulista varmasti myös. Leijalautailu on kai kesäkuukausina saarella kiellettyä, mutta purjelautailijoita näimme useampiakin matkalla kentälle.

5. Ruoka


Osasin odottaa Karpathoksella hyvää ruokaa, mutten kuitenkaan ihan näin huippua. Olemme aina Kreikassa syöneet täydellisen hyvää paikallista ja perinteistä ruokaa. Karpathoksella saimme vieläkin täydellisempää perinteistä kreikkalaista ruokaa, ja vielä sen lisäksi aivan huipputäydellisen trendikkään kreikkalaisen illallisen. Karpathoksella huomasi, ettei ruokaa tehdä vain ja ainoastaan turisteille, jotka käyvät ravintolassa kerran koskaan palaamatta. Täällä ruokaa tehtiin täydestä sydämestä.

Lue lisää Karpathoksen ruokakokemuksistamme:
- Karpathoksen parhaat ravintolat



6. Kreikkalainen viini


Ja hei, kreikkalainen viinikin oli hyvää. En usko koskaan ennen maistaneeni laadukasta kreikkalaista viiniä. Nyt olen ja vakuutuin siitä, että myös kreikkalaiset osaavat asiansa viininvalmistuksessa.

Oletko sinä päässyt yllättymään matkallasi useammasta asiasta yhtä aikaa?

Matkustimme Karpathokselle yhteistyössä Apollomatkojen kanssa.

Pysy matkassa mukana: 

Karpathos - yhtä näköalapaikkaa koko saari

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Ennen matkaamme googlettelin kuvia Karpathoksen saarelta. Ajattelin, että minäkin haluan ehdottomasti löytää nuo mielettömät näköalapaikat, mistä muut matkaajat ovat napsineet kuviaan. Kukapa olisi arvannut, että missä tahansa Karpathoksella seisookin, on upealla näköalapaikalla? En muista, milloin olisin viimeksi ollut tällaisessa paikassa, missä haluaisi pysäyttää vuokra-auton tai bussin joka sadan metrin välein kuvan ottamista varten. Ainahan niitä suvantovaiheita on, milloin ei ole mitään nähtävää. Mutta ei, ei Karpathoksella.

Voihan Karpathos!

Tässä siis Karpathoksen parhaat näköalapaikat ja sehän on yhtäkuin koko saari:

















Matkustimme Karpathokselle yhteistyössä Apollomatkojen kanssa.


Pysy matkassa mukana:

Karpathoksen kauneimmat rannat

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Mikä on Karpathoksen kaunein ranta? Onko se Euroopan kauneimmaksi rannaksi parikin kertaa valittu Apellan ranta? Vai kenties joku toinen saaren useista täysin toisistaan erilaisista rannoista? Minulla ei ole vastausta. Kävimme viidellä eri kuvankauniilla Karpathoksen rannalla, enkä osaisi laittaa edes näitä minkäänlaiseen kauneusjärjestykseen. Pikkiriikkisellä Karpathoksen saarella on kuin onkin vaikka kuinka monta valtavan kaunista rantaa.



Karpathoksen kaupungista, Pigadiasta, löytyy pitkä hiekkaranta. Se on kuitenkin kovin tavanomainen ranta, eikä kerro Karpathoksen kauneudesta vielä mitään. Rantojen vuoksi kannattaakin Karpathoksella nähdä hieman vaivaa. Paras vaihtoehto rannoilla vierailuun on oma vuokra-auto, mutta myös paikallisbussit vievät rannoille. Tämän lisäksi Apollomatkojen retkivalikoimasta löytyy veneretki, jonka aikana vieraillaan kahdella upealla Karpathoksen rannalla.

Me vierailimme ensin Amopin kylässä ja Euroopan kauneimmaksi rannaksi valitulla Apellan rannalla. Luulin, että olisimme jo nähneet riittävästi. Onneksi vuokrasimme vielä viimeiseksi päiväksi auton ja vierailimme myös saaren länsirannikon rannoilla. Tässä esiteltynä kasa Karpathoksen kauneimpia rantoja.

Pidä penkistä kiinni, sillä tämä lista on pitkä ja kuvia on paljon. Vaikka Karpathos onkin pienen pieni saari, mahtuu sinne uskomattoman monta upeaa rantaa. Eikä ole pelkoa, että kun on nähnyt yhden, olisi nähnyt ne kaikki. Jokainen ranta on täysin omanlainen, ja silti niin valtavan hieno. Katso vaikka!

Amoopi Bay


Amoopi Bay on vain noin vartin bussimatkan päässä Karpathoksen kaupungista, Pigadiasta. Sieltä löytyy useampi eri rantapoukama, josta takuuvarmasti jokainen löytää mieleisensä. Rantabileitä ei kuitenkaan Amoopissa ole, eikä ruuhkaa ja rientoja kaipaavan kannatakaan lähteä Amoopiin. Sieltä löytyy niitä ihania pieniä poukamia, joissa saatat olla jopa rannan ainoa auringonpalvoja.

Lisää kuvia ja kokemuksiamme:
- Rauhaa ja kauneutta - Amoopin rantakylä Karpathoksella





Apella Beach


Apellan ranta on valittu kahdesti Euroopan kauneimmaksi rannaksi. Olen täysin samaa mieltä siitä, että ranta on aivan valtavan kaunis. Kristallinkirkas vesi, rantakalliot ja rannan vierestä kohoavat vuoret. Wau, wau ja wau. Sitä en sitten osaisikaan sanoa, onko tämä Karpathoksen (saati sitten koko Euroopan) kaunein ranta. Minusta nimittäin kaikki muutkin Karpathoksen rannat olivat niin valtavan kauniita.

Lue lisää kokemuksiamme Apellan rannasta:
- Euroopan kauneimmaksi rannaksi valittu Apella Beach





Achata Beach


Achata Beach oli myös ihana pieni poukama vuorten välissä, ja se sijaitsee Apella Beachin tavoin Karpathoksen itärannalla. Achatalle ajaessamme minulle meinasi tulla epätoivo, tulisiko ranta oikeasti koskaan vastaan. Tie kiemurteli saaren päätieltä solaa pitkin vaikka kuinka kauan. Sieltä se vihdoin tuli vastaan ja kyllä oli matkan arvoinen.

Rannalta löytyy pieni ravintola, jossa söimme lounaaksi souvlakiannokset. Eivät olleet saaren parhaimmistoa, mutta oikein hyvät olosuhteisiin nähden. Ravintolalla ei ole lainkaan sähköä, ja oluet ja virvoitusjuomatkin heillä oli suurissa, jäillä täytetyissä kylmälaukuissa.

Achatan rannan huonona puolena oli se, ettei siellä ollut juurikaan varjopaikkoja, jollei rannalla vuokrattavia varsinaisia aurinkovarjoja oteta huomioon. Pienen, liikkuvaisen lapsen kanssa mieluisampia rantoja olivat ne, joilla hiekkaleikkeihin pääsimme puiden varjoon.






Finiki


Oi Finiki! Tämä(kin) oli suosikkini - mikä ei olisi ollut :D Kävimme Finikin pienessä rantakylässä aamupäivästä, kun koko kylä vielä uinui. Kylä sijaitsee pienessä poukamassa, eikä saaren tuulista ollut täällä tietoakaan. Kylä oli niin söpö, että se olisi hyvin voinut olla vaikka nukkekoti. Finikiin ei sanat riitä. Se täytyy esitellä kuvin.

Sanottakoon kuitenkin se, että tämä ranta oli tosiaan pienen kylän kupeessa, joten paikalta löytyi useampikin ravintola ja pieniä kauppoja. Finiki voisi olla täydellinen tukikohta romanttisen loman viettoon.







Kato Lefkos


Kato Lefkos sijaitsee Finikin tavoin Karpathoksen länsirannalla. Rantakylä on yksi Apollomatkojen lomakohteista ja myös me pohdimme ennen matkaamme, josko olisimme valinneet hotellimme täältä. Jos emme olisi niin liikkuvaisia tai jos matkassa olisi ollut vaikka toinen lapsiperhe, Kato Lefkos olisi varmasti ollut mainio loman tukikohta. Kato Lefkoksen ranta näytti olevan saaren lapsiystävällisin, sillä paikan pääranta oli valtaisa poukama ja vesi oli matalaa pitkälle.

Poukamaa myötäili pienet ravintolat, joiden terasseilta oli mitä mahtavimmat näkymät merelle. Kyllä tällaista maisemaa katselisi viikon jos toisenkin lasten kirmaillessa rantavedessä.

Kato Lefkoksella näytti olevan useiden ravintoloiden lisäksi useita kauppoja ja matkamuistomyymälöitä. Paikka oli selkeästi turistinen, mutta silti mukavan rauhallinen - ja niin valtavan kaunis!









Mistä näistä rannoista sinä pidät eniten kuvieni ja kuvailujeni perusteella? Entä mistä löytyy sinun suosikkirantasi?

Matkustimme Karpathokselle yhteistyössä Apollomatkojen kanssa.

Pysy matkassa mukana:

Lue myös tämä

Ouril Pontao - kaupunkihotelli Kap Verdellä kokemuksia

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan