Australia parka! Metsäpalot ovat olleet Australian riesana jo viikkokausia. Metsäpalot ovat kyllä yleisiä Australiassa kesäaikaan, mutta ongelmahan tässä on se, ettei kesä ole Australiassa vielä edes kunnolla alkanut. Näin joulukuussa Etelä-Australiassa pitäisi olla loppukevät parhaimmillaan. Lämpötilat parinkympin kieppeillä, kesä aluillaan.
Mutta eipä ole tänä vuonna. Vähintäänkin marraskuun alkupuolelta asti, jollei pidempäänkin, metsäpalot ovat vaivanneet maata, etenkin sen itärannikkoa karmaisevalla tavalla. Googlailin, ja marraskuun loppupuolella Sydneyn ympäristöstä oli palanut jo lähes Keski-Suomen verran metsää. Ja tosiaan vain yhdestä osasta Australiaa, lopuista puhumattakaan. Niin surullista!
Kuvan taivaanrannassa näkyy kaksi eri metsäpaloa, ja taivas ei ollut ilmeisesti pilvinen, vaan aurinko sumentui savusta. Kuva torstaina 19.12.2019 Sydneyn yläpuolelta. |