Slider

Jos asuisin maalla, asuisin Italian Maremmassa

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Jos asuisin maalla, asuisin Maremmassa. Tarkemmin sanottuna asuisin Rocca di Montemassin viinitilalla. Tilan mahtipontisen upean päärakennuksen yläkerrassa. Samaisessa neljän makuuhuoneen huoneistossa, jossa muutama viikko takaperin majoituimme yhden viikonlopun verran.



Heräisin joka aamu kukonlauluun, ihastellen ikkunoista aukeavaan viinitarhojen ympäröimää järvimaisemaa. Aukaisisin ranskalaisen parvekkeen ovet. Ovet, jotka ovat tuplasti minun korkuiset (joskaan se ei totta puhuen paljon vaadi), ja nuuhkisin maalaisilmaa pohtien, millainen aamu tänään alkaisi.

Pujahtaisin makuuhuoneessa olevaan omaan kylpyhuoneeseen, ja jatkaisin hampaita harjatessa viinitarhamaiseman ihastelua. Aamulenkin voisin toteuttaa juoksentelemalla viinitarhojen välejä sikin sokin.







Lenkin jälkeen siirtyisin söpömpääkin söpömpään keittiöön ja kiehauttaisin kaasuliedelläni teetä ja puuroa. Ruokapöydän vaihtaisin isompaan. Sellaiseen, jonka ympärille mahtuisi vähintäänkin kymmenen ihmistä yhtä aikaa ruokailemaan. Täytyisiän kaikille Suomesta sankoin joukoin vierailemaan tuleville ystäville ja sukulaisille olla paikka pöydässä. Makuuhuoneita ainakin riittäisi ja niin riittäisi puutarhan antimiakin, Rocca di Montemassin viineistä puhumattakaan.






Rocca di Montemassin viinitilalla asuu ympärivuotisesti tilan muutamia työntekijöitä, kuten esimerkiksi vierailumme isäntä ja kokki, joka loihti meillekin upean neljän ruokalajin lounaan käyttäen tilalla ja sen lähellä kasvatettuja kasviksia ja lähiseudun riistaa.

Turistisesonki ja sadonkorjuu olivat jo ohi meidän vierailumme aikana, ja elo viinitilalla vaikutti ihanan leppoisalta. Aamun sarastaessa olimme ainoita hereillä olevia, iltapäivällä näimme porukan kokoontuneen puutarhaan kahville ja jutustelemaan. Koira juoksi ympäriinsä ja kävi tervehtimässä myös meitä aina mennessämme ja tullessamme. Kaikilla vaikutti olevan hyvä olla.

Maremma ympäristönä on myös uskomattoman täydellinen. Maalaismaiseman ja viinitarhojen lisäksi lähietäisyydellä on keskiaikaisia pieniä, todella kauniita vuoristokyliä, erinomaisia ja edullisia ravintoloita, hieman isompi Grosseton kaupunki sekä rannikko satamakylineen ja hiekkarantoineen.





En ole koskaan haaveillut maalla asumisesta. Pidän siitä, että naapurit ja palvelut ovat kävelyetäisyyden päässä, ja arvostan yli kaiken pyöräilymatkaa töihin. Kiireisen syksyn keskeltä tänne Maremman täydelliseen ympäristöön ja ihanaan rauhaan saapuminen oli kuitenkin todella tervetullutta vaihtelua. Rauha ja hiljaisuus teki hyvää.

Harvemmin sitä ihastuu matkakohteeseen niin, että haaveilee muuttavansa sinne. Näin kuitenkin kävi Maremman kohdalla. Täysin tosissani en ole haaveiluni kanssa, mutta kuten sanotaan, haaveilu ei maksa mitään. Eli:

Jos asuisin maalla, asuisin Maremmassa.



PS. Jos Maremma herätti kiinnostuksesi, lue myös aiemmat kirjoitukseni:



Pysy matkassa mukana:

Mikseivät turistit ole vielä löytäneet täydellistä italialaista matkakohdetta, Toscanan Maremmaa?

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Toscana on miljoonien turistien unelmakohde. Ihmisvirrat täyttävät Chianti Classicon viinialueen, Firenzen museot ja nähtävyydet, Sienan ravintolat ja kadut. Toscanan rannikolla, aivan maakunnan eteläosassa sijaitsee Maremman alue, jossa on kaikkea sitä, mitä muualtakin Toscanasta löytyy, ja lisäksi paljon muuta. Silti turistit eivät ole löytäneet Maremmaa. Miksi?



Me vietimme syyskuun viimeisenä viikonloppuna pari päivää Maremmassa Rocca di Montemassin viinitilalla ja ihastuimme sekä viinitilaan että alueeseen ikihyviksi. Arvata saattaa, pari päivää alueella oli aivan liian vähän, emmekä ehtineet nähdä kuin pintaraapaisun kaikesta tästä täydellisyydestä. Näkemättä jäi niin paljon, että voisin varata vaikka tältä istumalta uuden matkan Maremmaan. Seuraavalla kerralla tosin vietän Maremmassa vähintään viikon. Ehkä kaksi. Jos aikaa olisi käytettävissä äärettömästi, vielä pidempäänkin.

Saanko esitellä täydellisen italialaisen lomakohteen, Maremman!

Lyhyt matka Roomasta


Mikä onkaan täydellisempää kuin se, että lentokentältä on lyhyt matka varsinaiseen kohteeseen. Vielä sellaiselta lentokentältä, jonne on tarjolla huippuedullisia lentoja jatkuvalla syötöllä. Me vuokrasimme auton suoraan Fiumicinon lentokentältä ja olimme parissa tunnissa perillä Maremmassa. Ei Rooman keskustan ruuhkia, ei sekoiluja kehäteillä. Hyväkuntoinen, kaksikaistainen moottoritie suoraan perille saakka.

Vaikka tällä kertaa olimmekin aikuisten kesken matkassa, ajattelen silti kohteita aina myös lapsiperhenäkökulmasta. Tällä matkalla lapsetkaan eivät ehtisi kyllästyä autossa istumiseen. Ja toisaalta, eipä sitä itsekään viitsi pelkän pitkän viikonlopun aikana tuhlata tunteja siirtymisiin.

Kaunista maalais-, viinitarha- ja merenrantamaisemaa


Kauneus saa minus aina innostumaan, ja Maremmasta sitä löytyy! Luulin päätyväni laakealle ja tasaiselle, kenties hieman tylsälle Maremman alueelle, mutta mitä vielä. Meitä olikin vastassa kaunista maalaismaisemaa - kyllä, tasaistakin - jossa suora, mäetön tie saattoi kestää kymmenisen kilometriä. Välillä ohitimme tomaattiviljelmiä ja oliivipuita, välillä ajelimme keskellä viinitarhoja, osaa viljelmistä emme edes tunnistaneet.

Maalaismaiseman lisäksi ajelimme pieniä serpentiiniteitä ylös vuorten rinteille pieniin keskiaikaisiin kyliin, ihastelimme kukkulalta merenrantamaisemaa ja kipusimme alas tepastelemaan hiekkarannalle ja sieltä kalastajien satamaan terassille.

Ihastelimme auringonlaskua Montemassin kylän rinteiltä ja heräsimme auringonnousuun keskellä viinitarhoja.

Minne ikinä katsoimmekaan, oli kaunista ja erittäin siistiä ja hyvin hoidettua. Kuin koko maiseman jokainen yksityiskohta olisi suunniteltu ja rakennettu oikealle paikalleen.

Näimme useamman joukon pyöräilijöitä näillä Maremman tasaisilla pätkillä.


Tomaatteja :)



Pienet keskiaikaiset vuoristokylät


Maremman maiseman yksi parhaita puolia ovat ehdottomasti korkealle vuorten rinteille rakennetut keskiaikaiset kylät. Ne ovat kuin pieniä nukkekotiryppäitä niin kaukaa kuin itse kylästäkin käsin katsottuna. Illalla kylät vasta upeita ovatkin valaistuina täydessä pimeydessä.

Jos muuten Maremman alueella saakin ajella kilometrejä ja kilometrejä pitkiä, suoria teitä, näihin kyliin ajaessa pääsee myös serpentiiniteiden tuntumaan. Pää on pyörällä ja korvat lukossa, mutta on se sen arvoista. Vasta näistä kylistä käsin pääsee nauttimaan täysillä Maremman koko maisemasta.

Me kävimme Montemassin ja Vetulonian kylissä. Käymättä jäivät ainakin Montemassin lähettyvillä olevat pienet, rauhalliset Roccatederighin ja Roccastradan kylät sekä Massa Marittima, joka on alueen tärkein keskiaikainen keskittymä täynnä museoita ja taidetta.



Montemassi

Vetulonia

Vetulonia

Maremman maisemaa Vetuloniasta kuvattuna.

Vetulonia


Hyvää ruokaa lähes joka ravintolassa


Jos Roomassa on lottovoitto päätyä hyvään ravintolaan ilman ennakkoselvitystä, on Maremman ravintolat tasaisesti hyviä. Voisin kuvitella eron johtuvan siitä, että Maremmassa ruokaa tehdään paikallisille asiakkaille, eikä kerran ravintolassa vieraileville turisteille.

Tässä muutama ravintolavinkki, jotka saimme Rocca di Montemassin viinitilalta. Me testasimme osan, mutta kaikkiin emme ehtineet. Siinä onkin erinomainen syy palata alueelle :)

Montemassin kylä
- Ristorante Il Guidoriccio

Roccastradan kylä
- La Bettola
- Rosmarino

Valpiana
- La Novella

Castiglione della Pescaia
- Osteria del Mare
- Posto Pubblico

Grosseto
- Wineria

Il Guidoriccio Montemassin kylässä.

Il Guidoriccio Montemassin kylässä.

Alkupaloja Wineriassa Grosseton kaupungissa.

Isomman kaupungin vilinää Grossetossa


Maremmassa ei tarvitse olla aivan täysin maalaistunnelmissa, vaikka se onkin aika ihanaa. Grosseto on alueen isoin kaupunki ja sieltä löytyy kaupat shoppailuun, ravintolatarjontaa ja baareja yöelämää hakeville. Kaupungin kapeat kujat olivat täynnä toinen toistaan söpömpiä viinibaareja. Nähtävyyksien etsijöille Grossetossa on vaikka kuinka paljon kirkkoja ja palateseja sekä aukioita patsaineen. Vanhaakaupunkia ympäröi lisäksi erittäin hyvin säilynyt kaupunginmuuri.

Me kävimme Grossetossa vain ilta-aikaan syömässä ja lasillisilla. Ravintola Wineria - tämäkin - oli ihana! Päädyimme syömään vain alkupalalajitelman, koska olimme juuri syöneet koko iltapäivän kestävän neljän ruokalajin lounaan.

Kaupungissa sattui olemaan samaan aikaan tempoajokisat, jonka vuoksi emme päässeet ajamaan muurien sisäpuolelle autolla. Onni onnettomuudessa, sillä oli paljon helpompaa jättää auto muurien ulkopuolelle ja tutustua kaupunkiin jalkaisin. En haluaisi edes tietää, miten meille olisi käynyt, jos olisimme lähteneet ajelemaan pienille sivukujille.






Upeita (luomu)viinejä suoraan tilalta


Maremman alue ei ole Toscanasta se tunnetuin viinialue. Useimmat ovat varmaan kuulleet Chiantista, Chianti Classicosta tai Montepulcianosta. Maremman viinit ovat kuitenkin viime aikoina nostaneet päätään ja alueelta löytyy useampikin iso viinitalo. Me majoituimme ja vierailimme Rocca di Montemassilla, jota suosittelen vierailukohteeksi ihan kaikille.

Lisää voit lukea Rocca di Montemassin vierailustamme tästä linkistä.




Hiekkarannat ja satamakylät kivenheiton päässä


Kivenheiton päässä tai tukikohtana. Maremman alue ulottuu rantaan saakka, joten Maremmaan voi hyvin lähteä rantalomalle. Me majoituimme Rocca di Montemassin viinitilalla, joten meidän majoituksestamme rannalle oli reilun parinkymmenen minuutin ajomatka.

Me vierailimme yhdessä merenrantakylässä ja valitsimme viinitilalta saadun suosituksen perusteella Castiglione della Pescaian. Me ajoimme ensimmäisenä kylän kukkulan huipulle ihastelemaan maisemaa. Luonnonpuisto, linna meren rannassa, hiekkaranta, satama. Wau.

Löysimme myös lauantaimarkkinat, ihanan kahvilan satamassa ja lokakuun alun vuoksi lähes tyhjän hiekkarannan. Mieletön paikka!










Museoita ja taidetta


Me harvoin kiertelemme museoita matkoillamme, mutta koska ne ovat niin monen muun matkojen ohjelmassa, on ehdottoman mainitsemisen arvoista, että Maremman alueelta löytyy paljon museoita ja taidetta.

Päiväretkietäisyydellä muut Toscanan kohteet


Jos tässä kaikessa ei riitä täytettä matkallesi riittämiin, ovat kaikki Toscanan muut kohteet päiväretkietäisyydellä. Tukikohtana Maremma on kuitenkin täydellinen juurikin sen sijainnin vuoksi. Sekä ranta että Rooman lentokenttä ovat molemmat lähellä.

Maremmassa on siis aivan kaikki palaset kohdillaan, mitä minä ikinä voisin lomakohteeltani toivoa. Voiko näin täydellistä ollakaan?

Oletko sinä käynyt Maremmassa? Tai edes kuullut alueesta?

Pysy matkassa mukana:

Rocca di Montemassi - viinitilavierailulla lähellä Roomaa

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Juuri kun olin ajatellut nähneeni maailmaa sen verran, että wow-hetket olisivat yhä harvemmassa, alkoi niitä sadella urakalla. Viimeisimpänä wow:na Rocca di Montemassin viinitila Toscanan rannikolla Maremmassa.



Valitsimme viinitilan lomamme vierailukohteeksi sen vuoksi, että se on niin lähellä Roomaa. Viinitila on toki työnantajani edustuksessa, mutta pitkän viikonlopun aikana emme olisi ehtineet kauas, saati sitten halunneet istua koko viikonloppua autossa. Rocca di Montemassille ajaa Roomasta parissa tunnissa ja suoraan Fiumicinon lentokentältä ilman ruuhkaa kenties vieläkin nopeammin. Fiumicinolta lähdettäessä ei nimittäin tarvitse käydä lainkaan Rooman sekavilla kehäteillä, vaan kentältä pääsee suoraan sujahtamaan motarille kohti Maremmaa.

Saavuimme Rocca di Montemassille kuuden aikaan perjantai-iltana. Olimme nähneet ennakkoon vain kuvan tilan yhdestä rakennuksesta. Muutenkin luulin tietäväni Maremman olevan melko tasaista aluetta, jossa kauniit vuoret ja kukkulat vain näkyisivät kaukana horisontissa. Aina on niin ihanaa, kun tieto osoittautuu vääräksi ja todellisuus on upeampaa.



Ajoimme sisään Rocca di Montemassin porteista. Silmämme suurenivat, katsoimme toisiimme ja aloimme haukkoa henkeämme. Mitä ihmettä? Ei meille tällaista luvattu. Tämähän on tuhatkertaisesti hienompaa kuin mitä olimme odottaneet. Wau. Katso nyt tätä pihapiiriä! Voiko näin kaunista ollakaan? Voi. Rocca di Montemassilla on.



Tilan isäntä tuli meitä vastaan ja ohjasi meidät kohti huonettamme. Kävelimme päärakennuksen ali, porttien läpi toiselle puolelle rakennusta. Wau. Katsokaa taas!

Tilalla on pieni tekojärvi, johon vesi tulee putkistoa pitkin suoraan vuorilta. Järven vettä käytetään köynnösten ja myös muiden viljelmien kasteluun.






Ja ei, wow:t eivät loppuneet vielä tähänkään. Majoituimme tilan päärakennuksen yläkerrassa neljän makuuhuoneen huoneistossa. Sängystä (ja myös vessasta) katselimme tätä ihanaa viinitarha- ja järvimaisemaa.


Nousin kukonlaulun aikaan katsomaan auringonnousua. Kyllä kannatti!



Rocca di Montemassi vierailukohteena


Ainakaan vielä Rocca di Montemassi ei vuokraa huoneitaan ulkopuolisille, mutta lähiympäristössä on paljon tarjolla erilaisia majoitusmahdollisuuksia hotelleista villoihin ja maatilamajoituksiin. Ja koska viinitilalle on vain parin tunnin ajomatka Roomasta, toimii se myös erinomaisena päiväretkikohteena Roomasta käsin.

Rocca di Montemassin viinitarhat, puutarha ja pihapiiri jo itsessään on mielettömän kauniita, mutta siinä ei todella ole kaikki, mitä tilalla on tarjota.

Tilan yhteydessä toimii museo "Museum of Rural Civilization", joka keskittyy Maremman alueen perinteisiin. Museossa on esillä vanhoja viiniteossa ja -viljelyssä käytettyjä välineitä ja lisäksi myös muita maatalouden ja käsityöläisten käyttämiä välineitä. Kaikki esineet ovat 1800-luvun lopulta tai 1900-luvun alkupuolelta. Tuntui todella mielenkiintoiselta nähdä kaikki tämä keskellä Maremman maaseutua juuri siellä, missä välineitä on oikeasti aikoinaan käytetty.




Viinitilalla on tietysti myös viinimyymälä, jossa on myynnissä ainakin tilan omia viinejä, sekä joitain Chianti Classicon alueella sijaitsevan Castello d'Albola -viinitilan viinejä.

Viinikierroksia tilan henkilökunta pitää sekä ryhmille että pienemmille seurueille englanniksi, saksaksi ja ranskaksi.

Onpa tilan viinikellarissa järjestetty myös häitä ja muita pieniä ja isompiakin juhlia, tastingejä ja tilaisuuksia.



Viinitynnyrit ovat aina kauniita, mutta osaavatpa terästankitkin olla sitten sööttejä vaaleanpunaisine mittanauhoineen.



Osoite:
Rocca di Montemassi
Strada Procinciale 91
Loc. Pian del Bichi
58027 Roccastrada (GR)

Google Maps löytää tilan nimellä Rocca di Montemassi.

Aukioloajat:
Kesäaikaan tila on avoinna tiistaista lauantaihin 10-19, maanantaisin 10-12:30 ja 14:40-17.
Talvikuukausina tila on avoinna arkipäivisin 10-18.
Muina aikoina vierailu tulee sopia ennakkoon soittamalla tai sähköpostitse.

Lisätietoja:
info@roccadimontemassi.it
+39 0564 579700
www.roccadimontemassi.it

Kohti luomutuotantoa


Rocca di Montemassi on nyt parin vuoden ajan toiminut luomutilana, mutta koska Italian lainsäädäntö vaatii muutaman vuoden toiminnan täysin luomuna ennen sertifikaattien myöntämistä, tila ei ole vielä virallisesti luomu.

Tällä meitä ajelutettiin pitkin poikin Rocca di Montemassin viinitiluksia.



Viinien lisäksi tilalla viljellään muun muassa vehnää ja onpa heillä kaksitoista lehmääkin. Molemmat näistä ovat tukemassa luomutuotantoa. Vehnä myydään pääsääntöisesti ulkopuoliselle pastan tuottajalle. Tilalla on myös pieni puutarha, jossa kasvaa ainakin viikunoita ja oliiveja.



Maremmalaisittain on kovin tavallista, että mahdollisimman paljon ruokapöydän antimista on tuotettu lähellä. Meille tarjoiltiin neljän ruokalajin lounas, jossa oli ainakin oman puutarhan papuja, lähiseudulta metsästettyä peuraa, lähitilan ricotta-juustoa, oman tilan viikunoita. Ja tietysti ruuat tarjoiltiin oman tilan viinien kera.




Suosittelen lämpimästi Maremmaa matkakohteena


Maremma kaikkinensa oli upea matkakohde. Voisin hyvin viettää siellä vähintäänkin kokonaisen viikon tai parikin. Tulipa minulle tunne, että jos asuisin maalla, asuisin juuri täällä (ja se on paljon sanottu se, nimittäin en missään nimessä haaveile maalla asumisesta).

Ja kuten sanottu, Rocca di Montemassi toimii varmasti myös täydellisenä päiväretkikohteena Roomasta. Jos siis vietät muutaman päivän Roomassa, lähde ihmeessä päiväksi Maremman maaseudulle viinitilavierailulle. Voin taata, että se on sen arvoista!

Maremmasta alueena kirjoitan pian lisää, mutta vinkattakoon jo nyt, että Rocca di Montemassin vierailun yhteydessä kannattaa ehdottomasti piipahtaa viereisessä Montemassin kylässä. Me kävimme siellä erinomaisessa Ristorante Il Guidoriccio -ravintolassa ja ihasteltiin tätä keskiaikaista linnamaista kylää ja sieltä aukeavaa upeaa maisemaa ja auringonlaskua.






Maremma oli tarjonnaltaan aivan valtavan kattava, suorastaan täydellinen italialainen matkakohde viineineen, ruokineen, kylineen, vuorineen, rantoineen. Rakastuin.

Pysy mukana matkassa:

Lue myös tämä

Ouril Pontao - kaupunkihotelli Kap Verdellä kokemuksia

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan