Slider

Tällainen on täydellinen lapsiperhehotelli @Sheraton Vistana Villages, Orlando

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Olemme olleet lapsemme kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana useammassa(kymmenessä) hotellissa. Taso on vaihdellut parin tähden perushotellista viiden tähden luksukseen. Siitä yhdestä parin tähden virheestä oppineena useimmat hotellit ovat kuitenkin olleet sieltä paremmasta päästä. Viidestäkin tähdestä on kuitenkin moneksi.



Se, mikä on juuri itselle täydellinen riippuu hyvin paljon omasta seurueesta ja loman tarkoituksesta. Onko matkalla aikuisten keksen vai perheenä? Minkä ikäisiä lapset ovat? Onko tarkoitus viettää aikaa hotellilla vai käydä siellä vain nukkumassa? Ja tietysti se, mihin on tottunut. Kun tasoa kerran korottaa, on matalampaan tasoon hurjan vaikea palata takaisin.

Kun hotellin hinta-laatu-suhde ei kohtaa @ Orlando Hawthorn Suites

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Orlando on kallis hotellikaupunki. Kallis on aina kovin suhteellinen käsite, mutta jos lähes 150 eurolla yötä kohden saa tätä tasoa, niin en halua edes tietää, mitä edullisemmalla olisi saanut. Onneksi meidän ei tarvinnut ottaa siitä selvää.



Luulen nimittäin, että edullisemmalla hinnalla olisi saanut ainakin luteita. Niitä on nimittäin Orlandon hotelleissa riesaksi asti - ainakin niissä edullisimmissa siis, eikä hintakaan kai ole takuuna luteettomuudesta. Vähintäänkin Orlandon hotellia etsiessä kannattaa ensimmäisenä googlettaa, onko hotelli saanut valituksia ludeongelmista. Ainakin minä ruksin hotelleja sitä mukaa listaltamme, mitä ludepalautteita tuli vastaan. En vain kertakaikkisesti haluaisi ottaa sitä riskiä.

Orlandon Outletit ja muut edulliset shoppailuvinkit

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

No nyt on shopattu. Paljon.

Lähdimme Orlandoon kolmen laukun kanssa, joista yksi oli pakattuna toisen laukun sisälle. Matkatavaraa meillä oli siis puolentoista laukun verran. Tasan puolet oli siis mahdollisuus täyttää Orlandon tuliaisilla. Ja vaikka kymmenisen kiloa laukut jäivätkin vajaiksi maksimista, sanoisin, että saimme ostettua riittävästi vaatteita seuraavien vuosien varalle.



Jos joku joskus ihmettelee, miksi minulla on jatkuvasti varaa matkustaa, niin tässä on se syy. Ostan vaatteita itselleni kerran kolmessa vuodessa, eli aina Floridasta lähtevän Karibian risteilyn yhteydessä. Matkan jälkeen kaappini ovat pullollaan toinen toistaan edullisempia merkkivaatteita, joiden käyttöikä on useamman vuoden. Näiden välivuosien aikana voinkin siis laittaa kaiken ylimääräisen rahan (ja ajan!) matkoihin, kun vaatteisiin ei kulu pennin jeniä.

Kaupoilla ammattilaisten kera ja vieläpä Black Fridayna


Kolusimme Orlandon kauppoja yhdessä ystäväperheemme kanssa, jotka ovat matkanneet kaupunkiin edullisille ostoksille jo vuosia. Näin mekin pääsimme parhaille mahdollisille apajille.

Ajankohdan kanssa meillä kävi aikamoinen tuuri, kun satuimme lentämään Orlandoon kiitospäivän torstaina. Heti seuraavana päivänä olikin Black Friday, ja sen tietänee jo jokainen suomalainenkin, mitä se tarkoittaa: äärimmäisen hyviä tarjouksia!

Jos joku kritisoikin Black Fridayta turhana kulutusjuhlana, niin itseni kannalta näen päivän kovin ekologisena vaihtoehtona. Olihan se lähestulkoon ainoa päivä vuodesta, kun ostin ylipäätään mitään.

Aamutuimaan ostoksilla - kaupathan aukeavat Black Fridayna jo puoliltaöin.


Minne mennä Orlandossa edullisille ostoksille?


Emme tosiaan ehtineet koluta koko Orlandoa, mutta sanoisin, että kolusimme kuitenkin hyvän valikoiman edullisia ostospaikkoja.

Orlandon Outletit


Me kävimme kahdessa eri Orlandon outleteista: Premium Outlets Orlando Vinelandissa ja Premium Outlets Orlando Internationalissa

Ensimmäiseksi yöksi valitsimme hotellin tarkoituksella Vineland-outletin vierestä, jotta pääsisimme heti aamuyöstä Black Friday -ostoksille. Ei. Emme sentään laittaneet kelloja tätä varten soimaan, vaan tiesin kokemuksesta, että tulisimme aikaeron vuoksi heräämään ennen kukonlaulua. Juuri näin kävi ja olimme jo aamukuuden jälkeen outletissa kaupoilla. Saimme shoppailla vaatteemme kaikessa rauhassa. Olimme kymmeneen mennessä jo valmiit, emmekä olleet jonottaneet yhteenkään liikkeeseen, sovituskoppiin, emmekä juurikaan edes kassoille. Voin kertoa, että lähtiessämme tilanne oli jo täysin toinen.




Kävimme myöhemmin myös International-outletissa, josta löytyy Vinelandista poiketen myös esimerkiksi Gantin, Quicksilverin ja Victoria's Secretin liikkeet. Lisäksi esimerkiksi DKNY:n valikoima oli International-outletissa huomattavasti Vinelandia laajempi. Toisin oli sitten Calvin Kleinilla, missä valikoima oli lähestulkoon sama molemmissa.

Kumpaan tahansa tai minne tahansa Jenkkien outletiin menet, muista aina poimia outletin nettisivuilta kupongit matkaan. Ei riitä, että koko liikkeen jo valmiiksi edulliset tuotteet ovat alennettuina esimerkiksi puoleen hintaan, vaan tämän lisäksi kupongeilla saa vielä lisäalen. Esimerkkinä Black Friday, jolloin ostimme Gapin lastevaateosastolta poistohyllystä tuotteita, jotka olivat valmiiksi puoleen hintaan, Black Friday -alennuksena koko Gapin liike oli -60 % ja tämän lisäksi saimme kupongilla vielä -15 % alennuksen. 

Muista aina tulostaa (tai ottaa kännykällä kuva) outletin nettisivuilta kupongit etukäteen. Näin saat alennetut tuotteet ensin alennuksella ja sen jälkeen vielä kupongin lisäalennuksella.


Ross Dress for Less - löytöjä outletejakin edullisemmin


Tässä varsinainen tarjoushaukkojen unelmakohde - Ross Dress for Less. Minä ainakin innostuin. Innostuin niin paljon, että kun menin ostamaan pikkujoulumekkoa, menin sovituskoppiin seitsemän mekon kanssa, joista ostin viisi. Turhaa? Ei lainkaan! Jos mekkojen hinnat olivat 13 dollaria kappaleelta ja luotuja kuin minulle, oli ne vain kertakaikkisesti ostettava. Oli joukossa myös "kallis" Calvin Kleinin mekko, joka maksoi 25 dollaria. Ai niin, ja juhlakengät. Yhteensä maksoinkin näistä kaikista noin sata euroa. Täydellistä!

Ross Dress for Less -liikkeen huono puoli on siinä, että vaatteet eivät ole lajiteltuina merkeittäin, eikä edes tuotteittain, joista voit valita itsellesi sopivan koon. Vaatteet ovat lajeittain ja koottain. Esimerkkinä kaikki mekot ovat samassa rekissä koon mukaan. Rekistä ei siis yhdellä silmäyksellä näe, onko siellä juuri sinulle jotain, vaan ostosteluun täytyy käyttää hieman vaivaa ja käydä rekki läpi vaate kerrallaan. Hieman kirpparihenkistä ja työlästä, mutta palkitsevaa - vähintäänkin näiden mekkojeni osalta! Ja merkkivaatelöytöjä voisi ajan kanssa tehdä paljon, paljon enemmänkin!



Ross Dress for Less -liikkeitä on ympäri Orlandoa (varmasti muuallakin Jenkeissä) ja navigaattorit löytävät ne hyvin nimen perusteella.

Vaatteiden lisäksi teimme - tai lapsemme teki - hyviä lelulöytöjä. Ostimmekin kasan joululahjoja pilkkahintaan ja vielä erinomaisen tehokkaasti. Lapsi valikoi mieluisensa ja minä kävin ostamassa ne salaa.

Ross Dress for Lessin yhteydessä oli usein toinen vastaava liike TJ Maxx. Hieman upgreidattu versio Rossista niin järjestyksen, viihtyvyyden kuin myös hintojenkin puolesta. Edullista silti, mutta kenties aavistuksen miellyttävämpi ostosympäristö.

Merkkivaatteiden poistomyymälät


Outletien ja Rossin lisäksi kiersimme muutamissa poistomyymälöissä. Kävimme ainakin Niken, Hurleyn, Tommy Hilfigerin ja Conversen Clearance -myymälöissä. Myös näistä saa tehtyä löytöjä superedukkaasti, mutta näissäkin on kyse lähinnä tuurista, sillä valikoimat eivät ole jättimäisiä ja nimensäkin mukaisesti niissä myydään jämäeriä.

PS. Näin viihdytetään lapsia ostoksilla ;)




Oletko sinä innokas shoppailija matkoilla? 

Pysy matkassa mukana:

Luksusmajoitus Orlandossa @Magic Village Resort

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Yhteistyössä: Magic Village

Ehdin jo hehkuttaa ennen matkaamme upeasta luksusresortistamme Orlandossa. Nyt olemme matkamme matkanneet ja majoittuneet uudessa, upeassa Magic Village Resortissa. Huoneistomme oli mieletön ja täytti täysin odotuksemme, vaikka ennakkoajatukset hipoivatkin pilviä.



Pidämme hyvätasoisista majoituksista. Varsinkin lasten kanssa on ihanaa, että kaikki on ehjää ja puhdasta. Myös ylimääräinen tila on ihanaa silloin, kun majoitusta tulee käytettyä muuhunkin kuin nukkumiseen. Tarvitsemmeko yli 200 neliötä ympärillemme? No emme todella tarvitse, mutta täytyy sanoa, että oli se silti aika ihanaa! Ei kai lomalla asioiden tulekaan olla tarpeeseen vaan puhtaasti mukavuuden tai ihan vaan huvin vuoksi.

Magic Villagessa meitä majoittui kaksi perhettä ja jokainen meistä aikuisista alkoi haaveilla huoneistoamme omaksi kodikseen. Nyt kun huoneiston joku vain toisi Lauttasaareen ja antaisi sen myisi sen tietysti kohtuuhintaan. Ei ehkä kaikkein realistisin haave, mutta haaveiluhan on ilmaista ;)

Millainen huoneisto sitten oli?


Meillä oli siis neljän makuuhuoneen huoneisto, reilut 200 neliötä (jos en vielä maininnut;), johon mahtuu majoittumaan maksimissaan kahdeksan henkilöä. Meitä oli neljä aikuista ja kolme lasta. Molemmille perheille olisi ollut kaksi makuuhuonetta, mutta koska meidän 2,5-vuotias ei nuku vielä tavallisessa sängyssä, jäi meiltä yksi makuuhuone kokonaan käyttämättä. Jokaisen makuuhuoneen yhteydessä on oma kylpyhuone ja myös vaatehuone, wau! Vessojen määrän tiesin – niitä oli vielä yksi yhteinen keittiön yhteydessä – mutta jokaisen oma vaatehuone oli kyllä minulle luksuksen luksusta.



Sänkyjä täytyy vielä erikseen kehua, sillä ne olivat ihan superhyvät, samoin kuin peitot ja tyynytkin. Peitto, vaikkakin niitä oli vain yksi per parisänky, oli niin iso, että meidän nukkujien väliin ei jäänyt sitä raivostuttavaa ilmatilaa, jonka vuoksi yleisesti vihaan parisänkyjen yhteisiä peittoja. Täällä peittoon pystyi kääriytymään molemmat, eikä se silti loppunut kesken.

Yksi miinuspuoli makuuhuoneista kuitenkin löytyi: hotellilta saamamme pinnasängyn mukana ei tullut ollenkaan petivaatteita. Tämä ei tosin ollut hotellin vika, vaan myös Royal Caribbeanin Oasis of the Seas -laivalla kävi samoin. Siellä meille selitettiin, etteivät he saa antaa petivaatteita pinnasängyn mukana, koska lapsella on riski tukehtua petivaatteisiin. Niinpä niin – only in America. Onneksi meillä oli se yksi ylimääräinen makuuhuone, niin saimme myös pinnasänkyyn lakanat. Pyyhkeestä teimme peiton.





Huoneistomme ainoa luksus ei ollut makuuhuoneet varusteineen, vaan heti ovesta sisään astuttaessa eteen aukeni ihana avokeittiö saarekkeineen. Astiat olivat kaapeissa ihanan järjestelmällisesti (sopii minun luonteelleni täydellisesti) ja myös täällä kaikki oli ehjää ja puhdasta. Ruokapöytä olisi saanut olla isompi, jolloin kaikki olisimme mahtuneet mukavammin pöydän ääreen. Baarijakkarat saarekkeen vierellä kompensoivat kyllä osaltaan, vaikkei ne meitä saman pöydän ääreen saaneetkaan.



Keittiö jatkui olohuoneen jälkeen vielä ulkonakin, missä meillä oli terassi ja iso grilli. Lapset halusivat tietysti grillata hodareita, eikä meillä aikuisillakaan ollut mitään sitä vastaan. Joskin aikuisille grillattiin pihvit, kanaa ja parsaa. Kokkia ei sentään hintaan kuulunut, mutta senkin olisi voinut tietysti tilata jo ennakkoon. Kuten olisi voinut tilata myös jääkaapin täyteen ruokaa, kuten ennen matkaamme saamassani sähköpostissa kerrottiin. Aika kätevää vaikkapa iltasaapumisen yhteydessä!



Sisätilojen ja terassin lisäksi meillä oli vielä kaksi parveketta. Toisin sanoen vain yhdessä makuuhuoneessa ei ollut lainkaan terassia tai parveketta. Ja jottei huoneet loppuisi liian nopeaan kesken, oli meillä vielä kodinhoitohuone jättimäisten pyykinpesukoneen ja kuivausrummun kera. Pesuaineet tulivat tietysti talon puolesta.





Allasalue, ravintola, leikkitilat. Millainen oli resort-alue?


Magic Villagen alue on täysin aidattu ja sisään pääsee ajamaan porteista joko huoneiston avainkortilla tai soittamalla ovipuhelimella respaan. Itse alue on kovin kodinomainen – tai siis ei meidän kodin, heh – mutta koska rakennukset ovat rivitaloja ja jokaisen edessä parkkipaikkoja ja autoja, niin ei alueesta ainakaan hotelli tullut mieleen vaan miellyttävä rauhallinen asuinympäristö. Myös ulkona kaikki oli niin kauniisti laitettu, lukuun ottamatta yhtä osiota, mikä oli vielä työn alla. Ja vasta valmistumassa olevat rakennukset näyttävät valmistumassa olevilta rakennuksilta. Siihen ei auta muu kuin aika.




Allasalue oli kompakti ja kaunis, mutta vesi oli jäätävän kylmää. Lapsia tämä ei haitannut ja he hyppelivät altaaseen innoissaan. Porealtaan vesi oli minulle sopivampi vaihtoehto. Jaksoin vain ihmetellä, miten lapset pystyivät hyppimään lämpimästä altaasta kylmään altaaseen noin vain innoissaan. Huh. Pääallas loiveni kuitenkin sopivasti sekä meidän 2,5-vuotiaan leikkeihin, että siihen nähden, että tällainen vilukissakin pystyi kahlata uimataidottoman lapsen kanssa altaassa.





Magic Villagen päärakennuksesta löytyi mielettömän hienosti sisustettu Villaggio-ravintola. Ravintolasta lisää myöhemmin, mutta täytyy jo tässä ihastella, miten taidokkaasti koko hotelli huoneita, aulaa ja ravintolaa myöden oli sisustettu.





Päärakennuksen pieni sisäleikkihuone oli täydellinen meidän 2,5-vuotiaalle, muttei enää seurueemme 4-, eikä ainakaan 6-vuotiaalle. Toisaalta sisäleikkihuoneen olemassaolo ylipäätään sääepävarmassa Orlandossa on kätevä lisä. Vähintään sinne voisi tehdä retken, jollei muuta tekemistä olisi.
Päärakennuksesta pitäisi löytyä myös pleikkari-huone, mutta koska me yövyimme resortissa vain kaksi yötä, emme ehtineet käydä edes vilkaisemassa, miltä se olisi näyttänyt.



Myös sijainniltaan Magic Village on kätevä. Lähellä ovat Disneyn puistot, kaupat ja outletit. Lentokentältä emme ajaneet suoraan Magic Villageen, mutta matkassa kestänee ruuhkista riippuen puolisen tuntia. Ilman omaa autoa ei täällä, kuten ei muuallakaan Orlandossa selviäisi.

Tällainen ihana tervehdys odotti meitä huoneistossa :)


Me saimme Magic Villagen huoneiston käyttöömme mediahinnalla, mutta jos huoneistossa majoittuisi esimerkiksi neljä pariskuntaa, olisi normaali hinta jo erittäin kilpailukykyinen, jopa edullinen Orlandon hintatasoon nähden. Maksoimme nimittäin edellisestä yöstä yli sata euroa ja en tiedä kehtaanko edes kirjoittaa, mitä sillä summalla saimme. Ehkä paljastan senkin vielä myöhemmin, mutta en vielä. Nyt on vain ja ainoastaan luksuksen aika.

Miltä resort näyttää? Sopisiko tämä sinun matkasi tukikohteeksi?

PS. Kurkkaa blogin Facebook-sivulta myös video, jossa kävelen huoneistomme läpi.

Pysy mukana matkassa:

Lapsiperheen kätevin matka Orlandoon Icelandairilla

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Lähdimme ensimmäistä kertaa sitten lapsen syntymän Karibian risteilylle. Risteilyn lähtösatama oli Orlando ja sinne oli päästävä - tietysti mahdollisimman helposti ja kätevästi.

Orlandoon ei ole suoria lentoja Helsingistä, joten vaihtoehtoinamme oli joko Finnairin suorat lennot Miamiin tai Icelandairin yhden vaihdon lennot Orlandoon. Meitä oli matkassa kaksi lapsiperhettä. Ystäväperheemme valitsi Finnairin suorat lennot Miamiin, me valitsimme yhden vaihdon lennot Orlandoon.

Kylmästä lämpimään Icelandairin kyydillä.


Pienen lapsen kanssa haluamme matkustaa niin mukavasti kuin mahdollista. Valitsemme kaikkein mieluiten suoria lentoja, ja jos niitä ei ole tarjolla, vaihtoja saa olla maksimissaan yksi. Ei sen vuoksi, ettei lapsi jaksaisi, vaan sen vuoksi, että me aikuiset emme jaksa. Lapsi nukkuu kyllä lennolla kuin lennolla ja on superpirteänä kohteessa. Meidän aikuisten taas täytyy huolehtia siitä, että lapsi saa nukuttua lennolla, jonka vuoksi omat unet jäävät usein välistä. Mitä nopeammin ja kätevämmin olemme perillä, sen parempi.



Vaikka suora lento saattaa kuulostaa paremmalta vaihtoehdolta, on Icelandairin yhden vaihdon lennot Orlandoon varsinkin näin lapsiperhenäkökulmasta kätevämmät. Icelandair lentoyhtiönä oli myös aivan ihana. Lentoyhtiö- ja reittivalintamme osui täysin nappiin.

Ai miksi? No tämän takia:


1. Vaikka meidän pitikin vaihtaa konetta, pääsimme perille Orlandoon lentäen. Ystäväperheemme jäi Miamin lentokenttähotelliin yöksi ja ajoi vasta seuraavana päivänä Orlandoon. Me saimme aloittaa saman tien lomailun.

2. Yhden vaihdon lennoksi Islannin kautta lentävät lennot olivat kovin kätevät, sillä ensin lensimme lyhyen lennon Helsingistä Islantiin, jolloin olimme jo aika pitkällä, ja se pitkä lento kesti alle kahdeksan tuntia. Pitkän lennon lyhentäminen näin tuntui todella miellyttävältä. Myös lentojen aikataulut ovat kuin suunniteltu taaperoikäiselle. Ensimmäisellä lennolla lapsi nukkui päiväunet, toisella yöunet.

Paluulennon "pitkä" lento oli seitsemän tunnin sijaan juuri yli kuusi tuntia. Meille jäi varsin aikaa aamupalastaa Reykjavikin kentällä. Aika mukavaa!

3. Reykjavikin kenttä on todella pieni, söpö ja kätevä. Vaikka menimme passintarkastuksen kautta seuraavalle lennolle, olimme seuraavalla lähtöportilla alle vartissa. Täällä selviää lyhyelläkin vaihdolla todella näppärästi.

4. En tiedä onko tämä vain kuvitelmaa, mutta minusta Icelandairin turistiluokan penkit vaikuttivat isommilta kuin millään muulla lennolla, millä olen ollut viimeisen parin vuoden aikana. Käsinojat nousivat ylös asti (ei ole ihan itsestäänselvyys), mikä helpotti lapsen nukkumista huomattavasti.

5. Jokaisella paikalla oli oma puhelimen latauspiste. Jihuu! Miten täydellistä vaikkapa äänikirjojen kuuntelua varten. Tai lapsen padin lataukseen. Olin niin huojentunut, kun minun ei tarvinnutkaan huolehtia puhelimen akun tyhjentymistä. Sitähän tarvittiin heti perillä, jotta osasimme suunnistaa hotellillemme. En ole koskaan aiemmin ollut lentokoneessa, missä olisi ollut tällaiset ja voi miten onnellinen olinkaan!

Myös wifi olisi ollut saatavilla maksua vastaan, mutta niin pitkälle en ehtinyt edes ajatella, kun olimme jo perillä.




6. Pieni prinsessamme sai kokonaisen puuhapaketin kaikilla lennoilla. Puuhapaketissa oli lasten kuulokkeet, tarravihko, tehtäväpapereita ja kynä. Tarravihosta riitti tekemistä pitkäksi aikaa, kun tarrat olivat uudelleen liimattavia versioita. Myös kuulokkeet olivat hitti, ja niitä piti tietysti pitää päässä vielä lennon jälkeenkin.

Isompien lasten puuhapakettiin kuului reppu ja silmälaput. Myös nämä ovat kovassa käytössä edelleen, vaikka saavuimme jo eilen.





7. Vaikka ateriat eivät kuuluneet lennon hintaan, lapselle se tarjoiltiin ilmaiseksi. Aterian lentokoneen muotoiset suolakeksit olivat meidän neidin suosikki. Ja aterialaatikko, joka muuntautui ruuan jälkeen leluksi oli myös parhautta. Me aikuiset saimme näin täyden ruokarauhan, kun lapsen ruokailu muuntautui leikiksi itsestään.

Paras tapa saada äiti tyytyväiseksi on pitää huolta lapsen hyvinvoinnista. Iso peukku Icelandairille juurikin lapsimatkustajista huolehtimisesta!





8. Molemmilla Icelandairin lennoilla oli jäätävän hyvä palvelu. En muista koskaan nähneeni sitä, että lentoemäntä kysyy jokaiselta matkustajalta, missä heidän paikkansa on, saattaa matkustajat omalle rivilleen ja auttaa laittamaan laukut ylähyllylle. Myös vilttejä tultiin tarjoamaan meille saman tien koneeseen päästyämme myös tällä lyhyellä lennolla. Olin aivan ällistynyt tästä palvelun tasosta. Wau Icelandair!

Lennolla oli myös hyvä elokuvavalikoima, hyvät lasten ohjelmat ynnä muut, mitkä perushyvällä pitkällä lennolla yleisesti onkin kunnossa.

Kiitos Icelandair! Tulemme varmasti toistekin.

Millaisia kokemuksia sinulla on Icelandairista? Mikä on sinun suosikki lentoyhtiösi?

PS. Näihin maisemiin Icelandair meidät vei:




Lensimme Orlandoon yhteistyössä Icelandairin kanssa.

Pysy mukana matkassa:

Lomaterveisiä Orlandosta ja Karibialta

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Terveisiä Orlandosta! Saavuimme tänään Royal Caribbeanin Oasis of the Seas -laivalta takaisin Orlandoon. Tuntuu uskomattomalta, että olemme olleet matkassa vasta puolitoista viikkoa. Olemme nimittäin tehneet ja nähneet jälleen kerran aivan valtavasti. Ja tiedättekö mitä? Meillä on vielä melkein viikko matkaa jäljellä ja vaikka kuinka hienot suunnitelmat edessä. 

Näissä maisemissa vietämme tulevan viikon. Tässä parhaillaan katselen juuri tätä maisemaa.


Laitoin jo Facebookin puolelle muutamia lomakuvia, mutta tässä myös tänne blogin puolelle pientä esimakua siitä, mitä blogi tulee olemaan pullollaan seuraavat viikot. Tai totta puhuen tämän aktiviteetti- ja kohdemäärän huomioiden postauksia riittää parille kolmelle kuukaudelle. Matka on jälleen kerran ylittänyt odotukseni täysin ja olen aivan ällistyneenä siitä, miten etuoikeutettuja olemmekaan, kun saamme sekä itse kokea tällaista että näyttää upeaa maailmaa tyttärellemme. Hän on lähes joka aamu innosta hihkuen herännyt ja iltaisin kehunut, miten hieno, hieno, hieno päivä on ollut.

Aloitimme matkamme Orlandosta kolmella yöllä. Saavuimme Orlandoon iltamyöhällä Icelandairin kyydillä, ja otimme edullisen hotellin aivan Orlando Vineland Premium Outletin vierestä. Aamulla tiesin nimittäin heräävämme aikaeron takia ennen kukonlaulua, mikä tarkoitti sitä, että pääsimme Black Friday -alennuksille ennen ruuhkaa. Olin kuin olinkin oikeassa ja olimme shoppailemassa vaatekaappejamme täyteen heti aamukuuden jälkeen ennen auringonnousua.



Seuraavat kaksi yötä majoituimme hulppeassa luksusresortissa, Magic Villagessa, johon saimme hyvän mediahinnan blogiyhteistyönä. Meillä oli reilun parinsadan neliön ja neljän makuuhuoneen (ja viiden vessan ja ulkogrillin ja kodinhoitohuoneen ja ja ja) huoneisto. Tässä vaiheessa ystäväperheemme liittyi seuraamme ja meitä oli jo seitsemän hengen seurue. Orlandon ensimmäiset päivät hujahtivat pääsääntöisesti uima-altaalla ja shoppaillen. Yksi kassi onkin jo täytettynä uusilla vaatteilla. Saa nähdä, täyttyykö vielä se puolikas matkalaukusta, missä tämä tyhjä laukku matkusti tänne suuntaan.




Viikko Karibialla risteillen


Viikko sitten sunnuntaina astuimme Royal Caribbeanin Oasis of the Seas -aluksen kyytiin, joka vei meidät Haitille, Jamaikalle ja Meksikoon. Vietimme lisäksi kolme päivää merellä, ja voin kertoa, että Oasis of the Seasin kyydillä ei käynyt aika pitkäksi. Vietimme laivalla kovinkin aktiivista elämää. Kävimme salilla, osallistuin boot camp -tunnille, juoksimme laivan ympäri kiertävää juoksurataa, aamupalastimme Dream Works -animaatiohahmojen kanssa, uimme, luistelimme, kiipeilimme kiipeilyseinällä, katselimme akrobatiashowta, luisteluesityksen, Cats-musikaalin. Ja toki söimme. Päivisin pääsääntöisesti buffasta, mutta iltaisin vedimme koko seurue kolmen ruokalajin illallisia à la cartesta.





Ja tietysti olimme superaktiivisia Haitilla, Jamaikalla ja Meksikossa. Haitilla meillä oli Royal Caribbeanin tarjoama rantamökki tekemään rantaelämästä lasten kanssa mukavampaa (ja oli muuten ihana!), mutta livahdimme käymään myös kelluvassa baarissa, jonne pääsi vain uiden.






Jamaikalla laskettelimme Martha -jokea bambulautoilla, söimme taivaallisen hyvää paikallista superherkkua, savustettua jerk-kanaa ja paistattelimme vielä loppupäivän Montego Baylla rannalla. Ai niin, ajoimme myös Usain Boltin lapsuuden kylän läpi ja näimme koulun, jota hän on käynyt. Itse Usainia emme nähneet, joskin taksikuskimme oli nähnyt hänet Falmouthissa kahvilassa vain pari päivää aiemmin.





Meksikossa vuokrasimme auton ja kävimme ihmettelemässä Cozumelin eteläkärjen luonnonpuistossa krokotiileja ja upeita rantoja. Vesi oli niin kirkasta, ettei tarvinnut edes snorklata ja pääsimme näkemään mieletötmiä kaloja. Ihanaa!






Tulevalla viikolla meillä on suunnitelmissa ainakin käydä naisten kesken Mango’s Tropical Cafen reggaetón-bileissä, Disney-puistossa oman perheen voimin, uida Sheraton-hotellimme altailla, shoppailla vähän lisää ja testata lisää Orlandon ravintoloita. Miehet käyvät katsomassa ainakin korista ja nähtäväksi jää, käyvätkö he myös NHL-pelissä.

Tästä kaikesta on siis tulossa raporttia blogiin sitä mukaa, kun saan tuhannet kuvat käytyä läpi ja kirjoitettua kaikki ylös. Tällä kertaa aion ladata blogin Facebook -sivulle pieniä videonpätkiä matkasta sitä mukaa, mitä kirjoitukset kustakin kohteesta valmistuvat. Nyt jos joskus kannattaa laittaa blogin Facebook-sivu seurantaan.


Pysy matkassa mukana:

Lue myös tämä

Ouril Pontao - kaupunkihotelli Kap Verdellä kokemuksia

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan