Masutoaitemu-blogin Tsujiki-kalatori postauksesta muistin, että vieläkään en ole saanut kirjoitettua loppuun kevään Japanin matkaamme. Vielä puuttuu matkaohjelma ja kustannukset. Ei puutu enää :)


Matkaohjelma on helppo kaivaa esille. Se olikin tarkkaan hiottu ja suunniteltu - ja vielä paremmin toteutettu :) Pieni kiirehän meillä oli jatkuvasti, emme muun muassa ehtineet kertaakaan käydä päivän kiertelyn ja illallisen välissä hotellilla siistiytymässä illallista varten (paitsi Mt Koyalla munkkiluostarissa rauhan tyyssijassa). Mutta ei kiire pahasta ollut. Ehdimme nähdä pienessä ajassa todella paljon.

Paljon jäi myös näkemättä, sillä eihän Japania voi nähdä kahdeksassa päivässä. Emmekä ehtineet tehdä edes kaikkea suunnittelemaamme, mutta seuraavalla kerralla sitten. Juu, Japani oli ehdottomasti sellainen kohde, jonne täytyy päästä toistekin!


Näin koostui kahdeksan päivää Japanissa:

Perjantai
Lento Nagoyassa 9:45, josta jatkoimme suoraan luotijunalla Tokioon.


Lauantai - sunnuntai
Tutustuimme Tokioon niin paljon kuin vain ehdimme. Lisää postauksessa: Tokio 2,5 päivässä. Tuntuu näin jälkikäteen uskomattomalta, miten paljon ehdimmekään tehdä!

Maanantai
Jatkoimme matkaa luotijunalla Kiotoon (heti sen jälkeen, kun olimme käyneet syömässä toista kertaa sushiaamiaisen Tsujikin kalatorilla - se oli niin hyvää, että sinne oli pakko päästä kahdesti, vaikka aikaa oli vain vähän)

Tiistai - keskiviikko
Kioton ihmettelyä: kirsikankukkia, geishatansseja, kettupuisto, pyöräilyä, shoppailua, ravintolaruokailuja.

Torstai
Matkasimme junalla Unescon maailmanperintökohteeseen Mt Koyalle. Täällä vietimme yön munkkiluostarissa.

Perjantai
Lähdimme heti aamusta Mt Koyalta Nagoyaan. Nagoyassa kiertelimme kaupoilla, mutta kaupunki ei vaikuttanut mitenkään erityisen mielenkiintoiselta. Hyvä, ettemme olleet suunnitelleet sinne pidempää pysähdystä.

Lauantai
10:40 lento lähti takaisin Suomeen.


Matkabudjetti
Kustannukset ovatkin sitten toinen juttu. Kuka niitä nyt enää muistaa! No, kaivelin ja kaivelin, ja tässä suunnilleen lopputulos:

Lennot: 600 €
Hotellit per pää: 95 € (Tokio), 190 € (Kyoto), 125 € (Mt Koya), 60 € (Nagoya)
Junapassi: 230 €
Käyttöraha: 700 €
Yhteensä: 2000 €

Muut ovat tarkkoja summia, mutta käyttörahasta pidin kirjaa vain ensimmäiset kuusi päivää, äh, ja nekin vain käteisestä. Sentään olen merkannut, että olen vaihtanut 67 000 jeniä käteistä. Siihen kun lisää korttiostoksia, niin summan pitäisi pitää ainakin jokseenkin paikkaansa.

Käyttöraha sisälsi myös sellaiset junamatkat, jotka eivät sisältyneet JR Passiin, eli turisteille tarkoitettuun junapassiin, jolla pääsee matkustamaan lähes kaikilla junilla ympäri Japania - myös kaupunginsisäisillä lähijunilla, poissulkien metrot.

Vähemmälläkin Japanissa pärjää, jos ei syö 75 euron Kobe-härkälounasta, valitsee edullisimmat majoitukset, eikä sorru heräteostoksiin. Ja paljon, PALJON enemmän saa myös kulutettua, jos vierailee joka päivä Michelin-tähtiravintoloissa. Niitä Japanissa riittää!

Yöpyminen munkkiluostarissa Mount Koyalla

Enpä ole ennen yöpynyt munkkiluostarissa. Japanissa yövyimme.

Luostari, Henjo-son-in, oli upea näky jo ulkoa, kun astuimme portista sisäpihalle. Puutarhan hiekoitus oli haravoitu kauniisti ympäröimään kiviä, kasveja ja kävelytietä. Kirsikankukat eivät olleet täällä kuin vasta pienellä nupulla. Palasimme siis keväässä hieman taaksepäin. Tähän rauhaisaan ympäristöön pieni viileys ja alkukevään karu olemus sopikin erinomaisesti. Varmaan tosin sanoisin kaikista vuodenajoista ihan samaa. Näytti siltä, että ihmiset ja luonto elävät Mount Koyalla käsi kädessä.

Mount Koyalla kiertelyn jälkeen palasimme luostariin. Nuori, innokas munkkikokelas toivotti meidät tervetulleiksi ja yritti parhaansa mukaan hieman haparoiden selittää, mistä mitäkin löytyy. Englanti ei ollut ihan parhaimmillaan, mutta hän oli niin innokas, että eiköhän ne englanninkieliset sanat pian löydy.

Huone oli yksinkertainen. Keskellä lattiaa oli pieni ruokailuryhmä, johon oli valmiiksi tuotu teetä ja pienet teeleivät. Kesällä verhojen takana voisi nauttia myös terassista. Huhtikuussa vuorilla on vielä niin kylmä, että väliovet sekä eteiseen että tilaan missä taaimmainen pöytäryhmä sijaitsee, oli suljettava yön ajaksi. Lämmityksenä toimi nimittäin vain pieni puhallin, joten se ei kenties olisi jaksanut lämmittää ihan koko tilaa.

Ihmettelimme, että missä nukumme. Kaapista löysimme patjat ja petivaatteet, mutta tilaa pedeille ei ollut. Pian munkkikokelaamme saapuikin kohteliaasti kysyen, saako hän tulla sisään. Hän kertasi vielä luostarin säännöt ja kysyi voivatko he tulla tekemään pedit meille illallisen aikana. Myös illallisaika tarkennettiin, vaikka ennakkotiedoissa oli kerrottu, että illallinen tarjoillaan kello 18. Keskimmäinen pöytäryhmä oli siirretty sivuun ja pedit oli tehty sen tilalle.

Huoneessa ei ollut suihkua, vaan yleinen kylpyosasto (josta kirjoittelin aiemmin) oli käytössä tiettyinä kellonaikoina. Me kävimme kylpemässä ennen illallista. Vuoristoilmassa reippailun jälkeen kuuma kylpy oli taivaallista! Miehille ja naisille oli omat kylpyosastonsa, joten uimapukuja ei tarvittu.

Kylvyn jälkeen vaihdoimme yukatat (kimonon ja oloasun välimuodot) omiin vaatteisiimme. Ei olisi tarvinnut. Melkein kaikki muut - ainakin kaikki japanilaiset - olivat tulleet illalliselle yukatat päällä. Oi kun olisikin ollut rentoa kipittää yukatat päällä illallistamaan, eikä olisi enää kylvyn jälkeen tarvinnut kiskoa farkkuja jalkaan.

Illallisella ei tarvittu ruokalistoja. Kaikki ruoka vain tuli pöytään. Erikoisruokavalioista olisi voinut ilmoittaa etukäteen, mutta mehän olemme molemmat Sadun kanssa kaikkiruokaisia. Luostarissa tarjoiltiin vain kasvisruokaa, enkä tiedä oliko ruuassa käytetty edes kananmunia tai maitotuotteita. Ei ilmeisesti. Vähän epäilimme, että saako ruokajuomaksi mitään alkoholipitoista, mutta olutta löytyi listalta.

Illallinen kuuluu yöpymishintaan, mutta jos majoitukseen olisi tullut kello 17:30 jälkeen, ei illallistarjoilua välttämättä olisi saanut. Hinnanhyvitystä siitä ei kuitenkaan saisi. Kannatti olla paikalla hyvissä ajoin.

Ruuat olivat erikoisia. Allaolevan kuvan neliö oli kuin pesusieni. Osa ruuista oli taas todella vahvasti pikkelöityä. Löytyi pöydästä myös tempuraa, misokeittoa ja kovin lihanoloista tofua. Kulhollinen riisiäkin oli tarjolla. Nälkä ei siis missään tapauksessa jäänyt.

Aamiainen oli hyvin samantyyppinen. Täytyy sanoa, että silloin riisi maistui parhaimmalta. Vahvat pikkelöinnit eivät maistuneet heti aamutuimaan.

Ennen aamiaista luostarissa majoittujien oli osallistuttava aamukuudelta alkavaan munkkien aamuseremoniaan. Seremonia kesti noin 40 minuuttia. Ensin seremonian johtaja sytytti kulhoon palamaan jotain, en tiedä mitä. Kaikki seremoniaan osallistuneet kävivät yksitellen sirottelemassa kulhoon lisää sitä jotain, mistä en tiedä mitä se oli ja rukoilemassa edessä. Yksi japanilaisista luostarin vieraista näytti eleillään, että mekin voimme mennä. Niinpä mekin kävimme.

Seremonian jälkeen meidät vietiin alakertaan, jossa kiersimme jonossa astuen vain maahan asetettujen pienten säkkien päälle. Pahoittelut sanastostani, mutta en ole niin perehtynyt buddhalaiseen uskontoon, että tietäisin mikä mikäkin oikeasti oli. Hieno kokemus silti.

Varauksessa varoiteltiin etukäteen, että koska kyseessä on munkkiluostari, vieraat eivät voi odottaa samantasoista palvelua kuin hotellissa yövyttäessä. Ainakin meidän kohdallamme palvelu oli päin vastoin parempaa kuin mitä normaalissa hotellissa koskaan saa. Munkit olivat todella ystävällisiä, ja palvelu todella henkilökohtaista. He todella halusivat meidän viihtyvän. Ja niin viihdyimmekin.

Hinta oli 16 200 jeniä hengeltä, ja se sisälsi illallisen, aamiaisen ja kylpylän käytön. Varauksen teimme japaneseguesthouses.com-sivuston kautta. Suosittelen ehdottomasti Mount Koyalla käyntiä ja munkkiluostarissa yöpymistä, jos vain Japanin matkalla on pari ylimääräistä päivää käytettävissä.

Unescon maailmanperintökohde Mount Koya

Palataanpa ajassa kevääseen ja Japaniin. Viimeinen kohteemme Japanissa ennen Nagoyaan (ja sitä kautta Suomeen) palaamista oli Unescon maailmanperintökohde Mount Koya. Satu oli löytänyt Mount Koyan ja ehdotti että kävisimme Japaninmatkalla myös siellä. Se sopi minulle oikein hyvin, mutta täytyy myöntää, että ennen kuin pääsimme perille, en oikein tiennyt minne olemme menossa.

Satu haaveili, että menisimme junalla vain Gokurakubashiin asti ja kävelisimme loppumatkan. Toinen vaihtoehto on vaihtaa Gokurakubashin asemalta kaapelijunaan. Kun Kiotossa aloimme selvittää Mt Koyalle pääsyä, huomasimme, että matkaa Gokurakubashista Koya-Sanille on 22 kilometriä, ja nousua noin 700 metrin verran merenpinnasta.

Pysäkkikartta junan ikkunasta kuvattuna.

Aikoinaan tämä Koyasan Cho-Ishi Michi -kävelyreitti on ollut ainoa vaihtoehto Mount Koyalle pääsyyn. 800-luvulla reitti merkittiin puisin paaluin (jotka myöhemmin vaihdettiin kivisin merkein). Paaluja on joka cho:n välein, eli noin 109 metrin välein.

Koyasan Cho-Ishi Michi -kävelyreitin kartta

Emme kävelleet. Menimme kaapelijunalla ja sen päätepysäkiltä bussilla Koya-Sanille asti. Reitti olisi aivan varmasti kävelemisen arvoinen, mutta noin seitsemän tunnin kävelyyn meillä ei olisi ollut aikaa, kun halusimme nähdä itse Mout Koyan. Tokiosta ostetut tuliaisastiatkin rinkassa olivat ehkä hieman liikaa painolastia noin pitkälle ylämäkikävelylle.

Kaapelijuna Gokurakubashista Koya-sanille

Namba/Nankai Namba –asemalta ostimme liput 1230 jenillä, joilla saimme koko paketin, junamatkat, kaapelijunamatkat ja bussiliput, kaikki molempiin suuntiin. Tätä pätkää ei Japanin junapassilla, JR Passilla, päässyt. Lippuun kuului myös alennuskuponkeja joihinkin Mount Koyan maksullisiin temppeleihin, mutta niitä emme käyttäneet - taisimme huomatakin alennuskupongit vasta Suomeen palaamisen jälkeen.

Mount Koya sijaitsee lähes kilometrin korkeudessa merenpinnasta, kahdeksan vuorenhuipun keskellä ja siellä on nykyään yli 100 buddhalaista temppeliä. Kävimme viemässä rinkat majapaikkaan ja lähdimme ihmettelemään mitä Mount Koyalta löytyy.

Katukuvaa Mount Koyalta

Ensimmäisenä pysähdyimme lounaalle. Oli helpottavaa huomata, että Mout Koyalla oli ravintoloita ja kauppoja – ihan niin paljon emme etukäteen olleet ottaneet selvää. Pistäydyimme pieneen kasvisravintolaan. Lounaan resepti olisi täytynyt pyytää mukaan. Nyt kuvia katsellessa ja makuja muistellessa on hieman myöhäistä.


Vatsat täynnä oli ihana lähteä kiertämään temppelialuetta ja valtavan kokoista hautausmaata. Meillä oli Koya-Sanin bussiasemalla jaossa ollut kartta mukana, ja tarkoitus oli, ettemme olisi kiertäneet ihan koko aluetta. Kylteistä ei kuitenkaan ihan saanut selvää, joten kiersimme melkein koko hautausmaan ympäri ja vähän ristiin rastiin. Tulipahan reippailtua raittiissa vuoristoilmassa muutama kilometri aiottua pidempään.

 

Hautausmaan lähellä oli myös puisto, jossa voi käydä picnicillä kuolleiden esi-isien kanssa. Kätevää. Reitiltä löytyi myös kaivo, johon sai kurkata jos uskalsi. Jos kaivosta ei näe omia kasvoja heijastuksena, tulee kuolemaan seuraavan kahden vuoden sisällä. Minä näin omat kasvoni, Satu ei kurkannut kaivoon. Kamalaa olisi ollut jos kaivo olisi ollut kuivuneena tyhjiin. Ei tullut etukäteen mieleen.

Mount Koyalla oli myös noin 300-500 vuotta vanhoja puita. Melkoisia paksukaisia.

Yövyimme Mt Koyalla munkkiluostarissa. Siitäkin on niin paljon kirjoitettavaa, ja varsinkin kuvia, että se ansaitsee ihan oman postauksensa.

Kioto pyöräillen

Tokioon verrattuna Kioto on pieni, kompakti, rauhallinen pikkukaupunki. Ei se ihan pieni kuitenkaan ole, mutta niin pieni, että parhaiten sen pystyy ottamaan haltuun polkupyörällä.

Muut päivät me kuljimme kävellen, junalla ja metrolla, mutta yhdeksi päiväksi vuokrasimme polkupyörät. Sääkin suosi erinomaisesti juuri meidän pyöräilypäivänämme. Aurinko paistoi ja lämmintä oli yli 20 astetta. Ihana kesäfiilis, vaikka elimme vasta huhtikuun ensimmäisiä päiviä.

Polkupyörän vuokra oli 1000 jeniä selkeästi suositussa Kyoto Miyabiyassa. Meidän piti mennä noutamaan pyörät heti klo 8:30, kun liike aukaisi ovensa, mutta selvisimme aamiaisen jäljiltä sinne vasta kymmenen aikoihin. Onneksi meille oli vielä kuitenkin pyörät jäljellä.

Japanilaiseen tyyliin myös pyörien vuokraaja oli erittäin ystävällinen. Saimme matkaan vesipullot sekä kartan ohjeistuksineen, mitä reittejä kannattaa minnekin pyöräillä, ja missä taas pyöräily on kiellettyä (aivan ydinkeskustassa, Nishiki Marketin kulmilla).

Paras reitti pyöräillä pohjois-etelä suuntaan oli ehdottomasti Kioton halki virtaavan joen reunaa (kuva ylempänä). Länsi-itä-suunnassa taas Imadegawa-dori oli erinomainen tie. Sitä pitkin pääsi Kinkakuji Temppeliin (kultainen temppeli), toisessa päässä oli Ginkakuji Temppeli (hopeinen, tosin oikeasti ilmeisesti puunvärinen temppeli) ja tie näiden lisäksi kulki Kyoto Imperial -puiston ohi. Nämä kolme olivatkin meidän päivän pääkohteemme. Hopeista temppeliä emme tosin ehtineet suunnitelmista poiketen katsomaan, mutta kultainen temppeli olikin se tärkeämpi.

Kultaista temppeliä oli katsomassa muutama muukin turisti meidän lisäksi. Onneksi sentään temppelin edustalla oli iso lampi, joten siitä sai kuvan ilman sata turistia sen edessä.


Kultaiselta temppelin jälkeen pysähdyimme pienille markkinoille. Aiemmin jo mainitsinkin markkinoiden upeasta kirsikankukkakatoksesta, mutta todella suloiset ja vielä sitäkin herkullisemmat pienet, vanilja- tai suklaakreemillä täytetyt kalavohvelit jäivät vielä tarinan ulkopuolelle. Näitä ostaisin mieluusti myös Suomesta torilta - tai mistä vain :)

Kalavohvelivälipalan jälkeen jatkoimme matkaa Imperial Parkiin katsomaan roikkuvia kirsikankukkapuita. Jos Kyoto Imperial -palatsiin olisi halunnut sisälle, olisi sinne täytynyt ostaa lippu ja varata paikka jo pari viikkoa etukäteen. Me emme siellä käyneet. Mutta kirsikankukkapuut olivat kyllä niin hienoja, että puistossa kannatti ilman palatsivierailuakin käydä. Tämäkin paikka oli täynnä turisteja. Satu otti yhdestä turistiryhmästä heidän pyynnöstä kuvan, ja pääsi näin itsekin heidän joukkoonsa yhteiskuvaan :)

Kiotossa pyörää vuokratessa kannattaa muistaa, että pyörää ei saa parkkeerata minne tahansa. Jos niin tekee, voi poliisi takavarikoida pyörän, jonka saa sitten panttia vastaan takaisin. Ihan liian aikaavievää ainakin meidän lomasuunnitelmiimme, joten emme ottaneet sitä riskiä. Paitsi ehkä ihan vähän sen ajaksi, kun kävimme lounaalla :) Pyörät olivat lounaan jälkeen onneksi tallella. Maksullisia pyöräparkkeja on kyllä siellä-täällä, mutta juuri sillä hetkellä emme löytäneet yhtä ainutta. Kobe-härkä lounaamme oli sen arvoinen, että riski kannatti ottaa. Ravintola oli nimittäin lopettamassa lounastarjoiluaan, joten pyöräparkin etsinnät olisivat saattaneet vaarantaa Kobe-elämyksemme.

Shoppailua ja pikkupurtavaa Kioton Nishiki Marketissa

Kiotossa vieraillessa kuuluu käydä Nishiki Marketissa. Kävelimme sinne hotelliltamme muutaman kilometrin matkan, ja kävimme kauppahallin lähettyvillä ensin lounaalla ennen kuin sukelsimme kauppojen sekaan. Syöminen ennen kauppahalliin menoa ei olisi kuitenkaan kannattanut. Nishiki Marketin ruokakaupat oli täynnä maistiaisia, ja pientä naposteltavaa olisi voinut ostaa joka toisesta kaupasta.

Aikaisemmin kirjoitin japanilaisista keittiöveitsistä. Ne oli juuri tästä samaisesta kauppahallista.

Nishiki Marketista löytyy 130 ruokakauppaa. Myynnissä oli kaikkea mahdollista, mitä kauppahallista yleisestikin löytyy. Vaikka kaloja, äyriäisiä ja muita mereneläviä oli todella paljon, perinteisen hallin kalan haju puuttui kokonaan. En tiedä oliko kaikki niin tuoretta, että mitään hajua ei vielä syntynyt, vai mistä mahtoi johtua.

Olisi ollut hauska käydä täällä ruokaostoksilla. Valitettavasti meillä ei kuitenkaan ollut hotellissa keittiötä (eikä kyllä aikaakaan kokkailuun). Mutta raaka-aineiden tunnistaminen olisi ollut vieläkin haastavampaa kuin ravintolassa, sillä niistähän olisi sitten pitänyt osata myös kokata jotain - oikealla tekniikalla. Ravintolassa sentään voi onnellisesti syödä vaikkei tiedäkään mitä syö.

Kuivattuna kalat olisivat kyllä säilyneet Suomeen saakka. Alla olevan kuvan pienenpienet kuivatut kalaset olivat niin sööttejä, että melkein jopa ostin niitä. En kuitenkaan tehnyt niin, kun minulla ei ole mitään pienintäkään hajua, miten niitä voisi käyttää. Olin järkevä. Onneksi, sillä en edelleenkään tietäisi mitä niillä sööteillä kaloilla tekisin. Kai ne lojuisivat kuiva-ainekaapissa siihen asti, että päiväys menisi ohi.

Kuivatut kalat olivat kyllä selkeästi suosittuja Japanissa. Niitä oli myynnissä ihan joka paikassa.



Kirsikankukat olivat löytäneet tiensä myös kauppahalliin. Myynnissä oli kirsikankukilla maustettua riisiviiniä. Viini oli ihan raikasta ja jopa hyvää. Se ei kuitenkaan päätynyt ostoskoriin - ei siis ihan niin hyvää.



Pitkän shoppailusession jälkeen maistui kylmä olut. Tämäkin löytyi aivan Nishiki Marketin kulman takaa. Tai en ole varma oliko tämäkin katettu katuosio myös Nishiki Markettia, vai oliko virallinen Nishiki Market vain ruokapuoli. Kuppilan ympäristö oli nimittäin täynnä vaate-, kenkä-, koru-, sisustus-, matkamuisto- ym. myymälöitä. Shoppailu ei rajoittunut vain ruokien katseluun.

Parasta valitsemassamme olutkuppilassa oli lasku. Yksi olut maksoi 620 jeniä, eli kaksi yhteensä 1240. Tiedoksi siis, jos joku ei osannut tulkita laskua :) Tylsintä tässä(kin) kuppilassa oli se, että sisällä sai polttaa. Japanissa ei saa polttaa kaduilla, mutta ravintoloissa kylläkin. Niin väärinpäin!

Kioton persoonallinen ravintolatarjonta

Ei varmaan yllätä ketään, että myös Kiotossa kuljimme hyvän ruuan perässä. Eikä hyvää ruokaa ollut Kiotosta todellakaan vaikeaa löytää. Ruoka oli sekä äärimmäisen hyvää ja kaunista, mutta myös erikoista. Mikä sen parempaa, kuin se, että saa kokea uusia makuelämyksiä, joista ei ole ollut tietoinenkaan. Harvoin sitä enää Suomessa tarvitsee pyytää tarjoilijaa näyttämään mallia, miten syödään :)

Aiemmin jo kirjoittelinkin kobe-härkä-kokemuksestamme. Siitä suussa sulavasta 75 euron arvoisesta lihapalasta. Vieläkin vesi herahtaa kielelle kun sitä muistelen. Mutta kobe-härkä ei ollut ainoa erinomainen ravintolakokemus Kiotossa. Tässä vielä kolme erinomaista, ja kobe-härkäravintolaa todella paljon edullisempaa ravintolaa.

Nanzenji Junsei

Tämä tofu-ravintola oli hieman vaikea löytää. Kartta ei ollut paras mahdollinen, joten löysimme ravintolan seudulle. Onneksi taas löysimme avuliaan japanilaisen, joka kertoi meille saapumisohjeet.

Tofu on siis "pakko-syödä"-kategoriassa Kiotossa. Ilmeisesti he taitavat sen erinomaisesti. Tai ei mitään ilmeisesti. He taitavat sen erinomaisesti - niin monessa muodossa mitä kuvitella saattaa - kertaa kymmenen :)

Valikoimme listalta jonkin hot-pot-menun. Kuuma astia muiden pöydässä näytti houkuttelevalta. Tarjoilijat kuitenkin kielsivät koskemasta astiaan ja sen sisältöön. Piti malttaa odottaa. Sitten pöytään alkoi tulla tofua eri muodoissa. Ja vähän bambua, tempuraa ja riisiäkin. Niihin sai jo koskea. Emme kuitenkaan ihan ymmärtäneet miksi ne sai jo syödä. Luulimme nimittäin, että niitä dipattaisiin kuumaan liemeen - sitten kun siihen saisi koskea. Tarjoilija onnistui kuitenkin elekielellä (ilman englanninkielen taitoa) selittämään meille, että syökää ihmeessä jo muita ruokia, mutta joku henkilökunnasta tulee opastamaan kuuman padan kanssa sitten kun on sen aika.

Ja näin se sitten toimi, kuten kuvasarjassa esitän. Ensin siis odotettiin, että soijamaidon pinnalle rakentuu kuori. Kuoren kuorintaa varten oli puutikku, jolla kierrettiin kuori irti reunoista. Sitten kuori kasaan, ulos padasta ja maustekastikkeeseen uimaan. Siinä se sitten oli valmiina syötäväksi. Sitten odotettiin taas hetki, kunnes kuori oli taas valmis kuorittavaksi. Eipä olisi tullut mieleen, että pata toimi näin. Ja taas oli hyvää! Itse soijamaitokuori ei juurikaan maistunut, mutta maustekastike oli todella maukas.

On se vaan niin mukavaa oppia ja kokea uutta!


Bamboo

Tänne izakaya-tyyliseen ravintolaan löysimme Sadun Tripadvisor-bongauksen ansiosta.

Ihana ravintola! Kaunis paikka, kauniita ruokia. Ihan kuin Kiotokin. Kokonaisuudessaan kaunis.

Emme osanneet päättää, mitä tilaisimme. Onneksi ei tarvinnutkaan, sillä listalta löytyi maistelumenu. Menussa ei sanottu mitä menuun kuuluu tai että kuinka monta annosta tulemme saamaan. Tarjoilija taisi kertoa kuusi, mutta saimme ainakin kahdeksan. Annosten nimien tietäminen etukäteen ei olisi varmasti taaskaan auttanut, en tunnistanut kaikkea edes ne nähtyäni. Alla kuvassa vihreässä kupissa luulimme olevan nuudeleita, kunnes nostimme "nuudelin" kupista ja sillä olikin silmät. Jokin läpinäkyvä kala se oli, tosin maistui nuudeleille :)

Viimeinen suolainen ruoka, yläpuolen kuvan keskellä oleva riisipallo, oli jo aivan liikaa. Vaikka annokset olivat pieniä, niitä oli enemmän kuin riittävästi. Menu oli myös todella monipuolinen. Oli erilaisia makuja ja rakenteita. Pidin.

Kahdesta maistelumenusta, muutamasta viini- ja olutlasillisesta ravintola veloitti yhteensä 75 euroa. Olisin maksanut tästä ruokamäärästä ja -laadusta, ja ah siitä kauneudesta enemmänkin.

Issen-Yoshoku  

Lonely Planet ohjasi meidät lounaalle Gion-alueelle syömään japanilaisia suolaisia lettuja, Issen-Yoshokuja, eräänlaisia Okonomiyakeja. Onneksi ohjasi. Ruoka oli hyvää, hinta edullinen ja palvelu nopeaa.

Menuta tässä ravintolassa ei tarvittu. Tarjoilija kysyi vain, että kuinka monta pistetään. Otimme yhdet per pää, ja se osoittautui hyväksi määräksi. Olisihan sitä voinut tilata lisää, jos olisi jäänyt nälkä. Hinta yhdelle lätylle oli 680 jeniä, eli noin viiden euron luokkaa.

Ainesosiksi näissä suolaisissa letuissa kerrottiin olevan sipulia, kananmunaa, kuivattuja katkarapuja, grillattua kalaa, kuivattua bonitoa (mitä lie??), naudanlihaa, inkivääriä, tempura batter (heh, en tiedä tätäkään), konjak jellyä (liekö konjakkihyytelöä, hih:) ja jauhoja. Jollain letun sisältä löytyneeltä oli myös pienet silmät. Liekö sitten joku noista ainesosista, mitä en ymmärtänyt. Ensin luulin, että täytteet valitaan itse listasta, mutta olin taas kerran väärässä. Kaikki listan ainesosat löytyvät tämän ravintolan jokaisesta letusta. Japanissa ei pitäisi olettaa mitään, kaikki menee kuitenkin niin miten ei olisi voinut kuvitella :)

Lätty ei näytä kovin herkulliselta, mutta uskokaa pois, hyvää oli. Olihan se melkoinen makujen sekamelska, mutta taas jotain aivan erilaista mitä olen koskaan ennen syönyt.