Slider

Minne pääsee matkustamaan juuri nyt? Minne me lennämme lauantaina?

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Aloin pari viikkoa sitten haaveilla äkkilähdöstä lämpöön. Luin uutisista, että juuri nyt on hyvin edullisia äkkilähtöjä tarjolla. Menin sitten tarkistamaan tilanteen Rantapallon äkkilähtöjen sivulta, ja kyllä, aurinkoon oli mahdollista päästä parilla hassulla satasella per pää.


Minähän en tunnetusti haaveitani panttaa, vaan jos haaveilen jostain, toteutan sen heti kun mahdollista. Elettiin keskiviikkoa ja ehdin jo valita matkan TUI:n valikoimasta Lanzarotelle seuraavan maanantain lähdöllä. Pääsin jo varaussivulle asti, kunnes ajattelin vielä kuitenkin verrata muitakin lähtöpäiviä. Ehtisimmehän lähteä matkaan jo viikonloppuna. Löysin uuden, entistä edullisemman matkan Aurinkomatkojen tarjonnasta samaiselle saarelle. Matkalaukutkin kuuluivat pakettimatkan hintaan, eli kokonaishinta tippui entisestään. Taas olin jo painamassa varaa-nappia, kun sain ajatuksen odottaa vielä yön yli. Vaihtoehtoja oli useita niin hotellien, kohteiden kuin lähtöpäivienkin osalta, joten kiire ei ollut, vaikka lähtöön olisikin ollut vain pari päivää.

Onneksi odotin.

Tyttärelle nousi yön aikana korkea kuume ja aamun kotitesti näytti positiivista. Tytär selvisi yhden päivän korkealla kuumeella ja parani taudista salamana. Itselleni tuli pientä flunssan tuntua ja kurkkukipua ja sunnuntaina sain itselleni positiivisen testituloksen. Oireet lähtivät minulla parissa päivässä.

Nyt oli pelissä jotain äidin vaistoa tai muuta vainua, sillä mistään oireista ei ollut vielä keskiviikkona tietoakaan. Toki tautia oli paljon liikkeellä, mutta virallisia tai epävirallisiakaan altistumisen tietoja ei ollut meille tullut. Taas oli onni onnettomuudessa, sillä nythän ei ollut tarvetta peruutella tai siirrellä jo varattua matkaa.

Matkahaave siirtyi parilla viikolla, joten oli aikaa seurailla ja vertailla myös muiden kohteiden tämän hetken rajoituksia. Ehkä sittenkin valitsisimme jonkin toisen kohteen, vai valitsisimmeko sittenkään?

Millaisilla todistuksilla ja rajoituksilla matkaan ja minne?

Ensimmäisenä huomautan, että ethän missään nimessä luota, että nämä rajoitukset ovat juuri nyt voimassa, vaan tarkistathan lukuhetkesi rajoitukset vielä virallisilta sivustoilta. Olen myös tutkinut rajoituksia tasan tarkkaan omasta näkökulmastani, täysin rokotettuna ja vasta koronan sairastaneena. En myöskään ole virallinen matkailutaho, vaan matkasta haaveileva tuikitavallinen turisti.

Kanariansaaret

Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt menemme helpoimman kautta ja lähdemme Kanariansaarille. Siellä olisi suht lämmin, aikaeroa ei olisi ja lennot muihin kohteisiin verrattuna lyhyet. Täydellistä.

Entistä helpommaksi ensivalinnan teki se, että Kanariansaaret tarjoaa kaikille saarten hotelleissa majoittuville turisteille vakuutuksen, mikä kattaa covid-tartunnan vuoksi johtuvasta mahdollisesta karanteenista ja lentojen siirrosta koituvat kustannukset. Näin meidän olisi ollut turvallista lähteä matkaan myös ennen sairastumista. Juuri taudin sairastaneina ja viralliset laboratoriotodistukset kourassa tämä vaihtui meille turhaksi, mutta hieno ele silti. Varmasti moni muu uskaltautuu matkaan juuri tämän takia.

Espanjaanhan ei täysin rokotettu aikuinen tarvitse kuin maahantulokaavakkeen ja rokotustodistuksen. Lapset eivät tarvitse kuin sen kaavakkeen täyttämisen. Mitään ylimääräisiä ekstratestejä ei lomailuun Espanjassa tarvita. Helppoa.

Sairastetun koronataudin jälkeen toki täytyy odottaa hetki, ja tällä hetkellä maahantulokaavake kertoo, että maahan saisi saapua yhdentenätoista päivänä positiivisesta testituloksesta. Ja toki siis vain terveenä.

Edellisellä Kanarian lomalla tytär on ollut aika paljon pienempi kuin nyt. Tämä kuva on vuodelta 2018.

Kap Verde

Kun nyt minulle jäi aikaa haaveilla matkasta hieman pidempään, aloin toki tutkia myös muita kohteita. Kap Verdellä en ole koskaan käynyt, ja koska siellä ei kai ole sen kummemmin tekemistä kuin viettää perinteistä ranta-/allaslomaa, olisi juuri nyt täydellinen hetki Kap Verden lomalle. Tytär on vielä sen verran pieni, että muuta me emme yhteisellä lomallamme kaipaakaan. Kunhan on aurinkoa ja uima-allas, niin se riittää meille.

Kap Verde olisi kaivannut kaikilta, myös täysin rokotetuilta, negatiivisen testituloksen, mikä olisi minulle ollut liikaa vaivaa. Eihän se oikeasti ole vaivalloista, mutta jos on kohde, minne ei tarvitse rokotteiden lisäksi testiä, valitsen testittömyyden. 

Tilanne muuttui ajatuksissani hetkeksi, kun Kap Verde näennäisesti vaatii joko negatiivisen testituloksen tai todistuksen sairastetusta taudista. Sääntökirjasten mukaan todistus tulee olla 14-90 päivää vanha testistä. Kap Verde kipusikin juuri tällä säännöksellä matkavaihtoehtojemme joukkoon, mutta poistui sieltä yhtä vauhdikkaasti.

TUIn asiakaspalvelusta osattiin nimittäin kertoa, että asia ei ole käytännössä niin yksinkertainen kuin miltä se paperilla näyttää. Karanteeni saattaisi nimittäin odottaa myös meitä, oli meillä kuinka monikieliset todistukset sairastetusta taudista tahansa. TUI suositteleekin tautitodistuksen lisäksi negatiivista testitulosta, ja sellaistahan me emme tule saamaan, kun sairastumisesta on niin vähän aikaan, jolloin testituloksemme olisi takuulla vielä ensi viikolla positiivisia. 

Kap Verde ei ole meille siis vaihtoehto lainkaan.

Meksiko

Meksiko on myös ollut nyt koko ajan auki ilman karanteeneja, ja se onkin ainakin somen mukaan ollut todella suosittu kohde juuri nyt. Meille viikon aikaikkunalla Meksiko ei ollut vaihtoehtona. Ehkä itse voisinkin ottaa aikaerorasitukset viikon takia, mutta lapsen kanssa tämä olisi aivan täysin hukkaan heitettyä matka-aikaa ja matkalta palautumista. Täten en edes selvittänyt, vaatisiko Meksiko maahantulokaavakkeen täyttämisen lisäksi testejä vai ei, ja miten Meksiko suhtautuu vasta sairastettuun koronaan.

Thaimaa

Olen myös seurannut Thaimaan rajoituksia ja säännöksiä. Thaimaa ehti avautua suomalaisille matkailijoille, mutta vuodenvaihteen korvilla säännökset jälleen tiukentuivat. Olenkin mielenkiinnolla seurannut Thaimaan ystävät -Facebook ryhmää ja siellä käytäviä keskusteluita, miten kukin on päässyt matkaan, ja mitä sairastumisista ja karanteeneista on seurannut.

Meidän ei tällä hetkellä kannattaisi lähteä edes kokeilemaan Kap Verden tavoin Thaimaatakaan, sillä Thaimaan tuoreimman linjauksen mukaan lääkäri voi määrätä meidät karanteeniin jos/kun Thaimaan päässä tehtävät testit näyttäisivät positiivista tulosta. Karanteenin saattaa välttää todistuksella, mikä kertoo meidän sairastaneen koronan, mutta lääkäri voi myös määrätä toisin. En siis lähtisi missään tapauksessa riskeeraamaan matkaa, jonka saattaisimme viettää karanteenihallissa koronapotilaiden kanssa. 

Toki tässä on mukana se ehkä-sana, joten vinkki rohkeimmille juuri koronan sairastaneille: jos lähdette kokeilemaan matkustusta Thaimaahan tai Kap Verdelle (tai minne muualle tahansa), käykää ihmeessä hakemassa virallinen tulos laboratoriotestillä. Ainakin teillä on osoittaa, ettei tauti ole vasta poimittu.

Muita vaihtoehtoja?

Myös muita mahdollisia matkakohteita näyttää olevan vaikka kuinka paljon. Vaihda Vapaalle -bloggaaja oli juuri Etelä-Afrikassa safarilla, Ne Tammelat lensivät Barbadokselle, josta lähtivät Karibian risteilijän kyytiin tutustumaan muihin Karibian saariin, Matkaunelmia -bloggaaja seikkailee Sri Lankalla, Boardingtime -Jenni oli juuri suosikkimaassani Costa Ricassa, ja majailee parhaillaan Meksikossa, Seven Seas -bloggaaja vietti loppuvuotta Dubaissa ja on parhaillaan Kanarialla, eikä tässä todellakaan vielä kaikki, kenen ihania matkoja olen seuraillut. 

Mikä matkavaihtoehto vei voiton? Minne lähdemme lauantaina?

Koska me olemme lähdössä matkaan 6-vuotiaan tyttären kanssa kahdestaan, jäi meille ainoaksi todella helpoksi vaihtoehdoksi Kanariansaaret. Emme halua lentää pitkiä lentoja, emme halua aikaeroa, tarvitsemme vain sen lämmitetyn altaan ja aurinkoa. 

Laukut on siis pakattuina ja lauantaina lennämme Lanzarotelle. Eilen Aurinkomatkat vihdoin, pitkän odotuksen jälkeen laski tulevan viikon matkojen hintoja, ja sain meille yhteishintaan alle 500 eurolla valmismatkat Costa Teguisessa sijaitsevaan Sands Beach Resortiin. Resortin tähtiluokitus on Aurinkomatkoilla kolme, paikallisella luokituksella neljä. Resort soveltuu minulle ja tyttärelleni erinomaisesti, sillä kyllä, siellä on lämmitetty uima-allas, resort sijaitsee rannalla, mutta myös keskustan tuntumassa JA ennen kaikkea siksi, että hotelli on erittäin sporttinen hotelli. Tekemisen puutetta ei siis pitäisi olla. Bikineiden lisäksi matkalaukkuun pääsemmekin pakkaamaan myös treenivaatteet. 

Koska lähtö on jo lauantaina, on pakkaus aloitettava heti. Lanzarote kun ei ole viikon ainoa matka, vaan ennen Lanzarotea ehdin käydä vielä aikuisten lomalla Hangossa Regatta Spa -hotellissa.

Mikä ihana viikko!

Jos kiinnostaa seurata matkaamme, niin kannattaa klikata itsesi seuraamaan sometilejäni, ja pääset virtuaalisesti matkalle mukaan.

Toki myös blogiin päivittelen myöhemmin matkakuulumisia, mutta some-tileissä pääset matkaan reaaliaikaisesti, ja toki sisältökin vaihtelee hieman kanavittain.

Pysy matkassa mukana:

8 kommenttia:

  1. Aurinkoista lomaa ❣️ Toivottavasti kohta saa täyden vapauden matkustaa ihan mihin tahansa, ilman minkäänlaisia testejä 🤩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli ihanan aurinkoinen loma :) Niin toivon samoin, että pian ollaan siinä tilanteessa, että voi suunnitella matkoja hieman vapaammin.

      Poista
  2. Ihanaa äkkilähtölomaa! Voidaan vilkutella sitten täältä naapurisaarelta teille ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Aivan ihanat aurinkoiset säät oli kyllä meidän ja teidän saarilla :)

      Poista
  3. Ihanaa reissua teille! ❤️
    Me oltiin joululomalla Gomeralla ja tykättiin ihan hirveästi.
    Meksiko ei tosiaan kysele yhtään mitään eli myös juuri sairastaneena olisi tänne päässyt. Lentoyhtiöillä saattaa tietysti olla omat käytäntönsä, TUIn säännöistä en tiedä.
    Mutta tosiaan, nauttikaahan Lanzarotesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meksiko olisi ollut harmillisen kaukana aikaeromielessä viikon matkalle lapsen kanssa. Muuten olisin kyllä ehdottomasti napannut Meksikon varman lämmön. TUI:lla ei ole omia sääntöjä, mutta toki he vastuullisena matkatoimistona kertovat, miten käytännössä ihmiset ovat päässeet maahan ja mistä on koitunut karanteeneja, jotta eivät ainakaan anna liian lepsuja ohjeita. Ja toki aina kun on lapsenkin lomamatka vaakalaudalla, niin haluaa ottaa varman päälle.
      Lanzarote oli onneksi ihana ja aurinkoinen!

      Poista
  4. Tosi mukavaa matkaa! Tuo Meksiko valikoitui meidän lomakohteeksi ja odotamme omaa matkaamme jo kovasti. Myös joitain Aasiaan suuntautuvia juttuja olemme miettinyt, mutta sinne taitaa tarvita negatiivisen testituloksen kaikkialle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meillä oli onneksi ihana loma! Meksiko on ollut nyt tosi monen matka-agendalla. Aasia voikin olla vähän kinkkisempi. Ihanaa Meksikoa teille!

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

10 x toivotut lahjaideat + säästövinkit lahjoihin

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan