Slider

Ei kuitenkaan mikään täydellinen El Gouna

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Listasin aiemmin tällä viikolla viime kevään Egyptin matkamme parhaat palat - tässä ne huonoimmat.

1. Jos haluaa ajassa 10 vuotta taaksepäin, tervetuloa paratiisiin! Hotellin iltashowt, musiikkitarjonta, yleinen ilmapiiri, ihan kaikki oli täysin samanlaista kuin mitä 10 tai jopa 15 vuotta sitten. Miten voi olla mahdollista, että mikään ei ole muuttunut?

2. Egyptiläiset ovat todella raivostuttavia kauppamiehiä. Kauppaan tai kojuun päin ei voi edes vilkaista, jos haluaa välttyä riippakiveksi muodostuvalta myyjältä. Tämä olikin jo tiedossa ja erittäin hyvässä muistissa lapsuuden matkalta Marokkoon. Silti myyjien aggressiivisuus ärsytti.

3. Kaikki ruoka maistui täysin samalta. Hyödynsimme all inclusive -alennusta myös hotellin italialaisessa á la carte -ravintolassa. Pitsa maistui samalta kuin buffan pöperöt, mutta egyptiläinen luomuviini pääsi yllättämään positiivisesti! Ruoka ei siis missään tapauksessa ollut pahaa. Kaikki vain maistui samalta, ja muutama päivä saman makuista ruokaa aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi on vähän liikaa. Dine Around –ohjelma on siis todella suositeltava vaihtoehto ainakin parille aterialle.


Matkalla törmäsi myös matkaajiin, jotka ottivat all inclusive -matkailun hieman liian tosissaan. Kuvan pöydässä istunut seurue oli jo lopettanut ruokailunsa. Vaikka ruoka on ilmaista, onko sitä pakko hamstrata pöydän täydeltä suoraan roskiin?!


4. Viileät illat. En muista koska viimeksi aurinkolomalla olisi tarvinnut pukea pitkät housut, pitkähihainen paita, sukat ja umpinaiset kengät jotta tarkeni olla ilta-aikaan ulkona. Näin syksyn pimeydessä ja viimassa tämä kuulostaa typerältä – tämä ei siis ole valittamista, vaan asia, joka kannattaa huomioida kotona pakkausvaiheessa.

5. Tylsää, tylsää ja tylsää. Leijasurffauksen ja opinnäytteen tekemisen lisäksi tyhjästä rakennetussa lomaparatiisissa ei ole juuri muuta tekemistä kuin maata aurinkotuolissa. Matkamme leijasurffaajakin oli matkan hetkellä käsi kantositeessä, joten pääasiallinen ohjelma oli opinnäytteeni. Tiedetään, tiedetään, El Gounassa akvaario, sieltä on helppo lähteä snorklaamaan, sukeltamaan, tai tehdä vaikka päiväretki Kairoon ja pyramideille. Ilman ennakkosuunnittelua ei siis tännekään kannata lähteä, jos haluaa muun kuin aurinkotuolin olevan matkaohjelmassa. Me emme halunneet muuta – haluatko sinä?




Mikä siinä pakettimatkailussa viehättää - kohteena El Gouna

maanantai 28. lokakuuta 2013

Ensimmäistä kertaa reiluun kymmeneen vuoteen päädyin kuin päädyinkin pakettimatkalle, kohteena El Gouna Egyptissä. Oli turistilennot, kentällä vastassa olevat suomalaiset oppaat, hotellin tervetulotilaisuudet, tutustumiskierrokset hotellin alueeseen ja palveluihin sekä kansiollinen retkiä mihin olisi saanut osallistua – ihan siis ihka oikea pakettimatka ja vielä all inclusivena!


Tämän matkan teimme tämän vuoden huhtikuussa, jolloin pakettimatka oli paikallaan, kun täyspäivätyön ohella opinnäytteen tekeminen kävi hieman työlääksi. Ei tarvinnut kuin mennä Finnmatkojen sivuille, maksaa matka, pakata laukut ja lähteä. Mistä päästäänkin tämän matkan parhaisiin puoliin:  

1. Nopeaa ja vaivatonta.
Tosin normaalisti matkani itse järjestävänä minun oli kuitenkin pakko vertailla josko aurinkoon olisi päässyt paremmin ja edullisemmin ottamalla reittilennot ja hotellin erikseen. Löysin halvatlennot.fi -sivustolta erinomaisen palvelun, joka näytti haluamalleni ajankohdalle edullisimmat kohteet. Ihan täydellisesti palvelu ei toiminut, mutta antoi kuitenkin suuntaviivaa mitä kohteita voisi lähteä haarukoimaan. Egyptin all inclusive -paketti kuitenkin vei tällä kertaa voiton hinnalla sekä takuuvarmalla auringolla ja lämmöllä.

2. Helppoa kuin heinänteko.
Matkalle valmistauduttiin pakkaamalla muutama ranta-asu, parit bikinit ja ilta-asu sekä lenkkivaattet ja tietenkin tulostamalla lentoliput. Emme vaihtaneet rahaa etukäteen, emme tutustuneet ennen matkaa millään lailla kohteeseen, emmekä edes jo paikanpäällä ollessamme muistaneet minkä hotellin olimmekaan valinneet. Ja se onkin pakettimatkan tarkoitus – joku muu tekee kaiken puolestasi!

3. Aaah, mitkä korallit!
Olen snorklannut monissa paikoissa, mutta täytyy sanoa että tämä oli yksi parhaista. Retken teimme katamaraanilla purjehtien, mikä näin merisairaan matkaajan näkökulmasta oli erinomainen valinta. Matkassa meitä oli vain kymmenen, joten veneessä riitti tilaa todella hyvin. Lisäksi retkellä opas kiersi meidän kanssa parhaat snorklauspaikat. Itse korallien keskelle ei varmaan olisi niin rohkeasti tullut mentyä, kun osa koralleista oli niin pinnassa, ettei niiden yli olisi voinut snorklata. Valitsimme palveluntarjoajan silkkaa laiskuuttamme, koska heidän myyjä sattui tulemaan aurinkotuoleillemme myymään meille kyseistä retkeä. Myös delfiinejä pongasimme tällä retkellä.




4. Omassa rauhassa tai huoletta lapsiperheiden seassa.
Hotellimme Rihana Resort huomioi kaikenlaiset matkaajat. Buffet-ravintoloista pystyi valitsemaan joko perheravintolan tai rauhallisen ravintolan. Uima-altaita löytyi kolme: yksi perheille, yksi aikuisille sekä kolmas, jossa järjestettiin vesijumpat ym. meluavat ohjelmanumerot. Siellä saa siis halutessaan olla rauhassa kiljuvilta lapsilta, tai päinvastoin olla huoletta vaikka ne omat lapset kiljuisivat kuinka paljon.

5. Ei kuitenkaan samaa ruokaa koko viikkoa.

El Gounassa on Dine Around -ohjelma all inclusive -matkalaisille, johon moni alueen hotelleista kuuluu. Riippuen oman hotellin tähtiluokituksesta, saa hyvityksen muiden hotellien ravintolalaskusta. Tai esimerkiksi saman tähtiluokan hotellin buffaan voi mennä ilmaiseksi syömään.

6. Aurinkoa!
Haastatteluiden analysointi oli melkoisen miellyttävää altaan reunalla aurinkovarjon alla. Toinen vaihtoehto viettää viikko olisi ollut kotona keväisessä vesisateessa. Varmasti opinnäyte olisi edistynyt vieläkin paremmin, mutta lomailuksi sitä ei olisi voinut kutsua.


Lue myös tämä

Kysely ryhmä- ja seuraajamatkoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan