Slider

Kauniiden annosten ravintola Smör Turussa

lauantai 26. syyskuuta 2020

Olipa ihanaa päästä matkalle. Syksyn synkkyys jo kurkisteli oven takana, ja näin ollen viime viikon Turun työmatka ja ihanien kollegoiden seura tuli kuin tilauksesta tuomaan aurinkoa syysmyrskyn keskelle.

Vaikka pääasiallisesti olin innoissani lähdön fiiliksestä, maiseman vaihdosta ja kuplivien kollegoideni iloisesta seurasta, odotin toki myös illallisravintolaa. Meillä oli nimittäin varaus Turun yhteen parhaista ravintoloista, Ravintola Smöriin.


Alkuun tilasimme Gin Tonicit Beefeater 24 ginistä. Jos et ole testannut, kannattaa kokeilla. Sen nimi tulee 24-tunnin uuttamisprosessista, ja näin maku on mitä parhain juurikin cocktailkäyttöön.

Ravintola, jonka ruokia kuuluu arvostella

Pöytäseurueemme oli täydellinen tällaiseen ravintolaan, ja nämä elämykselliset annokset saivat arvosteluita sieltä ja täältä. Tämän tason ruuassa kun mielestäni yksi parhaita puolia on se, että niitä saa ja kuuluu analysoida päästä varpaisiin. Mikä on erinomaista, mikä ei ole niin onnistunutta, minkä itse muuttaisi, minkä joku toinen vaihtaisi tai parantaisi.

Tyylikkäästi uudistettu Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone

perjantai 18. syyskuuta 2020

Sisältää mainoslinkkejä, merkitty *

Täytyy myöntää, että kun kollegani suositteli Sokos Hotels -ketjun hotellia Turun työmatkallemme, olin aavistuksen skeptinen. Uudistettu, juu, mutta Sokos Hotels. Hmmh. Sanotaan nyt vaikka näin, etten odottanut liikoja. Varasin kuitenkin *Solo Sokos Hotel Turun Seurahuoneelle yön, kun sitä kerta oli suositeltu. Pikainen googlaus kertoi, että se on tämän vuoden puolella uudistettu, eli en nyt täysin huonoakaan odottanut.

Mikä yllätys minua olikaan vastassa Turussa. Nyt on Sokos Hotellit pistäneet parastaan. Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone oli aivan mielettömän hieno!


Sadepäivän tekemistä Helsingissä: Ruokamatka Hakaniemen halliin

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Kävimme eilen aamulla tyttäreni kanssa Hakaniemen hallissa. Retkestä tuli yllättävän monipuolinen ruokamatka, vaikka vierailun alkuperäisenä tarkoituksena oli käydä vain ja ainoastaan torilla ostamassa kanttarelleja ja todistaa tyttärelleni, että hän kyllä pitää sienistä, kunhan vain pääsee maistamaan niitä.

Lopulta retkellemme tuli monta muutakin tarkoitusta. Vietimme tyttäreni nimipäiviä ennakkoon, ja päätimme juhlapäivän kunniaksi käydä torivierailun lisäksi ulkona syömässä aamiaista. Lopulta vierailustamme tuli muutaman tunnin mittainen, koska hallissa ja torilla oli niin paljon kiinnostavaa kierrettävää ja ostettavaa, eikä meillä ollut kiire minnekään. Tämähän oli mitä parhain tapa viettää sateista päivää.



Aamiainen Hakaniemen hallissa tai Hakaniemen torilla

Minä haaveilin puuroaamiaisesta, ja olinkin innoissani, kun torilla Hakaniemen hallin edessä oli telttakahvio, minkä seinässä oli isolla lappu "aamupuuro 3,50 €". Arvaatte varmaankin, ettei viisivuotias hihku innosta nähdessään puuro-kyltin, kun on luvattu herkullinen kahvila-aamiainen. Jatkoimme siis sisälle halliin. Olin jo ennakkoon katsonut, että Hallikahviloilla olisi aamiaistarjontaa meidän molempien makuun ja niin olikin. Ja vielä vähän enemmänkin.

Alpakoita Haanpään kesäkahvilassa - taukopaikka lähellä Jyväskylää

sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Alpakat on olleet yksiä lempparieläimiäni sen jälkeen kun ystäväni kanssa kävimme vaeltamassa Inca Trailin Macchu Picchulle Perussa. Silloin opin alpakanvillan olevan erityisen lämmintä, laadukasta, silkkisen pehmeää. Tuolta reissulta mukaan lähtikin parikin alpakanvillasta tehtyä huivia, jotka ovat edelleen vuosienkin jälkeen kaapissani.



Olinkin erityisen innoissani, kun huomasin Jyväskylän lähellä olevan Haanpään kesäkahvilan, jossa päävetonaulana ovat juurikin alpakat. Minun ei tarvinnut kuin kysyä tyttäreltäni, haluaisiko hän pysäthyä kotimatkalla mummolasta katsomaan alpakoita, enkä voinut enää perua. Enkä tietysti halunnutkaan. Olinhan toivonutkin myöntävää vastausta.

Haanpään kesäkahvila ja ihanat alpakat 

Haanpään kesäkahvilaan kurvatessamme ja alpakat nähdessäni ajatukseni veivät minut saman tien Perun vuoristoon. Täällä miljöö on toki ihana täysin suomalainen maalaistalon pihapiiri peltojen ympäröimänä. Mutta alpakka eläimenä on yhdistelmä sööttiä karvapalloa ja uljasta pitkäkaulaista vuoristoeläintä. Oli miten oli, alpakat ovat ihania!

Lue myös tämä

Ouril Pontao - kaupunkihotelli Kap Verdellä kokemuksia

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan