Usein matkoilla tulee oltua extravarovainen. Uudesta ja tuntemattomasta kun ei koskaan tiedä. Aina ei kuitenkaan järki ole mukana matkassa, ja tulee huomaamattaan oltua tyhmääkin tyhmempi.

Kärkisijaa omalla tyhmien päähänpistojen listalla pitää pieni osio Costa Ricassa tekemällämme reilun viikon automatkalla. Costa Rican luoteisosassa, Malpaisista Playa Samaraan, tie vie rannalla. Vai pitäisikö sanoa reitti, koska tietä ei varsinaisesti koko matkalla ollut. Meillä oli kyllä etukäteistieto, että 70 kilometrin matka kestäisi viisi tuntia, mutta emme silti ennakkoon ajatelleet, että joudumme ajamaan rannalla. Emme tiellä, joka vie rannan tuntumassa, vaan rantahiekalla.

Olimme liikenteessä myöhään, koska halusimme hyödyntää ihan kaiken ajan. Malpaisissa pysähdyimme katsomaan kun aurinko upposi mereen, jonka jälkeen jatkoimme matkaa. Auringonlaskun jälkeen matkaa oli jatkettava kuun loisteessa. Ei sentään pelkkien ajovalojen varassa. Päällystetyn tien loppuminen oli ensimmäinen hämmästyksen aihe. Renkaiden jäljet johtivat rannalle, mutta kovin epävarmoja olimme, että sinnekö meidänkin kuluu jatkaa. Vastaan sattui tulemaan auto, jonka kuski kertoi meille, että juuri tämä on se reitti mitä pitkin voi menna säästäen noin puoli tuntia, mutta matkanteko rannalla ei olisi helppoa. Pehmeälle hiekalle ei saisi pysähtyä, kuin ei myöskään keskelle jokia, joita täytyisi ylittää. Muiden autojen jälkiä tulisi seurata tarkkaan, jotta rantaosuuden jälkeen löytäisi takaisin tielle. Lisäksi yksi kohta tulisi näyttamään niin kallioiselta ja kivikkoiselta, etta tuntuisi ettei sitä paase ylittämään, mutta ohjeena oli, että sekaan vain.

Aikaa säästääksemme, äänestämallä, valitsimme rantareitin. Matkanteko oli todellakin ohjeistuksen mukaista, eli vaikeaa ja hieman pelottavaakin. Tosin myös mieleenpainuvaa. Onhan tuosta yöstä jo kahdeksan vuotta aikaa.

Vaikka tiesimme, että jokia tulisi vastaan - ilman siltaa - olimme ensimmäisestä silti todella ihmeissämme.

Pysähdyimme ihmettelemään asiaa. Onko meidän tosiaan ylitettävä joki? Muiden autojen renkaiden jäljet johtivat jokeen ja toiselta puolelta jäljet tulivat joesta ulos. Kai mekin selviäisimme?

Kun vastaantuleva auto vain ajoi joen läpi, olimme varmoja, että juuri näin meidänkin kuului tehdä. Ei kun kaasu pohjaan ja menoksi.

Jokia oli reitin varrella useita. Kapein joista oli vain muutaman metrin levyinen, parinkymmenen sentin syvyinen, mutta suurin olikin sitten reilusti toistakymmenta metriä leveä ja vettä oli lähes reiteen asti. Tähän asti reittivalinta oli uskalias, joskaan ei tyhmä. Tulihan yöllä vastaan pari muutakin autoa, ja olimme saaneet hyvät ohjeetkin toiselta reitin käyttäjältä. Eksyimmekin vain kerran, mutta löysimme pian takaisin reitille.

Mutta.

Tämän suurimman ja syvimmän joen kohdalla tapahtui se maailman tyhmin päätös: Kävellään joen läpi, jotta auto pääsisi paremmin joen yli. Silloin se tuntui hyvältä idealta. Ja hyvinhän me joen yli päästiin.

Tosin päivällä, kun näimme muutaman metrin pituiset krokotiilit makoilemassa jokien pientareilla, vasta tajusimme miten TYHMIÄ olimme olleet. Costa Rican joet kuhisevat krokotiileja. ISOJA krokotiileja. Ei mitään parin metrin pituisia vauvoja, vaan oikeasti useamman metrin pituisia järkäleitä. Ja minähän vallan poseeraan kameralle joessa. Siinähän olisi ollut monellakin krokotiililla aikaa käydä haukkaamassa minut suihinsa. Tuosta noin vain. Eipä käynyt mielessä. Sen kertoo ilmeenikin.

Tsemppipeukkuni kruunaa kaiken.

Näin tyhmä en ole ennen enkä jälkeen ollutkaan. Vaikea olisi kuvitella, että näin tyhmä tulen koskaan olemaankaan.

Onko muut tehneet typeriä päätöksiä matkoilla?

Ihmeelliset villieläinelämykset Top 5

Ajattelin, että olisi helppo laittaa järjestykseen viisi parasta villieläinkokemusta. Mutta sitten kun aloin kaivelemaan vanhoja kuvia ja muistoja, niin upeita kokemuksiahan on vaikka millä mitalla.

Costa Ricassa ja Panamassa koin ensimmäiset upeat elämykseni; oli apinoita, iguaaneja, snorklausta upeiden värikkäiden kalojen seassa, valtavankokoisia krokotiileja, rannalla löhöäviä villisikoja, merikilpikonnia, delfiinejä luonnollisessa ympäristössään.

Galapagossaarille taas mentiin varta vasten ihastelemaan luonnon monipuolisuutta. Siellä on iguaaneja, rapuryppäitä, merileijonia, pingviinejä, haita, lintuja ja vaikka mitä jopa kyllästymiseen saakka.

Blue footed boobie, frigate bird, flamingo olivat Galapagossaarten linnuista parhaimpia.

Perun vuorilla tuli vastaan laamoja ja Amazonilla kaimaaneja, Indonesiassa norsuja, Kaliforniassa kolibreja, Seychelleillä jättiläiskilpikonnia, Malesiassa murtovarasapinoita, unohtamatta kotoisan Keski-Suomen uljaita hirviä.

Niin, ja nähtiin me myös nyt jo edesmennyt Lonesome George (1912-2012) Galapagossaarilla. Lajinsa viimeinen edustaja, joka ei vuosikymmenten yrittämisen jälkeenkään saanut jatkettua sukuaan. Äh, tätä listaahan voisi jatkaa loputtomiin.

Lonesome Georgen näköisiä kavereita, mutta ei kuitenkaan samaa lajia.

Mutta mennään jo parhaimmistoon. Ei ole varmaan ihme, että kaksi kolmesta top-sijoituksesta on Galapagossaarilta.

5. Rauskuja keskellä merta
Numero 5 oli vaikea päättää. Ehdokkaita tälle sijoitukselle oli paljon. Mutta päädyin kuitenkin Caymansaarien Stingray Cityyn. Tämä "kaupunki" on siis matala (metrin verran vettä) kohta keskellä merta, johon rauskut kerääntyvät paistattelemaan päivää. Veneiden moottorinjylinä on niille positiivinen ääni, sillä se tietää ruokaa.

Rauskuja vilisi joka puolella, joten on varmasti selvää, että veteen meneminen ei ollut ihan helppoa. Oppaat sanoivat, että rauskuja ei saa lähestyä takaapäin. No ei tietenkään, mutta miten ihmeessä se on mahdollista, kun viisi rauskua ohittaa samaan aikaan, jokainen omaan suuntaansa. Hui.

4. Snorklaus haiden kanssa
Ennen Galapagossaaria en edes tiennyt haluavani nähdä haita snorklatessa. Haita? Really? Ei käynyt mielessäkään. Mutta ryhmän innostus tarttuu. Ja kun oppaamme kertoi, että tässä poukamassa pitäisi olla haita, hyppäsin veteen yhtä innoissani kuin kaikki ne, jotka olivat jo pitkään haaveilleet näkevänsä haita metrin päästä.

Kuva: pixabay.com

Siellä niitä oli, galapagossaarihaita ja oikein parvi. Yritin pysytellä hieman kauempana, mutta hait uivat hieman sulavammin kuin minä. Yksi ui aivan altani, snorklauslasien läpi katsottuna näytti kuin olisin koskenut siihen, jos vain olisin kurkottanut. En kurkottanut. Päinvastoin yritin kellua x-asennossa aivan veden pinnalla niin kauan kuin hai ohitti minut. Ja sitten karkuun!

Upeaa oli. Hain liike on niin rauhallinen ja sulava, että se lumoaa hetkeksi.

3. Leikkisät ja metelöivät merileijonat
Merileijonat ansaitsevat sijan kolme. Pelkkä rantaoleilu niiden kanssa olisi tiputtanut heidät sijan alemmas, mutta pääsimme niiden kanssa myös snorklaamaan. Ja voi kuinka uteliaita ja leikkisiä merileijonat ovatkaan! Onneksi en vielä silloin käyttänyt snorklatessa räpylöitä, enkä varsinkaan värikkäitä sellaisia, sillä niistä nuoret merileijonat innostuivat. En ole ihan niin sulava vedessä, että voisin lähteä merileijonan kanssa kilpailemaan. Mutta sitä oli valtavan hauska katsoa vierestä. Onneksi ryhmässämme oli myös lähes merileijonan veroisia uimareita.

Ei voinut olla myöskään tunnelmallisempaa, kuin ilta pimeydessä laivan kannella, kirkas tähtitaivas kattona, taustalla kuoro merileijonia ölisemässä ja mölisemässä. Ääni ei ole kaunis, mutta kuului tunnelmaan.

2. Rakettipingviinit
Jos Galapagossaarten merileijonat olivat leikkisiä, niin pingviinit olivat kuin raketteja. Pingviinit ovat ehdottomasti parhaita snorklauskavereita. On todella upeaa katsoa veden alta, kun pingviini hyppää veteen ja sujahtaa vauhdilla ohi piukkana putkilona.

Näimme Galapagossaarella myös jotain, mitä Galapagossaarilta kotoisin oleva oppaammekaan ei ollut koskaan ennen nähnyt. Näimme, kun pingviiniemo ruokki poikastaan. Ja aivan muutaman metrin etäisyydeltä. Wau!

1. Laiskiainen puhelinlangalla
Ihan ehdottomasti uskomattomin villieläimen näkeminen oli Costa Ricassa Manuel Antonio -rannalla. Olimme aiemmin olleet oppaan kanssa kävelemässä sademetsässä ja nähneet puiden latvoissa karvamöykkyjä eli nukkuvia laiskiaisia. Näinhän niitä yleisesti luonnossa näkee - nukkumassa. Laiskiaisethan nukkuvat jopa 20 tuntia vuorokaudesta. Olimme tyytyväisiä karvamöykkyihin. Laiskiaiset nähty, check!

Illalla olimme rantabaarissa toisen kerroksen terassilla, ilman kameroita tietenkin, kun yhtäkkiä nälkäinen laiskiainen ilmestyi eteemme puhelinlankaa pitkin kivuten. Voi se liikkeiden hitaus ja sulavuus. Ja se laiskiainen oli vain muutaman metrin päässä meistä! Se liikkui päättäväisesti langan toisessa päässä olevalle puulle ja alkoi syödä. En usko, että kovin moni perusturisti on päässyt ihailemaan vastaavaa. Olin myyty. Olen edelleen myyty.

Kuva: pixabay.com