Slider

5 x testissä Helsingin uimahallit lapsen kanssa

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Tänä vuonna matkoja on ollut normaalia vähemmän, ja sen vuoksi niiden suunnittelusta on muodostunut yhä tärkeämpi osa matkaa. Meillä on parhaillaan tyttäreni kanssa menossa "opi uimaan" -projekti, tarkoittaen sitä, että tyttäreni opettelee uimaan ennen alkutalven talven kahta Holiday Club -kylpylälomaamme. Ensimmäisellä näistä kahdesta olemme jo kahden viikon päästä, eli projektimme on jo hyvässä vauhdissa. Jotta projekti olisi mahdollisimman mielekäs ja kiinnostava, olemme samalla testanneet Helsingin eri uimahalleja. Itse olin käynyt ennen tätä projektia tasan kahdessa: Lauttasaaren ja Mäkelänrinteen uimahallissa. Enkä nyt siis laske maauimaloita mukaan. Oli siis jo aikakin käydä tutustumassa muihinkin Helsingin uimahalleihin.

5 x testissä Helsingin uimahallit lapsen kanssa


Tässä testaamamme Helsingin uimahallit lapsen mielestä paremmuusjärjestyksessä:

1. Vuosaaren uimahalli

Vuosaaren uimahalli vie meidän tähän astisista testaamistamme uimahalleista voiton. Vuosaaren allasvalikoima on todella monipuolinen, ja altaita on monta. Hallissa on ilmeisesti vanha ja uusi puoli, ja sen vuoksi matka-altaita ja lastenaltaita on tuplat. Vanhalta puolelta löytyi matka-altaan ja lasten opetusaltaan lisäksi vauvojen allas, kaksi kylmävesiallasta ja kylpylätyyppinen allas, jossa on hierontapisteitä. Uudella puolella oli matka-altaan ja lasten opetusaltaan lisäksi pitkä vesiliukumäki ja hyppytornit. 

Näin korona-aikaan tila on oikein tervetullutta, ja vaihtelimmekin altaita sen mukaan, missä oli milloinkin vähiten ihmisiä. Uuden puolen lasten opetusallas oli meidän suosikkimme, koska siellä oli asteen tai pari lämpimämpää vettä kuin vanhan puolen vastaavassa altaassa. 

Vuosaaren uimahallin sijaintikin on meille täydellinen, kun se sijaitsee metroaseman välittömässä läheisyydessä, eikä meidän näin tarvitse vaihtaa kulkuvälinettä, ja metro vie Vuosaareen alle puolessa tunnissa.

5 x testissä Helsingin uimahallit lapsen kanssa


2. Töölön uimahalli

Töölön uimahalli on tähän korona-aikaan, kuin myös lapsen näkökulmasta erinomainen. Kompakti, rauhallinen, mutta silti riittävän monipuolinen. Halli on uusittu hiljattain, ja myös tästä pidän erityisen paljon. Tämä takaa myös sen, että hallissa on lämmin.

Töölön uimahallissa on matka-allas, kylmävesiallas, lastenallas, vauvojen kahluuallas, vesijumppa-allas ja poreallas. Kaikki melko pienessä tilassa, mutta myös hallin asiakasmäärä on ollut suhteellisen rauhallinen. Toki silloin, kun vesijumppaajat tulevat halliin ja lähtevät sieltä, on suihkuissa yhtäkkiä ruuhkaa. Me olemme näitä aikoja pyrkineet välttämään, ja olemme olleet altaissa sen verran, että suihkutiloista pahin ruuhka on mennyt pois.

Sijainniltaan Töölön uimahalli on myös ihan ok. Me pääsemme sinne metro-bussi-yhdistelmällä, mutta myös parikin eri ratikkaa ajaa hallin ohi. 

3. Mäkelänrinteen uimahalli

Mäkelänrinne pääsisi kakkossijalle altaiden monipuolisuuden vuoksi, mutta tippui kolmoseksi ruuhkaisuutensa vuoksi. Me emme käyneet kisa-altaiden puolella, mutta lasten opetusaltaan parhautta oli se, että se oli jaettu kahtia pitkittäin, mikä tarkoittaa sitä, että kun altaassa pidetään uimakouluja, on sen toinen puoli muiden käytössä. Sekä uimakouluilla että muilla hallin käyttäjillä on käytössä sekä matalaa että syvää päätyä, ja näin kaikki voittavat. Toisin kuin Itäkeskuksessa (lue lisää Itäkeskuksen kohdalta).

Mäkelänrinteen uimahallin lämpötila on miellyttävän lämmin, eikä uinnin välissä ole tarvetta rampata saunomassa.

Sijainniltaan Mäkelänrinteen uimahalli on kuitenkin meille hieman hankala, ja voi olla, ettei meidän tule käytyä täällä ainakaan säännöllisesti. Mäkelänrinne on myös aika ruuhkainen, koska sen suihkutilat ja saunat eivät ole samassa suhteessa suuremmat kuin altaille mahtuvien ihmisten määrä. Tässä pahenevassa koronatilanteessa jättäisin tämän hallin väliin. Juuri näiden seikkojen vuoksi Töölön uimahalli kipusi listauksessamme Mäkelänrinteen ohi.

5 x testissä Helsingin uimahallit lapsen kanssa


4. Itäkeskuksen uimahalli

Voihan Itäkeskuksen uimahalli sentään. Tämä oli meille suuri pettymys. Normaalioloissa Itäkeskuksen uimahallissa ei varmasti olisi vikaa, mutta meillä kävi hallin kanssa todella huono tuuri. Menimme halliin heti sen aukeamisen aikaan, ja hallissa ei ollut kovin paljon muita, ja se on positiivista. 

MUTTA, emme päässeet altaisiin uimaan.

Lastenallas, jossa oli hurjan kivan näköinen pieni liukumäki, oli suljettuna, sillä sen vesinäyte ei ollut mennyt läpi. Emme toki likaiseen altaaseen olisi halunneetkaan uimaan, mutta lapsen mielestä oli silti kurjaa vain katsoa kivaa allasta sen reunalta. Tämän lisäksi hallissa on myös opetusallas, mutta se oli kokonaan opetuskäytössä. Aikuisten altaassa ei taas saanut käyttää kellukkeita, ja portaiden läheisyydessä oleilu ei nyt ole juuri sitä, mitä lähdimme hakemaan. Sentään porealtaassa poreita on vain puoli tuntia kerralla, ja koska siellä tyttärelläni yletti jalat pohjaan, pääsi hän siellä pääsi testaamaan edes hieman uimista.

Aivan vierailumme lopussa lasten opetusaltaasta avattiin puolet, mutta todella oudosti vain se syvä puoli, jossa tyttäreni jalat eivät sielläkään ylettäneet pohjaan. 

Vinkki Itäkeskuksen uimahallille: Lasten opetusaltaan voi puolittaa myös pitkittäin, jolloin sekä opetus- että muussa käytössä on sekä syvää että matalaa päätä.

Tälle uimahallille meidän varmaan pitäisi antaa toinenkin mahdollisuus, sillä senkin sijainti on kätevästi metron läheisyydessä. Mutta ainakaan vielä emme ole valmiita tähän. Onhan näitä paljon muitakin takuulla kivoja halleja.  

5 x testissä Helsingin uimahallit lapsen kanssa
Tätä Itäkeskuksen uima-allasta saimme vain katsella sivusta.


5. Lauttasaaren uimahalli

Harmillisesti testaamistamme uimahalleista Lauttasaaren uimahalli jää viimeiselle sijalle, vaikka sen sijainti onkin meille kätevin. Asummehan Lauttasaaressa.

Lauttasaaren uimahallissa on vain yksi allas, ja se on matkauima-allas. Lapsella ei siis yletä jalat pohjaan kuin portaissa. Täällä käydessämme harjoittelimmekin potkuja, sukeltamista ja kellumista vesijuoksuradan siinä päässä, minne asti kukaan vesijuoksija ei koskaan tule. Varsinaista uimista ei kuitenkaan uimataidoton lapsi ei pääse täällä opettelemaan, kun aikuisen pitäisi pysyä täysin perässä, ja meidän vauhtihirmun kanssa se ainakaan ei ole mahdollista. 

Lauttasaaren uimahalli on lisäksi melko kylmä, ja lapsen huulet alkoivat sinertää jo pienen ajan päästä. 

Aikuisille tämä halli on kuitenkin miellyttävä, sillä uimareiden määrä on suhteessa pienempi kuin muissa halleissa.

Extrauimahalli: Kallion uimahalli

Kallion uimahallissa emme ole käyneet. Siellä on altaat sekä matkauintiin että lapsille, mutta olen siitä saanut parikin kommenttia, että uimahallin rakennus on vanha, ja sen vuoksi siellä on kovin kylmä. 

Kallion uimahalli kiinnostaa minua kuitenkin erityisen paljon sen takia, että se on uimahalleista kaikkein rauhallisin. Ja ehkä siellä juurikin sen takia ei ole ruuhkaa, ettei kylmyydestä pidä muutkaan. Veikkaisin kuitenkin, että tämän hallin joutuisin testaamaan yksin, koska tytärtäni ei kiinnosta kylmä uimahalli. Nähtäväksi siis jää, vaivaudunko koskaan Kallioon asti, kun vieressä on myös Lauttasaaren uimahalli. 

Uinnin yksityisopetusta lapselle Urheiluhallien kautta

Emme ole kuitenkaan vain kiertäneet uimahalleja, vaan olen ottanut tyttärelleni uinnin yksityistunteja Urheiluhallien kautta. 30 minuutin kerta maksaa 40 euroa, mikä on minusta kohtuullinen hinta siitä, että tyttäreni saa koko ajan opettajan täyden huomion, ja tunnilla keskitytään tasan siihen, mitä hänen tulee harjoitella. 

Koitin kyllä ensin etsiä vapaata uimakoulupaikkaa, mutta koska keväältä kaikki ryhmäläiset oli siirretty syksylle, ei edes jonotuspaikkoja ollut tarjolla. Toki näin yksityistuntien jälkeen olen ollut erittäin tyytyväinen valintaani. Olemme ottaneet tunteja nyt joka toinen viikko, ja tarkoituksena on ollut, että yksityistuntien välissä treenaamme itse niitä asioita, mitä opettaja kulloinkin meidän pyytää treenaamaan. Tällä hetkellä harjoittelemmekin liukumista, erilaisia kelluntoja, sukeltamisia eri tavoitteilla (kyynärpää pohjaan, kädet ja jalat pohjaan, peppu pohjaan jne), selkäuintia ja myyrä/koira/mikä lie -uintia ja veden kauhomista sekä potkuja suorin jaloin. 

On ollut ihanaa nähdä, miten innokas tyttäreni kehittyy jatkuvasti hurjalla vauhdilla. Kahden viikon päästä Holiday Club Kuusamon Tropiikin kylpylässä hän pääseekin ottamaan ison harppauksen eteenpäin, kun pääsemme altaisiin mahdollisesti jopa neljänä päivänä peräkkäin.

Urheiluhallien yksityisopetuksesta lisää löydät tästä linkistä.

Uimahallin ruuhkatilanne Googlesta

Olemme toki ottaneet myös koronatilanteen huomioon, ja koittaneet mennä sellaisina aikoina uimahalleihin, jolloin niissä ei olisi liian suurta ruuhkaa. Tässä olen käyttänyt apuna Googlea, ja katsonut, minä päivinä ja minä kellonaikoina yleensä missäkin hallissa on ruuhkaa ja milloin hiljaista. Viikonloppuisin olenkin huomannut, että uimaan kannattaa mennä joko heti hallin aukeamisen aikaan, tai puolen päivän jälkeen, ennen loppuiltapäivän ruuhkaa. Joissain halleissa myös perjantai-illat ovat hiljaisia. Ehkä ihmiset haluavat rauhoittaa perjantai-illat työviikon jäljiltä. Ei tosin näköjään Vuosaaren uimahallissa, missä kuvan perjantai-ilta on yleensä kiireinen. 


Hallien ruuhkapäivissä ja -ajoissa on isojakin eroja, ja meidän taktiikka on toiminut erinomaisesti, kun emme ole päättäneet hallia tai tarkkaa aikaakaan etukäteen, vaan menneet juurikin sen mukaan, missä on milloinkin väljintä.

Kun valitsee hiljaisia aikoja uimahalleissa, on myös julkisissa vähiten ihmisiä.


Mikä on sinun suosikkiuimahallisi? Entä löytyykö vielä halleja, mitä meidän kannattaisi testata?

Pysy matkassa mukana:

10 kommenttia:

  1. Nyt juuri meillä on täällä remontti kesken, mutta kunhan valmistuu 2021, niin retkipäivä kannattaa tehdä Hyvinkään uimahalliin. Vieressä on valtava ulkotila, jossa isot altaat matkauintiin ja lapsille. Auringonottoon iso nurmialue ja kioski janoon sekä pieneen nälkään. Alueelle saa ottaa toki omat eväät ja sitä suosittelen. Sveitsin ulkoilumaastot vieressä ja komeat maisemat! Junalla pääsee Hyvinkäälle 45 minuutissa Helsingistä ja täällä uimalaan on noin reilu kilometri matkaa. Linja-auto kulkee Sveitsin hotellin pihaan, joka on uimahallin vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä!
      Tämähän olisi mitä mainioin kesäretkikohde. Nyt kun ollaan jo näin lähellä vuoden vaihdetta, niin kesähän on taas täällä tuossa tuokiossa :)
      Kuulostaa siltä, että tuolla vierähtäisi helposti parikin päivää!

      Poista
  2. Vuosaaren uimahalli on ollut meidänkin lapsiseuramme suosikki. Vesiliukumäki taisi vaikuttaa arvioon aika paljon. Mäkelänrinnekin on ollut hyvä lasten kanssa, olemme samaa mieltä, ja se on se, jossa kahdestaankin lähes aina käymme. Töölöstä olemme tykänneet myös, vaikka olemmekin olleet siellä vain kahdestaan. Kalliossakin olemme käyneet, mutta ei kiinnosta enää. Listallasi ei ollut Pirkkolan uimahallia. Sielläkin olemme käyneet lasten kanssa ja itse vesijumpassa, ja se on ihan ok, mutta juuri nyt en tiedä, vaikuttavatko Pirkkolassa muuten tekeillä olevat remonttityöt myös uimahallin puolelle. Ilmeisesti eivät, jäähalliahan siellä rempataan. Eikä se metron varrella ole sekään, Hämeenlinnanväylän bussipysäkeiltä on yli puolen kilometrin kävelymatka. Aila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttärelläni vielä vaihtelee, haluaako hän vesiliukumäkiin vai ei. Välillä haluaa hurjiinkin mäkiin, välillä ei pieniinkään. Mutta pianhan tuo taas muuttuu. Vuosaaren uimahalli sopii kyllä näin todella hyvin monen ikäisille lapsille! Ja aikuisillekin!

      Pirkkolan uimahallissa emme olekaan käyneet. Facebookin puolella monet suosittelivat myös Malmia. Nämä laitoin molemmat nyt listalle!

      Poista
  3. Todella hauska idea käydä tutustumassa eri uimahalleihin, ja ihanaa, että tuet tyttäresi uintiharrastusta näin antaumuksella. Nuo kylpylälomat kruunaavat ahkeran harjoittelun, täydellistä. En ole käynyt uimassa uimahalleissa nykyisessä asuinkaupungissamme kertaakaan ja uintiharrastusta olen viimeksi tänään pohtinut aloittavani. Voisinkin kopioida ideasi ja käydä testaamassa eri uimahallit heti alkuunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia harrastuksia on mukavaa tukea, kun näistä saa paljon myös itse irti! Eri uimahalleissa käynti tuo todellakin paljon enemmän kiinnostavuutta tähän. Suosittelen!

      Poista
  4. Malmilla ei ole lapsille mitään. Tilat ovat pienet ja aina täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille vielä riittää lasten opetusallas, kun tytär opettelee uimaan. Hyppytornit ja liukumäet ehkä kiinnostaa tytärtäni sitten parin vuoden päästä. Vielä ei niihin mennä, vaikka niitä olisikin. Mutta harmillista, jos siellä on usein paljon porukkaa.

      Poista
  5. Malmin uimahalli on erinomainen lapsen kanssa. Oman 5-vuotiaani ehdoton suosikki. Lasten altaissa on mukavan lämmin vesi, hyvin tarkenee ilman saunaa vaikka nekin toki löytyvät.
    Olemme käyneet Malmilla juurikin ruuhka-aikojen ulkopuolella, välillä altaassa ei ole ollut ketään muuta!
    Lasten altaassa yltää lapsella hyvin jalat pohjaan, uimista on mukavaa harjoitella. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malmia on kyllä monet kehuneet. Lämpö on kyllä myös minun tyttäreni vaatimus :)
      Mekin koitamme päästä halleihin ruuhka-aikojen ulkopuolella. Tyhjät altaat on ihania senkin puolesta, ettei tarvitse varoa roiskeita, vaan voi polskutella täysillä :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Poroja ruokkimassa porotilalla Kuusamossa Rukan lähellä

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan