Tokioon verrattuna Kioto on pieni, kompakti, rauhallinen pikkukaupunki. Ei se ihan pieni kuitenkaan ole, mutta niin pieni, että parhaiten sen pystyy ottamaan haltuun polkupyörällä.

Muut päivät me kuljimme kävellen, junalla ja metrolla, mutta yhdeksi päiväksi vuokrasimme polkupyörät. Sääkin suosi erinomaisesti juuri meidän pyöräilypäivänämme. Aurinko paistoi ja lämmintä oli yli 20 astetta. Ihana kesäfiilis, vaikka elimme vasta huhtikuun ensimmäisiä päiviä.

Polkupyörän vuokra oli 1000 jeniä selkeästi suositussa Kyoto Miyabiyassa. Meidän piti mennä noutamaan pyörät heti klo 8:30, kun liike aukaisi ovensa, mutta selvisimme aamiaisen jäljiltä sinne vasta kymmenen aikoihin. Onneksi meille oli vielä kuitenkin pyörät jäljellä.

Japanilaiseen tyyliin myös pyörien vuokraaja oli erittäin ystävällinen. Saimme matkaan vesipullot sekä kartan ohjeistuksineen, mitä reittejä kannattaa minnekin pyöräillä, ja missä taas pyöräily on kiellettyä (aivan ydinkeskustassa, Nishiki Marketin kulmilla).

Paras reitti pyöräillä pohjois-etelä suuntaan oli ehdottomasti Kioton halki virtaavan joen reunaa (kuva ylempänä). Länsi-itä-suunnassa taas Imadegawa-dori oli erinomainen tie. Sitä pitkin pääsi Kinkakuji Temppeliin (kultainen temppeli), toisessa päässä oli Ginkakuji Temppeli (hopeinen, tosin oikeasti ilmeisesti puunvärinen temppeli) ja tie näiden lisäksi kulki Kyoto Imperial -puiston ohi. Nämä kolme olivatkin meidän päivän pääkohteemme. Hopeista temppeliä emme tosin ehtineet suunnitelmista poiketen katsomaan, mutta kultainen temppeli olikin se tärkeämpi.

Kultaista temppeliä oli katsomassa muutama muukin turisti meidän lisäksi. Onneksi sentään temppelin edustalla oli iso lampi, joten siitä sai kuvan ilman sata turistia sen edessä.


Kultaiselta temppelin jälkeen pysähdyimme pienille markkinoille. Aiemmin jo mainitsinkin markkinoiden upeasta kirsikankukkakatoksesta, mutta todella suloiset ja vielä sitäkin herkullisemmat pienet, vanilja- tai suklaakreemillä täytetyt kalavohvelit jäivät vielä tarinan ulkopuolelle. Näitä ostaisin mieluusti myös Suomesta torilta - tai mistä vain :)

Kalavohvelivälipalan jälkeen jatkoimme matkaa Imperial Parkiin katsomaan roikkuvia kirsikankukkapuita. Jos Kyoto Imperial -palatsiin olisi halunnut sisälle, olisi sinne täytynyt ostaa lippu ja varata paikka jo pari viikkoa etukäteen. Me emme siellä käyneet. Mutta kirsikankukkapuut olivat kyllä niin hienoja, että puistossa kannatti ilman palatsivierailuakin käydä. Tämäkin paikka oli täynnä turisteja. Satu otti yhdestä turistiryhmästä heidän pyynnöstä kuvan, ja pääsi näin itsekin heidän joukkoonsa yhteiskuvaan :)

Kiotossa pyörää vuokratessa kannattaa muistaa, että pyörää ei saa parkkeerata minne tahansa. Jos niin tekee, voi poliisi takavarikoida pyörän, jonka saa sitten panttia vastaan takaisin. Ihan liian aikaavievää ainakin meidän lomasuunnitelmiimme, joten emme ottaneet sitä riskiä. Paitsi ehkä ihan vähän sen ajaksi, kun kävimme lounaalla :) Pyörät olivat lounaan jälkeen onneksi tallella. Maksullisia pyöräparkkeja on kyllä siellä-täällä, mutta juuri sillä hetkellä emme löytäneet yhtä ainutta. Kobe-härkä lounaamme oli sen arvoinen, että riski kannatti ottaa. Ravintola oli nimittäin lopettamassa lounastarjoiluaan, joten pyöräparkin etsinnät olisivat saattaneet vaarantaa Kobe-elämyksemme.

Kioton persoonallinen ravintolatarjonta

Ei varmaan yllätä ketään, että myös Kiotossa kuljimme hyvän ruuan perässä. Eikä hyvää ruokaa ollut Kiotosta todellakaan vaikeaa löytää. Ruoka oli sekä äärimmäisen hyvää ja kaunista, mutta myös erikoista. Mikä sen parempaa, kuin se, että saa kokea uusia makuelämyksiä, joista ei ole ollut tietoinenkaan. Harvoin sitä enää Suomessa tarvitsee pyytää tarjoilijaa näyttämään mallia, miten syödään :)

Aiemmin jo kirjoittelinkin kobe-härkä-kokemuksestamme. Siitä suussa sulavasta 75 euron arvoisesta lihapalasta. Vieläkin vesi herahtaa kielelle kun sitä muistelen. Mutta kobe-härkä ei ollut ainoa erinomainen ravintolakokemus Kiotossa. Tässä vielä kolme erinomaista, ja kobe-härkäravintolaa todella paljon edullisempaa ravintolaa.

Nanzenji Junsei

Tämä tofu-ravintola oli hieman vaikea löytää. Kartta ei ollut paras mahdollinen, joten löysimme ravintolan seudulle. Onneksi taas löysimme avuliaan japanilaisen, joka kertoi meille saapumisohjeet.

Tofu on siis "pakko-syödä"-kategoriassa Kiotossa. Ilmeisesti he taitavat sen erinomaisesti. Tai ei mitään ilmeisesti. He taitavat sen erinomaisesti - niin monessa muodossa mitä kuvitella saattaa - kertaa kymmenen :)

Valikoimme listalta jonkin hot-pot-menun. Kuuma astia muiden pöydässä näytti houkuttelevalta. Tarjoilijat kuitenkin kielsivät koskemasta astiaan ja sen sisältöön. Piti malttaa odottaa. Sitten pöytään alkoi tulla tofua eri muodoissa. Ja vähän bambua, tempuraa ja riisiäkin. Niihin sai jo koskea. Emme kuitenkaan ihan ymmärtäneet miksi ne sai jo syödä. Luulimme nimittäin, että niitä dipattaisiin kuumaan liemeen - sitten kun siihen saisi koskea. Tarjoilija onnistui kuitenkin elekielellä (ilman englanninkielen taitoa) selittämään meille, että syökää ihmeessä jo muita ruokia, mutta joku henkilökunnasta tulee opastamaan kuuman padan kanssa sitten kun on sen aika.

Ja näin se sitten toimi, kuten kuvasarjassa esitän. Ensin siis odotettiin, että soijamaidon pinnalle rakentuu kuori. Kuoren kuorintaa varten oli puutikku, jolla kierrettiin kuori irti reunoista. Sitten kuori kasaan, ulos padasta ja maustekastikkeeseen uimaan. Siinä se sitten oli valmiina syötäväksi. Sitten odotettiin taas hetki, kunnes kuori oli taas valmis kuorittavaksi. Eipä olisi tullut mieleen, että pata toimi näin. Ja taas oli hyvää! Itse soijamaitokuori ei juurikaan maistunut, mutta maustekastike oli todella maukas.

On se vaan niin mukavaa oppia ja kokea uutta!


Bamboo

Tänne izakaya-tyyliseen ravintolaan löysimme Sadun Tripadvisor-bongauksen ansiosta.

Ihana ravintola! Kaunis paikka, kauniita ruokia. Ihan kuin Kiotokin. Kokonaisuudessaan kaunis.

Emme osanneet päättää, mitä tilaisimme. Onneksi ei tarvinnutkaan, sillä listalta löytyi maistelumenu. Menussa ei sanottu mitä menuun kuuluu tai että kuinka monta annosta tulemme saamaan. Tarjoilija taisi kertoa kuusi, mutta saimme ainakin kahdeksan. Annosten nimien tietäminen etukäteen ei olisi varmasti taaskaan auttanut, en tunnistanut kaikkea edes ne nähtyäni. Alla kuvassa vihreässä kupissa luulimme olevan nuudeleita, kunnes nostimme "nuudelin" kupista ja sillä olikin silmät. Jokin läpinäkyvä kala se oli, tosin maistui nuudeleille :)

Viimeinen suolainen ruoka, yläpuolen kuvan keskellä oleva riisipallo, oli jo aivan liikaa. Vaikka annokset olivat pieniä, niitä oli enemmän kuin riittävästi. Menu oli myös todella monipuolinen. Oli erilaisia makuja ja rakenteita. Pidin.

Kahdesta maistelumenusta, muutamasta viini- ja olutlasillisesta ravintola veloitti yhteensä 75 euroa. Olisin maksanut tästä ruokamäärästä ja -laadusta, ja ah siitä kauneudesta enemmänkin.

Issen-Yoshoku  

Lonely Planet ohjasi meidät lounaalle Gion-alueelle syömään japanilaisia suolaisia lettuja, Issen-Yoshokuja, eräänlaisia Okonomiyakeja. Onneksi ohjasi. Ruoka oli hyvää, hinta edullinen ja palvelu nopeaa.

Menuta tässä ravintolassa ei tarvittu. Tarjoilija kysyi vain, että kuinka monta pistetään. Otimme yhdet per pää, ja se osoittautui hyväksi määräksi. Olisihan sitä voinut tilata lisää, jos olisi jäänyt nälkä. Hinta yhdelle lätylle oli 680 jeniä, eli noin viiden euron luokkaa.

Ainesosiksi näissä suolaisissa letuissa kerrottiin olevan sipulia, kananmunaa, kuivattuja katkarapuja, grillattua kalaa, kuivattua bonitoa (mitä lie??), naudanlihaa, inkivääriä, tempura batter (heh, en tiedä tätäkään), konjak jellyä (liekö konjakkihyytelöä, hih:) ja jauhoja. Jollain letun sisältä löytyneeltä oli myös pienet silmät. Liekö sitten joku noista ainesosista, mitä en ymmärtänyt. Ensin luulin, että täytteet valitaan itse listasta, mutta olin taas kerran väärässä. Kaikki listan ainesosat löytyvät tämän ravintolan jokaisesta letusta. Japanissa ei pitäisi olettaa mitään, kaikki menee kuitenkin niin miten ei olisi voinut kuvitella :)

Lätty ei näytä kovin herkulliselta, mutta uskokaa pois, hyvää oli. Olihan se melkoinen makujen sekamelska, mutta taas jotain aivan erilaista mitä olen koskaan ennen syönyt.

Fushimi Inari Taisha - Kioton kettupuisto

Kioton "kettupuisto", Fushimi Inari Taisha, oli ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Turistirysä? Ehdottomasti. Mutta turistilaumoja pääsi hyvin pakoon kävelemällä koko neljän kilometrin reitin ylös asti. Vaikka portaita kertyi matkan aikana tuhansia, niin se ei menoa haitannut. Inari-vuori, jonka rinteillä tämä kaikki komeus sijaitsee, on vain parin-kolmen sadan metrin korkuinen. Mitään rankkaa Inca-trail-kokemusta näitä portaita kipittäessä ei siis saanut. Tämän vuoren valloittamisen voi ottaa rentona päiväkävelynä luonnossa metsän keskellä. Joiltain japanilaisilta tämä onnistui myös korkokengissä ja jakkupuvussa ;)

Alue oli täynnä kettuja, jotka toimivat Inarin, riisisadon (ja myös bisnesmenestyksen) jumalan, lähettiläinä. Ketut oli lähes poikkeuksetta puettu punaiseen asuun. Suussa ketuilla oli usein vilja-aitan avain.

Alueella on kettujen lisäksi myös satoja punaisia portteja, jokainen niistä jonkin japanilaisen yrityksen lahjoittama. Olihan Inarista tullut myös bisnesmenestyksen jumala. Porttien tekstit olivat vain portin toisella puolella, joten kannattaa katsoa kumpaan suuntaan lähtee kulkemaan reittejä. Aina ei osu oikeaan suuntaan, mutta jos edes osan matkaa.

Fushimi Inari Taisha on pyhiinvaelluspaikka, joten siellä näki paljon ihmisiä, jotka olivat tulleet sinne rukoilemaan. Paikanpäältä pystyi ostamaan kynttilöitä, jotkut olivat tuoneet ketuille myös ruokaa ja juomaa.

Myös kellojen soittaminen ja lähteet kauhoineen kuuluivat rukoilijoiden rituaaleihin.

Pieneen valkoiseen paperiin pystyi lisäksi kirjoittamaan onnentoivotuksia, ja sitomaan lapun satojen muiden onnentoivotusten joukkoon niille tarkoitetuille naruille.

Myös täällä pääsi nauttimaan kirsikankukkaloistosta muun Kioton tapaan.

Kirsikankukkien valtaama Kioto

Tokiossa pääsimme jo hieman kirsikankukkien makuun. Mutta mitä Kioto tarjosikaan. Satakertaisesti kirsikankukkia. Niitä oli joka puolella - puistoissa, tien varsilla, jokien pientareilla, pihoissa, puistikoissa. You name it!

Ensin otin jokaikisestä kirsikankukkapuusta kuvan, mutta ilmeisesti niitä tuli otettua riittävästi, koska jossain vaiheessa kamera alkoi pysyä laukussa :)

Kirsikankukka-aika on japanilaisillekin hienoa aikaa. Kioton geisha-alueella näkyi paljon kimonoihin pukeutuneita ja muutenkin todella hienosti laittautuneita naisia, sekä pariskuntia, jotka olivat pistäneet parastaan ja olivat palkanneet valokuvaajan ottamaan heistä kuvia.

Kirsikankukinta on myös suosittua hääaikaa. Muutaman hääparin näimmekin poseeraamassa kirsikankukkien alla. Ei lainkaan huono miljöö hääpotreteille.



Puistot olivat täynnä piknikillä olevia perheitä, ja kaupunkia kiertäessä törmäsimme kirsikankukkakatoksella peiteltyihin markkinoihin. Siis ihan luonnonkatoksella.

Kirsikankukka-ajan kunniaksi Kiotossa voi käydä katsomassa myös geishatanssiesityksiä. Me valitsimme Miyako Odorin esityksen. Niitä on siis vain kirsikankukka-aikaan, huhtikuun alusta loppuun. Esitys oli täynnä väriloistoa ja upeita pukuja, japanilaista musiikkia ja tietenkin tanssia. Tarina meni ehkä hieman ohi, mutta se ei haitannut tunnelmaa. Valitettavasti sieltä ei saanut ottaa kuvia.

Vaikka Kioto oli täynnä kirsikkapuita, on parhaita kirsikankukkienkatselupaikkoja listattu useassakin paikassa. Yksi hyvinkin kattava lista löytyy Japan Guiden sivuilta.

Oli Kiotossa paljon muutakin kuin kirsikankukkia. Mutta täytyy myöntää, että kirsikankukat veivät suurimman huomion - tietenkin ruuan lisäksi :) Mutta ruuasta tuonnempana.

Japanilaisten ylpeys Kobe-härkä - 100 grammaa 75 eurolla

Enpä ole ennen tainnut syödä 80 euron lounasta, ainakaan omalla rahalla maksettuna. Enkä ainakaan ole maksanut 75 euroa 100 g lihapalasta - en lounaaksi, en illalliseksi. Nyt olen. Ja oli ihan joka euron arvoista!

Kokonaisuudessaan 80 euron arvoinen lounas näytti tältä.

Kun kerta Japanissa olimme, täytyihän meidän käydä syömässä Kobe-härän lihaa. Se kun on harvinaisuus Japanin ulkopuolella, ja ilmeisesti muualla vielä kalliipmaakin kuin Japanissa. Eikä ihme, että Kobe-härän liha on kallista myös Japanissa. Härät kun kasvavat luomulaitumilla, ne saavat hierontaa, niille soitetaan musiikkia ja lausutaan runoja. Ilmeisesti ne myös saavat olutta juotavakseen ruokahalun herättämiseksi. Liha on lisäksi todella hyvin marmoroitua.

Jo pelkkä kuva näyttää, että kyse ei ole ihan mistä tahansa lihasta!

Nämä taivaalliset 75 euron hintaiset 100 g pihvit (lisukesalaatti ja lasi viiniä maksoi sen loput 5 euroa:) nautimme Misono-ravintolassa Kiotossa. Tämä oli ainoa Kobe-lihaa tarjoava ravintola, jonka Kiotosta löysimme hotellin respan avustuksella. Ei siis mikään tavallinen tuttavuus edes Japanissa.

Meidän liha valmistettiin teppanyaki-tyyliin pöytämme liedellä. Ihmettelimmekin alkuun valtavaa pöytää, mutta sille oli selkeä tarkoitus. Eihän 75 euron lihaa tarjoilla, jos asiakas ei ole nähnyt kuinka se valmistetaan. Täytyy sanoa, että tämä teki lounaasta täydellisen elämyksen!

Näin lounaamme eteni:
1. Kokki esitteli meille lihan raakana. Olisimme ilmeisesti voineet pyytää nähtäväksi myös kyseisen härän paperit, josta olisi näkynyt mm. kyseisen härän nimi. Itse olin ainakin sen verran innoissani tulevasta, että en edes muistanut tätä kysyä. Ja toisaalta. Haluaako sitä todella tietää minkä nimistä eläintä sitä tulee syömään?

2. Liha lisukkeineen (valkosipulia ja sokeriherneitä) meni hieman öljyllä valellulle, melko miedosti lämmitetylle paistoalustalle, eli ruokapöydällemme :) Siinä se sitten joka puolelta hennosti paistui. Välillä kokki siirsi lihan sivuun odottamaan ja keskittyi lisukkeisiin. Sitten taas vuorostaan liha pääsi paistumaan, välillä kuvun alla, välillä ilman kupua.

3. Kokki erotteli lihasta toisen päädyn noin sentin paksuisen rasvan ja laittoi sen sivuun. Sitten vain liha paloiksi, vielä niiden pyörittelyä ja hennosti paistamista, jonka jälkeen saimme lihanpalat valkosipulin kera eteemme tarjolle. Mausteena kokki käytti suolaa ja pippuria. Senkin hän laittoi todella tasaisesti, joka puolelle ja moneen eri otteeseen.

4. Sitten vain syömään. Eikun hetkinen. Kokki sulattaa sivuun laittamaansa rasvaa. Saimmekin vielä yhden lisukkeen. Kobe-härän rasvassa paistettuja ituja. Mitään osaa lihasta ei heitetä hukkaan - hyvä niin.

5. No nyt syömään! Kokin ohjeen mukaan valkosipulia ja pihviä yhtä aikaa, mutta totta kai kaikkea täytyi maistella yhdessä ja erikseen.

Liha oli jotain aivan muuta kuin mitä olen tottunut pihvin olevan. Kobe suli suuhun, se oli todella pehmeää. Sen rasvan sulamislämpötila onkin alhaisempi kuin normaalin lihan, joten ei ihme että se on niin pehmeää. Kaikenkaikkiaan sanoinkuvaamattoman hyvää!

Viini oli Kaliforniasta. Sen tarkempia tietoja emme viinistä saaneet, tarjoilijamme kun ei juurikaan puhunut englantia, joten kommunikointi rajoittui ruokalistan osoitteluun. Viini oli kevyempää ja marjaisampaa kuin minkä itse olisin pihvin kanssa valinnut, mutta Kobe-liha ei ollutkaan yhtä voimakasta kuin tavallinen pihvi. Pihvin pehmeä ja kevyseti paistettu maku ja tämä marjaisa kalifornialainen viini sopivat kuin sopivatkin yhteen juuri niin täydellisesti kuin mitä lounaan hintalappukin antoi olettaa.

 Jos joku muu pyrkii Misonoon, kannattaa etsiä kadun toiselta puolelta katsottuna TSC Tower -kylttiä. Siten löytää helpommin perille. Ravintolasta saa myös Kobe-häränlihan ympärille rakennettuja menuita. Niitä on kolme erilaista. Edullisin niistä 18 000 jeniä, eli noin 135 euroa. Edullisimmillaan Kobea sai 75 eurolla 100 grammaa, eli sen minkä me valitsimme.

TÄMÄ oli elämys jos joku. Ehkä yksi parhaista koko Japanin matkalla.

Onnelliset Kobe-härän lounastajat :)