Slider

Teatterimatka Turkuun - esittelyssä teatterin ravintola ja Turun kaupunginteatteri

sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Mainos: Turun kaupunginteatteri

Lähdin viime perjantaina teatterimatkalle Turkuun. Turun kaupunginteatteri tarjosi minulle mahdollisuuden valita kolmesta tällä hetkellä ohjelmistossa olevasta teoksesta mieluisan, ja Hobbitti kiinnitti huomioni. Miten ihmeessä tällainen tuotanto saataisiin teatterin lavalle.

Turku sijaintina kiinnosti myös, sillä Turussa asuu muutama ystävä, joita näen hyvin harvoin. Osaa olen viimeksi nähnyt viime vuoden puolella, ja nyt viedään jo tämänkin vuoden viimeisiä kuukausia. Olipa tosi ihanaa nähdä useampaa ystävää viikonlopun aikana.


Ja hei, Turkuhan on ihan tosi lähellä Helsingistä käsin katsottuna, ja junalla sinne pääsee puolessatoista tunnissa. Silti pääsin matkan tuntuun, kun tuli vaihdettua kaupunkia ja yövyttyä muualla kuin kotona. Ihanaa!

Illallinen ravintola Viidennellä näyttämöllä ennen teatteria

Ennen teatteria kävimme päivällisellä teatterin yhteydessä olevassa ravintolassa. Ravintola Viides näyttämö sijaitsee siis Turun kaupunginteatterin kanssa samassa rakennuksessa, ja on näin ollen aivan älyttömän kätevä, kun ei tarvitse miettiä siirtymisiä ravintolan jälkeen teatterille. Meillä ainakin kuulumisia riitti niin, että oli erinomaisen hyvä, että olimme jo valmiina teatterilla, ja pystyimme vain siirtymään ravintolan tilasta teatterin tilaan ilman ylimääräistä välimatkaa. Muilla ravintolassa ruokailevilla näytti olevan täysin sama ajatus kuin meilläkin.


Päivällisen alkuun tilasimme lasilliset kuohuvaa, ja ruuan kanssa ihanan raikkaan portugalilaisen valkoviinin. Alkuruoaksi minä valitsin lohta ja ystäväni etanoita. Pääruuaksi otimme molemmat silakkapihvejä. Silakkapihvit on ruoka, mitä en koskaan tule tehneeksi kotona - en ymmärrä miksi - mutta on yksi ikisuosikeistani. Ja hyvän ravintolan listalta tilattuna tämä annos ei ole vielä koskaan mennyt pieleen. Eikä mennyt nytkään. 

Annokset olivat sekä kauniita että maukkaita, ja sen verran suuria kooltaan, että jälkiruualle meillä ei enää ollut tilaa. Jälkkärilistakin kyllä kuulosti hyvältä, ja ainakin ravintolan muu taso antoi lupailla, että varmasti jälkkäritkin olisivat maistuneet.



Hobitti Turun kaupunginteatterissa

Minulla ei ollut oikein mitään ennakko-odotuksia Hobbittia kohtaan. Olen pitänyt elokuvista, niiden tarinoista ja tarinoiden miljöistä, ja se minua ihmetyttikin, miten tällainen tuotanto voidaan saada teatterin lavalle.

Hobittia on alettu valmistella jo vuonna 2018, eli aivan helpolla tämän luokan teos ei ole lavalle päätynyt. Minuun teki valtavan suuren vaikutuksen puvustukset. Eikä vain hobittien, kääpiöiden ja haltioiden puvut, vaan Klonkun, kivimiesten, örkkien, hämähäkkien, lohikäärmeen ja vaikka minkä hahmojen. Puvustuksen tavoin myös lavasteet olivat tosi hienot, ja esityksessä mukana olleet tuliefektithän tunsi lämmöntuulahduksina katsomoon asti.

Hobitin akrobatiset osuudet olivat myös vaikuttavia. Lavalla nähdäänkin mm. Turun Ammattikorkeakoulun sirkuslinjan opiskelijoita, eivätkä he ole vain näyttämöllä, vaan myös korkealla lavan yläpuolella.  




Yöpyminen hostellilaiva Boressa

Yövyin hostellilaiva Boressa. Olen pitkään halunnut käydä testaamassa tämän yöpymismahdollisuuden, mutta aiemmin ei ole ollut mahdollisuutta valita yöpymispaikkaa Turun matkoilla itse. Nyt oli tämän tilaisuus.

Bore oli niin hieno, että esittelen sen vielä erikseen, mutta sen jo sanon, että hintaansa, 47 €/yö, nähden Bore oli todella hyvä majoitus. Hintaan kun kuului oma hytti ja vielä aamainenkin. Mutta Boresta lisää myöhemmin.





Pysy matkassa mukana:

1 kommentti:

  1. Turussa useita vuosia asuneena ja useita työmatkoja Helsinkiin tehneenä tuntuu, että välimatka on oikeastaan aika iso. Jos näkökulma on vain vapaa-ajan matka, niin ehkäpä näkökulma on hieman eri ja välimatka ei olekaan niin suuri. En ole itsekään silakkapihvejä tehnyt, vaikka niistä pidän. Omalla kohdalla syy on se, että varsin työläitä ovat.

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Ouril Pontao - kaupunkihotelli Kap Verdellä kokemuksia

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan