Slider

Levi lasten kanssa

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Levi tunnetaan Lapin ehdottomana bilekohteena. Sinne mennään rinteisiin ja laduille, mutta ennen kaikkea Vinkkarin terassille after skiihin, josta jatketaan Hullu Poro Areenalle kuuntelemaan suomalaisen musiikin tähtiä.

Mutta ei aina.



Levi sopii äärimmäisen hyvin myös lapsiperhematkailuun. Testasimme viime pääsisäisenä Levin lapsikohteena ja meillä oli mielettömän mukavaa. Tekemistä lapsiperheille oli vaikka ja kuinka. Jos kunto kestäisi, aktiviteetteja löytyisi varmasti parille viikolle, mutta jo pitkän viikonlopun aikana ehtii kummasti.

Pulkkamäet


Pulkkamäet ovat ehdottomasti talven parhautta, ja Leviltä niitä löytyy! Eturinteiltä laskettelurinteen vierestä, etelärinteiden Leevilandiasta, eturinteiden Lastenmaasta. Paras näistä pulkkamäistä oli minun mielestäni ehdottomasti Leevilandiassa etelärinteillä. Siellä oli vaihtoehtoina joko reippailla ylös mäkeä tai ottaa pulkka kainaloon ja mennä mattohissillä ylös. Pulkat oli valmiina, eikä ollut ruuhkaa.

Parastahan Lapissa on myös se, että pulkalla voi myös kulkea paikasta toiseen. Pääsiäisen aikaan tiet alkoivat jo olla sulia, mutta parhaaseen talviaikaan koko maa on lumessa teitä myöden.





Omaa pulkkaakaan ei tarvinnut olla mukana, kun ainakin meidän hotelliltamme, Sirkantähdestä, pulkkaa sai lainata vapaasti hotellin edessä olevasta pulkkaparkista. Kätevää.



Lastenrinteet


Myös laskettelurinteet on rakennettu perheen jokaista jäsentä silmälläpitäen. Me vuokrattiin 2-vuotiaallemme laskettelusukset eturinteiden Zero Pointista. Otimme pienimmät mahdolliset monot (koko 25) ja lyhimmät suket (olisivatko olleet noin 60-80 cm?). Hyvin kelpasivat tarkoitukseemme, vaikka olivatkin hieman isot, sillä neiti laski kaksi laskua ja halusi sen jälkeen mieluummin pulkan kyytiin.

Mattohissi löytyy eturinteen lisäksi etelärinteeltä Leevilandiasta ja sompahissi Lastenmaasta.





Leevilandia


Etelärinteiden Leevilandiasta löytyy siis mattohissi, pulkkamäki ja laskettelurinne lapsille. Tämän lisäksi siellä oli iso kasa pulkkia, rattikelkkoja ja liukureita yhteiskäyttöön, kota makkaranpaistoon ja iso rengasmäki. Rengasmäen vauhdit eivät meidän keväthangilla ollut kovinkaan hurja, ja laskijat saivat vetää renkaat päästäkseen loppuun saakka. Ehkä toisenlaisella säällä renkaat liukuvat maaliin saakka.

Nihkeästä rengasmäestä huolimatta Leevilandia oli mahtava paikka! Me teimmekin sinne useamman retken, vaikka majoituimmekin Levin keskustassa ja paikalle piti tulla autolla. Yhteysbussit olivat ajan kuluessa muuttuneet maksullisiksi, joten autoilu oli meidän seurueelle edullisin vaihtoehto.







Lastenmaa


Eturinteiden lähellä oleva lapsille rakennettu ulkoleikkipaikka, Lastenmaa, oli myös mahtava, mutta valtaisan mäen takana. Kunhan Lastenmaahan asti jaksoi vetää 2-vuotiaan pulkassa, oli paikka kyllä hieno. Sieltäkin löytyi hissi helpottamaan pulkkamäkeen kipuamista, loivat ja helpot rinteet lasketteluun, pieni kota ja kahvila. Lastenmaassa järjestettiin myös ohjelmaa lapsille, kuten esimerkiksi pulkkamäkikisoja. Olipa siellä Mikko Alatalo vetämässä Känkkäränkkä-konserttiakin - tosin vasta seuraavana päivänä siitä, kun me olimme jo poistuneet Leviltä.






Gondoli-hissit


Gondoli-hissi ei missään nimessä ole vain ja ainoastaan laskettelijoille, vaan kierros kannattaa tehdä myös maisemien vuoksi. Eturinteiden Express -hissiltä ei pääse käsiksi kovin järisyttäviin maisemiin, vaikkakin sen päässä on esimerkiksi jääbaari. Gondoliajelu kannattaa kuitenkin tehdä mieluummin tunturin länsirinnettä pitkin menevällä Gondoli2000 -näköalahissillä. Hissi kulkee parinkymmenen metrin päässä maan tasalta ja ylös asti sillä kestää noin 10 minuuttia. Siinä ajassa ehtii jo ihastella maisemia.







Ylhäältä löytyy maisemien lisäksi pieni baari ja näköalavessa :)




Huskysafarit


Meillä kävi huono tuuri huskyjen kohdalla. Ajelimme katsomaan niitä Könkäälle Levin Huskypuistoon tarkastamatta ennakkoon, miten paikka olisi auki. Kävi ilmi, että aukioloajat olivat sellaiset, ettei 2-vuotiaan kanssa niitä ehdi katsomaan ollenkaan, kun hän nukkuu päiväunet juurikin puolen päivän tietämillä. Mutta ei hätää. Koirien aitaukset ovat sijoitettuina niin, että koiria näkee, vaikka paikka ei olisikaan auki. Ihastelimmekin niitä aitojen väleistä hetken, ja se taisi olla niin lapsikatraalle kuin aikuisillekin ihan riittävästi.

Huskysafari tosin jäi tälläkin kertaa välistä. Jääpä jotain seuraavaankin Lapin reissuun :)





Leikkipuistot ja muut tekemiset


Uskokaa tai älkää, 2-vuotiaamme kysyi kaiken tämän keskellä, pääsisikö hän leikkipuistoon. Mummu ja pappa veivät hänet ja hänen serkkunsa Levi Hotel Span Ailu Family Fun -sisäleikkipaikalle. Talviaikaan kunnossapidettyä ulkoleikkipuistoa emme löytäneet, eikä sellaista taida olla Levillä ollenkaan.

Huonon sään varalle Leviltä löytyy myös kylpylä ja tietysti kaikki ihanat matkamuistomyymälät, jossa voi ihastella vaikkapa näitä jättisuuria poroja :)



Majoitus huoneistohotellissa Levin keskustassa


Majoituimme Levin keskustassa Huoneistohotelli Sirkantähdessä. Vaikka olinkin ennakkoon skeptinen, sillä ajattelin mökin olevan ainoa oikea vaihtoehto Lappiin, valinta oli mitä mainioin. Kukapa ei haluaisi olla valmiina huudeilla ja saada aamiaisen valmiina tarjoiltuna pöytään? Kelpasi ainakin minulle! Lue lisää aiemmasta kirjoituksestani tästä linkistä.

Pysy matkassa mukana:

Levin hiihtoladut - helppoa hiihtelyä muutamilla nousuilla

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Olen hiihtänyt Levillä vuosien saatossa varmasti useita satoja kilometrejä. Jos olenkin superhiihtäjä, olen sitä sen vuoksi, ettei elämässäni ole ollut kuin pari hassua talvea kun en ole päässyt hiihtämään ollenkaan. En sen vuoksi, että hiihtäisin satoja tai edes useita kymmeniä kilometrejä yhden päivän aikana. Nautin hiihtämisestä ja jo muutaman kilometrin lenkki saa minut innostumaan. Sopivan pituiseksi kutsuisin parinkymmenen kilometrin lenkkiä. Levillä lempireittini onkin Levinkierros, joka kiertää koko Levitunturin ympäri.



Levinkierros - vajaa 20 kilometriä rentoa hiihtelyä


Täytyy sanoa, että aika kultaa hieman muistoja. Muistin nimittäin Levinkierroksen olevan melko tasaista hiihtelyä - kiertäähän se Levitunturin ympäri nousematta tunturin laelle tai edes minnekään sen lähelle. Levin eturinteeltä myötäpäivään lähdettäessä ensimmäiset viisi kilometriä ovatkin melko tasaista. Tai ei nyt varsin tasaista, mutta hiihdettävää ja mielenkiintoista sellaista. Loivia nousuja, loivia laskuja, hieman tasaista, sitten taas pientä kumparetta. Myös palveluita löytyy tältä ensimmäiseltä noin viiden kilometrin matkalta muutamien kahviloiden verran.




Mutta sitten alkaa nousujohteinen osuus. Laskuja on kyllä sen verran, että lihakset taas jaksavat kavuta seuraavan mäen, mutta mäkiä oli huomattavasti enemmän kuin olin muistanut. Sentään minulla oli kamera mukana repussa, ja pysähdyinkin varsinkin alkumatkasta parinsadan metrin välein ottamaan kuvia. Kaikkialla kun oli niin valtavan kaunista!



Toiset viisi kilometriä olivat tätä rankinta osuutta. Silti matkalla oli vain yksi ylämäki, jonka puolivälissä pysähdyin hengähtämään. Tamppaamaan en luistelusuksillani joutunut kertaakaan. Ja kun ottaa huomioon, että ennen Levin reissuani olin hiihtänyt talven aikana kerran, ei tämä toinenkaan viiden kilometrin pätkä ollut mikään valtavan vaativa.




Kolmas noin viiden kilometrin setti olikin laskuvoittoista. Mäki kiemurteli välillä hiihtohissien viereltä, ja juuri ennen Levin etelärinteille saapumista latu kaartaa lempipaikkaani. Kohtaan, jossa levitunturi näkyy upeana puuston yläpuolella.

Puustosta puheen ollen, sitä puustoa ei silloin 10 vuotta sitten vielä ollut näin paljon. Silloin tämä lempipaikkani oli aukeaa, ja sitä aukeaa odotin tälläkin kertaa. Sitä ei vain tullutkaan. Niin se luonto muuttuu ajan kuluessa.



Ennen viimeistä viiden kilometrin pätkää on aika istahtaa Minttu-kaakaolle Levin etelärinteellä olevaan Sivakkaan. Etelärinteiden Leevilandiassa on myös nuotiopaikka, jossa voi käydä paistamassa makkaran (muista ottaa makkarapaketti taskuun hiihtolenkille, paikalla ei ole makkaranmyyntiä). Suoraan ladun varrelta löytyy myös kotakahvila, jossa myydään pääsääntöisesti kalalounaita ja -välipaloja.




Viimeinen viiden kilometrin pätkä onkin sitten hiihtelyä. Ensimmäinen puolikas tästä on hyvin loivaa nousua, toinen puolikas tasaista pientä kumparetta, joka lopulta laskettelee suoraan Vinkkarin eteen. Ajoitus kannattaa olla kunnossa, jotta pääsee suoraan klo 15 alkaviin after ski -bileisiin.





Minulta tähän parinkymmenen kilometrin matkaan meni rennosti hiihdellen, lukuisine kuvauspysähdyksineen noin kaksi tuntia aikaa. Juuri kun olisin pysähtynyt Sivakkaan Minttu-kaakaolle, alkoi pyryttää lunta sen verran, että jatkoin matkaani suoraan Vinkkariin. Tein kyllä erillisen Minttu-kaakao-retken Sivakkaan toisena päivänä sitä viiden kilometrin reittiä pitkin ;)

Isoporo, pikkuporo ja miniporo - pienempiä aamulenkkejä


Levin eturinteen Lastenmaan ja Hullu Poro Areenan välistä lähtevältä laturypäkseltä lähtee useampi latu lyhyempiin hiihtopyrähdyksiin. Me kävimme mieheni kanssa kahtena aamuna ennen aamiaista hiihtämässä juuri näitä reittejä. Kiitos mummun ja papan, pystyimme heittämään lapsen heidän huoneeseen ja saavuimme täydellisesti hotellin aamiaispöytään, missä lapsi oli jo syötettynä.

Ensimmäisenä aamuna hiihdimme Valorakka -reitin, joka on muistaakseni 6,5 kilometriä. Toisella kertaa hiihdimme Isoporon (8 km). Pikkuporo olisi noin 4 kilometriä ja miniporo taas kaikkein pienimmille hiihtäjille kenties parin kilometrin luokkaa.

Viimeisenä Levi-päivänämme hiihdin vielä eturinteiltä etelärinteille, jossa muut olivat jo laskettelemassa, pulkkamäessä ja paistamassa makkaraa. Vinkkarilta etelärinteelle reitti onkin sitten melko tylsää hiihdettävää, kun ensin on muutama mäki, mutta pari-kolme kilometriä on hyvin loivaa laskua, eli pelkkää tasaista hiihtoa.

Suksien huolto Zero Pointissa


Hiihtosukset on mahdollista huollattaa Zero Pointissa 20 eurolla. Me veimme heti ensimmäisenä päivänä sukset huoltoon ja saimme ne jo samana päivänä takaisin. Normaalisti sukset saa takaisin seuraavaksi päiväksi, mutta koska halusimme heti aamusta hiihtämään, ystävälliset huoltajat hoitivat suksemme saman tien.



Oletko sinä innokas hiihtäjä? Mistä löytyy sinun lempilatusi? Vai viihdytkö paremmin rinteessä?

Pysy mukana matkassa:

Lumilomalla Lapissa - mökki vai hotelli?

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Olimme pääsiäisen lumilomalla Levillä. Meitä oli matkassa viisi aikuista ja kolme lasta. Heti ajattelin, että tottahan toki vuokraamme mökin. Mitenkäs muutenkaan. Olimme kuitenkin melko myöhään liikenteessä varauksiemme kanssa, ja ihan viime päiviin asti oli epätietoudessa se, milloin kukin saapuisi paikalle. Meidän perheellämme oli lennot keskiviikosta sunnuntaihin, mutta vanhempani ja siskoni poikineen olivat tulossa joko keskiviikkona, torstaina tai perjantaina. He myös lähtisivät meitä päivää myöhemmin pois. Ennakkotietojen ja myöhäisen varaamisajankohdan vuoksi edullisin ja sijainniltaan kätevin vaihtoehto oli varata huoneet Hotelli Sirkantähdestä.



Kun juuri ennen pääsiäistä selvisi, että loputkin seurueesta saapuisi Leville jo torstaina, minua hieman harmitti, ettemme olleet ottaneet mökkiä. Ei harmittanut kauaa. Majoituksemme oli sen verran hyvä, että valitsen todennäköisesti toistekin Levillä mökin sijaan saman hotellin.

Mitä Lapin lumilomalla majoituksesta kaipaa?


1. Sijainti


Sijainti on kenties yksi tärkeimmistä kriteereistä lyhyehköllä lomalla. Kaupat ja ravintolat ovat muutaman askeleen päässä, hiihtoladuille kävelee vain pari minuuttia, samoin pulkkamäkeen ja rinteisiin.

Hotelli Sirkantähden sijainti onkin yksi parhaista koko Levillä. Vain kylpylähotelli taitaa olla yhtä hyvällä paikalla. Monot jalassa kävellessä jo muutamalla sadalla metrillä ON merkitystä.

Mökkejä ja alppitaloja on kyllä aivan Levin keskustan tuntumassa, mutta hinnat ovat myös sen mukaisia. Liikkeellä täytyy olla myös hyvissä ajoin varsinkin sesonkiaikoina. Pääsiäiseksi emme olisi vain muutamaa viikkoa aiemmin saaneet mökkiä näin edullisella näin hyvältä paikalta kuin mitä nyt majoituimme Hotelli Sirkantähteen.





2. Oma sauna


Hiihto- tai rinnepäivän päätteeksi Lapissa kuuluu päästä saunaan. Kaikissa mökeissä on varmasti sauna, mutta niin on myös Hotelli Sirkantähdessäkin. Joka ikisestä huoneesta löytyy sauna. Meidän sauna kahden hengen huoneessa ei ollut mikään maailman suurin versio, mutta kyllä sinne kaksi pyllyä vierekkäin mahtui hyvinkin. Sauna oli jotenkin tosi kätevästi rakennettu, eikä edes paahduttanut koko huonetta vaikka oli lähes joka päivä päällä.



3. Keittiö ja aamiainen valmiina


Oma keittiö on kätevä lasten kanssa. Näin ihan jokaista ruokaa ei tarvitse käydä syömässä ravintolassa, varsinkaan, jos oma ruoka-aikataulu ei lomaillessa sovi täysin yhteen 2-vuotiaan tarkan vatsan kanssa. Enkä toisaalta halua maksaa ravintolahintaa jokaisesta 2-vuotiaan ateriasta.

Aamiaisen tekemiseenkin oma keittiö olisi kätevä, mutta vielä kätevämpää on se, että hotellihuoneen hintaan kuuluu aamiainen, jonka joku toinen on tehnyt ja sen voi käydä syömässä juuri silloin kun itselle parhaiten sopii.

Voinette siis jo ehkä arvata, että jälleen liputan Hotelli Sirkantähteä. Meillä tosin oli kahden hengen huone, mutta muulla seurueella oli viiden hengen huoneisto, joten mekin hyödynsimme heidän keittiötään (toisin sanoen, kävimme syömässä äitini tekemät ruuat ;). Meidänkin huoneessa oli kyllä jääkaappi ja vedenkeitin, joilla olisimme pärjänneet myös kohtuullisesti, kun lapsen ruuan ja iltapuuron pystyisi lämmittämään vesihauteessa.

Tässä kohtaa tosin mökkivaihtoehto on lähes yhtä hyvä, joskin paljon kalliimpi. Levillä toimii nimittäin erinomaisesti palvelu, jossa valmiin aamiaisen voi ostaa mökkiin. Kokit vain tulevat hääräämään mökkisi keittiöön ja loihtivat puurot, munakkaat ja leivät tarjolle. On sekin kätevää, mutta ehkä hieman tyyristä normaaliin lomailuun ainakin meidän budjetillamme.


4. Kaappitilaa ja kuivauskaappi


Toppavaatteet, hiihtovaatteet, pulkkamäkivaatteet, rinnevaatteet, varavaatteet, varavaatteiden varavaatteet. No, lumilomalla vaatteita on PALJON. Tässä taitaa mökit ja Hotelli Sirkantähti olla tasoissa. Ainakin meidän huoneesta löytyi hyvin kaappitilaa ja kuivauskaappi. Vaatteet sai pidettyä jossain määrin järjestyksessä ja märät ja hikiset ulkoiluvaatteet kuivuivat hetkessä. Todella kätevää!



5. Suksivarasto


Tähänkin kategoriaan on luettelemista, kun on suksia, liukureita, pulkkia ja rattikelkkoja. Me kannoimme sukset huoneeseen sisälle, mutta kenties kätevämpää olisi ollut säilyttää niitä hotellin suksivarastossa, johon sukset olisi saanut lukittua. Mökeistä en tiedä, mutta uskoisin useimmissa olevan jonkinlainen pihavarasto urheiluvälineille.

6. Pulkat kaupan päälle


Pulkkaahan meillä ei ollut mukana, mutta Hotelli Sirkantähden ovella oli rivistö pulkkia, joista saimme lainata pulkkaa koko lomamme ajaksi. Pieni neiti oli hyvin tyytyväinen, kun sai valita itselleen mieluisimman värisen pulkan.




7. Palvelu


Pääsiäisenä voisi kuvitella Lapissa työskentelevien olevan jo kyllästyneitä turistitulvaan ja odottavan jo innolla rauhaisampaa kevätaikaa. Ei muuten ollut näin. Onkohan se se Lapin taika vai mikä? Meidät otettiin suurella ystävällisyydellä vastaan. Saimme huoneen heti saavuttuamme muutama tunti ennen sisäänkirjautumista ja meille tuotiin vielä huoneeseen asti toinen avain, jonka respa oli unohtanut antaa meille. Mitä ikinä kysyimme tai tarvitsimme, meitä palveltiin suurella ystävällisyydellä ja meidän eteen tehtiin enemmän kuin olisimme odottaneet. Ja ei, en ollut sanallakaan sanonut, että kirjoitan matkoistani julkisesti. Olimme heille täysin samalla viivalla kuin kuka muu tahansa turisti.

Vuokramökeilläkin on yhteisiä respoja, mutta ne ovat kauempana, eikä niistä kipitetä sinua palvelemaan ovelle asti. Tai no, taas varmasti rahalla saa.

And the winner is...


Jäiköhän jollekin vielä epäselväksi, että olin todella positiivisesti yllättynyt Hotelli Sirkantähdestä? :)

Jälleen kerran kolmen tähden hotelli osoittautui erinomaiseksi. Hotellin perustaso oli sellainen, mitä kolmen tähden hotellista osaisi odottaakin. Hotelli Sirkantähti on jo hieman vanha, mutta ainakin meidän huonetta on remontoitu, ja kaikki oli siistiä ja ehjää. Sängyt olivat hyvä, tyynyt olivat hyvät, peitot olivat hyvät. Myös pieni neitimme piti erittäin paljon omasta sängystään petivaatteineen ja nukkui koko loman paremmin kuin pitkään aikaan kotona!

Voin todella lämpimästi suositella kokemuksemme perusteella Hotelli Sirkantähteä helppoon ja edulliseen Levin lomailuun täydellisellä sijainnilla.

Onko sinulla kokemuksia Hotelli Sirkantähdestä? Entä kumpaan majoittuisit mieluummin Lapissa, hotelliin vai mökkiin?

Hotelli Sirkantähti tarjosi meille veloituksetta myöhäisen uloskirjautumisen lähtöpäivänämme blogiyhteistyönä. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut blogipostaukseeni, sillä mielipiteeni hotellista olin ehtinut muodostaa jo paljon ennen lähtöpäivää.

Pysy mukana matkassa:

2-vuotiaan ensimmäinen mäenlasku suksilla

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Pieni, 2-vuotias neitimme tuijotti haltioituneena laskettelurinnettä. Huiiiiii! Setä tulee lujaa! Poika meni mukkelis makkelis. Onko iskä jo laskemassa? Milloin minä pääsen?



Jo kotona ennen Levin reissuamme mieheni näytti tyttärellemme videoita lapsista, jotka ovat laskettelemassa vanhempiensa jalkojen välissä. He laittoivat yhdessä laskettelusuksia kuntoon ja pieni neiti ihmetteli, missä hänen suksensa ovat. Hänen suksensa olivat vielä vuokraamossa. Täytyi fiilistellä isän suksilla. Innolla hän kyseli lähes joka päivä ennen lähtöä, missä ne sukset sitten ovat. Milloin sinne laskemaan pääsee?

Levillä majoituimme aivan keskustassa, Hotelli Sirkantähdessä. Kävelimme jatkuvasti laskettelurinteen ohi. Hinku rinteeseen oli kova. Joka kerta pysähdyimme katsomaan kovaa vauhtia alas rinnettä laskevia ihmisiä. Hihkuntaa riitti. (Vain siis neidillämme, minä pysyttelen murtsikkasuksien päällä.)

Pari ensimmäistä päivää totuttelimme rinteisiin pulkkien ja rattikelkkojen kanssa. Pulkkamäki on Levillä tehty melko helpoksi, kun etelärinteen Leevilandian mattohissillä pääsee mäen ylös, jos vain jaksaa odottaa sen hidasta tahtia. Pulkat, liukurit ja rattikelkatkin on valmiina odottamassa laskijoita.






Vihdoin mäkeen


Kolmantena reissupäivänä kävimme vuokraamassa kympillä kahdeksi tunniksi kaikkein pienimmät laskettelumonot (numeroa 25, mitkä nekin ovat pari numeroa liian isot, mutta hyvin kävivät) ja lyhyimmät laskettelusukset (ne oli 70 cm pitkät, ja juuri sopivan pituiset). Myös Levin eturinteeltä löytyy mattohissi, ja se on tarkoitettu nimenomaan pieniä (tai miksei isompiakin) suksilla ja laudalla laskijoita varten. Hissilippua siihen ei tarvita.




Monot jalassa kävely ei luonnistunut pieneltä neidiltämme lainkaan. Hän seisoi kuin patsas paikoillaan. Laitoimme hänelle sukset jalkaan heti vuokraamon pihassa ja ajattelimme vetää/työntää hänet hissille asti, mutta sitten häntä alkoi jännittää. Oli päästävä syliin. Kävihän se niinkin. Kannoin neidin monoineen ja suksineen ensimmäisen pienen kumpareen päälle, mistä oli muutaman metrin alamäki. Ihka ensimmäinen lasku suksilla isän jalkojen välissä. Nyt häntä jännitti vieläkin enemmän. Vauhti oli liian kova.

Taas matkasimme eteenpäin neiti sylissä. Vaikka laskeminen olikin ennakkoajatuksia pelottavampaa, halusi neitimme vielä mattohissiin. Yksi lasku mattohissillä nousun jälkeen ja innostus mäkeen loppui. Laskettelu oli selkeästi liian pelottavaa, mutta samalla jännittävää ja kivaa. Olemme monet kerrat katsoneet videon ja kuvia laskuista, ja myös päiväkodissa oli muistettu kertoa laskettelukokemuksesta.



Ehkä vuoden päästä silloin 3-vuotias neiti laskee mäen jo pari kertaa enemmän - tai sitten häntä ei ensi talvena enää saa rinteestä pois lainkaan.

Milloin sinä olet ollut ensimmäistä kertaa rinteessä? Milloin olet vienyt lapsesi ensimmäisen kerran rinteeseen?

Pysy matkassa mukana:

Lue myös tämä

Ouril Pontao - kaupunkihotelli Kap Verdellä kokemuksia

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan