Slider

Matkakohde, johon petyin

lauantai 27. helmikuuta 2016

Getting stamped -blogissa oli reilu vuosi sitten postaus matkakohteista, joihin eri matkabloggaajat olivat olleet eniten pettyneitä. Mukana oli Pariisia ja Macchu Picchua, Thaimaan "koskemattomia" rantoja, Aasian suurkaupunkeja. Kohteita kaikkialta maailmasta. Kunkin matkaajan odotukset olivat olleet korkeammalla tai vähintäänkin erilaiset kuin mitä todellisuus olikaan.

Macchu Picchulle joku oli mennyt junalla toteamaan, että paikka on turisteja täynnä oleva, liian restauroitu, ylikallis nähtävyys. No, sitähän se on. Ajattelin mielessäni, että olisit kävellyt Inca Trailin sinne, olisi kokemus ollut varmasti aivan toisenlainen. Ei se määränpää, vaan se matkanteko ;) No, historian ja arkeologian ystävälle varmasti pettymys. Minun mielestäni tosi hieno! Pariisia joku oli olettanut superromanttiseksi kaupungiksi. Auts. Pitkät välimatkat ja ylileveä Champs Elysees tavallisine kauppoineen ei ole minullekaan romanttista, mutta en sitä Pariisin kuvitellutkaan olevan. Senpä takia olin oikein tyytyväinen Pariisin matkaani.

Kyllä oli hieno fiilis, kun olin selviytynyt kunnialla elämäni ensimmäisestä vaelluksesta.


Ne on ne ennakkoluulot. Ennakkoluulot siitä, että jos joku toinen pitää jostain kohteesta, kuvittelee olevansa siitä samaa mieltä itsekin. Jos odotukset ovat liian korkealla, niin pettymyshän siitä tulee. Aina on parempi matkustaa avoimin mielin ja ottaa vastaan se, mitä on tarjolla. Kun ei ole odotuksia, ei tule pettymyksiäkään. Tosin täysin ilman ennakkoluuloja on hankala matkustaa - harrastan ennakkoluuloja ajoittain itsekin. Pääasiassa pyrin kuitenkin pitämään mielen avoinna kaikelle. Matka on aina matka. Eikö se ole jo ihanaa itsessään.

Matkakohteena vaikkapa Karstula on erinomainen, kun seura on kohdillaan.
Toisaalta, on se sitä muutenkin :)


Mihin kohteeseen olen itse pettynyt?
Aloin miettiä itsekin, mikä matkakohde olisi saanut minut pettymään. Tuntemaan, että eihän tämä niin hieno olekaan kuin mitä ihmiset ovat kehuneet. Arvatkaa mihin lopputulokseen päädyin? Päädyin siihen, että en ole aikuisiällä kertaakaan pettynyt matkakohteeseen. En kertaakaan.

En tietenkään aina pidä kaikista kohteista, joihin matkustan. On enemmän ja vähemmän mieluisia paikkoja. Mutta ei matkustaminen olekaan aina kohteen perässä juoksemista ja nähtävyyksien ihastelua. Usein pääosaa voi kohteen sijaan näytellä hyvä seura. Aina ei ole niin väliä minne sitä matkustaa, jos vain tunnelma on kohdillaan. Ja tunnelmanhan tekevät ihanat naiset samppanjalasien kilistellessä, hyvä työporukka ajamassa bussilla Champs Elyseesiä ees-taas, tai se oma rakas kainalossa Egyptissä ei niin miellyttävien tyrkyttäjäkauppiaiden ja "olemme-jo-kymmenen-kertaa-olleet-tässä-samassa-hotellissa" -matkailijoiden seassa. Hyviä matkoja ne silti ovat olleet!

Lapsuudesta löytyy kuitenkin yksi ylitse muiden. Tai alitse muiden. Se kohde on Agadir Marokossa. Olimme ennen Marokon matkaa käyneet ainakin Kanarialla, kenties jossain muuallakin varmoissa perhepakettimatkakohteissa. Mikäs sen mukavampaa ala-asteikäiselle kuin polskutella uima-altaassa palmujen alla ja käydä perheravintoloissa syömässä, missä tarjoilijakin osaa tervehtiä suomeksi, hih :) Ihan oikeasti. Mukavaa oli aina. Mutta Marokossa. Mukavaa kyllä. Siellä hotellin uima-altaalla. Mutta ei hotellin porttien ulkopuolella. Joka toinen vanha mies yritti ostaa minua ja/tai siskoani kameleilla, joka toisella oli ruusu annettavana. Ja ihan jokainen kauppias oli ylitunkeileva. 12-vuotiaan näkökulmasta todella ahdistavaa. En edes hymyile yhdessäkään valokuvassa.

Pettymykset menemättä jättämisestä
Pettymyksiä ei siis ole tullut juurikaan siitä, että olen lähtenyt matkalle. Päin vastoin. Jälkikäteen harmittaa ne paikat, joihin ei ole tullut lähdettyä, vaikka siihen on ollut tilaisuus. Uskokaa pois, sellaisiakin kohdalleni on sattunut, ja vielä kahdesti.

Ensimmäinen kerta oli vuonna 1997, kun olimme serkkuni kanssa kielikurssilla Kaliforniassa kuukauden. Perille päästyä kalenterimme täytettiin kielikurssin lisäksi erilaisilla retkillä. Hups vain ja kuukausi oli buukatuuna Universal Studioita, San Diegon ja Meksikon retkeä, Disneylandia, Sea Worldia, Hollywoodia, Baywatchin kuvauksia, Malibu Beachiä, Santa Barbaraa. Kuukauden loppupuolelle ostimme myös Las Vegasin reissun. 16-vuotiaalle kuukausi yhtä menoa oli kuitenkin liikaa, ja päätimme jättää Las Vegasin välistä. Miksi? Koska emme jaksaneet. Näin jälkikäteen tuo päätös tuntuu ihan käsittämättömältä. Jättää nyt käymättä Las Vegasissa ihan vain, kun ei muka jaksa.

Kun ei kerrasta opi, niin täytyihän toisenkin kerran jättää upea matkakohde välistä. Argh. Tämä oli, kun opiskelimme ystäväni kanssa Costa Ricassa puolen vuoden ajan espanjaa. Asuimme isäntäperheessä, joten paikallisia kontakteja oli yllin kyllin. Puolen vuoden aikana tuli hyvin selväksi, että costaricalaiset eivät pidä nicaragualaisista. Kaikki nicaragualaisethan kun kuulemma ovat rosvoja ja tulevat Nicaraguaa vauraampaan Costa Ricaan vain varastamaan kaikkien omaisuuden ja tekemään kaikkia muitakin rikoksia. Tätä kun kuuntelimme muutaman kuukauden, oli meidät niin hyvin aivopesty, ettemme mekään halunneet käydä Nicaraguassa. Myös tämä tuntuu aivan järjettömältä nyt ajateltuna. Olimmehan vain muutaman euron bussimatkan päässä Nicaraguan upeilta rannoilta.

Täältä Arenalin tulivuorelta ei olisi ollut montaa kymmentä kilometriä Nicaraguan puolelle.


Toivottavasti olen läksyni saanut ja oppinut virheistäni, enkä koskaan enää tule tekemään tällaista mokaa. Toimikoot tämä varoittavana esimerkkinä myös muille. Jos matkaan on mahdollisuus, älä jätä sitä käyttämättä :)


Oletko sinä pettynyt johonkin matkakohteeseen? Tai jättänyt matkaa välistä, vaikka siihen on ollut oiva mahdollisuus?

Mahtava hiihtolomakaupunki, Jyväskylä

tiistai 23. helmikuuta 2016

Jyväskylä on mahtava hiihtolomakaupunki. Niin ystäväni viesti kertoi, kun he olivat viettäneet hiihtolomansa alun Jyväskylässä ennen siirtymistä Himokselle. Jyväskyläläiset voivat siis ottaa rennosti ja nauttia ensi viikon hiihtolomastaan omassa kaupungissaan. Kätevää.

Mekin olimme viikonlopun Jyväskylässä. Kyselin kyllä ystäväperheen lomailusuunnitelmat, mutta olimme liian mukavuudenhaluisia, emmekä liittyneet heidän seuraansa. Lapsuudenkotini, jossa vanhempani edelleen asuvat, sijaitsee nimittäin hiihtoladun varrella. Ei tarvitse kuin astua takapihalle, laittaa sukset jalkaan, hiihtää muutama kymmenen metriä metsän läpi, ja on jo hiihtoladulla. Ja kun lapsenvahditkin oli käytettävissä, niin hydöynsimme tämän superhelpon vaihtoehdon.



Ensin hieman harmittelin takatalvea, kun kevät jo niin kauniisti teki tuloaan. En harmitellut enää Jyväskylässä. Näissä maisemissa oli nautinto hiihtää. Itse omistan vain luistelusukset, mutta en tuonut niitä mukanani junalla, joten lainasin äitini pitopohjasuksia. En ole tainnut koskaan hiihtää perinteisen suksilla niin, että ne pitävät ja luistavat kuin unelma. Nyt olen.



Tämä polku on toiminut lapsuuteni Hippo-hiihdoissa kilpalenkkinä.
Tästä oikaisemalla lenkille tulee pituutta muutama sata metriä :)


Jotta nyt ei ihan pelkäksi kehumiseksi mene, niin sunnuntain hiihto ei sitten ollutkaan nautintoa. Lämpötila oli nollassa ja suksien pohjassa parhaimmillaan parin-kolmen sentin paksuinen lumipaakkukerros. Kävelyksihän se sitten meni. Tietenkin juuri keskellä viiden kilometrin hiihtolenkkiä. Jos edellisen päivän hiihto oli täydellistä, niin seuraava päivä olikin tuskaisin hiihtolenkki ikinä. Silti urheasti puin sukset maanantaiaamunakin jalkaan ja lähdin ladulle. Onneksi lähdin. Taas oli jo sen verran pakkasta, että hiihto sujui.


Hiihtolomatekemistä Jyväskylässä
Jos olisimme olleet yhtä aktiivisia ja liikkuvaisia kuin ystäväperheemme, olisimme hyödyntäneet jotain näistä vaihtoehdoista:

  • Ladun maja sijaitsee Taka-Keljossa Kolmisoppinen-järven rannalla. Majalta lähtee eri pituisia hiihtolatuja ja kahvio on talvikautena avoinna viikonloppuisin klo 10-16. Erilaisia tapahtumiakin siellä näyttäisi tapahtumakalenterin mukaan olevan Muumihiihtokoulusta täysikuulumikenkäilyyn. Tapahtumakalenteriin pääsee tästä linkistä.

  • Laajavuoren kylpylähotelli on vain muutaman vuoden vanha. Huonon sään sattuessa, tai ulkoilmatekemisen vaihteluksi vallan mainio hiihtolomatekeminen. Laajavuorestahan löytyy myös valaistuja hiihtolatuja ja laskettelukeskus. Aikuiselle laskijalle rinne on lyhyt, mutta ainakin siskoni 5- ja 6-vuotiaat pojat viihtyivät hyvin laskettelukoulussa.

  • Jyväsjärven retkiluistelurataa muistan luistelleeni silloin, kun se on ensimmäistä vuotta järven jäälle ajettu. Siitä on vuosia ja vuosia aikaa. Nytkin huoltotilanne näytti, että reilun parin kilometrin rata olisi kunnostettu, mutta me mukavuudenhaluiset viikonlopunviettäjät jäimme kotiradalle hiihtämään.
Jyväskylästä löytyy myös paljon sisätekemistä, mutta näin kauniilla talvisäällä niitä ei varmasti kannata muistella. Jätetään ne huonommille säille :)

Jouluaatto Liisana ihmemaassa

lauantai 20. helmikuuta 2016

Onko sinusta joskus tuntunut siltä, kuin olisit satuolento paikassa, joka ei millään voi olla totta? On niin kaunista, että tuntuu, kuin kaikki ympärilläsi olisi tehtyjä lavasteita, piirrettyä todellisuutta, unta. Minun Liisana Ihmemaassa -hetkeni oli Seychelleillä vuoden 2012 jouluaattoaamuna.

Olen tästä jouluaaton kävelystä maininnut aiemminkin (postauksen löydät tästä linkistä), mutta koska kokosin siihen paljon muitakin rantoja, jäi niin paljon kuvia julkaisematta. Sellaisia kuvia, jotka todella ansaitsevat nähdä päivänvalon. Vaikkakin vasta parin vuoden jälkeen. Jotkin tarinat eivät yksinkertaisesti ole liian vanhoja kerrottaviksi.

Morne Seychellois -kansallispuistomaisemaa.


On siis jouluaatto, olemme Seychelleillä Mahen saarella, aivan saaren pohjoisosan Beau Vallon -rannalla. Käsissä meillä on Lonely Planet, joka kertoo meille upeasta rannasta, Anse Majorista, jonne pääsisi kävelemällä kahden ja puolen kilometrin matkan polkua, joka kiemurtelee rantaviivaa pitkin Morne Seychellois -kansallispuistossa.

Pakkasimme reppuun vettä, pientä välipalaa, rantapyyhkeet ja kameran. Polun päähän olisi hotelliltamme neljä kilometriä matkaa. Suurin osa tästä on pitkää Beau Vallon -rantaa, joten päätimme kävellä polun alkupäähän. Bussilla voisimme tarvittaessa tulla takaisin hotellille. Ja mikäs näissä maisemmissa on kävellessä. Vielä emme tosin tienneet, että nämä maisemat eivät olisi niitä, jotka muistiin jäisivät kirkkaimpina.




Hiekkarannan päätyttyä palasimme tielle, ja pian olikin jo Anse Major -kyltti viitoittamassa reittiämme. Alun yhden auton levyinen hiekkatie kapeni pian poluksi ja sukelsimme sademetsään.



Reitti kiemurteli välillä metsän siimeksissä, välillä aivan rantaviivan tuntumassa. Välillä kipusimme ylöspäin, välillä alaspäin, välillä kallioiden läpi. Taas polku kiemursi metsään, ja taas rantaviivan luo. Aika-ajoin sai olla tarkka askelistaan, ettei vain kompastuisi ja laskisi pyllymäkeä parinsadan metrin verran aina mereen saakka. Sen verran merenpinnan korkeudesta polku taisi olla parhaimmillaan. Reitin kauneus on sanoinkuvaamatonta.












Lonely Planet kertoi tähän kahden ja puolen kilometrin matkaan kuluvan kävellen tunnin verran aikaa. Jossain vaiheessa mieheni alkoikin arvuutella rannan olevan seuraavan mutkan takana, tai varmasti viimeistään seuraavan. Kenties jo sitä seuraavan. Lonely Planet kuitenkin tiesi mistä puhui, ja vasta noin tunnin kuluttua ranta alkoi hohtaa metsän ja kallioiden välistä.




Muutaman mutkan jälkeen pääsimmekin näköalatasanteelle, josta tämä upea ranta näyttäytyi meille koko komeudessaan.



Olimme perillä. Ja mikä parasta, tämä ranta oli kokonaan meidän. Ketään muita emme olleet tähän asti nähneet koko reitillä.








Rannalle pääsee siis vain kävelemällä tämän tunnin reitin, tai tietenkin veneellä. Rannalta löytyi myös taksiasema, mutta se oli suljettu. En tiedä, milloin se on avoinna, mutta ei se kovin aktiiviselta näyttänyt.





Jossain vaiheessa rannalla käväisi toinen pariskunta, mutta he jatkoivat matkaansa pian. Emme mekään olleet rannalla kovin kauaa. Pitihän siinä helteessä, kosteudessa ja auringonpaahteessa jaksaa kävellä sieltä vielä takaisin. Kaikki ne ylä- ja alamäet vielä uudelleen. Sentään pieni pilviharso kävi taivaalla suojaamassa retkeämme. Paluumatkalla meitä tuli vastaan vielä toinen seurue. Ruuhkaisaksi rantaa tai reittiä en kuitenkaan kutsuisi. Kutsuisin sitä mieluummin Ihmemaaksi, ja itseäni Liisaksi. Juuri siltä minusta koko tuon ajan tuntui.

Oletko sinä käynyt Ihmemaassa? Missä sinun Ihmemaasi sijaitsee?

Minun paikkani @Lauttasaari

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Tiedättekö paikan, mistä tulee käveltyä satoja kertoja, ja joka kerta tulee joko otettua kuva tai harmiteltua, ettei kameraa ole mukana? Kerta toisensa jälkeen paikasta löytyy jotain uutta tai se näyttäytyy uudenlaisena erilaisen sään tai vuodenajan mukaan. Onko sinulla tällaista paikkaa?

Minulla on. Se on rantatie Lauttasaaren Kasinonrannasta Lauttasaaren eteläkärkeä kohti. Tämä suora.




Tätä olen kävellyt usein näinä neljänä vuotena, mitä olen asunut Lauttasaaressa. Kertoja on kymmeniä, jollei jopa satoja jo ihan viimeisimmän vuoden aikana, kun olen ollut äitiyslomalla. Aina tässä suoralla kiehtoo jokin niin paljon, että haluaisin kaivaa kameran esille. Sen kameran, mikä on lenkkeillessä tietenkin kotona.

Kevätauringon tullessa esille, olen parille lenkille muistanut ottaa kameran matkaan. Nämä kuvat otin pari viikkoa sitten, kun jäät alkoivat lohkeilla ja kevät näyttää tuloaan.






Usein on vielä niin, että olemme Islan kanssa liikkeellä joko sellaiseen aikaan tai sellaisessa säässä, että juuri muita ulkoilijoita ei rantatiellä näy. Aika luksusta, kun ajattelee, että olemmehan pääkaupunkimme keskustasta vain muutaman kilometrin päässä.

Tällä viikolla onkin ollut sitten jo näin keväistä. Oikeasti, jopa aurinko lämmittää!









Lauttasaari on täynnä kauniita paikkoja. Mutta jokin tuossa suorassa vetää minua puoleensa. Se on minun paikkani.

Onko sinulla vastaavaa paikkaa, mistä ei millään malta kävellä ohi kaivamatta vähintäänkin puhelimen kameraa esille?

Lapsikatraan kanssa Kööpenhaminassa

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Marraskuun ensimmäisenä perjantaina meitä oli yksi iloinen vauva ja kaksi hyvin, hyvin väsynyttä vanhempaa. Olimme juuri saaneet uuden kotimme "lattiasta kattoon" -remontin valmiiksi. Myös tavarat oli muutettu vanhasta kodista uuteen. Asuimme jo uudessa kodissa, mutta pientä viilattavaa oli vielä siellä ja täällä. Huoh.

Olimme kuitenkin innoissamme. Odotimmehan Jyväskylästä saapuvaa matkaseuruetta. Vanhempani, siskoni ja hänen 5- ja 6-vuotiaat pojat tulivat meille yökylään, ja aamulla oli aikainen lähtö Kööpenhaminaan pitkäksi viikonlopuksi. Tämä tulisi tarpeeseen. Eivät olisi uuden kodin keskeneräisyydet kaivertamassa muutamaan päivään. Poissa silmistä, poissa mielestä. Toimii.

Vaikka olimme Kööpenhaminassa marraskuussa, sattuivat säät olemaan todella hyvät kaupunkilomailuun. Pääasiassa saimme kuljeskella auringonpaisteessa. Ja jos pilvimassa tulikin taivaalle, niin ainakin Vesterbrossa oli talon seinään maalattu hieno portti poutasäähän. Sadetta tuli vain öisin.



Majoitus läheltä kaikkea
Löysimme matkakatraallemme unelmien majoituksen airbnb:n kautta ihan Kööpenhaminan rautatieaseman vierestä. Unelmaa siinä oli sekä majoituksen sijainti että majoitus itsessään. Sijainti oli alle korttelin päässä rautatieasemalta. Näin liikkuminen matkalaukkujen ja lasten kanssa lentokentältä majoitukseen oli todella helppoa. Eipä tarvinnut edes miettiä turvakaukalon raahaamista mukaan matkalle. Joka paikkaan pääsimme todella kätevästi kävellen tai julkisilla.

Näkymä asunnon parvekkeelta sisäpihalle.


Itse majoitus oli todellinen löytö. Meitä oli kolme seuruetta, ja huoneistossa kolme makuuhuonetta. Kävipä vielä niin kätevästi, että asunnon omistajilla oli noin meidän Islan ikäinen tyttö, ja täten myös pinnasänky, jossa Isla nukkui, mutta myös noin siskoni poikien ikäinen poika, jonka huone oli täynnä juuri poikia kiinnostavia leluja.

Makuuhuoneiden lisäksi asunnossa oli suuri ruokailutila, jonka keskellä pitkä pöytä, jonka ympärille mahduimme kaikki syömään. Näiden lisäksi vielä erilliset keittiö ja olohuone. Asunnosta löytyi siis tilaa ihan vain olla, ilman että tarvitsisi koko porukan istua saman sängyn ympärille kerääntyneenä. Yksi wc ja suihku eivät ihme kyllä aiheuttanut jonotustilanteita.




Ohjelmassa oleilua
Mitään suurensuurta ohjelmaa emme rakentaneet viikonlopun ympärille. Googlettelin kyllä Kööpenhaminan lapsitekemistä, ja sitä siellä olisi ollutkin vaikka kuinka paljon, vaikka talvikautena olimmekin liikkeellä. Emme kuitenkaan halunneet juosta viikonloppua aktiviteetista aktiviteettiin. Muutamia ravintoloita olin valinnut meille jo etukäteen. Niistä kirjoittelinkin jo aiemmin (postaus löytyy täältä).

Ruuan ja yleisen fiilistelyn lisäksi olimme päättäneet käydä Kööpenhaminan eläintarhassa ja kanavaristeilyllä. Näistä saimme toteutettua toisen, ja kävimme sunnuntaina eläintarhassa. Sinne on rautatieasemalta muutaman kilometrin matka, joten jalkoja säästääksemme menimme sinne junalla. Jälkikäteen totesimme bussin vievän todella paljon lähemmäksi, ja takaisin tulimmekin bussilla, joka siis lähti suoraan eläintarhan portilta. Junalta taisi olla kävelyä ainakin kilometrin verran.



Kööpenhaminan eläintarhaa on kai kehuttu eettisyydestään, mutta mene ja tiedä. Onpa Kööpenahminan eläintarha saanut nimittäin myös kritiikkiä. Kritiikistä voi lukea Muru Mou -blogista tästä linkistä. Panostaako Kööpenhaminan eläintarha sitten niin paljon esimerkiksi uhanalaisten eläinten suojeluun ja tietoisuuden levittämiseen, että eläintarhan huonot puolet ovat hyviä pienemmät? Siihen minulla ei ole oikeaa vastausta. Hyvää pohdintaa eläintarhojen eettisyydestä on kirjoittanut Vaihda Vapaalle -blogin Elina. Lue pohdintaa tästä linkistä.

Oli miten oli, siskoni lapset olivat kuulleet ennakkoon hurjia juttuja päiväkotikavereiltaan Kööpenhaminan eläintarhan käärmetalosta, että ei sitä olisi voinut välistäkään jättää. Sitä käärmetaloa sitten metsästettiinkin ensin karttojen ja lopulta henkilökunnan ohjeiden kanssa. 

Lelukauppoja ja designia
Osan viikonlopusta käytimme shoppaillen. Kuten arvata saattaa, 5- ja 6-vuotiaat pojat olisivat voineet käyttää koko lomansa Disneyn, Legon ym liikkeissä. Minä en ole vielä aiemmin noissa liikkeissä juuri käynyt, joten olin kyllä itsekin positiivisesti yllättynyt, miten valtavan hyvin liikkeet panostavat lapsivieraisiinsa.

Me emme tälläkään kertaa leluliikkeissä juurikaan aikaamme viettäneet, vaan kiersimme koluamassa tanskalaista designia. Jostain luimmekin tanskalaisten käyttävän eniten rahaa sisustukseen koko maailmassa. Löysinpä itsekin aivan upeat pöytätabletit. Maksoivat 40 euroa kappaleelta. En ostanut. Löysimme kuitenkin muutaman julisteen ja kynttilänjalan uuteen kotiimme, ihan sopuhintaan. Islakin sai ihanasta vauvaliikkeestä, Karrusellasta, pallon.




Ohjelmaa seuraavalle Kööpenhaminan visiitille
Paljon jäi siis Kööpenhaminasta näkemättä. Emme huomanneet edes käydä katsomassa niitä ihania kanavia, vaikka kanavaristeilyn päätimmekin jättää välistä. Olimme pariinkin kertaan ihan parin korttelin päässä, mutta jotenkin se nyt tälle kertaa oli liian kaukana. Myös Tivolissa olisi ollut mukava käydä, mutta siihen emme saaneet edes mahdollisuutta Tivolin ollessa talvikaudella kiinni. Ja ne useat ravintolat, jotka jäivät sinne seuraavalle kerralle. Ne eivät ihan heti kesken lopukaan.

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan