Slider

Lefkaksen kohokohta - ruoka!

tiistai 30. syyskuuta 2014

Kreikkalainen ruoka. Hyvää!

Lefkadan kaupungissa oli aivan uskomatonta se, että kun tilasi oluen - pari-kolme euroa maksavan oluen - sai kaupan päälle lautasellisen herkkuja. Eikä vain kupillista suolapähkinöitä tai oliiveja. Oikeasti, herkkulautasen! Lautasilta löytyi tomaattia, kurkkua, oliiveja, fetaa, lihaa, makkaraa, kalaa, ranskalaisia, leipiä tapenadella. Lautasen sisältö riippui tietenkin ravintolasta, mutta yksikään ravintola ei jäänyt toisten jalkoihin.




Viihtyisä perheravintola Lefkadan kaupungin laidalla
Paras kaikista ravintoloista Lefkaksella oli ehdottomasti perheravintola, Cafe Nion, joka oli matkalla majoituksestamme Lefkadan keskustaan. Ravintola oli kätevästi matkan puolivälissä - täydellinen väliolutpaikka siis! Taisimme koko viikon aikana kävellä ravintolan ohi pysähtymättä vain pari kertaa. Helpompi mainita näin päin, kuin alkaa laskea, kuinka monta kertaa kävimme ravintolassa :)





Ravintolalla oli iso puutarha täynnä pöytiä. Päiväaikaan olimme usein ainoita asiakkaita, mutta iltaisin ihmisiä oli enemmän. Jalkapallon MM-kisapelien aikaan kaikki eivät edes saaneet pöytää.

Ruoka oli todella hyvää, ja erittäin edullista. Souvlaki-vartaat tulivat suoraan grillistä, ja maksoivat pari euroa per varras. Illalliseksi niitä suositeltiin kahta henkilöä kohti, ja se oli ihan riittävästi. Alkuun kun ilman veloitusta tuotiin valtavankokoiset fetalla ja tomaatilla päällystetyt leivät. Myös moussaka oli suussasulavan hyvää, mutta sitä olisi saanut olla enemmän. Ahneet ;)

Ruoka selkeästi tuli suoraan kreikkalaisen perheen keittiöstä. Tunnelma oli, kuin olisi ollut jonkun kotona syömässä. Myös perheen lapset leikkivät pihapiirissä, eli ravintolan terassilla.



Lounaspita Lefkadan kävelykadulla
Kun menimme alkulomasta syömään gyros pita -annoksia, emme vielä tässä vaiheessa olleet tajunneet, että hintataso on aivan todella edullinen. Valitsimme isoimmat annokset, koska luulimme parin-kolmen euron annosten olevan alkupalan kokoisia. Kahdeksalla eurolla saikin sitten rekkamiehen annoksen. Ei mitään toivoa, että kukaan meistä olisi saanut annosta tuhottua. Hyvää oli.

Ravintola sijaitsi Lefkadan kävelykadun loppupäässä rannasta katsottuna. Muut asiakkaat olivat paikallisia, joten päättelimme siitä, että ruoka on varmaan hyvää. Niin oli.




Äyriäisdinneri Lefkadan vierasvenesatamassa
Tripadvisor ohjasi meidät illallistamaan mereneläviä Kyma-ravintolaan. Paikka oli Lefkadan vierasvenesataman edustalla, eli maisema purjeveneineen oli oikein miellyttävä. Sisätila näytti myös viihtyisältä, mutta ei kai helteellä voi sisälle mennä syömään.



Ravintolasta oli kenties liian hyvät arviot Tripadvisorissa, ja odotukset täten liian korkealla. Tai sitten tilasimme vääriä ruokia. Tilaamani simpukat ja ravut olivat ihan hyviä, mutta ei mitään elämää suurempaa. Silti valitsisin tämän heittämällä ennemmin kuin jonkun aivan kävelykadun päässä olevan rantaravintolan (joissa yhdessä sain perunamunakkaan ranskalaisilla, enkä oikeilla perunoilla). Ravintola ei siis ollut huono, mutta liian korkein odotuksin sinne ei kannata mennä.




Kalaillallinen Agios Ioannis -rannalla
Hyvän kalaruoan toivossa menimme Agios Ioannis -rannalla yhteen useasta kalaravintolasta. Jos joku osaa kuvasta lukea ravintolan nimen, hyvä niin. Itse en osaa, mutta kuvassahan se on oikein selkeästi kreikaksi :)



Yhteisöllisyys oli tämänkin ravintolan valtti. Ravintolassa oli suuria pöytäseurueita kreikkalaisia perheitä, ja kaikilla oli mukavaa. Oli meilläkin. Tilasimme alkuun tsatsikia ja tarjoilijan suosituksesta tonnikalaa, ja tietenkin pullollisen paikallista viiniä. Maistui, vaikka taas annokseen kuului ranskalaiset. Eikä tämäkään lasku konkurssiin vienyt.



Ravintolaelämyksestä vielä paremman teki kaunis auringonlasku.




Ruokien lisäksi myös kreikan juomat tuli testattua. Oluiden ja viinien lisäksi nautimme tietenkin myös Ouzoa. Tietenkin.


2 kommenttia:

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Testissä Amazonin suosituin uimapuku - paras uimapuku ikinä!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan