tiistai 30. syyskuuta 2014

Lefkaksen kohokohta - ruoka!

Kreikkalainen ruoka. Hyvää!

Lefkadan kaupungissa oli aivan uskomatonta se, että kun tilasi oluen - pari-kolme euroa maksavan oluen - sai kaupan päälle lautasellisen herkkuja. Eikä vain kupillista suolapähkinöitä tai oliiveja. Oikeasti, herkkulautasen! Lautasilta löytyi tomaattia, kurkkua, oliiveja, fetaa, lihaa, makkaraa, kalaa, ranskalaisia, leipiä tapenadella. Lautasen sisältö riippui tietenkin ravintolasta, mutta yksikään ravintola ei jäänyt toisten jalkoihin.




Viihtyisä perheravintola Lefkadan kaupungin laidalla
Paras kaikista ravintoloista Lefkaksella oli ehdottomasti perheravintola, Cafe Nion, joka oli matkalla majoituksestamme Lefkadan keskustaan. Ravintola oli kätevästi matkan puolivälissä - täydellinen väliolutpaikka siis! Taisimme koko viikon aikana kävellä ravintolan ohi pysähtymättä vain pari kertaa. Helpompi mainita näin päin, kuin alkaa laskea, kuinka monta kertaa kävimme ravintolassa :)





Ravintolalla oli iso puutarha täynnä pöytiä. Päiväaikaan olimme usein ainoita asiakkaita, mutta iltaisin ihmisiä oli enemmän. Jalkapallon MM-kisapelien aikaan kaikki eivät edes saaneet pöytää.

Ruoka oli todella hyvää, ja erittäin edullista. Souvlaki-vartaat tulivat suoraan grillistä, ja maksoivat pari euroa per varras. Illalliseksi niitä suositeltiin kahta henkilöä kohti, ja se oli ihan riittävästi. Alkuun kun ilman veloitusta tuotiin valtavankokoiset fetalla ja tomaatilla päällystetyt leivät. Myös moussaka oli suussasulavan hyvää, mutta sitä olisi saanut olla enemmän. Ahneet ;)

Ruoka selkeästi tuli suoraan kreikkalaisen perheen keittiöstä. Tunnelma oli, kuin olisi ollut jonkun kotona syömässä. Myös perheen lapset leikkivät pihapiirissä, eli ravintolan terassilla.



Lounaspita Lefkadan kävelykadulla
Kun menimme alkulomasta syömään gyros pita -annoksia, emme vielä tässä vaiheessa olleet tajunneet, että hintataso on aivan todella edullinen. Valitsimme isoimmat annokset, koska luulimme parin-kolmen euron annosten olevan alkupalan kokoisia. Kahdeksalla eurolla saikin sitten rekkamiehen annoksen. Ei mitään toivoa, että kukaan meistä olisi saanut annosta tuhottua. Hyvää oli.

Ravintola sijaitsi Lefkadan kävelykadun loppupäässä rannasta katsottuna. Muut asiakkaat olivat paikallisia, joten päättelimme siitä, että ruoka on varmaan hyvää. Niin oli.




Äyriäisdinneri Lefkadan vierasvenesatamassa
Tripadvisor ohjasi meidät illallistamaan mereneläviä Kyma-ravintolaan. Paikka oli Lefkadan vierasvenesataman edustalla, eli maisema purjeveneineen oli oikein miellyttävä. Sisätila näytti myös viihtyisältä, mutta ei kai helteellä voi sisälle mennä syömään.



Ravintolasta oli kenties liian hyvät arviot Tripadvisorissa, ja odotukset täten liian korkealla. Tai sitten tilasimme vääriä ruokia. Tilaamani simpukat ja ravut olivat ihan hyviä, mutta ei mitään elämää suurempaa. Silti valitsisin tämän heittämällä ennemmin kuin jonkun aivan kävelykadun päässä olevan rantaravintolan (joissa yhdessä sain perunamunakkaan ranskalaisilla, enkä oikeilla perunoilla). Ravintola ei siis ollut huono, mutta liian korkein odotuksin sinne ei kannata mennä.




Kalaillallinen Agios Ioannis -rannalla
Hyvän kalaruoan toivossa menimme Agios Ioannis -rannalla yhteen useasta kalaravintolasta. Jos joku osaa kuvasta lukea ravintolan nimen, hyvä niin. Itse en osaa, mutta kuvassahan se on oikein selkeästi kreikaksi :)



Yhteisöllisyys oli tämänkin ravintolan valtti. Ravintolassa oli suuria pöytäseurueita kreikkalaisia perheitä, ja kaikilla oli mukavaa. Oli meilläkin. Tilasimme alkuun tsatsikia ja tarjoilijan suosituksesta tonnikalaa, ja tietenkin pullollisen paikallista viiniä. Maistui, vaikka taas annokseen kuului ranskalaiset. Eikä tämäkään lasku konkurssiin vienyt.



Ravintolaelämyksestä vielä paremman teki kaunis auringonlasku.




Ruokien lisäksi myös kreikan juomat tuli testattua. Oluiden ja viinien lisäksi nautimme tietenkin myös Ouzoa. Tietenkin.


sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Ihmeelliset villieläinelämykset Top 5

Ajattelin, että olisi helppo laittaa järjestykseen viisi parasta villieläinkokemusta. Mutta sitten kun aloin kaivelemaan vanhoja kuvia ja muistoja, niin upeita kokemuksiahan on vaikka millä mitalla.



Costa Ricassa ja Panamassa koin ensimmäiset upeat elämykseni; oli apinoita, iguaaneja, snorklausta upeiden värikkäiden kalojen seassa, valtavankokoisia krokotiileja, rannalla löhöäviä villisikoja, merikilpikonnia, delfiinejä luonnollisessa ympäristössään.





Galapagossaarille taas mentiin varta vasten ihastelemaan luonnon monipuolisuutta. Siellä on iguaaneja, rapuryppäitä, merileijonia, pingviinejä, haita, lintuja ja vaikka mitä jopa kyllästymiseen saakka.

Blue footed boobie, frigate bird, flamingo olivat Galapagossaarten linnuista parhaimpia.


Perun vuorilla tuli vastaan laamoja ja Amazonilla kaimaaneja, Indonesiassa norsuja, Kaliforniassa kolibreja, Seychelleillä jättiläiskilpikonnia, Malesiassa murtovarasapinoita, unohtamatta kotoisan Keski-Suomen uljaita hirviä.



Niin, ja nähtiin me myös nyt jo edesmennyt Lonesome George (1912-2012) Galapagossaarilla. Lajinsa viimeinen edustaja, joka ei vuosikymmenten yrittämisen jälkeenkään saanut jatkettua sukuaan. Äh, tätä listaahan voisi jatkaa loputtomiin.

Lonesome Georgen näköisiä kavereita, mutta ei kuitenkaan samaa lajia.


Mutta mennään jo parhaimmistoon. Ei ole varmaan ihme, että kaksi kolmesta top-sijoituksesta on Galapagossaarilta.

5. Rauskuja keskellä merta
Numero 5 oli vaikea päättää. Ehdokkaita tälle sijoitukselle oli paljon. Mutta päädyin kuitenkin Caymansaarien Stingray Cityyn. Tämä "kaupunki" on siis matala (metrin verran vettä) kohta keskellä merta, johon rauskut kerääntyvät paistattelemaan päivää. Veneiden moottorinjylinä on niille positiivinen ääni, sillä se tietää ruokaa.

Rauskuja vilisi joka puolella, joten on varmasti selvää, että veteen meneminen ei ollut ihan helppoa. Oppaat sanoivat, että rauskuja ei saa lähestyä takaapäin. No ei tietenkään, mutta miten ihmeessä se on mahdollista, kun viisi rauskua ohittaa samaan aikaan, jokainen omaan suuntaansa. Hui.



4. Snorklaus haiden kanssa
Ennen Galapagossaaria en edes tiennyt haluavani nähdä haita snorklatessa. Haita? Really? Ei käynyt mielessäkään. Mutta ryhmän innostus tarttuu. Ja kun oppaamme kertoi, että tässä poukamassa pitäisi olla haita, hyppäsin veteen yhtä innoissani kuin kaikki ne, jotka olivat jo pitkään haaveilleet näkevänsä haita metrin päästä.

Kuva: pixabay.com


Siellä niitä oli, galapagossaarihaita ja oikein parvi. Yritin pysytellä hieman kauempana, mutta hait uivat hieman sulavammin kuin minä. Yksi ui aivan altani, snorklauslasien läpi katsottuna näytti kuin olisin koskenut siihen, jos vain olisin kurkottanut. En kurkottanut. Päinvastoin yritin kellua x-asennossa aivan veden pinnalla niin kauan kuin hai ohitti minut. Ja sitten karkuun!

Upeaa oli. Hain liike on niin rauhallinen ja sulava, että se lumoaa hetkeksi.

3. Leikkisät ja metelöivät merileijonat
Merileijonat ansaitsevat sijan kolme. Pelkkä rantaoleilu niiden kanssa olisi tiputtanut heidät sijan alemmas, mutta pääsimme niiden kanssa myös snorklaamaan. Ja voi kuinka uteliaita ja leikkisiä merileijonat ovatkaan! Onneksi en vielä silloin käyttänyt snorklatessa räpylöitä, enkä varsinkaan värikkäitä sellaisia, sillä niistä nuoret merileijonat innostuivat. En ole ihan niin sulava vedessä, että voisin lähteä merileijonan kanssa kilpailemaan. Mutta sitä oli valtavan hauska katsoa vierestä. Onneksi ryhmässämme oli myös lähes merileijonan veroisia uimareita.



Ei voinut olla myöskään tunnelmallisempaa, kuin ilta pimeydessä laivan kannella, kirkas tähtitaivas kattona, taustalla kuoro merileijonia ölisemässä ja mölisemässä. Ääni ei ole kaunis, mutta kuului tunnelmaan.



2. Rakettipingviinit
Jos Galapagossaarten merileijonat olivat leikkisiä, niin pingviinit olivat kuin raketteja. Pingviinit ovat ehdottomasti parhaita snorklauskavereita. On todella upeaa katsoa veden alta, kun pingviini hyppää veteen ja sujahtaa vauhdilla ohi piukkana putkilona.



Näimme Galapagossaarella myös jotain, mitä Galapagossaarilta kotoisin oleva oppaammekaan ei ollut koskaan ennen nähnyt. Näimme, kun pingviiniemo ruokki poikastaan. Ja aivan muutaman metrin etäisyydeltä. Wau!



1. Laiskiainen puhelinlangalla
Ihan ehdottomasti uskomattomin villieläimen näkeminen oli Costa Ricassa Manuel Antonio -rannalla. Olimme aiemmin olleet oppaan kanssa kävelemässä sademetsässä ja nähneet puiden latvoissa karvamöykkyjä eli nukkuvia laiskiaisia. Näinhän niitä yleisesti luonnossa näkee - nukkumassa. Laiskiaisethan nukkuvat jopa 20 tuntia vuorokaudesta. Olimme tyytyväisiä karvamöykkyihin. Laiskiaiset nähty, check!

Illalla olimme rantabaarissa toisen kerroksen terassilla, ilman kameroita tietenkin, kun yhtäkkiä nälkäinen laiskiainen ilmestyi eteemme puhelinlankaa pitkin kivuten. Voi se liikkeiden hitaus ja sulavuus. Ja se laiskiainen oli vain muutaman metrin päässä meistä! Se liikkui päättäväisesti langan toisessa päässä olevalle puulle ja alkoi syödä. En usko, että kovin moni perusturisti on päässyt ihailemaan vastaavaa. Olin myyty. Olen edelleen myyty.

Kuva: pixabay.com

torstai 25. syyskuuta 2014

Lefkaksen pääkaupunki Lefkada Town

Lefkadan kaupunki ei ole mikään ihmeellinen nähtävyys, mutta oikein miellyttävä lähin kaupunki lomalla. Kaupunki on niin pieni, että sen voi helposti kulkea päästä päähän kävellen, enemmän kaupungissa näki paikallisia kuin turisteja. Hyviä ravintoloita riitti, ja niitä ihanaakin ihanampia pieniä hedelmä- ja vihanneskioskeja. Voi kun sellaisesta saisi ostaa kotonakin joka päivä tuoreet vihannekset ja hedelmät. Ruoka saa taas ihan omana postauksena - kreikkalainen ruoka ansaitsee sen.



Lefkadan kaupunki sijaitsee saaren pohjoisosassa.



Sisämaassa kaupunkia ympäröivät vuoret.



Ja toisessa päässä kaupunkia on silta, joka vie Kreikan mantereelle. Vuoret kuvan sillan takana ovat mantereen puolella.



Keskustaa halkoo piiiitkä katu, ja se on kävelykatua kai ainakin kymmenen korttelin verran. Tosin osa kadunväleistä oli aika lyhyitä - lasketaan ne silti :)

Kävelykadulla on pankkeja, apteekkeja, ravintoloita, matkamuistomyymälöitä, vaateliikkeitä, sisustuskauppoja, kauneushoitoloita. No, mitä nyt yleensäkin kaupunkien keskustoissa on.

Rannassa on pitkä rivi ravintoloita terasseineen, jotka tarjoilivat aamulla aamiaista, päivällä lounasta ja iltaisin osa tarjoili illallista ja osa muuttui yökerhoiksi. Kävimme yhdessä näistä aamiaisella, ja aamiaisperunamunakkaassani oli ranskalaisia perunoita, ei siis oikeita perunoita. Voinette kuvitella, että nämä ravintolat eivät saaneet meitä illalliselle ;) Ruokaravintola kannattaa valita hieman ytimen ulkopuolelta. Väliolut terassilla merimaisemaa katsellen kelpasi.


Rannassa oli tietenkin myös Välimeren tyyliin venesatama ja sata miljoonaa tuhatta upeaa venettä.




Keskellä päivää kaupunki oli nukkumassa. Paikalla harhaili vain muutama turisti. Ensimmäisenä päivänä luulimme, että olemme tulleet täysin kuolleeseen kaupunkiin, mutta olimme siellä vain väärään aikaan. Loppuiltapäivästä matkamuistomyymälöiden myyjät alkoivat tuoda kortti- ja avaimenperätelineitään kadulle ja odottamaan rannoilta palaavia turisteja ja siestalta palaavia paikallisia.



Iltaisin kaupunki olikin jo juhlatunnelmissa. Olimme Lefkaksella jalkapallon MM-kisojen aikaan, ja jokaisen terassin jokainen tuoli oli varattu katsomaan pelejä screeneiltä, jotka ravintoloitsijat olivat tuoneet ulos terassille. Yhtenä iltana törmäsimme myös jonkinlaisiin karnevaalikulkueisiin. Kaupunki ei todellakaan ollut kuollut.







tiistai 23. syyskuuta 2014

Kauhusta kankeana kohti koskia

Joskus sitä ei yhtään ajattele minne pistää päänsä. Ei yhtään!

En ymmärrä mitä oikein ajattelin, kun lupauduin Kymijoelle koskimelontakurssille toissa vuoden kesällä. Itseni ylittämistä? Ilmeisesti. Mutta eikö silläkin ole jotain rajoja? Ei ilmeisesti ole.

En ollut aiemmin ollut kajakissa. Se, että köyttää itsensä johonkin laitteeseen niinkin pysyvästi, ei ole houkutteleva ajatus. En ole myöskään erityisen sinut veden kanssa. Silti ilmoittauduin mieheni ja ystävieni mukana kurssille, jossa kellutaan köytettynä pienenpienen kajakin päällä ja vielä tietoisesti melotaan kuohuviin koskiin. Hullua!

Paikka oli mahtava, ja muu porukka myös. Jotain positiivista sentään ;) Ensin opettelimme kaatumista ja kajakista poistumista, sitten melomista - eteen, taakse, suoraan, sivuille - ja ei kun koskeen. Halusin olla ensimmäinen joka asiassa, en olisi pystynyt katsomaan sivusta muiden yrityksiä ennen omaani - jos olisin odottanut hetkenkin ja ajatellut mitä tuleman pitää, olisin jättänyt leikin kesken saman tien. Pari ensimmäistä päivää olivatkin onnistumisia täynnä!

Vielä jaksaa hymyilyttää :)


Tai no, oli niitä epäonnistumisiakin, kun ei päässytkään ylittämään koskea, vaan lipui kauas alaspäin, joutui nousemaan kajakista, ja kantamaan sen olan päällä sinne, minne olisi voinut päästä myös meloen. Mutta sitähän lajin harjoittelu on, paljon kajakin kantamista, melko vähän itse kosken laskua. Tai ainakin ihan liikaa sitä kantamista :)

Kuva: Kohinaa.com. Heidän kurssilla olimme.


Kaikki oli hyvin ensimmäiset kaksi päivää. Kokeilimme koskia, jonne en olisi uskonut ikinä meneväni pienen kajakin kyydillä. Kumivene ja rafting on eri - siinä ollaan porukassa, etkä ole köytettynä kiinni. Mutta selvisin minä hienosti kajakillakin - ensimmäiset kaksi päivää.

Kolmas päivä olikin sitten jo todella epämukava. Koska "me" ( = muut) olivat niin hyviä, kurssin järjestäjät päättivät, että toimimme koko päivän itsenäisesti. Jakaudumme pieniin ryhmiin ja pelastamme toinen toisiamme hädän tullen. Ihan niin kuin sitten jatkossakin, kun tulemme paikalle melomaan porukalla. Joopa joo.

Kenties oli vain huonoa tuuria, että satuin kurssille, jossa kaikki muut olivat niin luonnonlahjakkuuksia, että tällainen kauhusta kankea kurssille jotenkin ihmeen kaupalla itsensä ilmoittanut jäi täysin muiden innokkuuden varjoon. Minä en todella ollut siinä vaiheessa, että olisin pelastanut yhtään ketään koskesta - tai saati sitten siinä mielentilassa, että olisin luottanut jonkun toisen alkeiskurssilaisen pelastustaitoihin. Ehei. Siihen loppui rohkeus.

Itku kurkussa, jalat kahden päivän melomisesta puutuneena nostin kanootin kurssin temmellyksessä murtuneen olkaluuni päälle ja jätin kolmannen päivän kokonaan välistä. En olisi pystynyt melomaan metriäkään. En silloin, enkä sen jälkeen. En yhdessäkään koskessa. Ylitin itseni ihan riittävästi kahden päivän aikana. Ja se kattaa mielestäni koko loppuelämän ihan kepeästi.

Aika kultaa muistot? Ei kultaa.

Mutta hei, kannattaa ihmeessä kokeilla. Ei se kaikkien mielestä yhtä kamalaa ole. Jotkuthan jopa harrastavat koskimelontaa ;)

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Leijasurffausta ja rantaelämää Lefkaksella

Kesän Kreikan reissumme valikoitui edullisten ja suorien lentojen perusteella. Mutta toki heti kun mieheni kuuli, että Lefkaksen saaren länsipuolella tuulee vuorten ansiosta myös helteellä, oli leijasurffivermeet jo pakattuna ja valmiina lähtöön.



Agios Ioannis -ranta on kilometrien pituinen, mutta siellä on vain yksi surffikeskus, Milos Beach. Mutta mitäpä muuta sitä tarvitsee. Heiltä löytyi ravintola, baari ja rantatuoleja. Myös me ei-surffaajat viihdyimme hyvin.






Tarjoilukin pelasi rantatuoleille asti ;)





Milos Beachin lisäksi rannalla oli kyllä useampiakin ravintoloita, jotka tarjoilivat aamiaisista ja rantasnäkseistä illallisiin. Kaikki muut ravintolat olivat tosin rannan toisessa päässä, joten surffaajille Milos Beach oli paras vaihtoehto. Vaikka rannan tuuli olikin miellyttävän viilentävä, niin muutaman sadan metrin matka toiseen ravintolaan ihan vain vaihtelun vuoksi ei houkuttanut. Illallistamassa kävimme rannan toisessa päässä, mutta siitä enemmän eri postauksessa.




Agios Ioannis kuvattuna vuorilta. Rantaviivaa riittää!


Rannalla oli mahdollisuus sekä leija- että purjelautailuun. Ranta oli kuitenkin melko syvä, joten jätimme purjelautailun alkeiskurssit helpompaan paikkaan. Kyllä pari rantalöhöpäivääkin kelpasi. Saarelta löytyi aktiviteetteja muutenkin, kuten aiemmin kirjoittelin. (ks. Lefkaksen patikointireitit, Privaattiristeilyllä Lefkakselta ja Vuokra-autolla Lefkaksella)



Mieheni sai jättää leijasurffausvermeensä säilytykseen Milos Beachille koko viikoksi muutaman kympin korvausta vastaan. Tähän kuului samalla pelastus- ym. surffikeskuksen palvelut.




Missä majoittua jos haluaa surffaamaan?
Majoituimme parin sadan metrin päässä Milos Beachiltä, pienessä Villa Swanissa, jossa on vain neljä huoneistoa. Saimme kätevästi huoneiston, jonka parveke oli leijasurffirannalle päin, joten meidän ei tarvinnut mennä rannalle asti katsomaan tuuleeko siellä :)



Majoitus oli ilmastoinnin tehottomuutta lukuunottamatta erinomainen (ensimmäisen yön jälkeen tajusimme, että huoneiston saa viilennettyä läpivedolla - ei ilmastointilaitteella). Sijainti myös Lefkadan kaupunkiin päin oli juuri oikeaan suuntaan - olimme suoraan matkan varrella rannalta keskustaan. Keskustaan oli tosin pari-kolme kilometriä, mutta sekin taittui useimmiten kävellen.

Meillä oli kahden makuuhuoneen huoneisto, jossa oli kaksi parveketta ja iso keittiö. Pihalta löytyi lapsille leikkipaikka, ja ihan mukavankokoinen uima-allas. Uima-altaalla oli viikon aikana tasan kerran muita meidän lisäksi. Meillä oli käytännössä siis yksityinen uima-allaskin käytössä.

Majoituksen omistaja ajoi päivittäin paikalle moottoripyörällään tekemään puutarhatöitä. Ja se näkyi. Piha oli todella hyvin hoidettu. Pihassa oli ainakin päärynä-, omena- ja sitruspuita, palmuja ja kaktuksia, erilaisia kukkia, riippukeinu ja pieni suihkulähde.

Aamuisin heräsimme naapurin kalkkunoiden kalatukseen. Aika hellyyttävää sekin :)





Majoituksetamme 600 metrin päässä oli pieni ruokakauppa, josta saimme kattavasti aamiaistarvikkeet ja parin illallisen vermeet. Vuokra-autoa tai taksia emme siis tarvinneet kauppareissuihinkaan.



Agios Ioanniksella on paljon muitakin majoituksia. Meille tärkeintä oli löytää huoneisto kahdella makuuhuoneella. Studioita tarjolla oli paljon enemmän. Sijainniltaan osa oli tosin melko syvällä peltojen keskellä. Matka rantaan joka majoituksesta on lyhyt, mutta Lefkadan keskustaan sitten kauimmaisista jo huomattavasti pidempi.



Agios Ioannis on täysin maaseutua, vaikkakin todella lähellä Lefkadan kaupunkia. Siellä suunnistaminen on hieman haastavaa, kun koko muutaman neliökilometrin kokoinen alue on osoitteeltaan Agios Ioannis. Ei tiennimiä, ei talonnumeroita. Kannattaa siis ehdottomasti ottaa majoituksen puhelinnumero mukaan, jolloin taksikuski voi soittaa lentokentältä tullessa majoitukseen ja kysyä tarkemmat ajo-ohjeet. Pieniä majoituspaikkoja on niin paljon, ettei kuskit pelkän nimen perusteella tiedä missä mikäkin sijaitsee.