”Emme tee mitään – yhtään mitään – ensimmäiseen kahteen päivään. Makoilemme vaan.” Niin olimme ajatelleet, mutta toteutus jäi puolitiehen.
Saavuimme Barbadokselle puoli seitsemältä keskiviikkolitana. Kun pääsimme hotellille, kävimme vain pikaisesti hotellin ravintolassa virvokkeilla (voi kun voisin kirjoitta oluilla, mutta ei, ei olutta minulle) ja painuimme nukkumaan. Seuraavana päivänä ei tuullut ( = mieheni ei päässyt vesille leijasurffaamaan), joten makoilimme aamupäivän hotellin uima-altaalla. Jaksoimme lounasaikaan asti. Mitäs sitten tehtäisiin? No käydään vaikka katsastamassa miltä saaren pääkaupunki Bridgetown näyttää.
Hyppäsimme bussin kyytiin, ja siihen loppuivat ”ei kyllä tehdä yhtään mitään”-ajatukset. (Tahtimme hidastui kyllä pikkuhiljaa, mutta oli selvää, että kiire oli jäänyt päälle.)
Bridgetown on pieni, alle sadantuhannen asukkaan kaupunki. Kaupungin halki virtaa pieni joki, vai mahtaako olla edes joki, vai vaan uloke merta. En tiedä. Joka tapauksessa, joen/ulokkeen varrella oli toinen toistaan hienompia katamaraaneja parkissa. Barbadoshan luokitellaan vauraaksi kehitysmaaksi. Joskin osa veneistä oli varmasti turistien kyyditykseen. Hienoja silti.
Lounasravintolan metsästystä
Haahuilimme jonkin aikaa ympäriinsä. Yritimme löytää lounasravintolaa. Näytti siltä, että Burger King tai KFC olisivat ainoat vaihtoehdot. Ei voi olla totta. Lonely Planetkin oli hotellilla. Kysyimme neuvoa uniformuun pukeutuneelta liikenteenvalvojatädiltä. Hän osasi heti neuvoa meille paikallisen lounasravintolan. Kertoi mitä kylttiä ennen ravintola olisi ja mikä ravintolan nimi on. Emme löytäneet. Kävelimme, katselimme. Ei ravintoloita. Päätimme kokeilla, josko lähempänä satamaa olisi muita ravintoloita. Yritimme kävellä liikenteenvalvojatädin ohi toiselta puolelta tietä, mutta hän huomasi meidät ja tuli saarnaamaan kansakouluopettajamaiseen tyyliin, kuinka meidän pitäisi kuunnella ohjeita kun sellaisia meille kerrotaan. Ei kun tädin perään. Ravintola olikin lähempänä kuin olimme ajatelleet, eikä lainkaan ravintolan näköinen, ainakaan suomalaisen silmin katsottuna. Nimikin oli jotain ihan muuta kuin mitä Barbadoksen murteesta olimme tulkinneet.
Näin saimme ruokaa. Tiskin takaa sai valita lounasboksiin sitä mitä halusi. Minulla oli nuudeleita, makaronia juustolla (en tiennyt mitä se oli, ennen kuin osoitin sitä haluavani, enkä kehdannut enää perua), kasviksia, punajuuria. Miehelläni makaronien sijaan jotain lihaa. Hyvää oli. Paljon parempaa kuin Burger King tai KFC. Paikka näytti olevan myös paikallisten mieleen.
Ravintolan nimi on Wings 'n' Tings ja se sijaitsi Roebuck Streetillä, Palmetto Streetin risteyksestä joitain metrejä pohjoiseen.
Lounaan jälkeen kävelimme ensin paikallisten suosimalla kävelykadulla, ja sen jälkeen katsastimme vielä turisteille suunnattuja timanttikauppoja, ja jonkun tavaratalonkin löysimme. Siinä se Bridgetown sitten taisikin olla. Onhan siellä myös jotain historiallisia nähtävyyksiä, mutta meille riitti fiilistely. Ja ruoka.
Kun olimme kävelemässä takaisin bussille, maailma näytti taas kerran pienuutensa. Tuttuja käveli vastaan. Yksi onnekas oli päässyt työmatkalle, ihan oikein, työmatkalle Barbadokselle, ja vietti saarella muutamaa lomapäivää työrupeaman perään. Oli mukava nähdä!
Bridgetowniin emme enää palanneet. Se oli mukava nähdä, mutta siinä kaikki.
Kuvista näkyy hyvin Karibian sadepäivien laatu. Mustia pilviä näkyy nyt, mutta ei enää parin minuutin päästä :)
Saavuimme Barbadokselle puoli seitsemältä keskiviikkolitana. Kun pääsimme hotellille, kävimme vain pikaisesti hotellin ravintolassa virvokkeilla (voi kun voisin kirjoitta oluilla, mutta ei, ei olutta minulle) ja painuimme nukkumaan. Seuraavana päivänä ei tuullut ( = mieheni ei päässyt vesille leijasurffaamaan), joten makoilimme aamupäivän hotellin uima-altaalla. Jaksoimme lounasaikaan asti. Mitäs sitten tehtäisiin? No käydään vaikka katsastamassa miltä saaren pääkaupunki Bridgetown näyttää.
Hyppäsimme bussin kyytiin, ja siihen loppuivat ”ei kyllä tehdä yhtään mitään”-ajatukset. (Tahtimme hidastui kyllä pikkuhiljaa, mutta oli selvää, että kiire oli jäänyt päälle.)
Bridgetown on pieni, alle sadantuhannen asukkaan kaupunki. Kaupungin halki virtaa pieni joki, vai mahtaako olla edes joki, vai vaan uloke merta. En tiedä. Joka tapauksessa, joen/ulokkeen varrella oli toinen toistaan hienompia katamaraaneja parkissa. Barbadoshan luokitellaan vauraaksi kehitysmaaksi. Joskin osa veneistä oli varmasti turistien kyyditykseen. Hienoja silti.
Lounasravintolan metsästystä
Haahuilimme jonkin aikaa ympäriinsä. Yritimme löytää lounasravintolaa. Näytti siltä, että Burger King tai KFC olisivat ainoat vaihtoehdot. Ei voi olla totta. Lonely Planetkin oli hotellilla. Kysyimme neuvoa uniformuun pukeutuneelta liikenteenvalvojatädiltä. Hän osasi heti neuvoa meille paikallisen lounasravintolan. Kertoi mitä kylttiä ennen ravintola olisi ja mikä ravintolan nimi on. Emme löytäneet. Kävelimme, katselimme. Ei ravintoloita. Päätimme kokeilla, josko lähempänä satamaa olisi muita ravintoloita. Yritimme kävellä liikenteenvalvojatädin ohi toiselta puolelta tietä, mutta hän huomasi meidät ja tuli saarnaamaan kansakouluopettajamaiseen tyyliin, kuinka meidän pitäisi kuunnella ohjeita kun sellaisia meille kerrotaan. Ei kun tädin perään. Ravintola olikin lähempänä kuin olimme ajatelleet, eikä lainkaan ravintolan näköinen, ainakaan suomalaisen silmin katsottuna. Nimikin oli jotain ihan muuta kuin mitä Barbadoksen murteesta olimme tulkinneet.
Näin saimme ruokaa. Tiskin takaa sai valita lounasboksiin sitä mitä halusi. Minulla oli nuudeleita, makaronia juustolla (en tiennyt mitä se oli, ennen kuin osoitin sitä haluavani, enkä kehdannut enää perua), kasviksia, punajuuria. Miehelläni makaronien sijaan jotain lihaa. Hyvää oli. Paljon parempaa kuin Burger King tai KFC. Paikka näytti olevan myös paikallisten mieleen.
Ravintolan nimi on Wings 'n' Tings ja se sijaitsi Roebuck Streetillä, Palmetto Streetin risteyksestä joitain metrejä pohjoiseen.
Lounaan jälkeen kävelimme ensin paikallisten suosimalla kävelykadulla, ja sen jälkeen katsastimme vielä turisteille suunnattuja timanttikauppoja, ja jonkun tavaratalonkin löysimme. Siinä se Bridgetown sitten taisikin olla. Onhan siellä myös jotain historiallisia nähtävyyksiä, mutta meille riitti fiilistely. Ja ruoka.
Kun olimme kävelemässä takaisin bussille, maailma näytti taas kerran pienuutensa. Tuttuja käveli vastaan. Yksi onnekas oli päässyt työmatkalle, ihan oikein, työmatkalle Barbadokselle, ja vietti saarella muutamaa lomapäivää työrupeaman perään. Oli mukava nähdä!
Reggaebussien päätepysäkki Bridgetownissa. |
Bridgetowniin emme enää palanneet. Se oli mukava nähdä, mutta siinä kaikki.
Kuvista näkyy hyvin Karibian sadepäivien laatu. Mustia pilviä näkyy nyt, mutta ei enää parin minuutin päästä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!