sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Meripäivä Karibian risteilijällä

Olen joka risteilyllä pyrkinyt siihen, että meripäiviä olisi mahdollisimman vähän. Joka risteilyllä niitä on ollut yksi tai kaksi, eikä niillä ole todellakaan ehtinyt tulla tylsää. Tekemistäkään ei tarvitse itse keksiä, sillä joka ilta huonepalvelusta tuodaan seuraavan päivän ohjelma pyyhe-eläin seuranaan. Ohjelmassa on kerrottu aivan kaikki mitä laivalla tapahtuu, missä ja mihin aikaan. Myös ravintolat ja niiden aukioloajat on lueteltu. Lehtisessä on mukana myös pieni mukaan repäistävä suikale, jossa on tiivistelmä koko päivän aikatauluista.




Aurinkoisessa ja lämpimässä ympäristössä parasta on tietenkin ulkoilmatekeminen. Kohteesta kohteeseen matkustaminen vie veronsa, joten altaalla loikoileminen live-musiikin soidessa ei ole yhtään hassumpi vaihtoehto. Allasosastoja Carnival Breezellä on tarjolla kolme: yksi vain aikuisille, ja kaksi koko perheelle, joista toinen rauhallisempi ja toinen sellainen, jossa musa soi täysillä ja jossa käydään Mr Rintakarva ja Miss Risteily -kisat, jääveistosnäytökset ym. ohjelma.

Lapsille (tai no miksei myös aikuisille) on myös vesipuisto.


Makoilu ei kuitenkaan ole ainoa ulkoilmatekeminen. Kannelta löytyy myös minigolf-rata, pöytäfutis, köysikiipeilyrata, juoksurata, pieni kuntosali ja pienehkö koripallo/jalkapallo/sählykenttä.


Ravintoloitahan laivalta myös löytyy vaikka kuinka paljon, kuten aiemmin kirjoitin. Allasbaarejakin on muutama, ja sisäravintoloista Red Frog -pubilla terassi, jossa voi pelata pubipelejä.


Jos ei aurinko joka päivä innosta, löytyy sisätiloista ainakin kunnon kokoinen kuntosali, kauneushoitola ja kirjasto. Ohjattua toimintaa löytyy myös, kuten spinning-, jooga-, venyttely- ja tanssitunteja, turnauksia casinolla ym. Parina aamuna mekin kävimme sisäkuntosalilla, mutta muihin sisätiloihin ja -aktiviteetteihin emme päiväaikaan tutustuneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!