Slider

Sydneyn ravintolavinkki: Lankan Filling Station - srilankalaista rentoa, palkittua ruokaa

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Olin yhden päivän ajan Sydneyssä. Ehdin tuona aikana testaamaan yhden ravintolan. Mahdollisuudet olisi varmasti olleet useampaankin, mutta koska olin kaupungissa työn puolesta, oli aikaa käytännössä puolikas päivä. En halunnut käyttää koko tuota aikaa ravintoloissa, vaikka se kuinka mukavaa onkin, vaan halusin nähdä myös kaupungin nähtävyyksiä.



Googlasin pikaisesti Sydneyn parhaat ravintolat, ja Time Out oli kätevästi juurikin tänä syksynä arvioinut 50 parasta ravintolaa. Heti ensimmäinen ravintoloista kuulosti minulle täydelliseltä ja oli myös sijainniltaan keskikaupungista kävelymatkan päässä.

Lankan Filling Station - palkittu rento ravintola



Lankan Filling Station on srilankalainen "eatery". Olisiko se sitten ruokala, rento ravintola, vai mikä lie suomeksi. Joka tapauksessa ravintola on pieni ja kapea ja pöytiä oli vain muutamia. Epäröin ensin, mahtuisinko syömään, mutta olin epätyypillisen suomalaisesti lounastamassa hyvin myöhään tai illallistamassa erityisen aikaisin. Olin paikalla kolmen jälkeen, kun viimeisetkin paikalliset olivat jo lopettelemassa lounastaan, eikä illallistajia tosiaan vielä ollut paikalla.

Ravintola ei ollut Time Outin listalla ensimmäisenä aivan turhaan. Se oli nimittäin voittanut aiemmin tänä vuonna sekä Restaurant of the Year että Best Casual Dining Restaurant -pystit Time Out Food Awardseissa. Vaikuttavaa, ja paikalla sainkin todeta pystit olleen täysin ansaittuja.




Tarjoilija tilasi puolestani - täydellistä


Tarjoilija toi menun ja kynän, ja aloin tavata listaa. En ymmärtänyt puoliakaan ruokalajeista, joten ajatuksenani oli valita jokin curreista. Onneksi tarjoilija palasi pian pöytääni kysymään, olenko ennen käynyt heillä syömässä. Ehkä näytin sen verran pihalla olevalta. Hyvä niin!

Ensin tarjoilija alkoi kertoa, mitä mikäkin ruokalji on, ja ohjeisti, että minun tulisi merkitä listaan, mitä tilaan. Osan annoksista sai myös puolikkaina, joka mahdollisti sen, että myös näin yksin syövän on mahdollista maistella eri annoksia, eikä tarvitse tyytyä vain yhteen.




Kun olin edelleen pihalla kuin lumiukko, tarjoilija kysyi, voisiko hän tilata puolestani. Täydellistä! Hän ruksi minulle Beef Pan Rollin (jonkun liharullan), Egg Hopperin (hassun kananmunasta tehdyn kuperan lettusen), Black Curryn (sinä päivänä porsaanlihasta tehdyn upean mausteisen curryn), puolikkaan annoksen munakoisoa ja vielä Lunu Dehin (jonkun ihmeellisen mausteseoksen).

Ikipäivänä en olisi tullut tilanneeksi tällaista settiä, vaan olisin todennäköisesti ottanut curryn ja riisiä. Ai, miten tylsää.

Syömisohjeet olivat paikallaan


Mutta nyt minulla ei ollut tylsää. Tarjoilija kertoi onneksi tarkkaan, miten ruoka kuuluu syödä. Kaikki syötiin käytännössä käsin, ja ravintolassa kuuluu sotkea. Ihanaa! Egg Hopperia ei kuulunut missään nimessä kääriä tortillaksi, vaan siitä kuului repäistä palanen ja latoa sen jälkeen currya, munakoisoa ja mausteseosta (?) kananmunapalasen päälle. Sitten vaan suuhun.

Ruoka oli todella maukasta, erinomaista ja niin ihanan erilaista!





Palvelu oli ystävällistä, riittävän tuttavallista ja rohkaisevaa.

Harmillisesti en jaksanut syödä kaikkea. Tarjoilijat tarjoutuivat kyllä pakkaamaan loput ruuat mukaan, mutta hotelliasukkaana siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Yhdelle vähempikin olisi riittänyt, mutta nyt pääsin maistamaan useampia ruokalajeja, mitä en ollut koskaan aiemmin maistanut. Koska muuten kiinnitän todella paljon huomiota ruokahävikkiin, ehkä se annetaan tässä kohtaa anteeksi.

Hintaa ateriakokonaisuudelle tuli 46 Australian dollaria, eli noin 30 euroa. Tämä olisi ollut kallis lounaalle, mutta koska ruokaa oli niin paljon, etten jaksanut enää illallista, tippui hinta kohtuulliseksi. Ja kahdestaanhan lähes tuon kaiken voisi jakaa, eli hinta olisi jo todella kohtuullinen.

Iso suositus Lankan Filling Stationille. Jos olet Sydneyssä, käy ihmeessä!



Pysy matkassa mukana:

8 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoinen kertomus! Ihana ja ammattitaitoinen tarjoilija sattunut. Mullakin on aina ravintolassa periaatteena, että syön sellaista mitä ei kotona tule tehtyä, ja jos on jotain erikoisempaa, sitä maistellaan ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisissa paikoissa henkilökunnan merkitys on kyllä todella suuri! Ruoka voi olla vaikka miten hyvää, mutta jos ei osaa tilata juuri sitä parasta, eikä osaa syödä sitä oikein, niin kokemus olisi kyllä tosi paljon huonompi.

      Poista
  2. Onpa kiva että tarjolla on myös puolikkaita annoksia, itselleni usein normi annokset ovat todella isoja ja niistä jää suuri osa syömättä ja vaikka aina otan niitä mukaan, niin kyllä ne pizzan ja spagetin puolikkaat jäävät hotellissa usein syömättä! Puolikkaat annokset antavat todella kivasti mahdollisuuden kokeilla useita annoksia myös porukalla. Itsekin olen joskus tuskaillut vastaavan menun kanssa, kiva että sait apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolikkaat annokset oli kyllä ihan täydellisiä! Voi kun joka paikassa olisi vastaavaa. Varmasti monet työkseen matkustavat arvostaisivat niitä.

      Tuolla apu oli todella tarpeen :)

      Poista
  3. Tälläiset ravintolat on parhainta. Aitoa tunnelmaa rennossa hengessä. Jos olisin Sydneyhin menossa, ehdottomasti kävisin testaamassa tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään ihmettele, että ravintola on palkittu eri tahojen puolesta. Ihan mieletön!

      Poista
  4. Vähintäänkin mielenkiintoisen näköisiä ruokia! Itse taidan olla sen verran ruokarajoitteinen (en siis oikeasti allerginen tms. vaan vain epäluuloinen uusille asioille), että en olisi uskaltanut antaa tarjoilijan valita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen päin vastoin ruuan suhteen melko avoin. Ihan en mitä tahansa söisi, mutta tällaisessa, missä nyt ei mitään kovin erikoista ole tarjolla, annan todella mieluusti tarjoilijan valita. Rakastan myös yllätysmenuita, jolloin ei tarvitse yhtään miettiä sitä, mitä söisi, vaan ravintola tekee valinnan minun puolestani, ja tarjoilee sitä, mikä juuri sillä hetkellä on parasta.

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan