Slider

Surf House Helsinki - hauskaa ja helppoa surffausta Triplassa

perjantai 17. tammikuuta 2020

Meillä oli mitä mahtavin tiimipäivä reilu viikko takaperin. Menimme testaamaan surffausta Surf House Helsinkiin, joka sijaitsee uuden Triplan kellarikerroksessa.

Olin täysin varma, että en selviä surffauksesta hengissä, tai jos selviäisinkin, olisi vähintään pari raajaa paketissa ja kasa mustelmia kaupan päällisinä. Miten kukaan voi pysyä pystyssä pikkiriikkisellä laudalla valtavassa veden kohinassa? Tai siis ainahan lopputulema on kaatuminen, joten miten kukaan uskaltaa touhuun edes lähteä?



Ilokseni voin jälkikäteen todeta miten väärässä olinkaan! Surffaus oli huippuhauskaa, ei yhtään niin vaikeaa kuin miltä se näyttää, eikä se sattunut yhtään. Tai no, yhtä pientä laudan kanssa törmäämistä lukuunottamatta, ja siitäkin tuli vain pieni mustelma ja kankku vain pariksi päiväksi kipeäksi, ja vain vähän. Mitään suurta vahinkoa ei siis käynyt todellakaan. Mihinkään sellaiseen ei näyttänyt olevan edes vaaraa tai riskiä, mitä tarvitsisi pelätä ennakkoon.


Surffialusta on pehmeä - kuin trampoliini


Ensimmäisellä yrittämälläni olin kauhusta kankea, mutta pysyin kuin pysyinkin laudan päällä. En osannut rentoutua, vaan muutaman minuutin (?) jälkeen kädet ja jalat alkoivat olla puutuneita kauttaaltaan. Olin siis jännittänyt joka raajaa ihan täysillä. En uskaltanut kaatua, joten huutelin ohjaajalle, miten pääsen pois. Hän ohjasi minut surffialustan reunalle, ja siitä pääsinkin noin vain hyppäämään laudan päältä takaisin kuivalle maalle. Huoh ja jes! Olin onnistunut!

Toisella kerralla jo kaaduinkin, mutta sehän ei ollut yhtään niin kamalaa, mitä olin ajatellut. Alusta on pehmeä kuin trampoliini, ja vesi hujauttaa sinut tuossa tuokiossa alustan yläpäähän, missä sielläkin on vastassa patjoin pehmustettu seinä. Vauhti on nopeaa, muttei liian nopeaa. Kaikki on jollain tavalla hallittavaa, vaikkei olekaan.




Ohjaajat opastavat alkuun


Veteen laudan kanssa ei tarvitse osata päästä itse. Paikalla on ohjaaja, joka kertoo jalkojen asennon ja antaa käteen köyden. Sitten hän hivuttaa laudan hiljalleen veteen niin, että itsellä on aikaa tunnustella vettä ja totutella tasapainottelemaan laudan päällä. Sitten hän vasta päästää irti ja olet omillasi.

En oikein tiedä, mitä varten köysi on. Tai tiedän. Se on henkinen tuki! Kun pidin köydestä kiinni, pysyin laudalla niin pitkään kuin vain jaksoin seistä, vaikka köysi oli täysin löysä, eikä siis auttanut yhtään missään. Vaan auttoi se silti! Auta armias, kun minut pakotettiin päästämään köydestä irti (en olisi halunnut, mutta lopulta päästin), kaaduin saman tien. Pysyin pystyssä enää vain sekunteja.

Jokin taika köydessä oli. Ehkä se auttoi hahmottamaan oikeaa asentoa tai jotain. Mene ja tiedä. Ehkä palaan rikospaikalle selvittämään vielä tätä mysteeriä.

Pannukakut huomio! Yksi teistä jo ilmoitti, että menemme yhdessä tätä testaamaan. Minulle käy!



Pari vinkkiä ensikertalaiselle


Vaikka ohjaajat ohjasivatkin hyvin alulle, on muutama vinkki oli kuitenkin paikallaan. Tiiminvetäjämme, surffauksen konkarina, kertoi meille muutamia asioita ennen koitosta. Niistä oli apua, vaikka ne ennakkoon tuntuivat kohottavan paniikkia ainakin minulla.

Ensinnäkään ei kannata pelätä. Se ei satu. Lihakset, varsinkin kaulan lihakset ovat seuraavana päivänä kuitenkin kipeät, sillä kaatuminen mojauttaa pään usein alustalle. Vaikkei se satukaan, tekevät lihakset siinä kohtaa työtä.

Kaatumisen jälkeen kannattaa suojata pää käsillä, sillä virta lähtee viemään sinua altaan yläreunaan. Minä en päätäni ehtinyt suojata kertaakaan, vaan keskityin siihen, että törmäisin seinään ohjeiden mukaan jalat edellä. Tätäkään en joka kerta ehtinyt. Ei sattunut siltikään. Paitsi sen kerran, kun lauta törrötti minua vastassa juuri siinä kohtaa, minne olin itsekin matkalla. Mutta ei sattunut paljon.

Yksi ohjaajista pyysi jarruttamaan surffauksen aikana, etten tulisi niin kovaa vauhtia laudalla eteenpäin. Sain jälkikäteen kuulla, että jarruttaminen tapahtuu siirtämällä painoa enemmän taakse. Kappas. Siellä takajalalla se paino kuuluukin pääasiassa olla.

Myös sivuttain pääsi liikkumaan, mutta minusta tuntuu, että lauta vei minua, eikä päin vastoin. Ehkä tätäkin täytyy mennä tutkimaan lisää uudella yrittämällä.

Asustukseen meille ohjeistettiin laittamaan bikineiden päälle t-paita ja shortsit. Tein työtä käskettyä, joskin bikinitopin sijaan minulla oli treenitoppi (erinomainen valinta!). Seuraavalla kerralla valitsen t-paidan sijaan ihonmyötäisen treenitopin. Märkä t-paita ilmakuplineen on epämiellyttävä. Nappeja, neppareita, muoviosia tai muuta vastaavaa vaatteissa ei saa olla, ja myös korut on otettava surffauksen ajaksi pois.

Surf House Helsingillä tarjolla yksityistunteja ja yleisiä vuoroja


Meillä oli varattuna yksityistunti, ja käytössämme oli koko surffialusta täydellä mitalla. Surf House Helsinkiin pääsee myös yksittäisenä asiakkaana, ja silloin rata jaetaan kahtia, ja molemmille puolille otetaan ilmeisesti kymmenen surffaajaa. Kukin menee veteen vuorollaan, ja on siellä niin pitkään kuin pysyy. Kun kaatuu, kipitetään jonon perälle ja veteen pääsee sitten, kun muutkin ovat kaatuneet.

Ensikertalaisena suosittelenkin metsästämään hiljaisen ajan, jolloin ei tarvitse odottaa, kun yhdeksän muuta vie kaiken ajan. Parasta on, jos menet paikalle usean ensikertalaisen kanssa, jolloin kukaan ei ole yhdellä kertaa liian kauaa, ja vuoro siirtyy seuraavalle nopeammalla tahdilla. Vuoro kiertää siis juuri niin nopeaa tahtia mitä surffaajat surffaavat. Aikataulussa on aloittelijoiden ja kokeneiden vuorot erikseen, mutta jo ensimmäisellä kerralla laudalla on mahdollista pysyä suht pitkäänkin.

Tosin samassa täytyy todeta, että kun me ehdimme surffata neljä kierrosta tunnin aikana, en enää jaksanut aivotoiminnaltani mennä veteen viidettä kertaa, vaikka olisin ehtinytkin. Keskittyminen ei vaan enää ollut niin priimaa, että kroppa olisi totellut.

Hinnat näyttäisivät olevan ajankohdasta riippuen 21 eurosta 34 euroon per tunti.

Sauna, ravintola ja baari


Tilana Surf House Helsinki on ihana. Juuri sellainen biitsihenkinen ja viihtyisä. Viikonloppuisin heillä on kuulemma dj, ja baari on avoinna jatkuvasti. Aperitiivi on paikallaan ennen surffausta, sillä tässä lajissa koitetaan olla mahdollisimman rentoina. Pieni Jameson + Ginger Beer auttaa kummasti asiaan.

Meille oli varattuna suffauksen päätteeksi sauna. Ihana näköalasauna. Sauna on unisex-versio, ja naisten ja miesten pukuhuoneet suihkuineen löytyvät kerrosta alempaa. Pikkupurtavana meillä oli tex mex -henkistä sapuskaa. Mielettömän maukasta!

Surf House Helsingin naapurina on vielä rantalentiskentät, eli täällä pääsee oikeasti rantatunnelmiin!





Oletko sinä jo käynyt testaamassa Surf House -surffausta Helsingissä tai muualla?

Pysy mukana matkassa:

2 kommenttia:

  1. Olen testannut kerran pari vuotta sitten Kotkan lähellä olevassa paikassa, ja pidin hurjasti! Tosin olin useammin peffallani vedessä, kuin laudalla... :-D Mutta tunti vierähti silmänräpäyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan superhauskaa! Minä olen aiemmin vain katsonut muiden menoa, mutta nyt oli uskaltauduttava laudalle, ja onneksi niin! Onneksi se kaatuminenkin oli yhtä hauskaa kuin laudan päällä oleminen :D

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Ouril Pontao - kaupunkihotelli Kap Verdellä kokemuksia

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan