Slider

Voiko haaveilu saada tällaista aikaan? Vuosi 2019 - unelmien vuosi!

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Kirjoitin viime vuoden alussa bucket-listan alkaneelle vuodelle. Lisäsin listaan muutamia haaveita, joiden en ajatellut toteutuvan, mutta joiden tietenkin toivoin toteutuvan. Eihän haaveet voi toteutua, jollei niistä haaveile. Mitään menetettävää ei siis ollut. Päin vastoin.



En olisi ikinä voinut uskoa, että asioiden ylös kirjaaminen saa unelmat toteutumaan! Aivan kaikki ei toteutunut, mutta ei hitto, mikä vuosi onkaan takana. Kirjaimellisesti unelmien vuosi!

Näin bucket-listan kanssa kävi:




1. Laskuvarjohyppy - ei toteutunut
Kun kyselin laskuvarjohyppyjä harrastavalta tutultani, missä päin pääkaupunkiseutua kannattaa hypätä laskuvarjohyppy, sain vastaukseksi, että jos odotan ensi kesään, pääsisin hänen kyytiinsä. Odotan!

2. Kolme uutta maata - toteutui
Vierailin lopulta neljässä uudessa maassa: Belgiassa, Malediiveilla, Australiassa ja Fidzillä, mikä saa käytyjen maiden lukumääräksi 56.



3. Lisää sporttilomia - toteutui
Etsimme ystäväni kanssa joogaretriittiä kesälle. Emme löytäneet, mutta lähdimme Apollomatkojen sporttihotelliin Kreetalle. Mikä ihana yllätys meitä odottikaan, kun sporttihotellissa oli meidän viikon teemana jooga!




4. Polskuttelua lastenaltaissa - toteutui
Tämä toteutui oikein moninkertaisesti, kun ensin olimme tyttäreni kanssa ensimmäistä kertaa matkalla kahdestaan Päivä Tukholmassa -risteilyllä, jossa valloitimme uima-allasosaston. Kesällä lähdimme tyttäreni, ystäväni ja hänen tyttärensä kanssa Mallorcalle all inclusive -lomalle, ja syksyllä olimme vielä kahteen otteeseen kylpylälomailemassa. Ensin Holiday Club Saimaalla ja sitten vielä Ikaalisten kylpylässä.



Näin haavelistan kanssa kävi:


1. Helikopterilla lentäminen - toteutui
Kun siskoni täytti 40, hän toivoi, että viettäisimme mukavan päivän ystävien kesken Jyväskylän Neste Rallissa. Ainoana ehtona oli, että emme rämpisi saappaat jalassa hyttysten syötävänä, vaan viettäisimme laatuaikaa korkkarit jalassa. Serkkuni oli aiemmin ollut rallien vip-aitiossa ja lentänyt sinne helikopterilla ja ehdotti tätä elämystä siskolleni yhteislahjaksi. Arvatkaa vaan, kuka tarttui heti ideaan!



Helikopterin lisäksi pääsin testaamaan Flyboardingia Ilmajoella ja lentämään ihkaensimmäistä kertaa vesitasolla Fidzillä.

Flyboardingista TikTokissa julkaisema videoni lähti täysin käsistä, ja sitä on tähän mennessä katsottu 475 800 kertaa.




2. Fidzi - toteutui
Uskomatonta. Olen edelleen sanaton tämän haaveen edessä. En voi uskoa, että todella olin Fidzillä. Mieletöntä! Juttuja ei vielä ole blogissa asti, mutta voin luvata, että koko kevät tulee olemaan täyttä Fidzin ilotulitusta. Se oli IHANA!



3. 60 käytyä maata - ei toteutunut
Tähän olisi tarvittu sellaisia "turhia" matkoja, ja vaikka kuinka rakastan matkustamista ja uusien paikkojen näkemistä, usein muut kriteerit ajavat tämän ohi. Useimmat tämän vuoden matkoista suuntasikin tuttuihin maihin. Kokonaissaldo maiden kanssa on nyt siis 56.

Tästä en uskaltanut edes unelmoida:


Fidzin matka toteutui sen vuoksi, että pääsin työmatkalle Australiaan Jacob's Creekin viinitilalle Anni Hautalan kanssa. Tätä en ollut edes uskaltanut unelmoida, ja niin vaan sekin toteutui. Niin mieletöntä! Myös tähän hehkutukseen tulette blogissa hukkumaan kevään aikana.



Alkaneen vuoden haaveita rakentaessa


Olen edelleen niin ällikällä lyötynä viime vuoden matkasaldosta, että taitaa kestää hetki, ennen kuin saan seuraavat haaveet kasaan. Selkeästi ne kuitenkin kannattaa kirjata ylös koko maailman nähtäväksi, jos tämä on lopputulos!

Mitä haaveita sinulla on alkaneelle vuodelle?

Pysy matkassa mukana:

4 kommenttia:

  1. Sulla on ollut aivan huikea vuosi, mahtavaa! Sporttilomista olen aidosti kateellinen, täytyy laittaa omalle haavelistalle. Itse haaveilen siitä, että saisin asioita päätökseen. Tuntuu, että tällä hetkellä on paljon keskeneräisiä (suurin osa superkivoja sellaisia) juttuja ilmassa, ja ne syövät ihmeen paljon tilaa ajatuksista ja elämästä ylipäätään. Olisi kiva saada joku iso lohko valmiiksi, niin olisi kevyempi olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä sporttilomailua. Se palauttaa arjen kiireistä niin paljon tehokkaammin kuin löhöloma, vaikka on nekin välillä ihan paikallaan.

      Mutta tuo asioiden päätökseen saattaminen on minunkin haaveissani. Keskeneräisyys tosiaankin syö. Välillä olen miettinyt, mistä voisi jopa kokonaan luopua, jotta jäljelle jääville asioille olisi enemmän aikaa ja tilaa.

      Poista
  2. Mukava kuulla, että keväällä on tulossa Fidziä koskevia juttuja, niitä on varmasti todella kiinnostavaa lukea.

    Omissa tulevan vuoden matkahaaveissa on 1,5 viikon pituinen tiikerisafari Keski-Intiassa, Agra ja Varanasi. Kesällä haaveena olisi lähteä Alaskaan ja muualle Pohjois-Amerikkaan pääasiassa kansallispuistoja kiertämään vähän pidemmäksi aikaa, noin 5,5 viikoksi. Syksyllä haaveilen pääseväni kiertämään muutamaksi viikoksi Kiinaan myöskin kansallispuistoja kiertämään. Sopiviin väleihin sitten muutama viikonloppuloma jossain Euroopan kaupungissa, Krakovassa ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, miten upeita matkahaaveita! Minäkin haluaisin Alaskaan, joskin olen ajatellut risteilyn sopivan minulle parhaiten sinne. Kiinassa ja Intiassa en ole itse koskaan ollut, joten nuokin kuulostaa huikeille!

      Ihanaa matkavuotta! Toivottavasti kaikki haaveet toteutuvat!

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan