Slider

Edullinen all inclusive -matka Mallorcalle lasten kanssa

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Heinäkuu on aina kallista matkustusaikaa. Toki ymmärrettävästi, kun käytännössä koko Suomi lomailee silloin. Myös minä olen pakotettuna lomailemaan ainakin osan lomastani heinäkuun aikana, koska tyttären päiväkoti on koko heinäkuun kiinni. Jos haluan matkustaa tyttäreni kanssa kesälomalla, on sen oltava juurikin heinäkuussa.



Keväällä metsästimme kissojen ja koirien kanssa edullista mutta tasokasta, ja mielellään vielä all inclusive -lomaa minulle, tyttärelleni, ystävälleni ja hänen tyttärelleen. Se oli haastavaa se. Meillä toisaalta lisämaustetta etsimiseen toi se, että hotellihuoneessa tuli olla mieluusti erillinen makuuhuone, kun matkassa oli kahden eri perheen äidit ja tyttäret.

Valmismatkat heinäkuussa pois laskuista


Katselimme eri matkatoimistojen valmismatkoja ja niiden hinnat hipoivat pilviä. Lukeudun harmillisesti niihin, jotka kaipaavat jonkinlaista tasoa matkakohteesta varsinkin, kun lapsi on mukana. Aloin jo jossain kohtaa menettää uskoani siihen, että löytäisimme heinäkuulle mitään kohtuuhintaista kriteereillämme.

Meidän olisi pitänyt joko matkustaa jonain muuna kuukautena tai olla liikenteessä paljon, paljon aiemmin mitä olimme. 

Norwegianin tarjouskampanjalla edullisesti etelään


Metsästin valmismatkojen lisäksi myös lentoja ja hotellia erikseen. Kreikkaan olisi ollut paljonkin edullisia lentoja, mutta hitto niitä hotellien hintoja! Kreikan kohdalla all inclusive -matkalle pääsee näemmä aina ja joka tapauksessa edullisemmin kuin ostamalla lennot ja hotellin erikseen. Jopa niin, että koko matkapaketti on edullisempi kuin pelkän hotellin hinta.

Nyt moni varmasti huutaa mielessään minulle Airbnb:tä. Tiedetään, tiedetään. Kreikasta löytyy hyvinkin edullisia, mutta samalla tasokkaita huoneistoja Airbnb:n ja muiden vastaavien kautta. Mutta kun matkustaa suhteellisen pienen lapsen kanssa lomalle isolla L:llä, ei aterioiden kokkaaminen, eikä edes ravintoloiden metsästäminen houkuta.

Onneksi olin ehtinyt vertailla eri kohteiden hotellihintoja jo ennakkoon, sillä juuri kesän kynnyksellä vastaan tuli Norwegianin tarjouskampanja, jossa oli paljon ja hyviä lähtöjä myös heinäkuulle. Missasimme täpärästi kaikkein edullisimmat Mallorcan-lennot (alle 100 euroa per pää), mutta vaikka maksoimmekin 200 euroa henkeä kohden lennoista, tuli Mallorcan matkasta edullinen.




Mallorcan hinta-laatu kohdillaan - lopullinen valinta Fergus Club Europa oli löytö!


Jos Kreikka olisikin ollut kallis, oli Mallorca siitä edestä todella edullinen. Pallottelin neljää-viittä eri hotellivaihtoehtoa, ja lopulta päädyimme Fergus Club Europa -hotelliin. Hotelli sijaitsee vain puolen tunnin ajomatkan päässä Mallorcan lentokentältä ja on tehty varta vasten täydelliseen perheen pienimpien vesilomaan niin uima-altailla kuin hiekkarannallakin lastenkerhoineen kaikkineen.

Kirjoittelin jo hotellista aivan oman kirjoituksen, sillä sen koko tarjonta tosiaan kaipaa täysin oman tilansa. Pääset lukemaan kirjoituksen tästä linkistä.





Huom! Varaa hotellin omilta sivuilta


Vaikka vertailinkin hotelleja lähinnä Booking.com-sivustolla, oli hotelli ehdottoman kannattavaa varata hotellin omien sivujen kautta. Hinta oli huomattavasti edullisempi, ja kaupanpäällisiksi meitä odotti hotellihuoneessa lahja hotellilta siitä hyvästä, että olimme varanneet hotellin heidän omien sivujensa kautta.

Mitä matka maksoi?


Kun nyt hinnoista puhutaan, niin tässä vielä matkan kustannukset. En muista tarkalleen käyttörahoja, mutta koska hotelli on all inclusive, ei matkalla mennyt rahaa juuri muuhun kuin lentokenttätaksiin ja pieniin tuliaisostoksiin.

Matkalla olimme viisi yötä.

Hinnat yhdeltä aikuiselta ja yhdeltä lapselta:

Lennot: 421 € (1 lapsi + 1 aikuinen)
Hotelli: 517 € (5 yötä all inclusive)
Lentokenttätaksi: 55 € (suunta, mutta koska matkassa meitä oli neljä, on 55 € kahden hengen kustannus)

Yhden aikuisen ja yhden lapsen matka maksoi siis yhteensä 993 euroa, ja täten 496,50 € per pää.

Miltä hinta sinusta kuulostaa? 

Pysy matkassa mukana:

6 kommenttia:

  1. Jännä tuo palkinto omien sivujen kautta varaamisesta… jos olisin booking, poistaisin hotellin listoilta…
    Mutta sinänsä varmasti hyvä hotelli ja todella mukavaa, että lentoyhtiöiden pakettimatkoista löytyy nykyisin tosi hyviä ratkaisuja. Itsekin ostin Finnairin lento-hotelli -paketin juhannuksena Wieniin. Oli oikein hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joissain paikoissa kampanjoidaan toden teolla sen puolesta, että ihmiset varaisivat hotellit suoraan heidän omien sivujensa kautta. Mallorcalla varmaan Booking joutuisi poistamaan kaikki hotellit jos siihen lähtisivät.

      Tämä ei siis ollut lentoyhtiön pakettimatka, vaan erikseen ostettuna lennot ja hotelli sitten juurikin sieltä hotellin omilta sivuilta. Mutta oli kyllä erikoista hinnoittelu, sillä lähes poikkeuksetta lasten hinnat on sen verran edullisia valmismatkatoimistoilla, ettei sillä hinnalla saa erikseen ostettuna edes lasten lentoja. Mutta kerrankin näin ja Mallorca näytti olevan tässä hyvä esimerkki, että erikseenkin ostettuna lapsiperhe voi päästä edullisella.

      Poista
  2. Hotellin omilta sivuilta varaamisessa voi olla puolensa - usein kyllä hinta on ollut kovempi kuin Booking.comin kautta ja toisaalta etenkin reissuilla, joissa on useita hotelleja, on kiva, että ne kaikki ovat samassa palvelussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se riippuu selkeästi kohteesta, onko hotellien hintataso edullisempaa Bookingin tai muiden varaussivustojen kautta kuin hotellin omien sivujen kautta. Kreikka näytti olevan tuolloin heinäkuussa poikkeuksetta todella paljon edullisempi Bookingin kautta, mutta valmismatkatoimistot rökitti nämä hinnat, ja oli silti todella kallis tähän Mallorcaan verrattuna. Ja tuo Mallorca oli sitten taas kauttaaltaan todella kallis Bookingin kautta, mutta hyvin edullinen hotellien omien sivujen kautta.

      Olen joskus muulloinkin huomannut hotellin omien sivujen myyvän huomattavasti edullisemmalla, mutten saa äkkiseltään päähän, mitä kohteita silloin olen katsellut.

      Tuossa on kyllä selvä etu, että kun on useampia hotelleja samalla matkalla, että samasta paikasta löytyy kaikki varaukset.

      Poista
  3. Heinäkuu on todella kallis aika matkustaa pakettimatkojen suhteen, ellei satu jostain syystä tulemaan jotain edullista äkkilähtöä. Kun sen varaan ei viitsi omia lomia jättää, niin heinäkuussa mennään todellakin omatoimimatkalle.

    Itse katselen Bookingin kautta aina hotellit, mutta tsekkaan sen jälkeen mikä on hinta hotellin omien sivujen kautta. Mikäli hinta on sama tai alhaisempi, varailen suoraan hotellista. Suomessakin tämä toimii, sillä bookingin kautta varatut yöt ei esim. Scandicilla kartuta niiden pistetiliä, jos sellaista haluaa hyödyntää.

    Ei omaan korvaan kuulostanut missään nimessä pahalta tuo teidän hinta, kun hotelli osoittautui vielä hyväksi!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa kyllä tosi edulliselta. Tuo lasten allasalue näyttää just sellaiselta, että meidän keskimmäinen olisi ihan fiiliksissä.

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Tyylikkäästi uudistettu Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan