Slider

Vaihdetaan Tahiti - mutta mihin?

torstai 4. syyskuuta 2014

Olen joutunut taipumaan. Miten ihmeessä tässä näin kävi??

Ensimmäistä kertaa ikinä joudun luopumaan matkakohdehaaveesta. Tai siis en missään nimessä luovuta Ranskan Polynesian saaria "aion matkustaa" -listaltani, mutta tänä vuonna matkaamme muualle. Jos järjellä ajattelee, niin olisi matka ollut muutaman tonnin liian kallis tähän hetkeen. En tosin ole ennenkään ajatellut matkoja järjellä, joten jotenkin hassusti tässä nyt kävi. Ei auta muu kuin hyväksyä tappio ja yrittää innostua jostain toisesta kohteesta, oli se miten vaikeaa tahansa. Enköhän minä vielä lämpene.

Mutta minne sitten?
Maailmahan on täynnä paikkoja, missä vielä täytyy käydä, mutta mikään ei ole tämänhetkisen ajatteluni mukaan Tahihin ja Bora Boran veroinen. Kun otimme kartan esille, niin löysimme muutaman vaihtoehdon. Keskellä talvea ja pimeyttä oli selvää, että haluamme aurinkoon ja lämpöön.

Parhaat yhteydet ratkaisevat
Katselimme lentoja useampaankin eri paikkaan. Kaksi vaihtoa ja ikuisuuksien odotukset lentokentillä eivät houkuta. Hinta tietenkin myös merkitsee, sillä joka paikkaan on joskus hyviä tarjouksia. Jos jonnekin ei juuri nyt pääse edullisella, niin ei sinne juuri nyt kannata mennä. Sinne pääsee joku toinen kerta edullisella. Yksinkertaista.

Vaihtoehtoihin on tällä hetkellä jäänyt kolme kohdetta: Barbados, St Lucia ja Sri Lanka.



Barbados? 



Kävimme Barbadoksella pari vuotta sitten Karibian risteilyllä. Olimme siellä vain päivän, emmekä nähneet saaresta kuin pienen osan. Barbadoksen ihana rento tunnelma jäi mieleen. Barbados on Karibiaa parhaimmillaan.



Mieheni pääsisi Barbadoksella leijasurffaamaan, minulle jäisi palmunaluset ja kasa kirjoja. Tiedän jo, että syksystä tulee kiireinen, joten ei kuulosta hassummalta.



St Lucia?



Barbadostakin parempi on yksi kaikkien aikojen suosikeistani St Lucia. Kävimme myös St Lucialla Karibian risteilyn yhteydessä. Jos näimme Barbadoksesta vain murto-osan, niin St Luciasta emme nähneet sitäkään. Saari on niin valtavan monipuolinen tulivuorineen ja kuumine lähteineen, sademetsineen ja vesiputouksineen, pienine kalastajakylineen, puhumattakaan upeista rannoista ja snorklauspaikoista. Kaikki nämä pienellä saarella. Voinette kuvitella, että näky on upea!



Myös täällä mieheni pääsisi leijasurffaamaan. Mutta saari on melko vaikeakulkuista, niiden kaikkien ihanien tulivuorien ja sademetsien vuoksi. Muistan viime reissulta kuskimme peruuttelun pienen kylän keskellä mutkaisella ja jyrkällä tiellä, jossa vain yksi auto mahtui kerralla, mutta tie oli silti kaksisuuntainen. Pienen pieni miinus kaiken muun mahtavuuden keskellä.



St Lucialle ei myöskään usein ole edullisia lentoja. Barbadokselle on edullisia ja hyviä lentoja tarjolla lähes aina. Jos meillä nyt on siis niin hyvä tuuri, että edukkaat ja hyvät yhteydet St Lucialle olisi tarjolla, niin eikö niihin kannattaisi tarttua??




Sri Lanka?
Sri Lanka tuli joukkoon jokerina, kun keksin joogalomien olemassaolon. Viikko joogaretriitissä rauhoittuen ja joogaten, ayurveda-ruokavaliota noudattaen olisi aivan varmasti virkistävä kokemus. Toisen viikon voisikin sitten viettää leijasurffaten - tai minä siis siellä palmun alla sen kirjakasani kanssa :)

Lisäksi Narulelu Maailmalla -blogissa on maailman sööteimpien norsuorpojen kuvia - juurikin Sri Lankalta.


Minne siis?
Ensin olin ihan varma, että haluan ehdottomasti St Lucialle, sitten keksin Sri Lankan ja halusin sinne. Sitten katsoin Sri Lankan hotellitarjontaa, ja ei se Karibiaa voita. Tyytyisinkö sittenkin Barbadokseen? Nyt olen pyöritellyt ajatusta kohteista niin paljon, että en enää edes tiedä minne haluaisin.

Apua.

    2 kommenttia:

    1. Olin jo joka tapauksessa kommentoimassa ja sitten huomasin, että olit maininnutkin blogini :D Kiitos! Olen käynyt samaan tapaan St Lucialla ja Barbadoksella Karibian risteilyn yhteydessä kuin sinäkin. Samaa mieltä olen siitä, että St Lucia on paljon kiinnostavampi. Jos Karibialle haluatte, niin heittäisin mukaan villinkortin eli Aruban. Olen tänään sairaslomalla käynyt Aruban kuvia läpi (olimme siellä viikon muutama vuosi sitten) ja ajattelin kirjoitella siitä piakkoin lisää blogiin. Sinne menee Euroopasta hyvät yhteydet.

      Sri Lanka sitten taas :) Se on ihan oma maailmansa! Aivan erilainen, mutta ihan mieletön. Kyllä mä näistä kaikista vaihtoehdoista mieluiten sinne lähtisin takaisin, mutta mulle päätöksen vaikuttaa eniten eläimet. Sri Lankalla pääsee safarille ja sinne norsuorpolaan. Vaihtoehdoista se tulisi ehkä myös edullisimmaksi. Pitäisi ehtiä kirjoittelemaan siitäkin lisää.

      Päätitte sitten lähteä minne vaan, loistavia vaihtoehtoja kaikki!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos kommenteista! Ne ei tosin helpottaneet valintaa, vaan nyt taas haluan joka paikkaan :)
        Tosin Sri Lanka alkoi kuulostaa entistä kiinnostavammalta. Vai että safarille. En tiennytkään. Kirjoittele ihmeessä lisää Sri Lankasta. Lukisin oikein mielellään :)

        Poista

    Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

    Lue myös tämä

    Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

    CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan