Slider

Vuoden 2020 matkasuunnitelmia ja -haaveita

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Kirjoitin vuosi sitten listan matkasuunnitelmista ja unelmista alkaneelle vuodelle. Joukossa oli sellaisia unelmia, minä en todellakaan ajatellut toteutuvan. Niin vain kävi, että ne villeimmätkin unelmat toteutuivat, ja niin toteutui myös sellaista, mitä en ollut ehtinyt edes unelmoidakaan – eivät toki kaikki unelmat toteutuneet, mutta jääpähän jotain tällekin vuodelle. Aloin nimittäin jo pohtia, että viime vuosi oli niin mieletön matkavuosi, että tässähän tulee kiire alkaa unelmoida lisää. Niin paljon bucket-listani lyheni viime vuoden aikana. Mutta minne haluaisin?

Katse tulevaisuudessa - mitä mahtaakaan vuosi 2020 tuoda tullessaan.


Vuoden 2020 matkasuunnitelmat


Jos lähdetään siitä, mitä on jo suunnitelmissa ja itseasiassa myös varattuna. Alkaneelle vuodelle teimme nimittäin juuri varauksen, joskin se on sitten ainoa matka, mikä on tiedossa. Olemme tyttäreni, vanhempieni, siskoni ja hänen lapsiensa kanssa katselleet vesilomaa Kanarialta. Ensimmäinen suunnitelma oli jokin matka yhdessä jonnekin, ja päädyimme siihen lopputulemaan, että melko lämmin kohde lyhyellä suoralla yhteydellä on tälle kokoonpanolle paras.


Valitsimme Gran Canarialla Playa Tauritossa sijaitsevan hotellin suoraan vesipuiston keskeltä. Juuri luin Lasten kanssa matkailu -Facebook-ryhmästä kehuja hotellista ja sen ruuasta, ja sehän sopii minulle. Hotelli on kaiken lisäksi hyvin lompakkoystävällinen ja all inclusive. Neljän lapsen ja neljän aikuisen ryhmä kiittää entisestään!

Muita varauksia minulla ei tälle vuodelle vielä olekaan.

Vuoden 2020 bucket-lista


Vaikkei muita matkoja ole vielä varattuna, on toki tarkoitus tänäkin vuonna tehdä muutama retki suuntaan jos toiseen. Tässä tämän hetkisiä ajatuksia. 

1. Laskuvarjohyppy
Viime vuoden bucket-listalta jäi toteuttamatta laskuvarjohyppy. Se jäi tarkoituksella, sillä kun kyselin tuttavaltani vinkkejä, missä laskuvarjohyppy kannattaisi pääkaupunkiseudun lähettyvillä hypätä, ja vastaukseksi sain, että jos odotan ensi kesään, pääsen hänen kyytiinsä hyppäämään. Sehän sopii. I’m in!

2. Retkiä ja matkoja lapsen kanssa
Tyttäreni alkaa olla siinä iässä, että hänen kanssaan on ihan huippua tehdä kaikenlaista. Yksi matkahan on jo suunnitelmissa, mutta vuodessa ehdimme varmasti paljon muutakin! Varsinkin kotimaan kylpylälomat osoittautuivat viime vuonna olemaan erinomaisen viihdyttäviä meille molemmille.

3. Sporttihotelli tai joogaa tai jotain muuta aktiivista
Sporttilomat ovat näemmä tulleet matkakalenteriini pysyvästi. Toivottavasti pääsen jotain aktiivista tekemään tänäkin vuonna matkoilla.



Vuoden 2020 unelmia


Tehdään taas heti selväksi bucket-listan ja unelmien ero. Bucket-lista on se, mikä on tarkoitus toteuttaa. Sen eteen tehdään aiheen vaatima määrä työtä ja ei kun menoksi. Nämä unelmat taas ovat niitä, jotka tähtikartaston oikeassa asennossa voisivat toteutua. Näin kävi esimerkiksi viime vuoden Fidzille.

1. Kuumailmapallolento
En muistanutkaan, etten ole koskaan ollut kuumailmapallon kyydissä. Voisi olla jo aika, joskaan ainakaan tässä vaiheessa en oikein tiedä, missä se voisi tulla vastaan. Jää nähtäväksi, tuleeko.

2. Kaukomatkailua
Laitan tänä vuonna kaukomatkat, eli Euroopan ulkopuoleisen maailman tänne unelmaosioon. Olen edelleen niin äimänä viime vuoden matkasaaliista, että toisaalta voisi olla aika tutkia hieman lähiympäristöä.

Pidemmän tähtäimen bucket-listalta minulla löytyy kyllä vaikka ja mitä, mutta juuri tällä hetkellä en osaa lyhyen tähtäimen unelmia kirjata tämän tarkemmin. Ehkä yhden vuoden voi ottaa vastaan sellaisena kuin se tulee.

Pysy matkassa mukana:

13 kommenttia:

  1. Minulla on yleensä tammikuun alussa varauslista tyhjä tai melkein tyhjä. Sitten jotenkin se alkaa pikkuhiljaa saamaan uusia kohteita kunhan lentoyhtiöt taas tuovat uudet tarjoukset esille.. myös Matkamessujen kautta voi saada vinkkejä, varsinkin hieman haastavampiin kohteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkamessut olisi kyllä huipputapahtuma saada reissuihin inspiraatiota. Minulta jää se tapahtuma tänä vuonna harmillisesti välistä. Ensi vuonna sitten taas!

      Poista
  2. Kuumailmapallolento on käynyt useaan kertaan meilläkin mielessä, kun ollaan oltu safareilla. Monissa safaripuistoissa noita on nimittäin mahdollista toteuttaa. Usein tosin hinta on varsin korkea.

    Ja tuo laskuvarjohyppy on varmasti hurja ja mieleenpainuva kokemus. Itse hyppäsin viime vuonna benjihypyn Victorian putouksilla, jossa pudotusta oli vähän yli 100 metriä. Mutta onhan tuo laskuvarjohyppy paljon hurjempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle ei ole vielä tullut missään vastaan kuumailmapallolentoa. Täytyy toden teolla ottaa se asialistalle, tai ehkä se tupsahtaa vastaan, nyt kun sen on kirjannut ylös :)

      Minusta ei olisi benjihyppyyn, kun siinähän täytyy itse hypätä :D Laskuvarjohyppy tuntuu mukavammalta vaihtoehdolta!

      Poista
    2. Joo, itse asiassa benjihypyssä tosiaan pitäisi pyrkiä nimenomaan hyppäämään, jotta ei vain pääse osumaan mihinkään rakenteisiin. Näin ainakin tuolla Victorian putouksilla.

      Poista
  3. Laskuvarjohyppy on itselläkin haaveissa, tosin en usko että pääsen sitä vielä tänä vuonna toteuttamaan. Tosin, mistäs sen tietää?
    Kuumailmapallolento olis myös hauska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaisuuksia saattaa tosiaan aina välillä tulla vastaan ihan varkain. Eli ei voi tietää, vaikka sinäkin olisit hyppäämässä jo tänä vuonna :)

      Poista
  4. Kuumailmapallolento on minunkin haavelistallani, ja jos kaikki menee, miten olen suunnitellut, sen pitäisi tänä vuonna toteutuakin. Laskuvarjohyppyä taas en varmasti uskaltaisi... Tai mistä sen tietää, vaikka vielä innostuisikin :D. Minäkään en ole oikein edes ehtinyt miettimään matkahaaveita tulevalle vuodelle. Mutta olenkin sellainen, että haave saattaa syntyä ihan yhtäkkiä ja sitten huomaankin varanneeni jo lennot/hotellin tms. Telttailemaan haluan, viettöämään kesän yöttämiä öitä luonnon keskellä - ainakin omassa lempisaaressani. Mutta nyt haaveilen, että taivaalta tulisi lunta ja pääsisin kolaamaan norpille apupesiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haaveilen lumesta, niin pääsisi hiihtämään!
      Ne onkin ihania ne haaveet, mitä ei ehdi edes haaveilla, kun matka jo kolkuttelee :)

      Poista
  5. Ihania suunnitelmia sinulla. Minäkin joskus mietin, että matkoja tulee suunniteltua muillakin perusteilla kuin vain halu käydä tietyssä paikassa. Esimerkiksi nyt olemme täällä Nevadan vuoristossa lasten toivomuksesta sillä he halusivat nähdä lunta. Kaikenlaisia muitakin perusteita välillä tulee keksittyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusteita matkoille ja kohteille löytyy kyllä ihan laidasta laitaan. Harvemmin itse paikka onkaan motivaationa, vaan enemmän matkan muu sisältö. Ihanaa lumilomaa teille! Toivotaan lunta myös tänne Suomeen!

      Poista
  6. Me oltiin jokunen vuosi sitten tuossa Tauriton hotellissa. Kiva hyvin tavanomainen Kanaria-hotelli, ruoka ihan jees, jokaiselle löytyi jotain. Vesipuiston puolella oli altaiden ja liukumäkien vedet toooosi kylmiä, me oltiin enemmän sitten hotellin parvekkeiden alla olevilla altailla. Kannattaa ottaa illalla taksi söpöön kylään ihan siihen lähelle. Kylä oli muistaakseni Puerto de Mogan. Kivaa reissua teille!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa oli kuulla kokemuksia, mutta niinhän siinä kävi, että matka peruuntui. Sunnuntaina olisi ollut lähtö. Mutta hyvä tietää nämä, kun katsotaan seuraavaa matkaa sitten joskus :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan