Slider

Uusi, upea merenrantahotelli Thaimaan Khao Lakissa: X10 Khaolak Resort

torstai 29. joulukuuta 2016

Vietimme joulua edeltävän viikon Thaimaan Khao Lakissa Aurinkomatkojen valmismatkalla. Hotelliksi valitsimme vain pari kuukautta aiemmin avautuneen merenrantahotelli X10 Khaolak Resortin. Valintakriteerinä oli hinta-laatu-suhde. Aurinkomatkat luokittelee tämän rantaresortin neljän ja puolen tähden hotelliksi, mutta esimerkiksi Booking.com-sivustolla resortille on annettu täydet viisi tähteä, mikä ainakin omasta mielestäni on täysin soveltuva luokitus hotellille. Reilun tuhannen euron hinta hengeltä oli meistä hyvin kohtuullinen hinta, varsinkin kun pakettiin kuului suorat lennot Phuketiin. Ei voitu muuta kuin painaa varaa-nappia.

For English, please look at the end of the post.



Heti sisään astuessamme hotellin henkilökunta pisti parastaan. Meitä ei laitettu vastaanottotiskille jonottamaan, vaan jokainen seurue ohjattiin omalle sohvaryhmälle, johon tuotiin kylmää mehua ja virkistävät pyyhkeet. Henkilökuntaa oli niin paljon paikalla, ettei kenenkään tarvinnut odottaa vuoroaan, vaan jokaista ryhmää palveltiin samanaikaisesti. Vain muutamassa minuutissa olimme kirjautuneet sisälle, meille oli kerrottu hotellin perustiedot ja olimme jo matkalla asiakaspalvelijan johdattelemana huoneeseemme.



X10 Khaolak Resort oli täydellinen lomanviettopaikka. Puitteet, palvelu, sijainti, aktiviteettitarjonta niin lapsille kuin aikuisillekin. Ihan kaikki oli mietitty alusta loppuun, eikä lomalaisena tarvinnut kuin lomailla ja ottaa kaikki ilo irti. Tässä tarkemmin kokemuksia X10 Khaolak Resortista:

Mistä erityisesti pidin hotellissa:

1. Huoneiden varustelu oli mieletön! 

Me pääsimme testaamaan blogini ansiosta kahta erilaista huonetta. Maksoimme Aurinkomatkoille perustason Standard-huoneesta, ja puolivälissä viikkoa hotelli ylensi meidät veloituksetta Deluxe -huoneeseen, jonka terassilta pääsi suoraan pulahtamaan uima-altaaseen. Näin pystyn kertomaan hotellista laajemmassa mittakaavassa.

Molempien huoneiden vaatekaapista löytyi kylpytakkien ja -tohveleiden lisäksi lipilapit sekä miehelle että naiselle, kuin myös sateenvarjot (joita ei tullut otettua kotoa mukaan, vaikka sateiseen aikaan olimmekin matkassa) sekä hiustenkuivain, silitysrauta ja -lauta. Wc:n hygieniatarvikkeista löytyi kaikki mahdollinen suihkumyssystä hammasharjoihihn, ompelupakkauksista shavereihin ja pesuaineisiin. Tyynyvalikoimaan kuului kolme erilaista tyynyä, ja Islan pinnasängyn petivaatteet olivat yhtä hyvälaatuiset kuin meidänkin petivaatteet - ei mitään lelupetivaatteita, mitä usein hotelleissa näkee. Saimme joka päivä isot pullot vettä talon tarjoamina. Myös tee- ja kahvivarastoja täydennettiin sitä mukaa kun niitä joimme. Kaikkein parasta oli se, että teenä oli lempparini Twiningsit! Ehdin jo murehtia, kun unohdin ottaa teetä kotoa mukaan. Ei ollut murehtimiselle aihetta teerasian nähtyäni :)

Varustuksessa oli siis kaikki, mitä koskaan olen nähnyt missään hotellissa - kaikki samassa huoneessa, ja vielä vähän enemmänkin.

Ihana pieni yksityiskohta huoneessa oli se, että oveen ripustettavan "ei saa häiritä" -lapun korvasi oven vieressä oleva nappula, jota painamalla pystyi varmistamaan, ettei siivoojat tule koputtelemaan Islan päiväuniaikaan.

Toinen loistava yksityiskohta oli Standard-huoneen vaatekaappi, joka, kiitos huoneen pohjaratkaisun, avautui kylpytakkien kohdalta huoneen lisäksi kylpyhuoneeseen. Kyllä on suunnittelijalla ollut mielikuvitusta matkassa - aivan käsittämättömän kätevää!


Hedelmäkori odotti meitä huoneessa saavuttuamme.




Kirjoitan Standard- ja Deluxe-huoneiden eroista ja erinomaisuuksista erillisen postauksen, jotta tästä postauksesta ei tule kilometrin mittaista. Oli nimittäin aika huikeaa olla huoneessa, mistä pääsee suoraan uima-altaaseen.






2. Allasalue on hieno ja monipuolinen.

Alueella on ainakin kuusi tai ehkä seitsemän uima-allasta - vai vieläkin enemmän. Me käytimme paljon noin 80 cm matalaa allasta, jossa on lentopalloverkko, ja jossa oli helppo leikkiä lapsen kanssa. Uiminen oli kätevämpää syvemmässä 120 cm altaassa, jossa oli myös vesiliukumäki. Allas kiersi lenkin muutaman hotellihuoneen ohi, ja matkan uiminen olikin siinä altaassa tällaiselle sunnuntaiuimarille miellyttävää. Deluxe-huoneemme edustalla oli 90 cm - 120 cm syvyinen allas, jossa matkaa uiva nainen päivittäin lipui ohi. Lisäksi oli pari pientä ja matalaa lasten allasta, alue, jossa oli vesisuihkuja lapsille leikittäväksi, sekä erillinen pienempi allasalue.

Ruuhkaa altailla ei ollut lainkaan. Tämä johtunee osittain siitä, että allasalue on niin laaja, että kymmenet ihmiset levittäytyvät pitkin eri osia, mutta suurimmaksi osaksi varmasti siitä, että hotelli on niin uusi, ettei kaikki huoneet olleet vielä valmiita. Mitään rakennusääniä ei huoneiden teosta kuitenkaan kuulunut. Olisivatko siis sisustusta vaille valmiita.





3. Nopeampi netti kuin kotona.

Hotellin wifi-yhteys oli aivan todella nopea. Olin varautunut siihen, etten saisi siirrettyä yhtä ainoaa kuvaa blogiini hitaan nettiyhteyden vuoksi (kuten en yleensäkään ole matkoilla hotellien hitailla wifeillä saanut), mutta täällä kuvat sujahtivat hetkessä Bloggerin syövereihin. En ole aiemmin näin nopeaan nettiin törmännytkään.

Wifi oli poissa käytöstä parina viimeisenä päivänä, mutta se taisi johtua palveluntarjoajasta, eikä hotellista, sillä ravintoloidenkaan wifit eivät olleet noina parina päivänä käytössä. Oli oikeastaan ihan virkistävää olla netittä pari vuorokautta.

4. Hotellin sijainti täydellinen. 

Hotelli sijaitsee rannalla, ja vain viiden minuutin kävelymatkan päässä ravintoloista, kaupoista, hierontapaikoista ja muista palveluista. Hotellilla on oma rauha pois liikenteen hälinästä, mutta riittävän lähellä, kun sinne hälinään haluaa mukaan.



5. Palvelu, palvelu, palvelu ja palvelu.

Erinomainen palvelu taitaa olla Thaimaassa vakio, mutta silti hyvä palvelu on ihanaa ja tae onnistuneelle lomalle. Vakiona ei kuitenkaan kaikkiin hotelleihin kuulu se, että illalla henkilökunta käy avaamassa pedit, asettamassa kukan ja karamellin sängylle ja tohvelit sängyn viereen valmiiksi. Ah, mitä ihanaa lomaluksusta!



6. Hyvä kattaus ohjattuja liikuntatunteja.

Tässä tosin ehdottomasti parasta oli se, että jooga oli oikeaa joogaa, ohjaaja ihan oikea, ammattitaitoinen joogaohjaaja. En voi sietää ohjattuja tunteja, joiden aikana tulee vilkuiltua sata kertaa kelloa ja haukoteltua pitkästymisestä. Osa tunneista oli kyllä aloittelijoille suunnattu, mutta tylsäähän sellaisen ei tarvitse olla. Ja nämä tunnit eivät olleet. Filippiiniläinen joogaohjaaja Joe saa minulta täydet pisteet! Harmi vaan, että viikko oli niin lyhyt aika, ettei meistä kumpikaan ehtinyt käydä testaamassa hotellin lihaskunto- ja beach boot camp -tunteja.



7. Lapsiystävällinen hotelli

Vaikka hotelli on tyylikäs, eikä ensisilmäykseltä näytä perhehotellilta, on lapset otettu hyvin huomioon. Altaista mainitsin jo, mutta myös lasten leikkipaikka oli mukava ja monipuolinen. Ja aidattu! Hoitoon sinne voi jättää muistaakseni lapsen, jos hän on yli 3-vuotias. Pieni neitimme sai henkilökunnalta lahjaksi pehmolelunorsun. Juuri näin tehdään pieni maailmanmatkaaja onnelliseksi :)





Ja miltä kuulostaisi perhehuone, jossa lapsille olisi oma huone pienempine huonekaluineen ja kerrossänkyineen?

Kuva: www.x10resorts.com/x10-khaolak.html


8. Monipuolinen terveellisten vaihtoehtojen valikoima amiaisella.

Usein harmittelen, jos ei hotellin aamiaiselta löydy puuroa. Täällä sitä(kään) ei tarvinnut harmitella. Vaikka puuroa ei löytynyt, oli terveellisiä vaihtoehtoja niin paljon, etten yhtenäkään aamuna jaksanut syödä herkkupöydästä mitään. Useimmiten aamiaiseni koostuikin chiansiemen-vanukkaasta, jogurtista, munakkaasta ja isosta kasasta hedelmiä.



Palaan myös hotellin illallisravintolatarjontaan myöhemmin Khao Lakin ravintolapostauksen muodossa.

9. Uutta ja kaunista

Uusi on aina uutta. Mutta voi miten kaunis voikaan hotelli olla. Jos ei tässä ympäristössä pääse eroon arjen stressistä, niin sitten ei missään.




Mistä sitten en pitänyt:

1. Esteetön kulku kiertoreittejä pitkin.

Rantaa lukuunottamatta alueella on esteetön kulku, joten lastenrattailla pääsi hyvin liikkumaan. Mieheni ei tosin pitänyt siitä, että rattaiden kanssa piti usein kiertää hieman pidemmältä, kun minä jo loikin kivetysten yli minne ikinä olimmekaan menossa. Eli tämä ei varsinaisesti kuuluu kategoriaan, mistä minä en pitänyt, vaan mistä mieheni ei pitänyt ;)

2. Roskakoreja altailla harvakseltaan.

Likaisen uimavaipan kanssa kiertely pitkin allasaluetta on aika tylsää. Roskien lajittelupisteitä oli kyllä parissakin eri kohtaa, ja sen lisäksi muutamia yksittäisiä roskiksia, mutta noin laajalle allasalueelle soisin niitä vieläkin enemmän.

Tässä koko en-pitänyt lista. Hotelli oli todella näin täydellinen. Tämä oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Miltä kuulostaa? Viihtyisitkö sinä tässä hotellissa? Mitä asioita sinä arvostat rantalomahotellissa?

PS. Lisäkuvia hotellista muuten löytyy Instagram-tililtäni.

*****

Short summary in English:
We stayed in the new and amazing X10 Khaolak Resort in Thailand one week on December 2016.

What I really loved about the hotel:
1. The modern rooms are very well equipped with even flip flops, umbrellas, great variety of hygienic products and my favorite Twinings tea. Pillow menu included three different kinds of pillows. These as an example of everything there are in the rooms. Thanks to X10 Khaolak Resort we had a chance to try two different kinds of rooms: Standard room and a Deluxe room with pool access. I will write of the differences of the rooms later as a separate blog post.

2. Pool area is versatile with different size and depth of pools. Easy and fun with adults and children.

3. Wifi connection was even faster than what we have at home. I have never seen as fast wifi in any hotel.

4. Location of the hotel is great. It is at the beach, the area is nice and quiet, but only five minute walk away from minimarkets, restaurants and other services.

5. Service was excellent. They even bring a flower and a candy on your bed before bedtime. I'm just loving this kind of luxury!

6. Yoga classes were superb, and the instructor Joe was such a professional. Loved his classes!

7. Child-friendly hotel with great playground area. Our 20-month-old daughter was delighted of the elephant she got from the hotel.

8. The healthy options at breakfast - there was no room in my stomach for the unhealthier options, as chia seed pudding, fruits and omelets were so delicious.

9. New and soooo beautiful hotel!

What I did not like that much:
1. My husband didn't like that when he had the baby trolley (pretty much all the time), he had to walk a bit more than me. As I could take a shorter route and choose steps, and he couldn't. This didn't bother me, but it did bother my husband - lazy him ;)

2. There could have been more trash cans at the pool area.

The list of "did not like" is really this short. The hotel was excellent choice and I could easily pay another visit. I definitely can recommend the hotel to anyone travelling to Thailand.

More pictures of the hotel can be found from my Instagram account.

Yhteistyössä: X10 Khaolak Resort

Pysy matkassa mukana:

26 kommenttia:

  1. Kuulostaa siltä, että teillä oli todella nappiin mennyt hotellivalinta! :) Kiva kun saitte upgraden ja pääsitte testaamaan pool access huonetta. Olen ollut kerran sellaisessa Thaimaassa, mutta se meni hotellin viileään altaaseen, jossa vesi oli niin kylmää, ettei siinä voinut uida. :D Meni vähän pohja siltä helpolta pääsyltä altaaseen.

    Tuo kuulostaa tosi hyvältä, että hotellilta on lyhyt matka niin rantaan kuin ravintoloihinkin. Sellaisia majoituksia jäin kaipaamaan Meksikossa. Thaimaassa tämä puoli on yleensä paljon paremmin hoidettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli todella nappivalinta!
      Sitä upgreidausta mietittiin, että onko sen arvoista, että viikon mittaisella lomalla pakkaa kamat ja purkaa ne toisen huoneen kaappeihin, mutta eipä siinä kauaa mennyt, ja oli kyllä sen arvoista.

      Voi ei! Kylmä uima-allasvesi on kyllä inhottavaa. Tuollakaan vesi ei ollut lämmintä, mutta ei kylmääkään. Juuri sopivaa, että pulahtaminen oli virkistävää.

      Sijainti on kyllä tosi tärkeä, varsinkin näin lyhyellä lomalla mitä meillä oli. Viikosta ei haluaisi tuhlata aikaa paikasta toiseen siirtymisiin. No, ei kyllä pidemmälläkään lomalla :D

      Poista
  2. Tuo kuullostaa jo aivan hienolta! Varsinkin pedin avaaminen valmiiksi. Meillä ollut vastaavia luksukokemuksia Khao Lakin laguna resortissa ja Varaderossa. Varaderossa meitä palveli oma Butler....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli todella hieno hotelli! Minäkin olen pari kertaa aiemmin ollut hotellissa, jossa peti käydään avaamassa. Onhan se aika kivaa, vaikkei siitä varsinaista hyötyä olekaan - paitsi se hyvä mieli tietysti :) Oma butler kuulostaa kyllä mielettömältä :)

      Poista
  3. No jaa ... ei ollut luksusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luksus onkin kovin subjektiivinen käsite. Tämä hotelli oli minulle ihanaa lomaluksusta, varsinkin tuo pedin avaaminen iltaisin ja omalta terassilta uima-altaaseen pulahtaminen. Mutta myös pienemmät asiat, kuten se, että huoneessa oli juuri minun lempiteetäni, ovat minulle luksusta. Luksukseksi koen sellaiset asiat, jotka ovat tavallista paremmin, ja myös tavallisetkin asiat yllättävissä paikoissa, joissa niitä ei ole osannut odottaa. Kuten sen teen lisäksi ammattitaitoinen joogaohjaaja, joita en ole yleensä resorteissa tavannut. Kaunis, terveellinen ja maukas aamiainen, jonka joku toinen on valmistanut on minulle aina yhtä luksusta :)

      Olisi mukava kuulla, mikä on sinulle lomalla luksusta? :)

      Poista
  4. Tuntui aika ylelliseltä hotellilta. Parhaalta kuulostaa tuo suoraan ovesta allasalueelle pääsy. Tämähän sai ihan haluamaan jollekin löhölomalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli tosi hieno hotelli! Altaaseen oli kyllä ihanaa ja niin helppoa pulahtaa omalta terassilta. Ei tarvinnut pakata tavaroita ja erikseen lähteä uimaan. Niin kätevää!

      Poista
  5. Pakko oli lukea tämä juttu, vaikka tiedän, että matkakuume rantalomalle yltyy. Kyllä on päästävä myös kokeilemaan hotellia, mistä huoneesta pääsee suoraan uimaan. Hienon paikan olitte löytäneet. Me aikanamme taisimme olla naapurissanne eli Khao Lak Laguna Resortissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on aina ihanaa lukea muiden(kin) aurinkoisia matkapostauksia keskellä pimeintä talvea. Matkakuumetta se kasvattaa, mutta jotenkin kyllä helpottaa vuoden pimeintä aikaa samalla :)

      Poista
  6. Näyttää kyllä aikas priimalle :)

    VastaaPoista
  7. Kivalta näyttää! Ja onhan sitä aina kiva majoittua uudenkarheassa hotellissa :) Khao Lak on muutenkin kiva paikka, sinne voisin lähteä uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi on aina uutta :) Minäkin pidin Khao Lakista. Kivan rento paikka!

      Poista
  8. Vaikuttaa kyllä mukavalta vaihtoehdolta perhematkailuun. Thaimaa kiinnostaa itseä taas muutaman vuoden tauon jälkeen ja ennen kaikkea siellä ruoka. Muksuille tietysti joutuu syöttään vaikka mitä, mutta itselle perinteinen paikallisruoka on kyllä makuelämys :-) Ja ainakin saa tarpeeksi tulista ruokaa kerrankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka on kyllä niin Thaimaan parhautta. Juuri Khao Lakin ravintoloista julkaisin postauksen. Meidän lapsi söi lähinnä pastaa tai paistettua riisiä kanalla. Sticky rice mangolla kelpasi hänelle myös ;)

      Heh :) Minä myös peräänkuulutan sitä tulisuutta. Nam! Thaimaassa sen pyytäminen on tosin taitolaji, ettei saa eteensä liian tulista ruokaa. Vaikka parempaa sekin kuin liian vähän tulinen :)

      Poista
  9. Kyllä maistuis mullekin! Hotellissa viihtyy saletisti niin lapset kuin aikuiset. Hypätäpä nyt suoraan omalta partsilta uimaan. Oijoi...

    Oliko muuten läheltä-piti tilanteita pienimmän kanssa? Mietin vaan, että pitääkö olla koko ajan sydän syrjällään ettei kukaan humpsahda pää edellä veteen - vaikka matalaa siinä kohdin taisi ollakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän neiti on luonteeltaan aika harkitseva, eikä enää säntäile paikasta toiseen miten sattuu. Vielä puoli vuotta sitten olisi voinut olla toinen tilanne, mutta nyt saimme kyllä oleilla parvekkeella ihan rauhassa, eikä tarvinnut miettiä, onko lapsi kiipeämässä altaaseen. Tämä tietysti riippuu täysin lapsesta ja iästä. Vahdittavassa iässä hän kuitenkin on, eli omin päin ei häntä olisi voinut jättää terassille kuitenkaan.
      Meillä tuo toimi kuin unelma, ja voisin buukata samanlaisen uudelleenkin.

      Poista
  10. Huoneet, mistä pääsee suoraan altaaseen, on kyllä ihania! Ja itseltäni isot pisteet paikka saa ohjatuista liikuntatunneista, ja nopeasta wifistä. Aika mahtava paikka, ainakin lapsiperheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me testattiin tuollaista huonetta nyt ekaa kertaa, ja oli kyllä mieletön! Hyvät ohjatut tunnit on kyllä tosi iso plussa minullekin. Ja se nopea wifi!

      Poista
  11. Olen lähdössä kummini kanssa kyseiseen paikkaan kymmenen päivän päästä. Olemme perillä kaksi viikkoa. Hyvältä näyttää kirjoituksesi perusteella. Toivotaan hyviä säitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa! Teillä on varmasti upea loma! Vaikka meillä oli lähes koko viikon pilvistä, niin sää oli silti ihanan kuuma ja kostea :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan