Slider

Unohditko lukea nämä blogipostaukset?

tiistai 27. joulukuuta 2016

Vuosi saadaan muutaman päivän päästä pakettiin. Blogiani on luettu tänä vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin. Mutta ei kaikkia postauksia. Jotkut ovat saavuttaneet huiman suosion, toiset eivät taas ole kiinnostaneet juuri ollenkaan.

La Vida Loca -blogin Sari heitti syksyllä haasteen muille matkabloggaajille ja kertoi omat postauksensa, joiden lukijamäärät ovat olleet pieniä. Näitä postauksia onkin ollut blogissa jos toisessa. Ajatuksena on antaa vain vähän lukijoita keränneille postauksille vielä toinen mahdollisuus.

Tässä ovat minun blogini tämän vuoden vähiten luetut postaukset:

Neljänneksi vähiten luettu postaus:
Aamu alkaa joogalla @ Marriott's Mai Khao Beach

Olen jo pitkään haaveillut matkasta joogaretriittiin Intiaan tai Sri Lankaan. Olenko ainoa, kun ei otsikko vetänyt puoleensa niin paljon, että postaus olisi klikattu auki? Olenko ihan yksin aamuaktiivisuuteni kanssa, kun myös lomalla nautin aikaisista ja aktiivisista aamuista? Ette tiedäkään, mistä jäätte paitsi - senkin aamu-uniset ;)




Sijalla kolme:
Karu s'Albufera des Graun luonnonpuisto Menorcan pohjoisosassa

Menorca on kokoonsa nähden mielettömän monipuolinen ja uskomattoman hieno saari. Tuo luonnonpuisto pääsi yllättämään muuhun saareen nähden erilaisuudellaan, ja sen takia halusin siitä kirjoittaa oman postauksen, vaikka vain käväisimme siellä. On se nimittäin vaan niin outoa, että vehreiden paratiisirantojen keskellä yhtäkkiä on tuollainen noin karu osa. Oli vika otsikossa, Menorcassa tai karuudessa, olisin tuolle osalle Menorcaa suonut hieman enemmän lukijoita.



Toiseksi vähiten lukukertoja kerännyt postaus:
Lapin tunnelmaa @ Lapland Hotels Oulu

En minäkään ole kovin innoissani ollut Oulusta. Olen käynyt siellä satunnaisesti yön silloin toisen tällöin. Tällä kertaa Oulu näyttäytyi aiempaa paremmassa valossa, ja siitä kiitos kuuluu Lapland Hotels Oululle. Sen sijainti pakotti minut näkemään eri puolta kaupungista, kuin mitä yleensä olen talsinut. Oulu on sittenkin hieno, ja kyllä siitä kannattaisi kuulkaas teidän lukijoidenkin tietää.



Hännän huippu, vaikka ykkössijan tässä kisassa saakin:
Bulgaria lasten kanssa

Bulgarian muut postaukset olivat hurjan suosittuja. Bulgaria on siis selkeästi lapsiperhekohteena kiinnostava. Käytännön vinkkejä ei näköjään Bulgarian lomalle kaivata, kun postaus ei kiinnostanut kuin kourallista lukijoita. Jos suunnittelet Bulgarian matkaa lasten kanssa, niin käy lukemassa tämä. Muuten kyllä tuhlaat aikaasi :D



Pysy matkassa mukana:

18 kommenttia:

  1. Näitä vähiten luettuja blogipostauksiakin on ollut hauska lukea! Todella vaihtelevia kirjoja löytyy vähiten kiinnostavista jutuista. Mä luin tästä Bulgaria lasten kanssa (lasten pilttitarjonta oli mielenkiintoinen, sillä Kroatiassa oli täysin eri tilanne) ja aamu alkaa joogalla - vaikka olenkin kovan luokan aamu-uninen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin näitä oli hauska lukea, ja heti piti käydä kurkkaamassa tietysti, mitkä postauksista on itsellä jäänyt vähiten luetuimmiksi.

      Heh :D Viime viikon Thaimaan lomallamme oli aamu-unisille ajateltu aamujooga. Se alkoi kymmeneltä. Osa tuli tunnille suoraan sängystä, kun itse olin siinä vaiheessa ehtinyt jo syödä hitaan aamiaisen ja käydä uimassakin lapsen kanssa :D

      Poista
  2. Näitä on kyllä ollut hauska lukea. Koskaan ei tiedä mikä juttu nousee hitiksi ja mikä vaipuu unholaan. Mä muistan lukeneeni ton Joogajutun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskaan ei tosiaan voi tietää. Jostain jutusta voi olla itse tosi innoissaan, mutta sitten ketään muuta ei kiinnosta asia yhtään :D Mutta niinhän se kaikessa menee.

      Poista
  3. Olen huomannut omassa blogissani, että jos otsikossa on just joku kohdevinkkejä lapsiperheelle, niin ei sitä lueta. Se oli itselle yllätys. Olin kuvitellut lapsiperhematkavinkkien olevan kiinnostavia, mutta ehkäpä niitä etsitään perheblogeista myös matkailun suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun blogissani lapsiperhepostaukset on tosi laajalla skaalalla lukijamäärissä. Thaimaan vauvamatkapostaukset on olleet tosi suosittuja, kuin myös pitkä lento vauvan kanssa -postaus suosituimpien postausten joukossa. Sitten tuo Bulgaria-juttu oli ihan hännän huippu.

      Poista
  4. Heh, nää on kyllä kaikki jääneet lukematta aikaisemmin, mutta nyt voisin vilkaista kun linkit on kerran tarjolla. :D Täytyypä joskus tehdä samanlainen katsaus omista postauksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hauskaa kaivaa lista, mitä postauksia ei ole luettu. Mutta eipä kaikki voikaan kiinnostaa :)

      Poista
  5. Hauska idea! Luulin lukeneeni tuon joogapostauksen - kai siellä tilastoissa sentään yksi visiitti näkyi? ; ) ***sateenmuruja.com***

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Kyllä sieltä muutama kymmen lukukertaa sentään oli. :)

      Poista
  6. Selkeästi jään paljosta paitsi, kun olen aamu-uninen. Aivan erityisesti aamulla ei tule jooga mieleen. Joskus pitää miettiä taas kerran sellaista elämää, että repii itsensä ylös kukonlaulun aikaan, painuu pihalle, tulee takaisin aamupäivällä ja nukkuu iltapäivään asti. Keskipäivällä on aika vähän tarjottavaa paitsi auringon D-vitamiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, minusta aamujooga on ihan parasta! Mutta niin on päiväunetkin :)

      Poista
  7. Jännä tuo lapsiperhe-juttu. Meidän blogissa ei ole kokemusta aiheesta suuntaan eikä toiseen (kun ei niitä lapsia ole), mutta jotenkin vois kuvitella että lapsiperheetkin matkustaa niin paljon, että jutut olisi suosittuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleisesti lasten kanssa matkustamista koskevat jutut on olleet tosi suosittuja. Olisiko sitten ollut ehkä jo hieman toistoa, kun olin jo Bulgarian Albenaa hehkuttanut lapsiperheiden matkakohteena.

      Poista
  8. Jostain syystä olen tykännyt lukea näitä postauksia :) Ehkäpä näistä tulee se alkaneen uuden vuoden luetuin kirjoitus. Jotenkin se on kummallista, että jokainen tuntuu sanovan että suosituimmat/ei suosituimmat postaukset on olleet yllätyksiä. Samoin itselläni. Jostain syystä on vaikea arvioida etukäteen mistä ihmiset innostuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin näitä postauksia on ollut hauska lukea muiden blogeista, ja hauska oli myös kaivaa nuo omat huonoiten luetut.
      Minä kirjoitan blogia juuri niistä asoista, jotka kiinnostavat minua, joten en ihmettele, ettei ihan kaikki aiheet muita kiinnosta. Ennakkoo on kyllä ihan tosi vaikea tietää mikä kiinnostaa ja mikä ei.

      Poista
  9. Mielenkiintoisia nämä postaukset. Minuakin ihmetyttää, miksi lapsiperhe postaukset ei kiinnosta. Luulisi, että niitä klikkaillaan kaikista eniten. Aamujooga olisi varmaan ihanaa. Missäköhän sitä pääsisi kokeilemaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Albenan postaus oli kyllä sen puolesta ihmeellinen, että muuten lapsiperheille suunnatut vinkit on olleet tosi kiinnostavia, ja suosituimpien listalla komeilee melkein vain ja ainoastaan lapsiperhevinkkejä.
      Tuossa aiemminkin jo pohdiskelin, että voi olla, että Albenaa oli vain liikaa, kun olin siitä jo kirjoittanut lasten näkökulmasta aiemminkin.
      Mene ihmeessä aamujoogailemaan, kun mahdollisuus tulee vastaan. Se on ihana tapa aloittaa päivä! Minä aamujoogailin myös joulukuun Thaimaan matkallamme :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Ouril Pontao - kaupunkihotelli Kap Verdellä kokemuksia

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan