Slider

Talo Italiassa - Villino de Santi, Tortoreto

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Talo Italiassa ystävien kesken. Se on pulpahdellut keskusteluihin aina silloin tällöin vuosien aikana. Vasta tänä kesänä saimme ajatuksen toteutettua. Pitkän etsinnän tuloksena taloksi valikoitui Villino de Santi Tortoretosta, Abruzzon maakunnasta, Italian itärannikolta.



Matkassa meitä oli kolme perhettä. Kuusi aikuista ja neljä lasta. Vanhin lapsista viisi vuotta, nuorin meidän Isla 2,5 kuukautta.

Parvekkeelta puutarhaan päin.

Samaiselta parvekkeelta, mutta toiseen suuntaan.


Villino de Santi on rakennettu 1901, ja on edelleen saman suvun omistuksessa (nyt jo viidennen sukupolven) ja edelleen myös suvun kesälomakäytössä, johon se alunperin rakennettiinkin. Emme siis olleet talossa keskenämme, vaan ylimmässä, kolmannessa kerroksessa vietti aikaansa omistajaperheen mies koiransa kanssa. Mitään haittaa tästä ei ollut. Hän vain aika-ajoin vilahti koiraa ulkoiluttamaan. Käytännössä olimme siis kuin keskenämme. Elokuun suku pitää talon kokonaan omassa kesälomakäytössään. Muina aikoina he vuokraavat kahta kerrosta sekä ilmeisesti myös piharakennusta ulkopuolisille.

Talo oli sisältä ihana! Kuten talon sivuilla (villinodesanti.rentabruzzo.com) talon kuvauksessa kerrotaan, ei talo ole luksusta, mutta hieno ja tunnelmallinen se on. Siitä ei pääse minnekään. Varsinkin portaikon kaiteet ja jokaisen huoneen upeat valaisimet. Kun kattokorkeus on useamman metrin, niin kyllähän silloin niitä hienoja valaisimia sinne saakin ripustettua.

Portaiden kaiteiden koristus oli ehkä koko talon hienoin yksityiskohta.


Meillä oli siis käytössä talon ensimmäinen ja toinen kerros. Toisessa kerroksessa oli viisi makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta ja oleskelutila. Huonejärjestys oli loistava näin lapsiperheiden näkökulmasta. Oleskelutila kun oli makuuhuoneiden keskellä, pystyimme jatkamaan illanviettoa lasten nukkumaanmenon jälkeen niin, että jokainen herätys ja itku olisi kuulunut tilaan.

Oleskelutila talon toisessa kerroksessa. Kuva: Maisteri Lankinen


Ensimmäisessä kerroksessa oli keittiö ja ruokailutila. Ruokapöytä oli niin suuri, että mahduimme kaikki kymmenen saman pöydän ääreen. Keittiö oli riittävän tilava meille, mutta koska kyseessä oli kuumin viikko ikinä (eli siitä lähtien kun on alettu tehdä tilastoja on lämpötiloista) oli keittiössä touhuaminen melko hikistä puuhaa. Jääkaappikaan ei oikein pitänyt +37 asteen helteestä, joskin saimme sen lopulta toimimaan. Ensimmäisessä kerroksessa oli myös pöytäjalkapallo.


Keittiössä oli kaasuhella- ja uuni, mikro, pakastin ja astianpesukone. Ja valtavasti astioita.


Ilmastointia talossa ei siis ollut. Ihmeellisesti talo kuitenkin piti suurimman lämmön ulkopuolella, ja kun ikkunoita piti auki yölläkin, niin lämpötila laski aamua kohden oikeinkin miellyttäväksi. Uniongelmia ei ollut, vaikka itse en ainakaan pysty liian kuumassa nukkumaan. Ilmeisesti talo on rakennettu pitäen silmällä näitä Italian kuumia kesiä.

Uima-allastakaan talossa ei ole, mutta puutarhanhoitaja "Luigi" (jolla on talon pohjakerroksessa pieni huoneisto) kaivoi varastostaan pienen uima-altaan lapsille ja täytti sitä sitä mukaa kun lapset sitä leikeissään tyhjensivät :) Pihassa oli myös tenniskenttä, mutta lämpötila oli meille aikuisille ihan liikaa siihen puuhaan. Lapset olivat todellakin ainoita, jotka innostuivat pelaamisesta. Kenttää ei ole kunnostettu aikoihin, joten en tiedä miten oikeaa peliä kentällä edes saisi aikaiseksi. Ehkä saisikin. Ei tosiaan kokeiltu.




Myös pihassa oli suuri ruokailuryhmä ja grilli. Me grillattiin kahdesti, enkä yhtään ihmettele, etteivät grillaajat suostuneet siihen puuhaan useammin. Hiki valui helteessä ilman grillin lämpöäkin.


Puutarhaa on laajennettu jälkikäteen, vaikka talon rakennuttaja oli sitä mieltä, että puutarha on hukkaanheitettyä viljelysmaata.


Talon sijainti oli myös hyvä. Parinsadan metrin päässä oli lähin, ja vielä erittäin hyvä ja edullinen, ravintola. Parin kilometrin päässä oli ostoskeskus "Prismoineen". Rantaan, Tortoreto Lidoon, oli joitain kilometrejä, autolla sen ajoi viidessä-kymmenessä minuutissa.

Jos mielitte Abruzzoon, niin Villino de Santi on oikein hyvä vaihtoehto majoitukseen. Me vuokrasimme sen airbnb.com-sivuston kautta. Mutta suoraan myös talon sivuilta http://villinodesanti.rentabruzzo.com löytyy yhteystiedot.

Palaan myöhemmin ympäristöön, rantaan, kylään ja muihin lomavierailukohteisiimme.

Taloa vartioi kissa, joka oli selkeästi tottunut pihapiiriin.

2 kommenttia:

  1. Kodikkaan näköinen talo. :) Kuulostaa kyllä kivalta lomalta vuokrata talo hyvällä porukalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! :) Oli kyllä tosi kiva ja rento loma. Mukavalla porukalla ja ilman suurempia etukäteissuunnitelmia. Ympäristössä oli kuitenkin ihan riittävästi tekemistä viikoksi.

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Ouril Pontao - kaupunkihotelli Kap Verdellä kokemuksia

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan