Slider

Saariston rengastie pyöräillen - päivä 1

torstai 21. elokuuta 2014

Ensimmäinen päivä Saariston rengastiellä alkoi reippaissa tunnelmissa. Ensimmäisen päivän urakkana oli polkea noin 66 kilometriä, joista ensimmäiset 60 ilman turhia pysähdyksiä. Jätimme auton Merimaskun vierasvenesatamaan (jonka ravintolassa oli muuten erityisen ystävällistä henkilökuntaa!) ja poljimme Mietoisen ja Taivassalon kautta Kustaviin. Tämä oli reitin tylsin osuus, ja sen takia poljimme hyvää vauhtia vain muutamalla vesitauolla. Parempi niin, että ensin joutuu hieman tehdä töitä, jonka jälkeen loppu on rentoa polkemista. Niin ainakin luulin... ;)

Kustavin savipaja ja saariston parhaat munkit
Ensimmäinen kunnon pysähdyksemme oli Kustavin savipaja ja siellä Saariston parhaiksi kehutut munkit. Munkki oli juuri sellainen kun munkin kuuluukin olla. Sisältä pehmeä, pinnalta hieman rapea ja vielä hieman lämmin uunin jäljiltä. Mmmmmm.



Kustavin savipajalla oli nimensä mukaisesti myös paja, mutta en nähnyt siellä savea, vaan seppä takomassa rautaa. Kai sieltä savipajakin jostain olisi löytynyt, mutta emme kiertäneet koko aluetta (poikkesimme sinne munkkien takia). Lapsille näytti olevan ohjattua ohjelmaa sekä ainakin kaniineja ja lampaita ihasteltavaksi.




Lounastusta ravintolan sijaan lautalla
Tarkoitus oli käydä lounaalla Peterzensillä lähellä lauttarantaa, mutta munkit olivat sen verran tuhdit, että otimme Kustavin savipajalta patongit mukaan lauttaan syötäväksi. Lauttoja lähti Kustavista Heponiemen satamasta Jumon saarelle Iniöön vain pari päivässä, eikä me haluttu jäädä Kustaviinkaan odottelemaan uutta nälkää ja illan viimeistä lauttaa.




Rauhaisa Jumon saari
Heponiemen satamasta Kannvikiin Iniöön oli matkaa kuutisen kilometriä ja se kesti lautalla puoli tuntia. Lauttamatka oli reitillämme päivän ainoa, eli päädyimme suoraan Jumon saarelle, missä sijaitsi ensimmäinen majoituksemme.





Nyt saavuimme maalle! Meinasimme ajaa oikean tienristeyksen ohi, koska emme tajunneet sen olevan tienristeys :) Oli se.



Ensin poljimme suoraan rantaan, kun emme huomanneet heti majoitustamme Bergshagenia. Onneksi erehdyimme, sillä myöhemmin illalla olimme niin väsyneitä, että muutaman sadan metrin matka rantaan oli jo liian pitkä. Teki mieli käydä uimassa, mutta emme jaksaneet enää uudelleen rantaan asti.



Rannassa oli upeiden maisemien lisäksi pieni museo, jonne paikalliset taiteilijat ja käsitöiden tekijät olivat tuoneet teoksiaan näytille, kuitenkaan peittämättä museon esineistöä.



Rannassa meille kerrottiin Bergshagenin sijainti. Olihan se pitänyt heti huomata, kyltti oli niin hieno!



Saari oli tosin muutenkin todella viehättävä, joten en toisaalta ihmettele vaikka pääni on pyörinyt juuri Bergshagenin kyltin kohdalla toiseen suuntaan. Bergshagenin lisäksi saarella oli ainakin yksi toinen majoitus, Erkas Gården, jossa oli myös pieni kahvila-ravintola (aiemman kuvan lammaskin on heidän pihastaan). Kauppoja ei saarella ole, joten ruokaan on hyvä varautua ennen saarelle tuloa.

Jos koko saari oli viehättävä ja rauhaisa, niin oli myös Bergshagen. Mondossa olleen arvostelun kirjoittaja vei sanat suustani. Luin nimittäin kirjoituksen vasta paikan päällä.

On vaikea sanoa, mikä Bergshagenissa on parasta. Onko se paikan sijainti pienen saaristolaiskylän keskellä, satumaisen metsän reunassa? Vai kenties romanttinen, 200 vuotta vanha talo, jossa matkailijat majoittuvat? Vai onko parasta sittenkin paikan isäntien, Tapani ja Satu Heinosen asenne? Pariskunta ottaa jokaisen vieraan vastaan kuin vanhan ystävän.

Jokainen sana niin totta. Tunnelma oli rauhoittava, ja aitassa unet maistuivat sen mukaisesti. Me emme siis majoittuneet 200 vuotta vanhassa talossa, vaan pihapiirin aitassa.


Harmillista vaan, kun emäntä kertoi, etteivät he vielä tiedä jatkavatko he majoituspalveluiden tarjoamista enää ensi kesänä. Suosittelisin tätä nimittäin erittäin mielelläni muillekin!

Aamiainen tarjoiltiin tilan 200 vuotta vanhassa talossa. Kaurapuuro mansikka-raparperikiisselillä ja vastaleivottu leipä luomumunilla oli täydellinen startti uuteen pyöräilypäivään!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Testissä Amazonin suosituin uimapuku - paras uimapuku ikinä!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan