Ihanaa, että on edes sen verran lunta, ettei aamulla tarvitse kävellä sysimustassa maisemassa töihin. Tai no, ei ne päivätkään sen valoisampia lumettoman talven aikana ole. Mutta nyt ei onneksi ainakaan muutamiin päiviin ole tarvinnut murehtia siitä.

Hiihtolatuja ei kuitenkaan vielä ihan Helsingissä asti ole (tai kai niitä jokunen kilometri on, muttei ilmeisesti kovin hyviä). Oli miten oli, lähdimme viikonlopuksi latujen luo Messilään ja Lahteen.

Scandicin pisteitä oli kertynyt sen verran, että saimme Lahden Scandiciin ilmaisen yön. Messilän rinnemökki olisi tietysti ollut mukavampi, kätevämpi, kotoisampi. Niin kuin mökit ovat. Mutta ilmainen hotelliyö versus parin-kolmensadan mökki? Taitaa olla turha sanoa kumman valitsimme.

Messilässä oli jo 20 kilometriä valaistuja latuja auki. Ja rinteet tietysti myös. Minua ei tämän mahan kanssa enää päästettäisi rinteisiin vaikka haluaisinkin. Tosin sepä ei haittaa, koska olisin valinnut hiihtämisen joka tapauksessa. Ei ole elämäni aikana montaakaan talvea mennyt niin, etten olisi vähintään kerran hiihtoladulle päässyt. Hiihto on ehdottomasti talvilajeista eniten minun.

Ajelimme lauantaina suoraan Messilään. En yhtään muistanut, millaista maasto siellä on. Tasaista? Mäkistä? Sekä että? Ja valitettavasti mistään nettisivuiltakaan en löytänyt tietoja. Latujen kuntotiedot olivat myös kiven takana, kun mski.fi:n päivitys on näemmä lopetettu. Kun saimme sukset jalkaan ja hiihdettyä ensimmäiset parisataa metriä, latutiedot selvisivät. Vasta siis hiihtoladun alkupäässä (ei alussa) oli kyltti "Hyvä hiihtäjä, tämän latureitistön maasto on mäkinen ja reitit ovat vaativia". Ehkä he eivät halua säikäyttää ensikertalaisia laduiltaan ilmoittamalla tätä ennakkoon?

Latukartta tuli vielä myöhemmin vastaan - parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Minä valitsin lyhimmän reitin, mutta töitä sai senkin eteen tehdä. Yhden jyrkän ja pitkän alamäen tamppasin, kun en näin suuren vatsan kanssa saa enää kaatua.

Ja 0,6 km pätkä, josta oikaisin, oli pelkkää ylämäkeä. Peukutin kameralle viimeisen mäen kunniaksi. Turhaan. Mäen päälle päästyäni huomasin, että latu jatkuukin rinteen suuntaan, ei alamäkeen. Ja kun sykekään ei ihan pilviin asti saa enää tässä vaiheessa raskautta nousta, piti tamppaamista jatkaa. Latukaan ei ajoittain ollut kovin hyvin tehty muutoin kuin muiden hiihtäjien jälkien ansiosta, joten ihan riittävän hien sai tampatenkin pintaan.

Mäen kun olin noussut, oli alamäen vuoro. Tällä kertaa en tampannut alas, mutta aurasin. Onneksi edelläni meni vanhempi nainen, joten päättelin, että jos hän selviää, selviän minäkin. Tasapaino minulla onneksi on vahvimpia puolia - ainakin suksien päällä.

Lopun kilometri tai pari oli sentään mukavaa hiihdettävää maastoa. Onneksi ladulla oli muitakin, sillä kyltitykset olivat todella surkeat - tai siis olemattomat. Risteyksissä piti oikeasti miettiä minne sitä lähtisi. Pariin otteeseen kysyinkin muilta hiihtäjiltä neuvoa.

Myös rinteet olivat auki. Messilässä olikin täysi tohina päällä. Telineet täynnä suksia, ravintolat kuhisi asiakkaita. Tällaisia talvien kuuluisikin olla.

Sunnuntaina minä ja mieheni lähdimme parempien latujen toivossa Lahden urheilukeskukselle. Seurueemme perinteisen hiihtäjät ja pulkallalaskijat palasivat Messilään. Salpausselän ladut olivat hyvässä kunnossa, kiitos edellisen päivän yhdistetyn kisoille. Mutta ne latukartat ja kyltit. Ei missään! Maasto näytti kovin mäkiseltä myös Salpausselän seudulla, joten minä jäin hiihtämään yleisurheilukenttää ympäri sillä välin kun mieheni kävi kipuamassa ja laskemassa muutamia mäkiä. Käy se hiihto näinkin :)

Messilän latu oli ajoittain näyttänyt öisen lumimyräkän jäljiltä tältä. Ilmeisesti Lahden kaupunki panostaa Salpausselän latujen kuntoon, eikä lainkaan Messilään.

Raskaana matkustavan matkavakuutukset

Ennen kuin edes varaa matkoja, on sitten raskaana tai ei, kannattaa ehdottomasti tarkistaa, että matkavakuutukset on kunnossa. Ja kun on raskaana, niin matkavakuutuksen pykälät täytyisi tukea raskaanaolemista. En itseasiassa tiennyt, voiko se olla mahdollistakaan. Onneksi on!

Minulla on liiton kautta matkustajavakuutus Turvassa, joten soitin heille ensimmäisenä, josko olemassaoleva matkavakuutukseni korvaa matkan peruuntumisen raskaudesta johtuvien sairauksien vuoksi. Turvan matkustajavakuutus korvaa raskaudesta johtuvat matkan peruutukset raskausviikolle 22 asti. Tietenkään siis itse raskaus ei ole aihe matkan peruuttamiseen, joten jos matka on ollut varattuna ennen raskaaksi tulemista, eikä halua matkustaa raskausaikana, niin sitten rahojen takaisinsaamisesta on turha unelmoida. Mutta jos lääkäri esimerkiksi määrää täyteen vuodelepoon, tai raskauden kanssa on jotain muuta ongelmaa, jonka vuoksi lääkäri ei anna lupaa matkustaa, niin nämä korvataan.

Puhelun jälkeen laskeskelin viikkoja, ja meidän matkallelähtö osui raskausviikon 21 tietämille. Emme siis palanneet takaisin ennen kuin viikolla 23. Ajattelin heti, että täytyy hankkia jokin toinen vakuutus.

Soitin OP-Pohjolalle tiedustellakseni, josko heillä on jotain vastaavaa viikkorajaa. Hah, mikä puhelu. En saanut asiaani kunnolla esitettyä, kun virkailija langan toisessa päässä jankutti, että raskaus ei ole sairaus. Really? Eikö raskaus ole sairaus? Wautsi, mikä tietotaito. Virkailijalle ei näemmä tullut mieleen, etten kenties varaisi matkaa raskausaikana, jos kuvittelisin raskauden olevan sairaus enkä kokisi pystyväni matkustamaan normaalin raskauden ollessa kyseessä. Kyseiselle miehelle tämä on myös voinut olla uusi tieto, ja hän luuli, että myös naiset luulevat raskauden olevan sairaus.

OP-Pohjolan vakuutusehdoissa kerrotaan, ettei vakuutus korvaa: raskauden tilaa, synnytystä tai raskauden keskeyttämistä tai näihin liittyviä sairauksia tai komplikaatioita, ellei kyseessä ole äkillinen ja välitöntä hoitoa vaativa raskaudentilan muutos matkan aikana ja mikäli muutos yleisen lääketieteellisen kokemuksen mukaan ei ole ollut todennäköinen tai odotettavissa.

Tähän pykälään toivoin vastausta, josko vakuutuksessa on jokin raskausviikkoraja, tai josko matkan äkillisestä peruuntumisesta olisi jotain pykäliä samaan asiaan liittyen. Mutta en päässyt näin pitkälle. Aina kun yritin jatkaa asiaani, kuulin vain ylimielisen äänen "raskaus ei ole sairaus", "raskaus ei ole sairaus." Turhauduin, kerroin, että keskustelu on jotain ihan muuta kuin oletin, kiitin ja lopetin puhelun.

Syntymättömän lapsen matkustajavakuutus
Googletin, ja löysin (valitettavasti) OP-Pohjolan vakuutuksista lapselle otettavan vakuutuksen, joka korvaa myös syntymättömän lapsen hoidon. Lisävakuutukseksi otimme syntymättömän lapsen matkavakuutuksen, joka korvaa äkillisestä raskaudentilan muutoksesta koituneet kulut sekä itseni että tulevan lapseni osalta myös matkoilla. Tätä ei normaali matkustajavakuutus olisi korvannut. Nämä vakuutukset voi ottaa rakenneultran jälkeen, ja sehän sopi mainiosti. Postista tupsahti kutsu rakenneultraan, ja se oli kaksi viikkoa ennen matkaa. Ainoa huono puoli oli, että vakuutus on OP-Pohjolan tarjoama, enkä löytänyt vastaavaa muilta (en kyllä käyttänyt asian tutkimiseen liiemmälti aikaakaan). Hyvä puoli oli kuitenkin se, ettei minun tarvinnut itselleni ottaa toista, päällekkäistä matkavakuutusta.

Melko jännittävää, että tämä "raskaus ei ole sairaus" -henkilö ei tarjonnut minulle näitä vakuutuksia. Tosin jos hän vastikään oli saanut tietoonsa ettei raskaus ole sairaus, niin kenties syntymättömän lapsen vakuutukset olivat vielä opettelun alla.

Turva on paras
Matkan peruuntumisen varalta soitin vielä uudelleen Turvaan, ja sieltä sain jo toistamiseen niin ihanaa ja asiantuntevaa palvelua, että se korvasi jopa OP-Pohjolan töpeksinnän. Matkustajavakuutukseni Turvassa korvaa kyllä matkan äkillisen peruuntumisen lääketieteellisistä syistä. Ei siis ole väliä olenko raskaana vai en, mutta jos lääkäri määrää matkustuskieltoon, niin Turva korvaa kyllä. Itse raskaus ei edelleenkään voi olla syynä matkan peruuntumiseen - tietenkään.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Oman matkustajavakuutukseni ja syntymättömän lapsen matkustajavakuutuksen kera pääsimme turvallisesti matkaan.

Barbadoksen kuvankaunis itärannikko

Joulupäivänä Barbados on kiinni. Vain muutama huoltoasema ja ravintola pitävät ovensa auki, mutta muutoin edes kadulla ei näy juuri ketään. Normaalit ruuhkat liikenteessä ovat tipotiessään.

Joulupäivä olikin täydellinen päivä ottaa taksi alle ja kierrellä saarta. Tuntitaksa taksikuskille turistikierroksesta oli 35 jenkkidollaria. Tuntimaksulla kun olimme liikenteessä, oli erinomaista, ettei aika kulunut autojonossa seisoskeluun. Pääsimme ajelemaan kaikessa rauhassa, toki tien kunto ajovauhtia hieman rajoittaen. Vastaan tuli myös muutama niin jyrkkä ylämäki, että pidätin takapenkillä hengitystä, varmaan kuvitellessani, että auto jaksaisi paremmin ylämäen ylös saakka. Ehkä se auttoi, kun auto jaksoi kaikkein jyrkimmätkin mäet (taksin kunto ei nimittäin ollut mikään paras mahdollinen;).

Taksikierroksemme pääasiallinen kohde oli saaren itärannikko. Barbadoksen itärannan eteläpuolisko on kauniin kivikkoista, mutta hiekkarannat ovat länsirannikkoon verrattuna leveämpiä. Maisema ei kuitenkaan ollut ihan niin erilainen länsirannikkoon verrattuna, kuin mitä olin odottanut.

Ensimmäinen toivomamme pysähdyspaikka oli East Point, eli saaren itäisin kohta. Näkymä oli jylhä, ihan joka suuntaan katsottuna. Hyvä valinta meiltä, vaikken itse asiassa edes tiennyt mitä odottaa. Valitsimme vain kartasta jonkin kohdan, johon oli merkitty kameran kuva. Kuvauksellinen kohde tiedossa :)

Kun olimme ottaneet haluamamme otokset, taksikuski halusi meidän vielä asettuvan kallioille poseeraamaan, jotta hän voisi ottaa meistä yhteiskuvia.

Matkalla takaisin autolle kuski kaivoi avaimensa esille ja meidän piti vielä kaivertaa nimemme kaktuksen(?) lehteen. Kuski vielä lisäsi siihen päivämäärän. Niin kuului tehdä East Pointilla vieraillessa. Emme kieltäytyneet, vaikka kasveihin kaivertaminen ei lempipuuhaani olekaan.

Taksikuskimme oli kunnon turistiopas. Hän kertoili matkan varrella missä milloinkin olemme, selitti miten majakat ennen vanhaan toimivat, ja pysäytti auton aina kun koki että olemme jonkin tärkeän paikan kohdalla. Tämän, alla olevissa kuvissa olevan pappien ja muiden kirkonmiehien opiston, Codrington Collegen, kohdalla kuskimme kehotti meitä ulos asti ottaaksemme kuvia. Eipä olisi itse tullut tässä pysähdyttyä.

 

Matkaa jatkoimme kohti Soup Bowlia, piiiiiitkää hiekkarantaa, joka on ilmeisesti lainelautailijoiden suosiossa oikeanlaisten aaltojen aikaan. Nyt rannalla ei ollut edes turisteja. Joskaan itärannikon pohjoisosa ei niin turistista aluetta olekaan. Bussit kyllä kulkevat sieltä saaren eteläosan vilkkaampiin kyliin ja kaupunkeihin, mutta matka on pitkä. Itse en tätä osaa valitsisi pysyväksi lomakohteeksi. Näemmä ei muutkaan.

Barbadoksen itärannikolla on todella kaunista, joten onneksi kuitenkin kävimme siellä.

Matkamme jatkui itärannalta länteen. Siitä lisää myöhemmin.

Miami Beach, Barbados

Kuinkakohan monta Miami Beachiä maailmaan mahtuu?

Barbadoksella vastaan tuli meille kolmas Miami Beach. Ensimmäinen näkemämme Miami Beach on the Miami Beach Floridassa. Toiseen törmäsimme pari kesää sitten Montenegron Ulcinjissa. Siellä rannan nimi vielä jaksoi huvittaa, mutta tämä kolmas, Barbadoksen, tuttavuus tuntui jo samalta kuin Los Angeles kaupungin nimenä. Myös niitä on tullut vastaan tasaisin väliajoin.

Barbadoksen Miami Beach sijaitsee Oistinsissa, saaren etelärannikolla. Ranta on oikein viehättävä. Lyhyehkön rannan toisella puolella näkyy Oistinsin satama, toisella puolella saaren itäpuolelle tyypilliset kalliot. Päivän jälkeen rannalla voi ihastella kun aurinko uppoaa mereen.

Ihan yhtä pitkä tämä Miami Beach ei ole, kuin vastaavannimiset Floridassa ja Montenegrossa. Kaunis kylläkin, palmuineen kaikkineen. Aaltoja ja tuulta tällä rannalla ei ollut surffareille, mutta boogie boardit oli useammallakin matkassa.

Me olimme rantaa lumoutuneempia viereisistä kallioista. Aaltojen paiskautumista kallioita vasten olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan. Odotin koko ajan niitä kaikkein suurimpia aaltoja, jotka kipusivat kallioiden päälle asti ja pärskähtivät takaisin mereen.

Nämä isot aallot lähtivät tämän jälkeen takaisin merelle. Oli hurjan näköistä, kun aallot lähtevät rannasta merelle. Aina ennen olen katsellut vain aaltojen tulemista rantaa kohden. Parasta oli, kun suuri aalto lähti rannasta samaan aikaan kun mereltä oli tulossa toinen suuri aalto vastaan. Aallot törmäsivät upeasti muutaman metrin päässä rannasta tehden huikean vesitornin. Olin lumoutunut.

Ei auttanut. Meillä oli pöytävaraus rannalla sijaitsevassa La Luna -ravintolassa. Myös aurinko oli jo laskemaan päin, joten aallot oli jätettävä ja annettava ruualle tilaa.

Ravintola oli niin hyvä, että se ansaitsee ihan oman postauksen. Siitä lisää myöhemmin.

Päivävierailu Bridgetownissa

”Emme tee mitään – yhtään mitään – ensimmäiseen kahteen päivään. Makoilemme vaan.” Niin olimme ajatelleet, mutta toteutus jäi puolitiehen.

Saavuimme Barbadokselle puoli seitsemältä keskiviikkolitana. Kun pääsimme hotellille, kävimme vain pikaisesti hotellin ravintolassa virvokkeilla (voi kun voisin kirjoitta oluilla, mutta ei, ei olutta minulle) ja painuimme nukkumaan. Seuraavana päivänä ei tuullut ( = mieheni ei päässyt vesille leijasurffaamaan), joten makoilimme aamupäivän hotellin uima-altaalla. Jaksoimme lounasaikaan asti. Mitäs sitten tehtäisiin? No käydään vaikka katsastamassa miltä saaren pääkaupunki Bridgetown näyttää.

Hyppäsimme bussin kyytiin, ja siihen loppuivat ”ei kyllä tehdä yhtään mitään”-ajatukset. (Tahtimme hidastui kyllä pikkuhiljaa, mutta oli selvää, että kiire oli jäänyt päälle.)

Bridgetown on pieni, alle sadantuhannen asukkaan kaupunki. Kaupungin halki virtaa pieni joki, vai mahtaako olla edes joki, vai vaan uloke merta. En tiedä. Joka tapauksessa, joen/ulokkeen varrella oli toinen toistaan hienompia katamaraaneja parkissa. Barbadoshan luokitellaan vauraaksi kehitysmaaksi. Joskin osa veneistä oli varmasti turistien kyyditykseen. Hienoja silti.

Lounasravintolan metsästystä
Haahuilimme jonkin aikaa ympäriinsä. Yritimme löytää lounasravintolaa. Näytti siltä, että Burger King tai KFC olisivat ainoat vaihtoehdot. Ei voi olla totta. Lonely Planetkin oli hotellilla. Kysyimme neuvoa uniformuun pukeutuneelta liikenteenvalvojatädiltä. Hän osasi heti neuvoa meille paikallisen lounasravintolan. Kertoi mitä kylttiä ennen ravintola olisi ja mikä ravintolan nimi on. Emme löytäneet. Kävelimme, katselimme. Ei ravintoloita. Päätimme kokeilla, josko lähempänä satamaa olisi muita ravintoloita. Yritimme kävellä liikenteenvalvojatädin ohi toiselta puolelta tietä, mutta hän huomasi meidät ja tuli saarnaamaan kansakouluopettajamaiseen tyyliin, kuinka meidän pitäisi kuunnella ohjeita kun sellaisia meille kerrotaan. Ei kun tädin perään. Ravintola olikin lähempänä kuin olimme ajatelleet, eikä lainkaan ravintolan näköinen, ainakaan suomalaisen silmin katsottuna. Nimikin oli jotain ihan muuta kuin mitä Barbadoksen murteesta olimme tulkinneet.

Näin saimme ruokaa. Tiskin takaa sai valita lounasboksiin sitä mitä halusi. Minulla oli nuudeleita, makaronia juustolla (en tiennyt mitä se oli, ennen kuin osoitin sitä haluavani, enkä kehdannut enää perua), kasviksia, punajuuria. Miehelläni makaronien sijaan jotain lihaa. Hyvää oli. Paljon parempaa kuin Burger King tai KFC. Paikka näytti olevan myös paikallisten mieleen.

Ravintolan nimi on Wings 'n' Tings ja se sijaitsi Roebuck Streetillä, Palmetto Streetin risteyksestä joitain metrejä pohjoiseen.

Lounaan jälkeen kävelimme ensin paikallisten suosimalla kävelykadulla, ja sen jälkeen katsastimme vielä turisteille suunnattuja timanttikauppoja, ja jonkun tavaratalonkin löysimme. Siinä se Bridgetown sitten taisikin olla. Onhan siellä myös jotain historiallisia nähtävyyksiä, mutta meille riitti fiilistely. Ja ruoka.

Kun olimme kävelemässä takaisin bussille, maailma näytti taas kerran pienuutensa. Tuttuja käveli vastaan. Yksi onnekas oli päässyt työmatkalle, ihan oikein, työmatkalle Barbadokselle, ja vietti saarella muutamaa lomapäivää työrupeaman perään. Oli mukava nähdä!

Reggaebussien päätepysäkki Bridgetownissa.

Bridgetowniin emme enää palanneet. Se oli mukava nähdä, mutta siinä kaikki.

Kuvista näkyy hyvin Karibian sadepäivien laatu. Mustia pilviä näkyy nyt, mutta ei enää parin minuutin päästä :)

Tapahtumarikas (matka)vuosi 2014

Onpa ollut mukava lukea muiden matkabloggaajien koostepostauksia vuodesta 2014. Ihanaa, että on muitakin, jotka ajattelevat "nyt kun", eikä "sit kun". Olen aina ollut sitä mieltä, että matkalle voi lähteä nyt kun siihen on mahdollisuus. Nyt kun on lomapäiviä käytettävänä, nyt kun lennot johonkin tiettyyn kohteeseen saa edullisesti, nyt kun yksinkertaisesti olen olemassa ja voin käyttää vapaa-aikani ja rahani juuri siihen mihin itse tahdon.

Auttamatta muiden blogipostauksia lukiessa tulin ajatelleeksi, mihin vuosi 2014 on minut vienyt. Ei voi kuin ihmetellä, miten paljon yhden vuoden aikana voi tapahtua - niin matkojen kuin muunkin suhteen. Toiset vuodet ovat toisia parempia, ja tämä vuosi on ollut omalla kohdallani upea.

Alkuvuodesta taistelin ylemmän ammattikorkeakoulututkintoni loppuun. Puolitoista vuotta olin töiden ohella tutkintoa ahertanut, ja sen kyllä huomasi. Voimia ei ollut viilata viimeisiä pilkkuja opinnäytteestä, mutta sain kuin sainkin sen päätökseen alkukeväästä.


Maaliskuu ja kirsikankukat Japanissa
Maaliskuussa olinkin jo uutta tutkintoa rikkaampana ja uutta puhtia täynnä valmis aktiiviseen Japanin matkaan. Olimme ystäväni kanssa Japanissa vain reilun viikon, ja koko tämän ajan käytimme hyödyksi todella tehokkaasti.

Aloitimme Tokion vilinästä, upeasti pukeutuneiden businessmiesten ja naisten keskeltä. Ahmimme Tokion kalatorin susheja, rentouduimme japanilaisessa kylpylässä ja ihmettelimme ihmispaljoutta.

Jatkoimme matkaa Kioton kirsikankukkaloistoon. Oli kauniisti pukeutuneita geishoja, kirsikankukkia, suussasulavaa kobe-härän lihaa, kirsikankukkia, Kioton kettupuistoa, kirsikankukkia. Ja vielä kirsikankukkia.

Viimeisenä pysähdyksenä matkallamme oli munkkiluostarien vuori Mount Koya. Kaupunkien vilskeestä täydelliseen rauhaan.

En vieläkään voi uskoa, että ehdimme kahdeksassa päivässä niin paljon. Tuossa listauksessani kun ei ollut varmaan edes puolia siitä, mitä ehdimme tehdä. Hyvin suunniteltu on todellakin puoliksi tehty.


Huhtikuun ravintolakierros Tallinnassa
Kesän kynnyksellä kävimme jo kovinkin kesäisessä Tallinnassa. Menimme laivalla yli, yövyimme kaksi yötä Tallinnan vanhassa kaupungissa ja kiertelimme hyviä ravintoloita niin ruoan kuin juomankin perässä. Tallinna on niin lähellä, mutta silti siellä tulee käytyä niin harvoin.

Kesäkuussa minihäämatka Toscanaan
Kesäkuun alussa vietimme häitämme Helsingin merellisissä maisemissa.  Häitä aloimme suunnitella kun sain opintoni päätökseen. Pari-kolme kuukautta juhlien järjestämiseen oli ihan riittävästi. Meille tärkeintä oli, että saimme rakkaat juhlistamaan kanssamme hyvän ruoan, juoman ja musiikin pariin. Päivä oli onnistuneempi kuin mitä olisin osannut kuvitellakaan.

Kuva: Onevision.fi

Yllätykseksi miehelleni, ostin hänelle häälahjaksi minihääloman Toscanaan. Vietimme pitkän viikonlopun heti häiden jälkeisenä viikonloppuna maaseudulla, viinitarhojen ympäröimänä, Chiantin upeissa maisemissa Castello d'Albolan viinitilalla.

Kevään opintojen ja hääjärjestelyjen jälkeen tämä tuli enemmän kuin tarpeeseen.


Heinäkuun rantaloma Kreikassa
Kesällä päätimme jäädä Eurooppaan, ja valitsimme kesälomakohteeksi Lefkaksen saaren Kreikasta. Matkaan meitä lähti kolme. Minä, mieheni ja ystäväni. Mieheni vietti jonkun verran aikaa leijasurffaten, joten oli mukavaa kun minulla oli sillä välin muuta seuraa.

Pyöräilimme heinäkuussa myös Saariston Rengastien. Suomesta löytyy kyllä upeita matkakohteita!

Naisten kesken Pietarissa
Elokuussa saimme pitkästä aikaa toteutettua naisten reissun. Tällä kertaa matka ei ollut viinimatka, mutta hyvää juomaa ja ruokaa matka sisälsi silti - totta kai!

Matkustimme St. Peter Linen kyydillä Pietariin päiväksi. Tämä oli ensikosketukseni Venäjään, ja Pietari teki kyllä vaikutuksen. Sinne täytyy ehdottomasti mennä paremmalla ajalla. Nyt olisikin hyvä aika, kun matkaan pääsisi niin edullisesti.

Ensimmäinen Tukholmanristeily vuosikausiin
Syyskuussa kävimme päivä Tukholmassa -risteilyllä. En muista koska viimeksi olisin ollut risteilyllä (kun ei Karibian risteilyjä lasketa mukaan). Siitä on vuosia ja vuosia aikaa. Risteily yllätti positiivisesti, enkä sulje ajatusta lähteä risteilylle lähitulevaisuudessa uudelleen. Tukholmaan kun on aina mukava mennä, eikä se laivallaolokaan niin kamalaa ollut, vaan oikeastaan aika mukavaa.

Joskin risteily oli tasan tarkkaan suurin saavutus, mitä syys-lokakuussa olisin saanut tehtyä. Risteily oli juuri pahimpaan raskauspahoinvointiaikaan. Varsinkin iltaisin en pystynyt muuta ajattelemaan, kuin että milloin pahoinvointi oikein loppuu. Parin kuukauden jatkuva krapulaolo tuntui silloin ikuisuudelta. Olin jopa krapulaisille kateelllinen - heidänhän pahoinvointi loppui seuraavana, tai viimeistään sitä seuraavana päivänä. Minun pahan olon lopulle ei ollut päivämäärää. Nyt en voi enää kuvitellakaan, miten mahdoin olla siinä tilassa. Mikä pahoinvointi?


Babymoon/Honeymoon Barbadoksella
Vuoden viimeinen reissu saatiin juuri päätökseen. Honeymoonista tuli Babymoon. Näin aktiiviloma Bora Boralla ja Tikehaulla muuttui suunniteltua rauhallisemmaksi reissuksi turvalliselle ja hygieniselle Barbadokselle. Täydellisen rento päätös kiireiselle ja tapahtumarikkaalle vuodelle.

Mitä vuonna 2015?
Me emme tule olemaan niitä vanhempia, jotka automaattisesti ajattelevat, että lasten kanssa ei voi matkustaa. Tietenkin vasta aika näyttää mitä mieltä tyttäremme tulee olemaan matkailusta. Tulevaisuutta kun emme osaa ennustaa.

Tarkoitus ei ole kuitenkaan nyhjätä kotona. Haaveissa on reissuja lähelle ja vähän kauemmaksikin - vaihtoehtoja taas kerran vaikka kuinka paljon niin Aasiassa, Karibialla kuin Jenkeissä. Maapallolla riittää paikkoja mistä valita. Suomen rajojen sisällä tulemme myös ehdottomasti matkustamaan, ja kenties myös muualla Euroopassa.

Vuoden päästä olen viisaampi siitä, mihin vuosi on meidät vienyt. Mitään en mene lupaamaan, mutta mitään vaihtoehtoja en vielä tässä vaiheessa sulje pois.

Laiskat matkaajat Barbadoksella

Tai jos oikein sanotaan, niin laiska matkaaja – ilman monikkoa. Miehelleni ei voi ihan täyttä laiskan matkaajan titteliä antaa. Olihan hän vesillä leijasurffaamassa useampanakin päivänä lomamme aikana.

Mutta minä. Minä se makoilin varjossa kirjojen kanssa oikein olan takaa. Olin kyllä lukenut Lonely Planetista Barbadoksen osion, tulostanut Tripadvisorin Barbadoksen top 30 parasta nähtävyyttä mukaan, googlannut mitä Barbadoksella kannattaa tehdä. Mutta ei. Minua ei kiinnostanut toinen toistaan hienommat rannat. Pari kilometriä pidemmän kävelyn miettiminenkin sai hikikarpalot otsalle.

Raskaana tai ei. En olisi uskonut, että minusta koskaan olisi saanut tehtyä tällaista paikallaanolosta nautiskelijaa. Saatoin olla rantatuolissa aamukahdeksasta pitkälle iltapäivään. Poistuen välillä vain vessaan ja lounaalle, tai pulahtamaan uima-altaaseen vilvoittelemaan. Toki kävimme saaren pääkaupungissa, iltaisin syömässä muissa kaupungeissa, rommitislaamovierailulla, naapurirannoilla, kiertämässä taksin kyydillä saarta, mutta lomailun tahti oli huomattavasti hitaampi kuin aiemmin. Vähintään tuplasti hitaampi, jollei vielä enemmänkin.

Sitähän täytyy tehdä, mitä kroppa vaatii. Ja minun kroppani vaati lepoa ja laiskottelua. Nyt tiedän, että valitsimme hotellin täysin oikein, vaikka hinta olikin muita vaihtoehtoja korkeampi. Olisi ollut turhan vaivalloista raahautua jostain kauempaa joka päivä leijasurffirannalle. Kätevää oli olla itse rannalla. Mereenkään asti en olisi viitsinyt aina mennä kaikkien leijasurffareiden jalkoihin. Uima-allas oli todellakin maksamisen arvoinen. Ja se ilmastointi. Ah, miten ihanaa oli päästä rantapäivän päätteeksi (vaikkakin olin jatkuvasti varjossa) viileään huoneeseen.

En kuitenkaan ajattele, että olen tullut vanhaksi. Ehei ;) Olen vain väliaikaisesti tuplalevon tarpeessa.

Voi kuinka ihanaa olikaan laiskotella!