Slider

Purjeveneitä ja chileläisiä viinejä Turussa

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Purjeveneet + chileläiset viinit + Turku = The Tall Ships Races


En ole yhtään purjehtijatyyppiä. Tai pidän kyllä purjehtimisesta, mutten voi osallistua purjeveneessä mihinkään sen ollessa vesillä. Minulle tulee kertakaikkisesti niin paha olo vesillä puuhastelusta. Vapaamatkustajana on taas tylsää ja myös noloa olla, kun muut tekevät työt ja itse vain nautiskelee ja ihastelee maisemia.

The Tall Ships Races -tapahtuma taas sopii minulle paremmin kuin hyvin. Valtavan suuriin purjeveneisiin pääsee tutustumaan niiden ollessa tukevasti kiinni laiturissa. Ei tarvitse pohtia pahoinvointia tai tekemättömyyttä. Voi hyvällä omatunnolla olla osallistumatta minkäänlaiseen työntekoon ja vain nauttia. En ole koskaan käynyt The Tall Ships Races -tapahtumassa, joten senkin puolesta se kiinnostaa.

Myös kesäinen Turku on minulle melko tuntematon. Olen kyllä käynyt Turussa useamminkin, mutten ole siellä varsinaisesti viettänyt aikaa oikein koskaan. Tällä viikolla pääsen viettämään Turussa kokonaiset kaksi päivää - osittain lomaillen, osittain töiden parissa. Se on kuitenkin selvää, että tulemme tutustumaan Turkuun melko hyvin.

Ainoa, mikä tällä Turun reissulla on minulle entuudestaan hyvinkin tuttua, on nämä chileläiset viinit. Santa Helenan viinit ovat nimittäin The Tall Ships Races -tapahtuman virallinen viinipari, ja näitä viinejä olen nautiskellut ja niiden parissa tehnyt töitä useamman vuoden ajan.



Illallinen 103 metriä pitkän Mir-purjeveneen kannella


Aloitamme Turun reissumme illallistaen valtavan, 103-metrisen, venäläisen Mir-purjeveneen kannella. Työnantajayritykseni juuret ulottuvat aina 150 vuoden taakse, ja juhlistamme sitä koko henkilöstön kesken ja vieläpä aveceineen. Tämä onkin se alkuperäinen syy, mikä tuo minut Turkuun keskellä kesälomaani. Turku, hyvä ruoka ja laadukkaat juomat tällaisessa miljöössä, ja ennen kaikkea hyvä seura kelpaa aina. Buukkasinkin saman tien kutsun saatuani hotellihuoneen, jotta varmasti mahdumme Turkuun. Kaupunki olikin täynnä jo kesäkuun alkupuolella.

Bloggaajapäivä The Tall Ships Races -tapahtumassa


Perjantaina olenkin sitten virallisesti töissä - hyvin miellyttävissä töissä. Olen emännöimässä kollegoideni kanssa joukkoa bloggaajia ja meillä on tiedossa mieletön päivä. Ohjelmaan kuuluu ainakin tutustumista Pernod Ricard Finlandin alkoholijuomatehtaaseen, ohjattu kierros Forum Marinum -näyttelyssä, Turun kaupungin tervehdys Suomen Joutsenella, viinitastinejä, tutustumista The Tall Ships -races laivoihin ja paljon hyvää ruokaa ja näitä erinomaisia chileläisiä Santa Helenan viinejä Chisun tahdittamana.

En malta odottaa!

Pysy matkassa mukana:

4 kommenttia:

  1. Täytyy kyllä joku vuosi järjestää itsensä paikalle ihailemaan näitä laivoja. Kiva, että teillä oli onnistunut tapahtuma! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli tapahtumana mieletön. Suosittelen kyllä!

      Poista
  2. Tall ships Races oli kyllä tosi kiva tapahtuma. Minäkin olin siellä ensimmäistä kertaa, mutta en varmasti viimeistä. Kun isot purjelaivat seuraavan kerran purjehtivat taas Suomeen, täytyy mennä paikalle. Kiitos vielä bloggaajapäivästä! Oli ihan mieletön ohjelma, hyvää ruokaa ja juomaa sekä ihanaa seuraa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli todella mukavaa! Kiitos vielä osallistumisesta - tosi kiva, kun pääsit mukaan! Minä innostuin myös tapahtumasta niin paljon, että täytyy ehdottomasti osallistua uudelleenkin.

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan