Slider

Turistijunalla Palman kaupungista Port de Sollerin satamaan

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Vietimme touko-kesäkuun vaihteessa Mallorcalla ensin yhden viikon, josta vaihdoimme saarta viikoksi Menorcalle, ja sieltä takaisin vielä yhdeksi viikoksi Mallorcalle. Ensimmäisellä Mallorcan viikollamme meillä oli suunnitelmissa ajaa vuokra-autolla Port de Sollerin satamakylään. Aikataulumme ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan, ja Port de Soller jäi meiltä siltä erää näkemättä. Jälkimmäisellä Mallorcan viikolla tukikohtamme oli saaren eteläosassa Palmanovassa, joten päätimme vierailla Port de Sollerissa muiden turistien tavoin Palma de Mallorcasta lähtevällä turistijunalla.

Aikaa ja vaivaa säästääksemme valikoimme turistitoimiston valmiiksi räätälöidyn retken, johon sisältyi junan lisäksi kuljetukset hotellille ja takaisin. Tämä olikin valmiin retken yksi harvoista hyvistä puolista. Jos tekisin retken uudelleen, teksin sen omatoimisesti, täysin omaa aikataulua noudattaen. Juna-aikataulut hinnastoineen löytyvät trendesoller.com-sivustolta.

Meitä noutaessaan bussi oli onneksi jo lähes täysi, eikä hotellipysähdyksiä ollut jälkeemme kuin yksi. Bussi vei meidät suoraan Port de Solleriin, eli matkasimme raitiovaunulla ja junalla vain takaisin päin Palmaan. Port de Sollerissa meillä oli vajaan tunnin verran aikaa tutustua kylään ja satamaan. Kyläkierrokseen aikaa oli riittävästi, mutta ei niin paljoa, että olisimme ehtineet istahtaa terassille fiilistelemään paikan tunnelmaa.








Raitiovaunun tullessa me ja sadat muut turistit kokoonnuimme ratikkapysäkille. Huh, mikä ihmismäärä!





Tässä se toinen valmiin retken hyvistä puolista. Matkatoimistoille on varattu sekä raitiovaunusta että junasta omat vaunut, mikä tarkoittaa varmaa istumapaikkaa ilman tungosta. Lapsiperhenäkökulmasta aika luksusta. Miten tällaista pientä olisi saanut nukutettua ruuhkaisessa junavaunussa? Omalla penkillä ei tarvittu kuin pari säkeistöä Tiri-tiri-teijaasta, ja Isla oli syvässä unessa. Toisaalta sylilapsen kanssa matkustettaessa voisin kuvitella istumapaikan löytyvän tuossa tuokiossa, ruuhkasta huolimatta.



Raitiovaunumatka Port de Sollerista Solleriin kesti vartin verran. Maisema vaihtui hyvin pian satama- ja rantanäkymistä sisämaan maalaismaisemaan.





Soller näytti raitiovaunusta käsin paikalta, jossa olisi halunnut vaikkapa syödä pitkän lounaan, mutta ei auttanut. Olimme valmiiksi aikataulutetulla retkellä, ja junaan oli noustava reilun puolen tunnin päästä raitiovaunun saapumisen jälkeen. Ehdimme käydä pikaisesti terassilla ruokkimassa Islan. Itse jäimme matkapähkinöiden varaan. Onneksi olimme varautuneet edes niillä.




Junamatkamme ei turistitoimiston antaman infon mukaan päättynytkään Palma de Mallorcaan, vaan bussi nouti meidät jo Bunyolan asemalta. Olisimme saaneet jatkaa Palmaan saakka, mutta sieltä kuljetus hotellille olisi ollut omakustanteisesti. En tiedä minkälaisista maisemista jäimme paitsi, mutta päätimme (väärästä tiedosta huolimatta) hypätä hotellille vievän bussin kyytiin. Ainakin ehdimme nauttia maisemista Bunyolaan asti. Ehkei maisema olisi tästä enää parantunut. Mene ja tiedä.







Tiukasta aikataulusta huolimatta retki oli käynnin arvoinen. Port de Soller oli hieno, ja juna-ajelu turistitungoksesta huolimatta miellyttävä. Matkasta saisi varmasti rennomman suunnittelematta aikataulun itse. Siitäkin huolimatta, että sekä juna että raitiovaunu molemmat palvelevat tätä nykyä lähestulkoon ainoastaan turisteja.

Pysy matkassa mukana:

20 kommenttia:

  1. Höh, olipas harmi, että aikataulu oli niin tiukka, ettei ehtinyt kunnolla istathaa vaikka syömään! No, maisemat varmasti olivat upeita, että edes jotain. positiivista. :) Matkatoimistojen retkiä ei aina oikein toteuteta asiakkaiden tarpeita ajatellen. Tosin, kun retkille osallistuu niin paljon erilaista porukkaa, on niitä välillä hankalaa toteuttaa niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tiukka aikataulu oli tosiaan harmi. Ehkä se sopi meidän tarkoitukseen, kun oli päiväuniajat ynnä muut aikatauluttamassa päivää, mutta olisi silti ollut kiva edes puoli tuntia istua ihan rauhassa. Valmiiden retkien ongelmana on juuri se, ettei kaikkia voi millään miellyttää.

      Poista
  2. Nojoo, aikamoinen kanssaturistimäärä! :D Hyvä että mahduitte kuitenkin suht hyvin kierrokselle, tuo onkin kätevää että valmiilla retkellä on koko sakille varattu omat penkit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sentään tuosta valmiista retkestä oli jotain hyötyäkin :)

      Poista
  3. Kiitos Mira. Kiinnostus heräsi sen verran, että laitan blogisi talteen. Tuon reissun voisi tehdäkin, mutta itsenäisesti ��. Siitä onkin aikaa, kun olimme Mallorcalla, mutta nyt eläkkeellä se on ollut mielessä johtuen osin halvoista lennoista, osin siitä, että siellä on RCI-kohteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että sain kiinnostuksen heräämään! Todella suosittelen omatoimista lippujen varaamista ja oman aikataulun rakentamista :)

      Poista
  4. Harmi, että ette ehtineet tutustua Solleriin lainkaan! Mun mielestä kun se on kivempi kuin Port de Soller. Palmassa ollessani suunnittelin meneväni tuolla vanhalla junalla Solleriin, mutta kun kotiovelta pääsi bussilla noin 10 kertaa halvemmalla, niin juna jäi kokeilematta. Mutta ratikalla Port de Sollerista Solleriin menin, ja olihan se ihan kiva kokemus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soller vaikutti minustakin Port de Solleria kiinnostavammalta. Se jäi kyllä harmittamaan. En usko, että jäit niin kovin paljon paitsi, kun et matkustanut junalla. Pääsitpä tutustumaan Solleriin :)

      Poista
  5. Poikkesimme Port de Sollerissa Mallorcan juhannuksellamme joku vuosi sitten ja oli mielestäni hehkutuksen arvoinen - omatoimisesti meillä oli aikaa istua rantaravintolassa lounaan verran, mutta toisaalta saimme kyllä sitten pienen parkkisakonkin :-)
    Sollerin kasvitieteellinen puutarha oli mielestäni kiinnostava, eli tuolla suunnalla liikkuville suunnittelen myös sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun meilläkin olisi ollut aikaa istuskella ja fiilistellä. No, kaikkea ei voi aina saada.

      Voi ei parkkisakosta :/

      Kiitos vinkistä! Täytyykin muistaa tuo, jos joskus vielä menemme tuonne suunnalle fiilistelemään :)

      Poista
  6. Ihana tuo puusisusteinen juna :) Hienoja kuvia ja maisemia! Kiva, että saitte kuitenkin nähtyä ja koettua monenlaisia maisemia tuolla visiitillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juna oli kyllä hieno! Tosi kiva, että vanhanaikainen juna on säilytetty.

      Poista
  7. Uh, tuollaiset valmiiksi aikataulutetut kiireiset kierrokset on ollut aina mun ehdottomalla nounou-listalla, mutta nyt kun jälkikasvu odottelee mssilmaan pääsyä osaan katsoa asiaa hiukan eri perspektiivistä. Eli varsin hyvä vaihtoehto varmasti sylivauvan kanssa. Ja ihania maisemia! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :) Juu, niin vaan maailmankatsomus muuttuu. Pääasia minusta, että pääsee reissaamaan, vaikka välillä pieniä kompromisseja täytyykin tehdä. Ne on vain pieni miinus :)

      Poista
  8. Yleensä välttelen tällaisia retkiä, mutta ovat ne välillä osoittautuneet hintansa arvoisiksikin. :) Ja aina katselen kylllä missä milloinkin noita vastaavia junia. Näyttävät niin mukavilta, kun ihmiset siellä tukka hulmuten nauttivat lomastaan! Jos aikatauluista saisi itse päättää, niin varmasti erittäin hyvä vaihtoehto paikasta toiseen siirtymiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä ihan tosi kiva liikkumismuoto - jos tosiaan oltaisiin varattu liput itse ja päätetty aikataulusta myös itse.

      Poista
  9. Hanneli/duunireissaaja22. tammikuuta 2017 klo 10.48

    Mä suosin järjestettyjä retkiä lähinnä silloin, jos omatoimisesti tehtynä retki noudattaisi lähes samaa aikataulua ja reittiä. Pienen lapsen kanssa se oli usein niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyväähän tuossa oli se, että meidät noudettiin hotellilta, eikä tarvinnut siitä huolehtia. Aikataulu menikin sitten vähän penkin alle - eikä se reittikään ollut se mitä myytiin :D

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Hyvä kysymys. En tiedä. Emme tarvinneet sitä, joten ei tullut edes katsottua. Pahoittelut, mutta ei ole vastausta tähän.

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan