Slider

Valtavan suuri, mutta tehokas Tokio

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Tokiossa asuu yli 13 miljoonaa ihmistä. Siihen päälle turistit, liikematkaajat, ja ihmismäärä on aivan valtava. Liikkuminen Tokiossa oli kuitenkin todella helppoa. Kaikki oli niin hyvin suunniteltua ja organisoitua. Ei olisi uskonut, että maassa, jossa ei ymmärrä kieltä, ei kirjoitettuna eikä puhuttuna, voi olla niin helppo liikkua! Toki kaikkien mainosvalojen ja -taulujen seasta tietyn ravintolan tai kaupan löytäminen oli yhtä tuskaa, mutta julkinen liikenne, se sujui paremmin kuin missään muualla missä olen aiemmin käynyt.

Tehokastakin tehokkaampi Yamanote -lähijunamme :)


Liikkumisen helppouteen vaikutti tosin myös se, että hotellimme, Sotetsu Fresa Inn Tokyo Tamachi, sijaitsi erinomaisen kätevästi Yamanote -lähijunalinjan varrella, Tamachi asemalta parin minuutin kävelymatkan päässä.

Yamanote -linja olikin se ihan paras linja. Se kulki ympyrää, ja sen lisäksi kaikkien mielenkiintoisten kaupunginosien läpi. Pääsimme siis tasan yhtä lähijunaa käyttäen ihan joka paikkaan koko valtavankokoisessa Tokiossa. Lisäksi pääsimme tähän lähijunaan ilmaiseksi JR Passilla. Metroon tämä meidän seitsemäksi päiväksi ostamamme koko Japanin kattava junapassi ei olisi kelvannut.

Yamanote Line. Lähde: http://commons.wikimedia.org


Eikä sekään vielä riittänyt, että juna kulki ihan joka paikkaan, vaan sen lisäksi niitä tuli kolmen minuutin välein - aina ajallaan. Ruuhkaisimpina aikoina kaikki eivät välttämättä mahtuneet ensimmäisenä tulleeseen junaan, mutta jokaikinen jonotti kiltisti muita etuilematta jonottamiseen tarkoitetuilla kohdilla, joille sentilleen junan ovetkin pysähtyivät. Taas on todettava, että kyllä ne japanilaiset osaa!

Fiiliskuvaa öiseltä lähijuna-asemalta.
Tokion vilkkainta risteystä emme käyneet Shibuya-kaupunginosassa katsomassa (ihmismassaa näimme riittämiin muuallakin:), mutta ihana Yamanote Line vei meidät muuten tehokkaasti ristiin rastiin Tokiota. Kaikki haluamamme ehdimmekin nähdä kahden ja puolen päivän aikana. Mutta niistä tuonnempana, kunhan saan koottua kaikki kiertämämme Tokion nähtävyydet.

2 kommenttia:

  1. Japani on aina välillä jäänyt hieman unholaan matkasuunnitelmia tehdessä, mutta näitä juttujasi lukiessa aloin taas innostua :) Lisää odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ollut muistanut Japanin olemassaoloa matkakohteena, mutta innostuin kyllä heti kun ystäväni sitä ehdotti. Ja maa oli vielä paljon hienompi kuin mitä olin osannut edes odottaa. Suosittelen siis lämpimästi! Blogistasi päätellen pidät samantyyppisistä matkakohteista kuin minä :)

      Juttujen kirjoittaminenkin Japanista on melko haastavaa, kun siellä oli niin paljon kaikkea hienoa, että kuvien ja muistojen järjesteleminen vie aikansa :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan