Slider

Tallinnan parhaat ravintolat

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Edellisestä Tallinnanmatkastani on niin monta vuotta aikaa (jos ei parin tunnin risteilypysähdystä lasketa mukaan), että tunsin entuudestaan tasan satamanalueen ja vanhankaupungin. Olin kyllä kuullut paljon hyvää, ja odotukset olivat korkealla. Voi siis olla, että listaamani paikat on ihan kaikille muille jo tuttuja, minä olin vain Maija Myöhäisenä näissä nyt vasta ensimmäistä kertaa :)

Mutta jos kuulut niihin, joille on myös tuttuja vain satama ja vanhakaupunki, niin lue ihmeessä loppuun.

Menimme Tallinnaan pitkäperjantaina aamukahdeksan lautalla, joten ehdimme päivän aikana tehdä kaksi ravintola-/baarikierrosta. Päivä oli todellakin PITKÄ perjantai, ja todellakin hyvässä mielessä.

Päivän ensimmäinen ravintolakierros







1. Hotelli Olevi Residents
Molemmat kierroksemme alkoi hotelliltamme, Olevi Residentsiltä. Emme hyödyntäneet heidän ravintolapalveluitamme muuten kuin aamiaisen osalta. Senkin olisi voinut jättää välistä. Hotellin sijainti oli erinomainen ravintolakierroksiimme ja satamaan nähden.

2. Soul Lounge
Yksi ennakkoon katsomani lounasravintolavaihtoehto oli Soul Lounge. Ravintola ei ollut kuitenkaan auki siinä vaiheessa, kun kävelimme siitä ohi, joten emme päässeet sitä testaamaan. Kirjaan sen kuitenkin tähän ylös, jotta seuraavalla Tallinnanmatkallamme muistan paikan. Ravintola kun oli saanut Tripadvisorista hyviä arvosteluja.

3. F-Hoone
Tätä suosittelen ihan ehdottomasti kaikille, jotka Tallinnaan menevät. Upeaan vanhaan teollisuusrakennukseen tyylikkäästi tehty ravintola. Lounasaikaan ravintolassa oli jonkunverran porukkaa, ja ilmeisesti myös iltaisin heillä tapahtuu.



4. Boheem Kohvik
Lounaspaikaksi valitsimme lopulta Boheem Kohvikin. Olimme ravintolassa juuri oikeaan aikaan ja juuri oikean pöydän vieressä oikealla hetkellä. Ravintola oli nimittäin täysi (kuten Tripadvisor osasi jo etukäteen kertoakin), mutta yksi pöytä sattui juuri vapautumaan kun kiertelimme ravintolan huoneesta toiseen. Listalla oli krepeksiä, salaatteja, pastaa, pelmenejä ja kaikki annokset maksoivat 3-6 euroa per annos. Hyvää ja halpaa.



5. Leib Resto ja Aed
Jälkkäreille ja lasillisille proseccoa piipahdimme vanhankaupungin muurien sisäpuolella olevaan Leib Resto ja Aed -ravintolaan. Ihana terassi, hyvää kuohuvaa, aurinkoa, lämmin. Alkoi tuntua jo kesältä! Tänne täytyy tulla seuraavalla kerralla ihan syömään asti. Kiitos serkulleni hyvästä ravintolasuosituksesta!



Kierroksen päätteeksi jäimme vielä terassille paistattelemaan päivää, mutta sen ravintolan nimeä en laittanut ylös. Se oli jokin hotelliamme vastapäätä sijaitsevista terasseista. Niissä on kai ihan sama mille niistä päätyy, kunhan saa aurinkopaikan.


Illan ravintolakierros



 Ennen toista ravintolakierrosta ehdimme käydä päiväunilla hotellilla, ja taas jaksoi.

1. Hotelli Olevi Residents
Ei tästä sen enempää :)

2. DM Baar
Depeche Modelle täysin pyhitetty baari. Julisteita ja nimmareita ja levyjä ynnä muuta vermettä seinillä, musavideot pyörivät screeneillä. Jos pidät Depeche Modesta, mene käymään. Jos et, älä mene.

3. Kolm Sibulat
Depeche Mode -aperitiivien jälkeen menimme illalliselle Kolm Sibulat -ravintolaan. Alkuruoka oli taivaallinen! On aina ilo maistella, ihmetellä ja arvailla mitä kaikkia makuja lautaselle on laitettu. Ja kun kaikki sopivat niin hyvin yhteen, ei voi muuta kuin yrittää säästää annosta mahdollisimman kauan, ettei se vain lopu kesken. Pääruuan ankka oli hieman liian kypsä, mutta hyvä silti, ja todellakin jokaisen kahdentoista euron arvoinen.



4. Pudel Baar



5. Veinibaar Pokaal

Samassa rakennuksessa, toinen toisessa ja toinen toisessa päässä olivat söötit Veinibaar Pokaal ja Pudel Baar. Minä suuntasin viinibaarin puolelle, mieheni olutbaarin puolelle. Onneksi Virossa ei päde Suomen alkoholilainsäädäntö, ja saimme nauttia juomamme samassa tilassa vaikka ostimmekin ne eri baareista ;)



6. Kolm Lõvi
Outo venäläinen, paikallisten suosima baari. Veinibaar Pokaalissa olleet virolaiset nauroivat ravintolalle, ja sanoivat, että kaikki paikalliset käyvät paikassa, mutta eivät kehtaa sitä kuitenkaan myöntää. Onneksi mieheni oli käynyt siellä etukäteen, nimittäin ulko-oven jälkeen tuli vielä kaksi ovea, eikä mikään viitannut siihen, että ovien takana olisi baari. Ohjelmassa oli perjantai-iltana karaokea ja keskellä tanssilattiaa tankotanssi-tanko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Ouril Pontao - kaupunkihotelli Kap Verdellä kokemuksia

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan