tiistai 28. heinäkuuta 2015

Lentämisen helppous vauvan kanssa

Isla, 3 kk, pääsi ensimmäiselle lentomatkalleen pari viikkoa sitten, kun matkasimme Italiaan. Jo muutama kuukausi sitten tein listaa siitä, mitä kaikkea lentokoneeseen tulee ottaa mukaan. Kuulosuojaimia silloin ihmettelin, mutta nyt voisin hyvin kuvitella niiden olevan hyödylliset pidemmällä lennolla. Kuulutukset kun ovat aika kovia, eikä nukahtaminen varmasti niiden aikana onnistu. Kaikki muu listassani oli oikeinkin tarpeellista.

Vaipanvaihto koneessa
Ennakkoon pohdin, että onko lentokoneissa hoitopöytiä. Pikkiriikkiset koneiden vessat kun eivät ainakaan vaikuta tilavilta hoitohuoneilta. Sitä ne kuitenkin olivat. Pöntön päälle sai laskettua todella hyvän, tukevan ja vieläpä seinästä seinään ulottuvan hoitopöydän. Harvoin edes lentokenttien wc-tiloissa on näin hyviä hoitopöytiä. Myös jo hyvin hyörivän ja pyörivän Islan pystyi laskemaan tasolle pelkäämättä, että hän kierähtää siitä lattialle. Kosteuspyyhkeet olivat tosin tarpeen. Pienellä altaalla ei tee yhtään mitään vauvan vaipanvaihdossa.



Roskapussinkin sai lentoemännältä heti koneeseen saavuttuamme.

Vaihtovaatteet
Vaihtovaatteita oli hyvä olla mukana. Listassani oli kyllä, että niitä tulisi olla molemmille, mutta kun menomatka sujui niin hyvin, oli minulle itselleni paluumatkalla käsimatkatavaroissa vain vaihtopaita. Arvata saattaa, että paluumatkalla ne vaihtohousut itselleni olisivat olleet tarpeen. Sainkin housuilleni ensin kakat ja sitten vielä pissat. Ensimmäisen vahingon aikana olimme vielä Rooman kentällä, mutta etsinnöistä huolimatta en löytänyt kaupoista uusia housuja. Likaisissa, vain pikaisesti pyyhityissä housuissa oli noustava koneeseen. Kun koneessa sain vielä pissatkin housuilleni, totesin, että uudet housut olisivat olleet täysin turhat. Pianhan olimme kotona.

Helsinki-Vantaan lentokenttä saa kyllä täydet pisteet hoitohuoneista. Rooman kentällä hoitotaso oli tasan tarkkaan naisten vessassa. Miten ihmeessä sinne saa miehestä apua silloin, kun sekä vauva että äiti ovat yltä päältä kakassa? Helsinki-Vantaalla olikin hoitotaso sekä miesten että naisten wc:ssä, joiden lisäksi siellä oli erillinen hoitohuone, jossa oli hoitotason lisäksi sekä iso että pieni wc-istuin. Kätevää!

Vaunut vai kantoreppu
Kentästä riippuen vaunut saa tai ei saa ottaa mukaan koneelle asti. Helsinki-Vantaalla ei saa. Siellä vaunut ja matkarattaat tulee jättää baggage dropiin. Mutta Rooman päässä saimme itse valita jätämmekö vaunut vai otammeko ne koneelle asti mukaan. Koska Isla alkoi viihtyä kantorepussa menomatkalla Helsinki-Vantaalla (täydellinen ajoitus), päätimme jättää matkarattaat myös Roomassa pois tieltä. Varmasti ne rattaatkin olisivat olleet kätevät, mutta ainakin Isla viihtyi kun sai katsella korkealta kantorepun kyydistä lentokentän hälinää.

Jopa unet maittoi kantorepussa :)


Lennot molempiin suuntiin menivät erinomaisesti. Isla oli kyllä esimerkillinen vauvamatkaaja.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Vuokra-autoilua Italiassa - mäkiä, mutkia, tunneleita ja tietulleja

Italia ei ole ehkä se kaikkein helpoin maa ajaa autolla. Tiet on kyllä suhteellisen hyvässä kunnossa. Tiet nimettyjä ja hyvin viitoitettuja. Kaistojakin on ruuhkille riittävästi. Mutta se ajokulttuuri. Siinä on haastetta kerrakseen. Ei vilkkuja, ei malttia, ja paljon ohituksia ja kaistanvaihdoksia. Kyllä siellä selviää, mutta vakuutukset kannattaa olla kunnossa.



Rooma-Tortoreto autolla
Me vuokrasimme autot viime viikon Italian reissullamme Roomasta Fiumicinon lentokentältä ja ajoimme lomakohteeseemme Tortoretoon. Siellä vielä teimme muutamia päiväretkiä autoillen.

Tällä kertaa vuokrasimme autot Locautolta. Ilmeisesti kaikki muutkin olivat valinneet edullisimman firman, sillä jono heidän tiskilleen autoja noutamaan oli kaikkein pisin. En katsonut tarkkaa aikaa, mutta kyllä meillä ainakin pari tuntia meni jonottaessa. Autot kuitenkin saatiin. Navigaattoria emme. Olimme kyllä varanneet navigaattorin ennakkoon, mutta varaus ei ollutkaan varaus, vaan toive. Ja kun navigaattorit olivat loppuneet kesken, ei toiveemme toteutunut. Ilman navigaattoria Italiassa? Huhhuh. Onneksi olin sentään ladannut Googlen karttoja reitistä ennakkoon. Ensin lähdimme ajamaan kolmen auton seurueellamme peräkkäin, mutta eihän siitä tullut Rooman kolmikaistaisella kehtätiellä mitään. Ei mennyt montaakaan kilometriä, kun emme enää nähdeet kumpaakaan seurueemme autoista. Omillamme olimme.

Alussa oli helppoa, kun tiesimme mitä kaupunkia kohti ajamme, ja seurasimme vain viitoitusta. Jännitys ja hermot tiivistyivätkin sitten loppua kohden. Viimeisen moottoritieliittymän kohdalla piti kahdessa sekunnissa päättää, lähteäkö Pescaraa vai Anconaa kohti. Valitsin Pescaran ja väärin meni. Seuraava liittymä motarilta pois olikin noin 10 kilometrin päässä. Äh.



Välttääksemme seuraavan hudin, ohjasin meidän rannan kautta pienempää tietä. Tässä vaiheessa alkoi mennä oikeasti hermo. Oli ruuhka-aika, ja noin 20 kilometriä ajoimme rauhaisasti rantaraittia. Mikäs siinä muuten ajellessa, mutta alkoi olla jo melko myöhä ja nälkä, Isla alkoi hermostua turvaistuimessa ja puhelimesta alkoi loppua akku. Autolaturia? No ei tietenkään. Puhelimen piippaillessa viimeisiään, ohjasin meidät "tästä-EHKÄ-pääsemme-suorinta-tietä" -reittiä (joka poikkesi talon omistajilta saamistamme ajo-ohjeista). Ja kuin ihmeen kaupalla muu seurue viittoili lomatalomme pihasta meitä kääntymään suoraan pihaan. Huoh. Perillä. Akuuakin vielä pari prosenttia jäljellä.

Ajo-ohjeessa luki pine tree -kuja. Mikä olikaan pine tree? Mäntyhän se.

Talo oli juuri sen näköinen kuin kuvissakin. Niin korkea, että sen tunnisti muusta maastosta lopulta hyvin.



Vuoria = mutkia, mäkiä ja tunneleita
Italia ei ole mitään tasaista seutua. Apenniinit ulottuvat melkein koko maan päästä päähän, joten Italian joka kolkasta löytyy niitä vuoria, mäkiä ja mutkia. Roomasta Toscanaan en muista, että olisimme ajaneet yhdestäkään tunnelista. Mutta viime viikkoisella matkallamme niitä oli useampi kymmenen. Pisin niistä reippaasti yli 10 kilometrin mittainen. Siinä oli Islalla ihmettelemistä, ja minulla viihdyttämistä ja laulamista. Taisi nimittäin yhtäkkinen pimeys hieman pelottaa.

Pirun lintu, kun meni kakkaamaan suoraan tuulilasin keskelle.


Tortoreton kylä sijoittui melko korkealle merenpinnasta, joten jo heti talon portilta oli pitkä nousu ylöspäin. Talo oli siis lähellä merenpinnan tasoa. Maisemat olivat hulppeat heti, kun pääsi hieman kipuamaan rinnettä. Harmi, kun oli niin kuuma, että kävely rinnettä ylös oli mahdoton toteuttaa. Kuvausretki piti tehdä autoillen.



Haastetta toivat jyrkkien mäkien alut. Eihän tuosta voi tietää, minne päin tie jatkuu.




Tietullit
Italian pääteillä on käytössä tietullit. Jenkeissä vuokratessamme autoa, vuokrafirma tarjosi palvelua, jolla pääsimme ohittamaan kaikki tietullit. Maksoimme siis vain pienen könttäsumman, ja pystyimme käyttämään teitä haluamamme määrän. Italiassa tätä vaihtoehtoa ei ilmeisesti ole. Tietullien maksukohdissa on Telepass-kaistat, mutta sekin palvelu tarjoaa vain maksujen maksamisen sähköisesti. Mitään alennusta tai könttäsummaa senkään palvelun käyttäjille ei kai ole. Viikon vuokra-autollisena perinteinen lipukkeen ottaminen ja tien käytön jälkeen käteisellä tai kortilla maksaminen lienee se yksinkertaisin vaihtoehto.

Käteis- ja korttikaistat meille, Telepass-kaista heille, jotka ovat sen palvelun asiakkaita.

Tien alkupäästä saatu lipuke automaattiin, rahat tai kortti sisään ja matka jatkuu. Kassahenkilöitäkin oli joissain pisteissä.


Summat tietulleissa eivät ole kovin suuria. Roomasta L'Aquilan ja Teramon kautta aina Italian itärannikolle asti tiemaksu oli 16,80 euroa. Pescaran ja Tortoreton välinen tieosuus oli muistaakseni alle pari euroa.

Pienen pieni kolari
Ilman kolareita ei tällä reissulla selvitty. Paikallinen mamma lähti ohittamaan kotitiellä yhtä seurueemme autoista samaan aikaan kun seurueemme auto oli kääntymässä vasemmalle pihaan. Mammahan ajoi sitten kylkeen. Poliisit saatiin paikalle italialaisittain hyvin nopeaan. Selvittely autovuokraamon kanssa jatkunee vielä jonkin aikaa. Poliisit kun kertoivat heillä olevan Italiassa 30 päivää aikaa tehdä tutkinta ja päättää kuka on syyllinen. Henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Lounasretki entiseen neuvostolaivaston tukikohtakaupunkiin

Sää ei meitä hellinyt Virossa Rummun matkallamme. Vaikka olikin jokseenkin lämmintä, niin ei me biitsillä viihdytty koko päivää. Rummun ranta kun on alueen oikeastaan ainoa nähtävyys hotellimme edessä olevan vanhan luostarin raunioiden lisäksi. Luostarin raunioihin tutustuimme Padiseen saapumispäivänä, joten tekemistä piti keksiä hieman kauemmas.

Rannikolle oli vain parikymmentä kilometriä, ja lähimpänä näytti olevan Paldiskin kaupunki, joka on toiminut entisen neuvostolaivaston tukikohtana. Vasta näin jälkeenpäin luin, että kaupunki on ollut neuvostoaikaan niin tärkeä, että se on ollut suljettuna piikkilanka-aidoilla. Ei vain 1991 Viron itsenäistymiseen asti, vaan vielä siitä kolme vuotta eteenpäin, kunnes viimeinenkin venäläinen sota-alus on poistunut alueelta. Eipä tosin ihmekään, ettei kaupunkiin ketään haluttu, kun siellä sijaitsi kaksi ydinreaktoria ja ydinsukellusveneiden valmennuskeskus.

Nyt kaupunki näytti tavalliselta virolaiselta kaupungilta. Taloja ei ollut ainakaan ulkoa käsin huollettu, ja jokaisessa ikkunassa komeili pitsiverhot. Niitä jaksoin nauraa kylästä toiseen. Pitsiverhojen paratiisi :D



Paldiskista olin katsonut etukäteen pienen ravintolan, Tavern Peetri Toll, johon ajoimme lounaalle. Ravintola tarjoili venäläistä ruokaa hyvin huokeaan hintaan. Ruokalistalta vain osa annoksista oli saatavilla, mutta niistäkin löytyi jokaiselle jotain. Päivän keitto, borssikeitto, maksoi kaksi euroa ja talon kallein annos, kievin kana, seitsemän. Jälkiruoaksi otimme vielä letut, nekin parilla eurolla. Kaksi henkeä söi ja joi hyvin 20 eurolla. Nelihenkinen perhe 25 eurolla.



Sattumalta ravintolaan ei eksyisi. Tie ei varsinaisesti näyttänyt siltä, että sen varrelta löytyisi kiva pieni venäläinen ravintola. Ei sillä, että Paldiskiinkaan kovin moni turisti eksyisi.




Tosin Paldiskissa olisi sijainnut myös Viron korkein majakka, ja ilmeisesti se on myös lintubongareiden suosiossa. Me kuitenkin keskityimme vain siihen ruokaan (eivarmaan yllätä ketään:). Ravintola näytti olevan kovin suosittu. Pöytiä ei ollut montaakaan, mutta vaihtuvuus oli lounasaikaan nopeaa. Vain meillä näytti kestävän melko kauan. Muut söivät ja jatkoivat matkaansa. Tosin ne muut olivat ilmeisesti paikallisia lounasruokailijoita. Eivät hitaita turisteja kuten me.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Edullinen luksusmajoitus Virossa

Kun kohteena on Rummu ja sen uimaranta, jossa on veteen vajonnut vankila, on majoitus luonnollisesti Rummun viereisessä Padisessa. Toki Rummussa voi käydä myös päiväseltään vaikka Tallinnasta, kun matkaa on vain noin 50 kilometriä, mutta me halusimme muualle kuin Tallinnaan. Onneksi halusimme. Padisessa on nimittäin todella hieno kartanomajoitus pikkurahalla.

Padise Manor, eli Padisen kartano on rakennettu 1600-luvulla, jolloin Kustaa II Adolf lahjoitti kartanon vieressä edelleen olevan luostarin ja sen ympärillä olevat maat Thomas von Rammille. Suku omistaa kartanon edelleen, ja on kunnostanut sitä kovin mallikkaasti. Kartano on nimittäin hieno!




Jo ulkoapäin tietää tulevansa hulppeaan kartanoon, mutta sisälläkään ei pääse pettymään. Sisäänkäynnillä voisi jo istahtaa ja jäädä katselemaan ikkunoista ulos ja ihastella puutarhan ruusuja. Ihan vain vaikka sen takia, että heti sisäänkäynniltä löytyy niin kaunis penkki :)


Tyyli jatkuu edelleen sisään mentäessä. Respassa jo hieman hävetti Islan itku, joka kaikui varmasti kartanon toiseen päähän asti. Sitten muistin saman tien hotellin esittelytekstin, jossa luki, että kaikki lapset ovat tervetulleita. Eikä aikaakaan, kun seurueemme toisen perheen 2- ja 4-vuotiaat lapset rynnistivät innoissaan sisään. Nyt viimeistään kartano heräsi eloon :)



Meidän huoneemme oli Eva Maria. Ihanaa, että huoneet on nimetty, eikä numeroitu. Huone oli tilava ja sängyt niin leveitä, että minä ja Isla mahduimme nukkumaan vierekkäin toisessa sängyssä todella hyvin. Vauvansänkyä ei tarvinnut pyytää.



Hotellilla on myös ravintola, mikä on sinänsä hyvin kätevää, kun kävelymatkan päässä ei muita ravintoloita ole. Pieni kauppa löytyi parinsadan metrin päästä ja kahvila parin kilometrin, mutta ne eivät illallisnälkään auta. Välipalan hakemiseen kauppa oli oikein hyvä.

Meidän huoneemme maksoi 155 euroa kahdelta yöltä. Erittäin edullinen tähän tasoon! Huoneen hintaan kuului lisäksi todella kattava aamiainen. Tässä pöydässä vain puolet antimista.

Söimme ravintolassa myös toisena iltana illallisen. Ruoka oli hyvää ja edullista, joskin yksi lapsista olisi juuri sinä iltana halunnut ranskalaisia, ja niitä ravintolassa ei ollut tarjolla. Lasten lista oli, ja taisi sieltä lapsetkin saada vatsansa täyteen.

Myös ruokasali oli hieno (illalliskattauksessa vielä kuvaakin hienompi!). Ensimmäisenä tuli mieleen, että ei minulla ole niin hienoja vaatteita mukana, että voisin sinne mennä syömään. Siitä ei kuitenkaan tarvinnut huolehtia. Hyvin sovimme joukkoon.



Joskin illallista oli mahdollisuus syödä myös hieman "rennommin" baarin puolella. Heh, ei näytä yhtään sen rennommalta, mutta oli se. Erona tosin oli vain se, että baarin puolella ei ollut pitkiä valkoisia pöytäliinoja. Uskokaa pois, se tekee paljon. Myös näiden prameiden penkkien ja hevostaulujen seassa.


Hotelli oli kyllä ihan jokaisen euron arvoinen ja vielä vähän enemmänkin. Muualla tästä kokemuksesta olisi saanut maksaa huomattavasti enemmän.

Tekemistä Padisessa?
Padisen kartanon alue on hyvin rauhaisaa. Kartano sijaitsee automatkan päässä kaikesta. Kaikesta muusta paitsi sammakoista ja 1200-luvun luostarin raunioista. Rummun uimarannalla toki kannattaa ehdottomasti vierailla, vaikka se onkin automatkan päässä hotellilta. Lue siitä lisää: Biitsillä vankilan raunioilla @ Rummu.

Sammakoita oli kartanon piha täynnä ainakin näin heinäkuun alkupuolella. Pieniä, alle sentin pituisia sammakoita oli jopa lasten mielestä liikaa. Eihän niitä kaikkia ehtisi kahdessa päivässä kerätä :) Sammakot ovat kyllä söpöjä, mutta aika ällöä oli kävellä, kun aina kun tunsi astuvansa jonkun päälle, tiesi sen olevan sammakko. Kuolleita sammakoita oli tiellä vähintään yhtä paljon kuin eläviäkin. Niitä oli yksinkertaisesti niin paljon, että niitä oli mahdoton väistellä vaikka kuinka yritti. Söpöjä otuksia yhtä kaikki.



Luostarin rauniot oli myös mielenkiintoinen kohde. Sekin oli lasten mieleen. Joskin raunioiden sisällä oli paljon kohtia, joista oli sortunut seinä, eli suoria pudotuksia pari metriä alas ilman mitään estettä. Ilman valvontaa rauniot eivät siis sovellu lasten leikkeihin. Myöhemmin huomasimme, että myös ihan ylös torniin olisi päässyt kiipeämään. Näköala on varmasti huikea.


Meidän perheen oli vuoroteltava rauniovierailulla. Vaunujen kanssa portaat sisään olivat liian jyrkät ja pitkät. Eikä näidenkään jälkeen eteneminen olisi ollut ihan yksinkertaista.





Luostarin raunioissa järjestetään konsertteja, ja se on vuokrattavissa myös juhliin. Hienot olisivat puitteet. Vähän kuin hääjuhla Raaseporin linnan raunioissa, joissa olimme mukana viime kesänä.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Biitsillä vankilan raunioilla @ Rummu

Kiitos Rantapallo. Julkaisitte jutun Viron veden alle vajonneesta vankilasta täysin oikeaan aikaan. Juuri, kun etsimme minne lähdemme pakoon Suomen sateista kesää. Sadetta emme päässeet karkuun, mutta mukavampaa oli viettää sadekesää reissussa hyvässä seurassa kuin kotona pohtien, mitä sateisessa Helsingissä voisi tehdä.

Vaikka olimme katsoneet sääennusteet (ei hellettä Rummussakaan), oli silti mukavaa jättää sateinen Helsinki taakse. Eihän sitä koskaan tiedä miten sääennusteet muuttuvat.



Jotenkin elimme niin kesässä, että sadevaatteet jäi meidän perheeltä kokonaan kotiin. Ystäväperhe leikki-ikäisten lasten kanssa oli meitä fiksumpi, ja heidän lapset pääsivät ulos joka säällä. Onneksi perillä satoi kuitenkin niin vähän, että me vaunuvauvamme kanssa emme olisi sadevaatteita tarvinneetkaan. Myös Rummun biitsillä vierailu olisi sateella ollut kovin ankea. Ja sehän se meidän pääasiallinen kohde tällä matkalla oli.

Aurinko ei paistanut kun lähdimme Rummun rannalle, mutta lämmintä sentään oli parikymmentä astetta. Koko parin-kolmen kilometrin automatkan hotellilta rannalle satoi vettä, mutta onneksi sade taukosi kun pääsimme perille. Autolla ei pääse ajamaan ihan rannalle asti, vaan autot tulee jättää tien varteen. Kävelymatkaa rannalle oli muutama sata metriä.



Rummun tunnelmaan pääsi heti, kun nousimme autoista. Paikalla on toiminut Neuvostoliiton aikaan vankila, ja vankilan vangit ovat työskennelleet Rummun kaivoksella. Vankila ja myös kaivos lakkautettiin vuonna 1991 Viron itsenäistyttyä. Piikkilanka-aidat vartiotorneineen olivat kuitenkin vielä jäljellä. Heti aloin pohtia, että onkohan kukaan yrittänyt noiden aitojen yli pakoon. Itse en ainakaan lähtisi kokeilemaan. Kuvasta ei selkeästi näe, mutta tupla-aidat on kyseessä.



Tie rannalle oli hiekkatietä, ja sateisena päivänä täynnä vesilammikoita. Silti myös vaunujen kanssa paikalle pääsi helposti.




Ilmeisesti pilvisen ja hieman sateisen päivän vuoksi olimme ainoat rannalla. Ei mekään kovin pitkään rannalla viihdytty. Sen verran kuitenkin, että lapset ehtivät käydä uimassa kristallinkirkkaassa vedessä, ja seurueemme kalastaja kokeilla kalaonneaan, tosin tuloksetta tällä kertaa. Edes sukeltajia tai snorklaajia ei ollut paikalla. Kirkas vesi, ja louhoksen lopettamisen vuoksi veteen vajonnut vankila nimittäin houkuttelevat paikalle heitä ilmeisen sankoin joukoin.







Koko paikka oli vaikuttava. Varsinkin ne vankilan vanhat piikkilanka-aidat ja vartiotornit saivat vankilan todelliseksi. Vielä kun muurien sisäpuolelle olisi päässyt vaivatta kurkkaamaan. Ehkä parempi näin. Säilyipähän jonkinlainen salaperäisyys.


Tänä viikonloppuna alueella järjestettiin myös Rummu Rock. Onneksi emme pyrkineet paikalle samaan aikaan lapsiperhereissullemme.



Hieno paikka mukavan lähellä. Suosittele muillekin. Yöpyä kannattaa läheisessä Padise Manorissa. Siitä, edullisesta mutta erittäin tasokkaasta hotellista, myöhemmin lisää.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Lastenvaateostoksilla Tukholmassa

Tukholman risteilymme ajoittui täydellisesti alennusmyyntien aikaan. Googlettelin innoissani ennakkoon vauvanvaateliikkeitä hyvien alejen toivossa. Toteutus jäi kuitenkin puolitiehen. Aurinkoinen sää sai meidät maleksimaan ulkona ja istahtamaan terasseille niin usein, että vauvanvaateshoppailut jäivät yhteen liikkeeseen.

Suuntasimme ensimmäisenä Östermalmille Sture Gallerian -ostoskeskukseen ja siellä Babyshop Storeen. Iik, miten söpö liike. Kaikki oli niin kaunista. Ja niin epäkäytännöllistä. Onneksi hinnat olivat kalliita, eivätkä alennukset olleet kummoisia. Järki voitti ja jätin ihqut pitsimekot (joita ei kuitenkaan ehtisi kertaakaan pukemaan Islan päälle) kauppaan.



Södermalmin lastenvaateputiikit
Ajatuksena oli madella Östermalmilta hiljalleen Södermalmille ja käydä vielä kolmessa lastenvaateliikkeessä:
- Luomuliike EcoSTHLM
- Helminauhabodyjen, jättirusettien ja smokkibodyjen The Tiny Universe
- Sirkustaiteilijasuvun Mini Rodini

Näiden sijainnit on kortteleiden päässä toisista, joten näissä olisi ollut helppo piipahtaa. Mutta matelimme tosiaan, ja nämä liikkeet jäivät aikataulusyistä välistä. No, seuraavalla kerralla sitten. Onpahan Islakin sitten jo isompi ja vaatteet menevät päälle pidempään kuin pari kuukautta.

Tukholman kirpputorit
Kotiin päästyämme avasin edellisellä viikolla postiluukusta tulleen Vauva-lehden. Harmituksen harmitus. Siinä oli shoppailuvinkit Tukholmaan, jossa oli mukana parhaat lastenvaatekirpparit. Tässä nekin nyt sitten. Kykää te muut. Mekin sitten seuraavalla kerralla.

- Hyväntekeväisyyskirpputori Myrorna esim. Norrtullsgatan 9, metro Odenplan
- Sunnuntaisin Söderloppis Folkkungagatan 45, metro Medborgarplatsen
- Lasten perusvaatteita Nu & Då Second Hand, Norrtullsgatan 31, metro Odenplan


Vauvan kanssa Tukholmaan vaateostoksille oli helppo matkustaa ainakin Vikingin kyydillä. Lue juttu aiheesta: Itämeren iloinen yllättäjä

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Aina yhtä ihana Suomenlinna

Kyllä kävi kuhina eilen Suomenlinnassa!

Odottelin ystäviäni Kauppatorilla, jonka aikana yksi Suomenlinnan lautta ehti lähteä. Ihan hyvä, etteivät ystäväni ehtineet siihen, koska hyvä jos olisimme sekaan mahtuneet. Tai siltä se sivusta katsottuna näytti. Kenties sekin lautta oli aivan yhtä täynnä, jolla me matkan taitoimme. Ehkä sitä sulautuu joukkoon huomaamatta, että missään ihmispaljoudessa onkaan. Vaunujen kanssa kun saa mennä Kauppatorin päässä ennen muita ihmisiä lauttaan, ja varaa on valita minne päin lauttaa omat vaununsa parkkeeraa. Muut sitten ovat niitä, jotka sulloutuvat sekaan.



Suomenlinna taitaa olla näin Helsingissä asuvan näkökulmasta liian lähellä. Niin ihana paikka, ja silti siellä tulee käytyä vain joka toinen tai joka kolmas kesä. Ihan käsittämätöntä. Siellä kun riittää ihasteltavaa. Aina löytyy jotain jonkin nurkan takaa, mitä ei ollut aiemmin huomannutkaan.





Ja onhan Suomenlinna piknikpaikkana ihan lyömätön. Ei joka nurkalla valkoposkihanhia raivaamassa vihaisina itselleen nurmikkotilaa ja kakkaamassa joka neliötä piknik-kelvottomaksi. Eikä edes niitä kymmeniä lokkeja hamuamassa eväitä. Vaikka jätin pullanpalan vaipanvaihdon ajaksi viltille, ei se pulla hävinnyt siitä minnekään. Siinä se oli, kun palasin sitä syömään. Meidän evästuokiotamme seurasi vain yksi yksinäinen lokki, ja sekin joidenkin metrien etäisyydeltä. Hyvin kärsivällisenä. Ja kun huomasi, ettei meiltä mitään liikene, siirtyi se kenties toisten eväitä odottelemaan.



Ja nurmikkotilaahan Suomenlinnassa riittää. Nurmikonkaistaleen saa omalle seurueelleen ihan yksinoikeudella. Voi sitä lasten riemua, kun he odottivat lähtölaukausta ja juoksivat kilpaa ees-taas. Uudelleen ja uudelleen. Aina yhtä iloisesti kikatellen. Ei muu auttanut kuin kikattaa mukana.



Nyt teen päätöksen, että seuraava kerta Suomenlinnan piknikille on viimeistään ensi kesänä.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Kuvauksellinen Tukholma

Monta kertaa olen tämän kesän aikana ajatellut, että onpa kesäistä. Päällä on kuitenkin tähän asti ollut pitkät housut ja pitkähihainen paita. Ei siis kovin kesäistä kuitenkaan. Viime sunnuntaina puin Tukholman päässä laivassa päälleni shortsit, alle varmuudeksi sukkahousut, ja t-paidan, ja päälle varmuudeksi hupparin. Hoh hoh. Sekä sukkahousut että huppari olivat ihan liikaa. Ja se aurinkorasva unohtui tietysti hyttiin.



Viking Linen hyvä puoli on siinä, että sen satama Tukholmassa on aivan Södermalmin kupeessa, kävelymatkan päässä keskustasta. Matkanteko oli tosin kovin hidasta kun halusin pysähtyä vähän väliä ottamaan kuvia. Aurinkoinen sää ja purjehduskisat vaativat kuvien ottamista. Ei ihme että Tukholmassa tämä suora lienee kuvatuimpien kaupunkimaisemien kärkipäässä.





Aurinkoinen päivä houkutteli meidät myös terasseille. Tukholma saa täydet pisteet alkoholittomien oluiden valikoimassa. Kun terassilla kysyi onko heillä alkoholitonta olutta, sain kysymyksen takaisin, mitä niistä saisi olla, sekä pitkän listan vaihtoehtoja eri merkeiltä. Alko on alkanut ottamaan tästä jo mallia ja mainostaakin laajaa alkoholittomien viinien, oluiden ja siidereiden valikoimaansa. Toivottavasti myös Suomen ravintoloiden hyllyille päätyy useampikin alkoholiton vaihtoehto. Ei aina vain yksi.





Meidän ei siis tarvinnut testata sitä, mitä ravintoloissa sanottaisiin lastenvaunuista. Jostain kun ennakkoon luin, ettei niitä useinkaan saisi ottaa ravintoloihin sisään. Seuraava Tukholman reissumme lienee vasta silloin kun Isla jo osaa istua, jolloin vaunujen vieminen ravintolaan sisälle ei enää ole tarpeellistakaan.