sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Karibian risteilyn ja leijasurffimatkan risteytys - St. Lucia

St. Lucialla yritin puhua miestäni ympäri, että olisimme jättäneet leijasurffauksen välistä. Siellä on niiiiin paljon kaikkea muutakin, että ilman leijasurffaustakin yksi päivä olisi ollut ihan liian lyhyt aika nähdä ja tehdä kaikki saaren tarjonta. Ei auttanut. En voittanut tätä neuvottelua. Olimmehan jo etukäteen sopineet, että tämä risteily oli pyhitetty leijasurffaukselle. Silti ei tarvinnut pettyä, St. Lucia oli juuri niin upea kuin mitä olin etukäteen odottanutkin. Upein kaikista ikinä!



Myös St. Lucialla leijarantoja oli useampi, tuuliennuste ohjasi meidät saaren eteläkärkeen Sandy Beachille. Se olikin ihan täydellinen sijainti, sillä samalla näimme taksin kyydistä koko muunkin saaren - vaikkakin vain vilaukselta. Matka oli sen verran pitkä, että otimme taksin koko päiväksi. Matkalla hän pysähteli siellä, missä turistien kanssa kuuluukin pysähtyä. Leijarannalla hän siirtyi takapenkille päiväunille meidän nauttiessa rannasta.



Ihmisiä ei ollut tällä rannalla ruuhkaksi asti, mutta muutamia muita leijasurffaajia oli vesillä. Minä taas yritin ensin olla kirjan kanssa aivan rannan tuntumassa. Enkö minä koskaan opi? Hiekkaa siellä, hiekkaa täällä.



Onneksi ranta oli todella monipuolinen, eikä aikaa tarvinnut viettää hiekalla. Myös muutamia ravintoloita olisi ollut. Seuraakin sain parista kulkukoirasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!