Enpä ole ennen yöpynyt munkkiluostarissa. Japanissa yövyimme.

Luostari, Henjo-son-in, oli upea näky jo ulkoa, kun astuimme portista sisäpihalle. Puutarhan hiekoitus oli haravoitu kauniisti ympäröimään kiviä, kasveja ja kävelytietä. Kirsikankukat eivät olleet täällä kuin vasta pienellä nupulla. Palasimme siis keväässä hieman taaksepäin. Tähän rauhaisaan ympäristöön pieni viileys ja alkukevään karu olemus sopikin erinomaisesti. Varmaan tosin sanoisin kaikista vuodenajoista ihan samaa. Näytti siltä, että ihmiset ja luonto elävät Mount Koyalla käsi kädessä.

Mount Koyalla kiertelyn jälkeen palasimme luostariin. Nuori, innokas munkkikokelas toivotti meidät tervetulleiksi ja yritti parhaansa mukaan hieman haparoiden selittää, mistä mitäkin löytyy. Englanti ei ollut ihan parhaimmillaan, mutta hän oli niin innokas, että eiköhän ne englanninkieliset sanat pian löydy.

Huone oli yksinkertainen. Keskellä lattiaa oli pieni ruokailuryhmä, johon oli valmiiksi tuotu teetä ja pienet teeleivät. Kesällä verhojen takana voisi nauttia myös terassista. Huhtikuussa vuorilla on vielä niin kylmä, että väliovet sekä eteiseen että tilaan missä taaimmainen pöytäryhmä sijaitsee, oli suljettava yön ajaksi. Lämmityksenä toimi nimittäin vain pieni puhallin, joten se ei kenties olisi jaksanut lämmittää ihan koko tilaa.

Ihmettelimme, että missä nukumme. Kaapista löysimme patjat ja petivaatteet, mutta tilaa pedeille ei ollut. Pian munkkikokelaamme saapuikin kohteliaasti kysyen, saako hän tulla sisään. Hän kertasi vielä luostarin säännöt ja kysyi voivatko he tulla tekemään pedit meille illallisen aikana. Myös illallisaika tarkennettiin, vaikka ennakkotiedoissa oli kerrottu, että illallinen tarjoillaan kello 18. Keskimmäinen pöytäryhmä oli siirretty sivuun ja pedit oli tehty sen tilalle.

Huoneessa ei ollut suihkua, vaan yleinen kylpyosasto (josta kirjoittelin aiemmin) oli käytössä tiettyinä kellonaikoina. Me kävimme kylpemässä ennen illallista. Vuoristoilmassa reippailun jälkeen kuuma kylpy oli taivaallista! Miehille ja naisille oli omat kylpyosastonsa, joten uimapukuja ei tarvittu.

Kylvyn jälkeen vaihdoimme yukatat (kimonon ja oloasun välimuodot) omiin vaatteisiimme. Ei olisi tarvinnut. Melkein kaikki muut - ainakin kaikki japanilaiset - olivat tulleet illalliselle yukatat päällä. Oi kun olisikin ollut rentoa kipittää yukatat päällä illallistamaan, eikä olisi enää kylvyn jälkeen tarvinnut kiskoa farkkuja jalkaan.

Illallisella ei tarvittu ruokalistoja. Kaikki ruoka vain tuli pöytään. Erikoisruokavalioista olisi voinut ilmoittaa etukäteen, mutta mehän olemme molemmat Sadun kanssa kaikkiruokaisia. Luostarissa tarjoiltiin vain kasvisruokaa, enkä tiedä oliko ruuassa käytetty edes kananmunia tai maitotuotteita. Ei ilmeisesti. Vähän epäilimme, että saako ruokajuomaksi mitään alkoholipitoista, mutta olutta löytyi listalta.

Illallinen kuuluu yöpymishintaan, mutta jos majoitukseen olisi tullut kello 17:30 jälkeen, ei illallistarjoilua välttämättä olisi saanut. Hinnanhyvitystä siitä ei kuitenkaan saisi. Kannatti olla paikalla hyvissä ajoin.

Ruuat olivat erikoisia. Allaolevan kuvan neliö oli kuin pesusieni. Osa ruuista oli taas todella vahvasti pikkelöityä. Löytyi pöydästä myös tempuraa, misokeittoa ja kovin lihanoloista tofua. Kulhollinen riisiäkin oli tarjolla. Nälkä ei siis missään tapauksessa jäänyt.

Aamiainen oli hyvin samantyyppinen. Täytyy sanoa, että silloin riisi maistui parhaimmalta. Vahvat pikkelöinnit eivät maistuneet heti aamutuimaan.

Ennen aamiaista luostarissa majoittujien oli osallistuttava aamukuudelta alkavaan munkkien aamuseremoniaan. Seremonia kesti noin 40 minuuttia. Ensin seremonian johtaja sytytti kulhoon palamaan jotain, en tiedä mitä. Kaikki seremoniaan osallistuneet kävivät yksitellen sirottelemassa kulhoon lisää sitä jotain, mistä en tiedä mitä se oli ja rukoilemassa edessä. Yksi japanilaisista luostarin vieraista näytti eleillään, että mekin voimme mennä. Niinpä mekin kävimme.

Seremonian jälkeen meidät vietiin alakertaan, jossa kiersimme jonossa astuen vain maahan asetettujen pienten säkkien päälle. Pahoittelut sanastostani, mutta en ole niin perehtynyt buddhalaiseen uskontoon, että tietäisin mikä mikäkin oikeasti oli. Hieno kokemus silti.

Varauksessa varoiteltiin etukäteen, että koska kyseessä on munkkiluostari, vieraat eivät voi odottaa samantasoista palvelua kuin hotellissa yövyttäessä. Ainakin meidän kohdallamme palvelu oli päin vastoin parempaa kuin mitä normaalissa hotellissa koskaan saa. Munkit olivat todella ystävällisiä, ja palvelu todella henkilökohtaista. He todella halusivat meidän viihtyvän. Ja niin viihdyimmekin.

Hinta oli 16 200 jeniä hengeltä, ja se sisälsi illallisen, aamiaisen ja kylpylän käytön. Varauksen teimme japaneseguesthouses.com-sivuston kautta. Suosittelen ehdottomasti Mount Koyalla käyntiä ja munkkiluostarissa yöpymistä, jos vain Japanin matkalla on pari ylimääräistä päivää käytettävissä.

Unescon maailmanperintökohde Mount Koya

Palataanpa ajassa kevääseen ja Japaniin. Viimeinen kohteemme Japanissa ennen Nagoyaan (ja sitä kautta Suomeen) palaamista oli Unescon maailmanperintökohde Mount Koya. Satu oli löytänyt Mount Koyan ja ehdotti että kävisimme Japaninmatkalla myös siellä. Se sopi minulle oikein hyvin, mutta täytyy myöntää, että ennen kuin pääsimme perille, en oikein tiennyt minne olemme menossa.

Satu haaveili, että menisimme junalla vain Gokurakubashiin asti ja kävelisimme loppumatkan. Toinen vaihtoehto on vaihtaa Gokurakubashin asemalta kaapelijunaan. Kun Kiotossa aloimme selvittää Mt Koyalle pääsyä, huomasimme, että matkaa Gokurakubashista Koya-Sanille on 22 kilometriä, ja nousua noin 700 metrin verran merenpinnasta.

Pysäkkikartta junan ikkunasta kuvattuna.

Aikoinaan tämä Koyasan Cho-Ishi Michi -kävelyreitti on ollut ainoa vaihtoehto Mount Koyalle pääsyyn. 800-luvulla reitti merkittiin puisin paaluin (jotka myöhemmin vaihdettiin kivisin merkein). Paaluja on joka cho:n välein, eli noin 109 metrin välein.

Koyasan Cho-Ishi Michi -kävelyreitin kartta

Emme kävelleet. Menimme kaapelijunalla ja sen päätepysäkiltä bussilla Koya-Sanille asti. Reitti olisi aivan varmasti kävelemisen arvoinen, mutta noin seitsemän tunnin kävelyyn meillä ei olisi ollut aikaa, kun halusimme nähdä itse Mout Koyan. Tokiosta ostetut tuliaisastiatkin rinkassa olivat ehkä hieman liikaa painolastia noin pitkälle ylämäkikävelylle.

Kaapelijuna Gokurakubashista Koya-sanille

Namba/Nankai Namba –asemalta ostimme liput 1230 jenillä, joilla saimme koko paketin, junamatkat, kaapelijunamatkat ja bussiliput, kaikki molempiin suuntiin. Tätä pätkää ei Japanin junapassilla, JR Passilla, päässyt. Lippuun kuului myös alennuskuponkeja joihinkin Mount Koyan maksullisiin temppeleihin, mutta niitä emme käyttäneet - taisimme huomatakin alennuskupongit vasta Suomeen palaamisen jälkeen.

Mount Koya sijaitsee lähes kilometrin korkeudessa merenpinnasta, kahdeksan vuorenhuipun keskellä ja siellä on nykyään yli 100 buddhalaista temppeliä. Kävimme viemässä rinkat majapaikkaan ja lähdimme ihmettelemään mitä Mount Koyalta löytyy.

Katukuvaa Mount Koyalta

Ensimmäisenä pysähdyimme lounaalle. Oli helpottavaa huomata, että Mout Koyalla oli ravintoloita ja kauppoja – ihan niin paljon emme etukäteen olleet ottaneet selvää. Pistäydyimme pieneen kasvisravintolaan. Lounaan resepti olisi täytynyt pyytää mukaan. Nyt kuvia katsellessa ja makuja muistellessa on hieman myöhäistä.


Vatsat täynnä oli ihana lähteä kiertämään temppelialuetta ja valtavan kokoista hautausmaata. Meillä oli Koya-Sanin bussiasemalla jaossa ollut kartta mukana, ja tarkoitus oli, ettemme olisi kiertäneet ihan koko aluetta. Kylteistä ei kuitenkaan ihan saanut selvää, joten kiersimme melkein koko hautausmaan ympäri ja vähän ristiin rastiin. Tulipahan reippailtua raittiissa vuoristoilmassa muutama kilometri aiottua pidempään.

 

Hautausmaan lähellä oli myös puisto, jossa voi käydä picnicillä kuolleiden esi-isien kanssa. Kätevää. Reitiltä löytyi myös kaivo, johon sai kurkata jos uskalsi. Jos kaivosta ei näe omia kasvoja heijastuksena, tulee kuolemaan seuraavan kahden vuoden sisällä. Minä näin omat kasvoni, Satu ei kurkannut kaivoon. Kamalaa olisi ollut jos kaivo olisi ollut kuivuneena tyhjiin. Ei tullut etukäteen mieleen.

Mount Koyalla oli myös noin 300-500 vuotta vanhoja puita. Melkoisia paksukaisia.

Yövyimme Mt Koyalla munkkiluostarissa. Siitäkin on niin paljon kirjoitettavaa, ja varsinkin kuvia, että se ansaitsee ihan oman postauksensa.

Japanilainen tapa rentoutua - onsen

Taas Japani yllätti minut positiivisesti - tällä kertaa kylpylöillään, eli onseneilla. Kaikki matkavinkkejä ennen matkaa jakaneet suosittelivat onsenia. Onhan kylpylät ihan mukavia, mutta en olisi ennen onsenissa käyntiä uskonut, että se olisi niin upea kokemus. Onneksi menimme!

Jos luet tätä suunnitellen matkaa Japaniin - ota suunnitelmiisi mukaan onsen :)

Tokion toiselle kokonaiselle päivälle luvattiin sadetta, joten alkuperäinen suunnitelmamme lähteä Mt. Fujille ei ollut kannattava. Ja olimmehan me nähneet sen jo junasta. Mt. Fujille ei saa kiivetä keväällä sääolosuhteiden vuoksi, joten vuoren näkeminen - vaikkakin junasta - oli ihan riittävä. Ja itseasiassa sadesäällä koko vuori on usein niin sumun peitossa, ettemme sitä enää olisi uudelleen nähneetkään. Mt Fujin lähettyvillä on paljon kuumia lähteitä ja sitä myöden myös onseneita. Mutta koska niitä on myös Tokiossa, päätimme käyttää matka-aikamme paremmin hyödyksi, säästää matkustusajassa ja valita yhden Tokion onseneista.

Time Out Tokyo -sivusto esittelee Tokion parhaat kylpylät, josta meidänkin valitsemamme onsen löytyy.

Onsen: Niwa no Yu, Toshimaen
Hinta: 2 250 JPY

Kylpylästä ei saanut ottaa kuvia. Sen vuoksi tämä kuva on lainattu sivustolta timeout.jp.

Matka onseniin oli matkantekohetkellä melko haastava. Emme oikeastaan tienneet minne päin olemme menossa. Tai ajatus oli selkeä, mutta emme silti tienneet olemmeko oikeassa junassa. Näin jälkikäteen katsottuna kaikki meni paremmin kuin hyvin. Olimme oikeassa junassa, vaihdoimme oikealla asemalla toiseen junaan, ja löysimme perille melko helposti. Ensin tosin kävelimme asemalta väärään suuntaan, mutta taas ystävällinen japanilainen saattoi meidät perille.

Ensimmäisenä onsenissa tuli vastaan kyltti: jos sinulla on tatuointeja, et ole tervetullut. Meillä kummallakaan ei onneksi ole, joten pääsimme kylpemään. Selitykseksi tatuoitujen henkilöiden boikotointiin oli se, että he ovat todennäköisesti jengien jäseniä, ja täten pelottavat muita kylpylän asiakkaita.

Ennen maksamista kengät jätettiin säilytyslokeroon ja sateenvarjo sateenvarjoparkkiin. Maksamisen jälkeen saimme rannekkeet, mitkä toimivat sekä pukukaapin avaimena että maksuvälineenä kahviossa/ravintolassa, sekä kassit, mistä löytyi iso pyyhe, pieni pyyhe ja oloasu. Oloasu oli ihana (vaikkakin hieman sairaalamainen:), ja se päällä pystyi menemään kylpylän kahvilaan tai ravintolaan, tai vaikkapa hierontaan tai lukemaan kirjaa oleiluhuoneeseen. Heti saunan ja kylvyn jälkeen ei siis tarvinnut kiskoa farkkuja jalkaan, vaan rentoutumista pystyi jatkamaan siihen asti, kunnes poistui kylpylästä.

Usein japanilaisessa onsenissa on naisille ja miehille erilliset puolet, jolloin uimapukuja ei tarvita. Tässä onsenissa oli sekä naisten puoli, miesten puoli ja vielä kolmantena kaikille yhteinen puoli. Yhteisellä puolella tuli käyttää uikkareita. Edelleen on kuulemma niitäkin onseneita jäljellä, missä on vain yksi yhteinen kylpemisalue, mutta silti uikkareita ei käytetä.

Kylpylän yhteisellä alueella oli suomalaisestakin kylpylästä tunnettu allas poreineen ja hierovine suihkuineen. Ja tämä oli se minun kuvitelmani kylpylästä, enkä siis ollut mitenkään superinnoissani ;) Mutta ne japanilaiset kuumat mineraalialtaat olivatkin ne ihanuudet. Varsinkin hieman koleassa sadesäässä, kun valmiiksi oli vähän vilu. Altaita oli sekä sisällä että ulkona. Oli pienempiä altaita (osa pieniä kylpytynnyreitä), ja vähän isompia, mutta ei kuitenkaan niin isoja, että niissä olisi voinut uida. Toisaalta vesikin oli niin kuumaa, että ei niissä olisi uinut senkään puolesta. Vesi oli ajoittain jopa hieman liian kuumaa, mutta ihana keväinen vesisade ulkoaltaassa oli ihanan virkistävää. Virkistäytyä pystyi myös kylmässä altaassa, ja lämmittelemään pääsi myös suomalaiseen tai turkkilaiseen saunaan.

Pienempi pyyhe oli tarkoitettu otettavaksi altaaseen mukaan. Miksi? En tiedä. Useimmilla se oli viikattuna pään päälle. Me teimme samoin. Miksi? En todella tiedä.

Suihkut olivat todella matalalla. Ei sen takia, että japanilaiset ovat lyhyitä, vaan sen takia, että suihkussa käytiin pienellä jakkaralla istuen. Hassua.

Mt. Koyan munkkiluostarin onsenin laittautumisalue. Ei yhtä ylellinen varustukseltaan kuin Tokion onsenin, mutta kätevä ja käytännöllinen silti!

Japanilainen järjestelmällisyys oli myös täällä läsnä. Enkä tarkoita vain monenkokoisia pyyhkeitä ja oloasuja, vaan niiden lisäksi kaikki pesuaineet oli tarjolla talon puolesta, suihkuista poistuttaessa oli saatavilla myös pieniä muovipusseja, joihin pystyi laittamaan märät uikkarit. Viimeisenä ylellisyytenä vielä todella suuri laittautumisalue, jossa jokaisella paikalla oli hiustenkuivaaja, vanupuikkoja, pumpulia, ja mitä kaikkea nyt vaan kylvyn jälkeen tarvitsee.

Majoituspaikkojen onsenit

Jos Suomessa joka hotellista löytyy saunaosasto, Japanissa yleistä on, että varsinkin perinteisiisä ryokan-majoituksissa on onsen. Kioton majoituksen onsenia emme testanneet, mutta Mt. Koyalla munkkiluostarissa kävimme luostarin onsenissa. Tämä jo sen takia, että huoneissa ei ollut suihkua. Viileään vuoristoilmaan ja koko päivän reippailun jälkeen onsen oli lämpimästi tervetullut kokemus!

Täällä oli omat puolet naisille ja miehille, joten uikkareita ei tarvittu. Kuvankin pääsi ottamaan juuri ennen illallista, kun kaikki olivat ruokailemassa, eivät enää kylvyssä.