Slider

Villa Einola - hyvä vuokramökki Porissa Kokemäenjoen rannalla

sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Vietimme viikonlopun Porissa yhdessä tyttäreni, vanhempieni sekä siskoni ja hänen kolmen poikansa kanssa. Siskoni keskimmäinen poika pelasi Poricupissa, ja me muut lähdimme mukaan kannustamaan. Emme kuitenkaan ajatelleet majoittua pelaajien koulumajoituksessa (tuskin sinne olisimme päässeetkään), joten etsimme mökin. 



Olimme liikkeellä melko myöhään, ja ensin näytti siltä, että yhden yhtä mökkiä ei ole vapaana Porissa. Katsoin jopa Yyterin leirintäalueen mökit, mutta kaikki oli jo täynnä. Lopulta Booking.com:ssa oli yksi mökki Porissa vapaana: Villa Einola. Ja hyvä mökki olikin. Täytyy heti alkuun todeta, että kävipä meillä tuuri! Mitään muuta mökkiä en tämän nähtyäni olisi todella halunnutkaan.

Sijainti Kokemäenjoen rannalla

Villa Einola sijaitsee Kokemäenjoen varrella, Kvistiluodolla, todella kauniin jokimaiseman äärellä. Mökki sijaitsee aivan rannassa, eli jokeen pääsee uimaan käytännössä suoraan pihasta. Tai no laiturilta, joka lähtee pihasta. Mökin terassi on rakennettu tietysti myös rannalle, eli maisema on upea. Tällä terassilla joisin mieluusti aamuteen useamminkin.




Uinnin kannalta joki on aivan täydellinen. Veden syvyys on mökin kohdalla noin 3-4 metriä, eli jalat eivät ylety pohjaan, vaan laiturilta voi hyvillä mielin lähteä uimaan ilman pelkoa, että jalat osuvat liejupohjaan. Pohjasta minulla ei ole toki tietoa, mutta en siihen haluaisi tutustuakaan. En pidä tummien vesistöjen pohjista.

EDIT: Täytyy vielä lisätä se, että tässä kohtaa Kokemäenjokea ei ole ollut virtauksia, ja mekin kokeilimme kellumalla katsoa, liikummeko minnekään, emmekä liikkuneet. Myös piha-alue oli kivan lapsiystävällinen, kun reitti jokeen oli täysin aidattu. 

Laituriin on kiinnitettynä myös soutuvene, joskaan me emme käyttäneet sitä. Testasimme kuitenkin virveleitä, jotka löysimme piharakennuksesta. 




Mökin sijainti on myös muuten hyvä. Se sijaitsee noin 10 minuutin ajomatkan päässä Porin keskustasta ja parinkymmenen minuutin päässä Yyterin hiekkarannoilta. 

Nukkumapaikat 6+1:lle, keittiö hyvin varusteltu

Itse mökki on suht tilava, ja siinä on nukkumapaikat yhteensä kuudelle, minkä lisäksi on mahdollisuus yhteen varavuoteeseen. Meitä oli majoittumassa mökissä minä, siskoni ja molempien lapset. Suosittelisin majoitusta yhden perheen käyttöön, jollei sitten välit ole erityisen lämpimät. Yksityisyyttä mökissä kun ei ole kuin yhdessä makuuhuoneessa, kun toinen "makuuhuone" oli enemmänkin takkahuoneen tyylinen, mistä on käynti vessaan. Viides ja kuudes majoittuja majoittuu vuodesohvalla olohuoneessa. 

Mökin olohuone oli suht tilava kuin myös keittiö. Astiat löytyy noin 8-10 hengelle ja keittiön välineistössä ei ollut minkäänlaisia puutteita. Keittiöstä löytyi kaikki, mitä omastakin keittiöstä löytyy, ja ehkä vähän lisääkin.

Löytyi muuten myös syöttötuoli ja juniorituoli!







Palju, pieni sauna ja paljon tekemistä lapsille

Mökissä on myös pieni, joskin aika hassu sauna. Ensin tuomitsin saunan täysin, kun sinne kurkatessa huomasin siellä vain kaksi pientä jakkaraa lauteina. Ajattelin, että tämä ei ainakaan mikään rentoutumissauna ole, mutta olin ehkä hieman väärässä. Saunan löylyt olivat hyvät, ja ikkunastakin näkyi maisema joelle. Neliöihin nähden varsin hyvin suunniteltu sauna, ja kyllä siellä rentoutumaankin pääsi.



Toinen ihana rentoutumiselementti mökillä oli palju. Toki tällä reissulla jokiuinti oli paljon rentouttavampaa, sillä lapset miehittivät paljun, joten itse kävin siellä vain pyörähtämässä. Viihdyin paremmin joessa. Olin myös aikuisista ainoa jokiuimari, joten oli minun vastuullani käydä uimassa lasten kanssa. Nämä vastuut on parhaita!




Paljun ja saunan lisäksi niin lapset kuin me aikuisetkin pidimme siitä, että mökin pihassa on leikkimökki, keinut ja hiekkalaatikko sekä paljon leluja. Varastosta löysimme jos jonkinlaisia pihapelejä, eikä tekeminen loppunut todellakaan kesken. Päin vastoin, olisimme voineet touhuta mökillä pidempäänkin.




Omistajat ovat aikaisemmin asuneet mökissä ja se näkyi

Mökin ohjekirjasessa luki mökin tarina, ja siitä kävi ilmi, että mökin omistajat ovat asuneet mökissä pysyvästi aikaisemmin. Tämä todella näkyi, että mökki ja sen varustukset on laitettu itseä eikä vuokrausta varten kuin myös se, että varustelu on hankittu pysyvää asumista, eikä satunnaista mökkeilyä varten.

Iso suositus Villa Einolalle

Jos lähdet mökkeilemään Poriin, suosittelen harkitsemaan Villa Einolaa. Booking.comin kautta varatessa hintaan kuuluu liinavaatteet, pyyhkeet ja siivous, mutta ilmeisesti mökki on myös muuta kautta varattavissa.

Pori näytti meille muutenkin parastaan, siitä lisää myöhemmin.

Pysy matkassa mukana:

5 kommenttia:

  1. Kivaa lukea vanhasta kotikaupungistani Porista juttuja. Tuo näyttääkin oikein mukavalta paikalta. Yleensä Kokemäenjoessa on muuten hurjan kova virtaus, mutta tuolla paikalla näyttäisi, että virtauskaan ei ole turhan kova. Muutenkin tuo joki oli tähän vuoden aikaan varmaan aika nappiratkaisu lämpötilansa puolesta, sillä varsinkin alkukesästä vesi on yleensä varsin kylmää, mutta nyt korkeat lämpötilat ovat varmasti lämmittäneet jokea mukavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio tuo virtaus! Kävinkin lisäämässä tekstiin, että tässä kohtaa jokea ei ole virtausta, ja mökin kohta on sen puolesta täydellinen uimiseen. Jokivesi oli nyt kyllä tosi lämmintä. Itse en pidä yhtään kylmästä vedestä, mutta nyt pystyi hyvin olemaan ja uimaan vedessä pidempäänkin.

      Poista
  2. Onpas hienot puitteet! Ja kiva lukea onnistuneesta mökin vuokrauksesta - omamme kun meni juhannuksena ihan p*rseelleen :D

    Eveliina / Reissukuume

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei! Luinkin sen teidän juhannusmökkitarinan. Se mielessä tätäkin varailin, ja syynäsin kyllä tarkkaan muiden arvostelut. Tämä onneksi vastasi kuvaustaan täysin. Teillä oli kyllä sitten surkea tuuri!

      Poista
  3. En ole koskaan yöpynyt noin lähellä Porin kaupunkialuetta. Tuo onkin kiinnostava, kun noin lähellä kaupunkia voi olla ihan maalaisoloissa. Katsoin paikan kartalta.

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan