Neljä suuta loksahti auki, kun kaarsimme
Tallusniemen huvilan pihaan Savonlinnan lähellä Oravissa. Meidän kahdesta perheestä koostuvan seurueemme pienimmät eivät varmaan edes tajunneet, ettei Hauki-niminen mökkimme ole ihan tavallinen kesämökki. Vaikka me aikuiset tiesimme, että tulemme yöpymään viiden tähden luksushuvilassa, emme silti osanneet odottaa mitään näin hienoa. Jo pihassa näki, että nyt meitä hemmotellaan!
Sisään astuessa fiilis parani entisestään. Vastassa oli avara ja korkea olohuone, avokeittiö, kahdeksan hengen pöytäryhmä, takka ja valtavat ikkunat järvelle. Wau!
Terassilla oli vielä toinen suuri ruokailuryhmä.
Miehet virittivät television heti päälle Suomen pelin alkaessa, ja ystäväni loihti meille päivällistä. Minä ihmettelin ja haahuilin ympäriinsä kameran kanssa. Kiersin huoneesta toiseen, yläkerrasta alakertaan, terassilta rantasaunalle, laiturin kautta terassille ja takaisin ihmettelemään huvilaa koko komeudessaan.
Makuuhuoneita huvilassa on neljä. Alakerrassa kaksi pienempää ja yksi suurempi. Me valitsimme sen suuremman makuuhuoneen, sillä siellä oli valmiina pinnasänky. Yläkerrassa oli vielä yksi makuuhuone sekä kaksi puuhatilaa, joissa on harjakaton vuoksi viisto katto. En tiedä, onko nämä ylimääräiset tilat ajateltu puuhatiloiksi, mutta heti lapsiperhenäkökulmasta näin sieluni silmin lelukasat ja piirustusvälineet levitettyinä näihin tiloihin. Näin olisi varmasti ollutkin, jos olisimme viettäneet huvilassa enemmän kuin yhden yön.
Ennakkoon luin, että huvilassa on viisi wc:tä. Ajattelin, ettei tämä voi pitää paikkaansa. Kyllä se piti! Jokaisen makuuhuoneen yhteydessä oli oma wc, ja se viides wc oli sijoitettu saunaosaston viereen. Huvila sopii siis ihan oikeasti useamman perheen yhteiskäyttöön.
Hauki-mökkimme oli yksi Tallusniemen (muistaakseni noin) seitsemästä huvilasta. Huvilat on
rakennettu sen verran erilleen, että vaikka toiset huvilat näkyvät, on
jokaisella silti oma rauha. Tallusniemen toiselle rannalle on rakennettu jokaiselle huvilalle oma rantasauna ja laituri soutuveneineen. Toiselta rannalta löytyy pari pientä hiekkarantaa sekä leikkipaikka keinuineen, hiekkalaatikkoineen ja liukumäkineen. Isomman väen viihdykkeeksi leikkitilan vieressä on pieni sulkapallokenttä. Mailat ja pallo olivat siellä valmiina, mutta hiekkalapiot ja -sangot kannattaa tuoda mukana. Isla tosin viihtyi uudessa leikkipaikassa ilmankin.
Huvilassamme oli siis sekä sisäsauna että rantasauna. Rantasaunalla ei ole juoksevaa vettä, ja koska vielä toukokuun alussa järvivesi ei ole ainakaan minun näkökulmastani riittävän lämmintä uimiseen, lämmitimme sisäsaunan. Hieman lämpimämmällä minua ei olisi pysäyttänyt mikään. Saunalta olisi päässyt nimittäin suoraan laiturille ja laiturilta uimaan. Ajanpuutteen vuoksi emme ehtineet käyttää myöskään mökille kuuluvaa soutuvenettä tai kalanperkauspöytää. Kyllä, sellainenkin on mökin rannassa. Täydellistä!
Minä hiippailin rantaan kamerani kanssa muutamaan otteeseen. Maisema oli todella upea ja rauhoittava. Auringonlaskukin oli kenties yksi hienoimmista koskaan näkemistäni auringonlaskuista. Aurinko heijastuneena tyyneen järveen oli hieno!
Huvilassa oli hienoa viettää yö. Vielä hienompaa olisi ollut viettää siellä kokonainen viikko. Noissa puitteissa, kauniin luonnon keskellä viikko vierähtäisi heittämällä.
Jos kuitenkin kävisi niin, että huvilalla kävisi aika pitkäksi, niin ei hätää. Mökkejä vuokraava
SaimaaHoliday Oravi järjestää myös ohjattuja retkiä Oravista, muutaman kilometrin päässä mökeiltä (
lue lisää täältä). Me osallistuimme
norppasafarille, joita järjestetään toukokuun nurkilla, kun norpat loikoilevat rantakivillä kuivattelemassa turkkejaan. Lue kokemukseni tästä ihan mielettömän hienosta luontokokemuksesta
tästä linkistä.
Yhteistyössä: SaimaaHoliday Oravi
Pysy matkassa mukana: