Slider

Minihotelli The Melrose Malediivien pääkaupungissa Malessa

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Malediivien pääkaupunki Male on pieni saari, joka on ahdettu aivan liian täyteen. Liian täyteen ihmisiä, liian täyteen rakennuksia, liian täyteen skoottereita. Kerta kaikkisesti liian täyteen kaikkea. Enkä yhtään ihmettele, että kaikki tila on käytetty äärimmäisen hyvin hyödyksi. Enempää tilaa pienellä saarella ei kertakaikkisesti ole käytössä.



Edes hotellihuone ei voisi olla neliösenttiäkään liian suuri. Ei ainakaan The Melrosessa – ja koko Malen ahtauden ottaen huomioon, ei varmasti monessa muussakaan hotellissa. Ja toisaalta mihin sitä tilaa hotellihuoneessa nyt tarvitaankaan? Varsinkin, jos on kyse paikasta, missä useimmat ihmiset ovat vain pakosta, eli yöpyvät Malediiveille saapuessaan, jos lauttayhteyksiä saarille ei enää sille päivälle ole. Tai kuten minä, Malediiveilta lähtiessä, kun minulla oli aamulento, enkä halunnut riskeerata koneeseen ehtimistäni.


Kuten aiemmin kirjoitin, tutustuin Maleen yhden iltapäivän verran. Onneksi saavuin Maleen vasta Ukulhasista lähtevällä, kello yhden lautalla. The Melrosen hotellihuoneen saa vasta klo 14, ja hotellin tiukan kurin huomioiden, en usko, että he olisivat luovuttaneet huonetta minuuttiakaan ennakkoon. En toki tiedä, mutta jos sisään kirjautuessa täytyy allekirjoituksella vahvistaa, ettei aio tupakoida huoneessa, eikä hotellista ei päästetä ulos, ennen kuin henkilökunta on tarkistanut huoneen, veikkaisin, että kaikki muukin toteutetaan pilkulleen.

Huone oli The Melrosessa siis pikkiriikkinen. Sen kokoinen kuitenkin, että siihen mahtui noin 140 cm leveä sänky, pieni kirjoituspöytä, vaatekaappi ja kylpyhuone sekä hyvä ilmastointi. Kulkutilaakin oli niin paljon, ettei tarvinnut edes sivuttain kulkea. Ei siis varsinaisesti valittamista, mutta ehkä huone oli enemmänkin huvittavan pieni. Ihan kuin olisin ollut tokiolaisessa hotellissa.




Ikkunasta mahtui juuri ja juuri kurkistamaan ulos. Tämän näkymän takia "juuri ja juuri" oli aivan riittävästi.


Huoneessa oli valmiina pari pientä pulloa vettä ja teenkeitin. Myös aamiainen kuului huoneen hintaan. Aamiaisella ainoa vaihtoehto oli englantilainen aamiainen, mikä tarkoitti munia omalla haluamallaan tavalla (minä otin munakkaan, ja se tuli kysymättä sipulilla ja paprikalla), muutama hedelmäpala, yksi nakki, neljä siivua leipää ja lasi mehua. Aivan hyvä aamiainen ennen lentoa.



The Melrosen sijainti ja hinta olivat ne kaikkein täydellisimmät. Maksoin yöltä 52 dollaria sisältäen aamiaisen ja hotellilta kävelin viitisen minuuttia lentokenttälauttaterminaaliin, josta pääsi alle eurolla lentokentälle.

Olen siis enemmän kuin tyytyväinen Malen hotellivalintaani.

Pysy mukana matkassa:

9 kommenttia:

  1. Tuli tuosta huoneen ahtaudesta mieleen meidän Pariisin budjetti hotelli aikanaan. Piti peruuttaa vessaan😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah :D Tuolla sentään oli huoneeseen nähden iso vessa. Ei siis iso, muttei sentään tarvinnut peruuttaa, hah :D

      Poista
  2. Tuli mieleen jalkapallon MM-kisojen aikaan hotellihuoneemme Moskovassa. Se noin ainoa, joka löytyi kohtuuhinnalla (200 euroa yö) kohtuuetäisyydellä. Kylppärissä ei oikein mahtunut edes kääntymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! 200 euroa yöltä ahtaasta majoituksesta tuntuu kyllä tosi kalliilta! Mutta välillä sitä tosiaan maksaa sijainnista ennemmin kuin tilasta.

      Poista
  3. Meilläkin Venetsiassa aikanaan hotellihuone neljälle oli niin pieni että mahduimme oleskelemaan ainoastaan sängyillä ja wc löytyi käytävällä, sieltä piti kanssa peruuttaa ulos. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa :D Kylläpä löytyy peruutusvessoja :D Tuolla onneksi oli se oma vessa, ja toisaalta kun yksin olin matkassa ja vain iltapäivän ja illan koko kaupungissa, niin oleskelu huoneessa sentään jäi lyhyeksi.

      Poista
  4. Onpas ahtaan ja pienen näköistä! En ole ajatellutkaan että Malediiveilla olisi tällasta. Nähnyt aina ne rantabungalowit ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakaan ei ollut mitään hajua koko pääkaupungista ennen kuin jouduin siellä majoittumaan tuon yhden yön aamulennon takia. Mutta ehkä juuri tämän takia Malesta ei niin paljon kirjoitellakaan. Ei ole yhtä Insta-seksikästä kuin ne rantabungalowit :D

      Poista
  5. Mekin löydettiin miehen kanssa todella hyvät lennot malediiveille ja olemme todella innoissamme, sillä emme ole koskaan olleet siellä aikaisemmin. Nyt yritämme vain seuraavaksi löytää jotain hyviä hotellitarjouksia, niin olisi kaikki valmista. Tuo on tietenkin ikävä kuulla, että saari on aivan täyteen lyöty. Mutta näköjään ainakin hyvät kelit!

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan