Slider

Nimensä mukainen, rauhallinen, Costa Calma, Fuerteventura

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Yhteistyössä: Apollomatkat

Kyselin matkabloggaajilta vinkkejä Fuerteventuralle juuri ennen matkaamme. Palmuaseman Sanna kysyi, minne päin saarta olemme menossa. En tiennyt. Olimme vain varanneet loman. En edes tiennyt Fuerteventuran olevan niin iso saari, että kysymys olisi aiheellinen. Oli se.



Jos viikossa haluaisi nähdä koko saaren, pitäisi olla aktiivinen. Paljon aktiivisempi kuin mitä me olimme. Meidän tukikohtana toimi Costa Calma, ja lähes koko viikon pysyttelimme Costa Calman alueella.

Mitä tekemistä löytyy Costa Calman alueelta?



Costa Calma on nimensä mukaisesti kovin rauhallista aluetta. Iltaelämästä en osaa sanoa tuon taivaallista, sillä me menimme nukkumaan joka ilta heti illallisen jälkeen kahdeksan ja yhdeksän välillä. Herätyskellomme, kolmevuotias Isla, herätti meidät nimittäin kellontarkkaan heti kuuden jälkeen. Mutta päiväsaikaan Costa Calma oli miellyttävän rauhallinen rantalomakohde.

Ranta ja sen kalliot


Hotelliltamme, Club Drago Parkista, oli rannalle matkaa vajaat pari kilometriä. Se olisi hyvin sujunut kävellenkin, varsinkin kun matkalle sattui kaunis palmupuisto, mutta sujui se kivasti myös hotellin tarjoamalla, ilmaisella suhttle-bussilla. Minä erehdyin ensimmäisellä kerralla jatkamaan toiselle pysäkille asti, Esmeralda Beachille. Olihan siellä kaunista, mutta sieltä matkaa takaisin oli kolmisen kilometriä. Toisaalta erehdys oli ihan onnistunut. Pääsinpä vaeltamaan rantojen välin kauniita kallioita myöden ja mulauttamaan housuni aallokkoon. Olisi ollut turhan pitkä matka palata takaisin kuivaa reittiä pitkin. Ja kun muutkin, niin miksen minäkin perässä ;)

Hiekkaranta Costa Calmasta ei lopu kesken. Sitä riittää niin paljon, että vaikka siellä täällä onkin rantabaareja rantatuoleineen, ne eivät ole mitenkään saaneet miehitettyä koko rantaviivaa. Muutamat rantabaarit tarjoavat itseasiassa miellyttävän varjopaikan rantapäivään. Rannan tuntumassa ja rantabaareissa oli myös leikkipaikkoja lapsille.








Surffia, surffia ja surffia


Kuten varmaan ihan koko Fuerteventuran rannoilla, myös Costa Calmasta löytyy muutamiakin surffikouluja. Jos ei surffaaminen kiinnosta perinteisen surffilaudan, leijalaudan tai edes purjelaudan kanssa, on aina mahdollisuus mennä surffibaariin ja vain fiilistellä surffitunnelmaa. Myös niitä näytti olevan siellä sun täällä.






Tuliaisosstoksia?


Costa Calman alueella on myös muutama ostoskeskus. Itse en shoppaa matkoilla kuin Jenkeissä, kun tarjolla on riittävän laadukkaita vaatteita riittävän edullisella. En siis tutustunut Fuerteventuralla ostostarjontaan muutaman surffiliikkeen silmäilyä lukuunottamatta. Surffiliikkeitä surffivaatteineen löytyy runsaasti ja turistikojuja turistikrääsöineen näkyi tietysti turistisaaren luonteeseen kuuluvana. Voiko Costa Calmalta löytää hyviä tuliaisia? En tiedä, mutta himoshoppaajalle uskoisin joka paikasta löytyvän jotain.




Eläintarha


Aivan Costa Calman nurkilla, noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä hotelliltamme, Club Hotel Drago Parkilta, on Fuerteventuran eläinpuisto, Oasis Park. Ainakin Costa Calman hotelleilta oli puistoon joka päivä ilmainen bussikuljetus.




Pysy matkassa mukana:

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavalta paikalta, tosin saattaa olla liian rauhallinen omaan makuuni. (Paitsi olenhan joskus vastaavanlaisen kohteen valinnut meidän perheelle Thaimaasta ja siitä sainkin sitten kuulla...)Iltaelämää mekään emme havittele sen enempää, mutta iltadrinkki on kiva juoda terassilla ihmisiä katsellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltaelämästä en pysty sanomaan kyllä yhtään mitään :D Mutta voisin kyllä veikata saaren pääkaupungin olevan siinä suhteessa vilkkaampi. Siellä varmasti löytyy enemmän ihmeteltävää iltadrinksujen äärellä :)

      Poista
  2. Ihania nuo kuvat. Tuollainen suhteellisen rauhallinen paikka voisi sopia mullekin, vaikka vähän ennakkokäsityksiä vieläkin on näistä "turistirysistä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin Kanarialle meno on aina kovin arkista, mutta aina nuo saaret yllättävät positiivisesti maisemillaan ja kauneudellaan. Fuerteventuralla löytyy kyllä kolkkia, missä olla rauhassa poissa turistivilinästä!

      Poista
  3. Täytyy myöntää, että rantalomia harrastamattomana Kanarian saaret ovat jääneet toistaiseksi yhden kerran varaan, vaikka eiköhän siellä, useammallakin saarella olisi muutakin tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanarian saarilta näyttää löytyvän yllättävän paljon hienoa tekemistä ja näkemistä. Vaikka luulin, että tämän meidän loman sairastumiset olisi vieneet koko innon lomalta, kun ei päästy urheilemaan, niin olin onneksi väärässä :)

      Poista
  4. Kauniilta ja rauhalliselta vaikuttaa tuo Fuerteventuran osa. Espanjassa asuvana minua kiinnostaa muutenkin tutustua Kanariaan. Kuva niistä on muuttunut paljon täällä asuessa ja muutaman kerran Teneriffalla ja Gran Ganarialla vieraillessa. Noilla vehreillä saarilla on todellakin paljon tarjottavaa. Tavoite on käydä kaikki Kanarian seitsemän saarta läpi, etenkin La Gomera ja Fuerteventura houkuttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanarian saaret on tosiaan aika erilaiset kuin mitä ennakkoajatukset niistä ovat. Ei ole ihan samanlaista lomailua kuin mitä itse kävimme siellä lapsuudessa ja oleilimme altailla. Toki nytkin teimme paljon sitä oman lapsen kanssa, mutta aikuisen silmin kaiken muun näkee myös ihan eri tavalla, ja noilla saarilla riittää näkemistä!

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan