Slider

Menorcan parhaat ravintolat

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Vietimme toukokuussa Baleaareilla kolme viikkoa. Ensin Mallorcalla viikon, josta siirryimme viikoksi Menorcalle. Mallorcan huonoista ravintolakokemuksista oppineena vaihdoimme saarta Menorcalle huolellisemmin valmistautuneina. Toki menimme saarenvaihtopäivänä nälkäisinä lähimpään ravintolaan, vaikka tiesimme, ettemme tule saamaan muuta kuin vatsamme täyteen. Pääosin kuitenkin valikoimme ravintolamme lähinnä Tripadvisorin ja Lonely Planetin ravintolasuositusten mukaan, ja se kannatti.

Tässä parhaat ravintolakokemuksemme Menorcalta, joita voin lämpimästi suositella muillekin:

Cas Ferrer - erinomaista luomuruokaa edulliseen hintaan
Saavuimme Menorcan saarikierroksellamme Ciutadellan kaupunkiin parhaaseen lounasaikaan, eli nälkäisinä. Ravintola oli siis syytä olla valmiiksi valittuna. Lonely Planetin suosituksen mukaan marssimme suoraan Cas Ferreriin, ravintolaan, joka käyttää pääasiallisesti saaren omien tuottajien tuottamia luomuraaka-aineita. Ravintola myös näytti viihtyisältä, joten päätimme jäädä. Lounaalla vaihtoehtoina oli valita annokset joko listalta tai ottaa 20 euron hintainen valmis menu, johon kuului kolmen ruokalajin lisäksi lasi viiniä. Täydellistä. Nautin nykyään niin siitä, että ravintola tekee ruokavalinnat puolestani. En jaksa käyttää kallisarvoista aikaani listan lukemiseen. Ja kuka sen paremmin tietää, mikä ravintolassa on parasta, kuin ravintola itse?!




Kattaus oli kaunis ja niin oli ruokakin. Alkuun saimme ohueksi leikattuja rapuja. En ollut koskaan aiemmin nähnytkään tällaista annosta. Ruoka on täydellistä, kun se on sekä hyvää, kaunista että yllätykselistä ja uutta.



Myös pääruoka oli minulle uutta. En ollut nimittäin koskaan aikaisemmin maistanut mustekalan musteesta tehtyä risottoa, vaikka sitä on ollut useamminkin tarjolla. Myös tämä oli herkullista ja yksinkertaisen kaunista, niin kuin oli jälkiruokakin.

Juuri tällaisia makuelämyksiä Baleaareilta kaipasinkin!





Menorcalaista ruokaa saaren keskiosassa - Meson el Gallo
Menorcan keskiosaan meidät vei samainen Lonely Planet. Myös tämä ravintola oli erinomainen, mutta täysi vastakohta Ciutadellan Cas Ferrerille. Tällä kertaa saimme hyvin maanläheistä ruokaa.

Meson el Gallo sijaitsee peltojen keskellä, muutaman kilometriä Ferrerieksen kaupungista. Tänne saapuminen vaatii ehdottomasti omaa autoa.





Me saavuimme paikalle hieman ennen ravintolan aukeamista lounaalle. Ensin ihmettelimme, onko ravintola ollenkaan auki. Onneksi turhaan. Pian pihaan kaartoi ravintolan henkilökunta, joka ruokki kissat ja toivotti meidät tervetulleiksi.




Sisätilat olivat yhtä hienot kuin ulkotilatkin, vaikka ensin hieman harmittelin, kun terassille ei oltu katettu pöytiä ainakaan näin lounasaikaan. Hieman saapumisemme jälkeen paikalle tuli toinenkin pöydällinen asiakkaita, ja pian ravintolasali oli viimeistä pöytää myöden täynnä.


Valitsin ruokalistalta kanaa menorcalaiseen tapaan. Ruoka oli rustiikkista ja rehellistä. Annos ei kilpaile maailman kauneimpien ruokien joukossa, mutta voi kun se oli hyvää. Kana oli pehmeää, mureaa. Todella hyvää. Tämän söisin mieluusti uudelleen, joskin ranskalaiset vaihtaisin mieluusti johonkin toiseen lisukkeeseen. Voitte varmasti kuvitella, että tämän annoksen jälkeen ei jälkiruualle ollut enää tilaa.





Tapasbaari Cafetería la Menorquina
Maón kaupungissa yritimme etsiä jotain pientä ja maukasta. Sitä löysimme pienestä tapasbaarista keskeltä kaupunkia. Islan nukkuessa rattaissa mhduimme vieläpä paikan yhdelle ulkopöydistä. Tilasimme salaattilautaset sekä tapaksia. Ainoa miinus oli, että paikan omaan tapaan tehdyt perunat olivat sipsejä. Sipsit eivät omalle lautaselleni sovellu ainakaan ruoka-aikaan. Jotenkin kummasti ne kuitenkin hävisivät lautaselta :D

Kuvan polkupyörä ei ole kyseisen tapasbaarin, vaan viereisen kahvilan edestä. En vain jostain käsittämättömästä syystä ole ottanut tapaksistamme yhtä ainoaa kuvaa. Ehkä jälleen kerran olen keskittynyt olennaiseen, eli syömiseen.







Ravintoloiden lisäksi olisin halunnut ostaa Menorcalta jotain ihania makkaroita ja juustoja jostain söötistä pienestä putiikista. Olihan meillä keittiö, jossa olisimme voineet tehdä vaikkapa pikaisen pastan. Menin into piukeana todella kauniiksi laitettuun makkarapuotiin Maón kaupungissa. Astuin sisään käsilaukku olalla, kamera kädessä roikkuen. En ehtinyt kuin tervehtiä myyjää, vanhaa miestä, joka totesi minulle, ettei hänen liikkeensä ole turisteille tarkoitettu museo, näytti minulle ovea ja pyysi poistumaan. Pastantekoinnostus lopahti, enkä yrittänyt ostaa makkaroita mistään toisestakaan kaupasta.


Kuvien makkarat eivät liity tapaukseen.


Onneksi ravintoloiden osalta Menorcasta jäi makkarapuotia paremmat ruokamuistot.

Pysy matkassa mukana:

22 kommenttia:

  1. Makkarakauppiaalla ollut harmillisen huono päivä ...

    Mutta ihanan näköisiä ravintoloita olette löytäneet, tunnelma välittyy näistä kuvista ja annoksetkin näyttävät herkullisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että makkarakauppias on melkoisen kyllästynyt hänen äärimmäisen kaunista kauppaansa kuvaaviin turisteihin, kun kauppaa pitäisi tehdä. Harmi vaan hänelle, että minä olisin ollut ihan oikea asiakas.

      Nuo oli ihania nuo ravintolat. Juuri sellaisia haluankin matkoilta löytää.

      Poista
  2. Hyvän oloisia, paikallisia ravintoloita! Pistän korvan taakse, Menorca nimittäin kiinnostaisi kyllä vaikka ensi kesänä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menorca oli kyllä muutenkin hieno. Tulossa on postauksia niistä ihan mielettömän kauniista rannoista. Siellä ei uskoisi olevansa Euroopassa.

      Poista
  3. Olipas siinä tyly makkarakauppias - toisaalta ymmärrän hyvin, että harmittaa, jos porukka käy vain kuvaamassa eikä kauppoja synny juuri koskaan. Ehkäpä kuitenkin valokuvaamisen kieltävä kyltti ovella olisi riittänyt... :) Ravintolat kuulostavat aivan ihanilta ja voisin vaikka heti ottaa annoksen tuota kanaa tai risottoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin ymmärrän, varsinkin kun kyseessä oli vanhempi mies, joka on myymäläänsä kenties pitänyt jo vuosikymmeniä. Nyt kun on oikein uutisoitu, että Turkin ja Egyptin, ja osittain myös Kreikan matkaajat ovat siirtyneet Espanjaan, on turistivirta varmasti entistä suurempi.
      Nuo ruuat oli hyviä! :)

      Poista
  4. Hienon ruokakokonaisuuden olitte saaneet 20 eurolla! Tuli mieleeni, että tuota mustaa risottoa saa myös Kroatiasta. Tosin me passassimme ja söimme normaalia frutti di mare risottoa. Ymmärrän kauppiaan on kyllästymiseen asti saanut katsella kuvan ottajia. Itse syyllistyin kuvan ottamiseen Italiassa kesällä. Kaupassa oli niin hirveä tungos, että eipä juuri haitannut. Menorca ja mallorca on alkanut kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan mustan risoton Kroatiasta, joskin myös minä sen silloin vielä jätin muille, kun se tuntui jotenkin etovalta. Nyt ajatusta muutaman vuoden sulatelleena sitä piti ehdottomasti maistaa, kun tilaisuus tuli vastaan.
      Ihan varmasti pelkät kuvien ottajat harmittavat kauppiaita. Heidän pitäisi kuitenkin muistaa, että osa saattaa oikeasti olla asiakkaita. Ja olisiko se niin huono asia, jos kauniista kaupasta sana leviäisi somen välityksellä ja kauppias saisi sitä kautta lisää asiakkaita??

      Poista
  5. Onpa outoa jos ei perusravintoloista saa hyvää ruokaa, onhan Baleaarit sentään Espanjaa! Voi makkarakauppias-parkaa, kun on noin pahasti joutunut turisteihin pettymään. Mutta ehkä sitä voisi edes yrittää hieroa niitä makkarakauppoja, jos toinen on jo astunut puotiin sisään... Vaikea kuvitella, että jos kauppias aktiivisesti chorizojaan turisteillekin myisi, että kovin moni kehtaisi vaan napata kuvan ja poistua! Tai mistä sitä tietää millaista porukkaa siellä on ennen teitä liikkunut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Minäkin luulin, että Espanjassa kaikkialla saa hyvää ruokaa.
      Minunkin kävi hieman sääliksi sitä kauppiasta. Voin vain kuvitella, jos joku aasialaisryhmä pamahtaa kauppaan kameroineen. Huh. Minulle tosin olisi ollut helppo myydä vaikka kassillinen makkaroita :)

      Poista
  6. Ihanannäköisiä paikkoja! Itse kanssa tykkään tehdä ruokavalinnat ravintolan suositusten mukaan. Tekee elämän helpoksi, varsinkin kun on kaikkiruokainen, ja ne on yleensä aika nappivalintoja. Tuo rapuannos näyttää huikeelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin ihanaa, jos ravintola päättää annokset omasta puolesta. Ei tarvitse käyttää aikaa listan pläräämiseen ja valintoihin :)
      Se rapuannos oli ihan tosi kaunis ja voi niin hyvä!

      Poista
  7. Jännännäköistä sapuskaa tuossa ekassa ravintolassa. Mielenkiintoisen oloinen paikka. Tulee itsekin mahdollisuuksien mukaan katsottua TripAdvisorista suosituksia tai vähintään kysyttyä hotellin henkilökunnalta apua. Vaihtoehtoja on niin paljon ja hyvä ruoka nyt vaan on niin ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla Cas Ferrerissä oli todella panostettu annosten ulkonäköön. Ja se on kyllä ihanaa! Ruoka maistuu aina paremmalta, jos samalla saa silmänruokaa :)
      Ruoka on parasta! :)

      Poista
  8. Poikkesimme aikoinaan Menorcalla Kristina Cruisesin risteilyllä ja pidimme paikasta noin päiväseltään. Pitäisi ehkä tosiaan ideoida jotain uutta Mallorca + Menorca -matkaa, sillä toissakesäisen Mallorcan reissun jälkeen jäi ainakin mieleen ajatus palata sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menorcalla on kyllä tosi hienoja paikkoja. Suosittelen ehdottomasti tutkimaan saarta pidempään.

      Poista
  9. No olipahan erikoinen makkarakauppias! Ihanan näköisiä tavernoita, kyllä minäkin mielelläni olisin noista istuskellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. Harmillisen erikoinen. Harmillista etenkin hänelle itselleen, jos meitä turisteja ramppaa hänen liikkeessään riesaksi asti.

      Poista
  10. Ihana tuo polkupyörä ja tuo söpö ginger kissa, se on kuin meidän Macho-kissa ;) En tiennytkään että Menorca on niin turistien suosiossa, että makkarakauppiaskin polttaa päreensä tai sitten se kauppa on vaan tosi kaunis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauppa oli tosi kaunis, mutta Maon kaupunki oli kyllä myös täynnä turisteja. Ehkei ole aina ollut, kun kauppias oli niin turisti-minää vastaan.

      Poista
  11. Espanjassa ruoka ja juomapuoli on kyllä aina kunnossa paikasta riippumatta, olettaen että osuu oikeisiin ravintoloihin. Mallorca on itselle tuttu, mutta ei Menorca ollenkaan. Baleaarit ylipäätään on kyllä varsin monipuolinen matkakohde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä se oikeisiin ravintoloihin osuminen oli kyllä todella haastavaa siellä Mallorcan päässä. Onneksi sitten Menorcalla suunniteltiin ravintolat paremmin, niin päästiin hyvän ruuan pariin.
      Menorcaa suosittelen kyllä. Se on ihan tosi hieno paikka!

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan