Slider

Thaimaan loman aloitus neljällä tähdellä @Chanalai Flora Resort

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Vietimme Thaimaan lomamme kahdessa eri hotellissa. Olimme ensin neljä yötä Kata Beachillä neljän tähden Chanalai Flora Resortissa, josta siirryimme Mai Khao Beachille Marriottin huomiin. Minun oli tarkoitus kirjoittaa matkasta edes jossain määrin aikajärjestyksessä, mutta Marriott's Mai Khao Beach oli niin hieno, että postaus resortista löytyy jo blogista (linkki postaukseen), vaikka se olikin se jälkimmäinen lomanviettopaikkamme.

Tämä Kata Beachillä sijaitseva neljän tähden Chanalai Flora Resort ei missään nimessä ollut huono. Päin vastoin, se oli paljon hienompi, mitä olin osannut odottaa. Hotelli oli todella edullinen (maksoimme siitä vain 45 euroa yöltä per huone). Ajattelin ennakkoon, että täytyyhän hotellissa olla jotain vikaa, kun sitä niin edullisella myyvät. Hotellissa ei kuitenkaan ollut liiemmälti valittamista. En kuitenkaan suosittele, että hotelliin siirtyisi viiden tähden hotellista. Neljän ja viiden tähden ero osaa olla sitten melko suuri, vaikka puhutaankin hienoista hotelleista. Ainakin meidän kohdallamme neljä tähteä oli hieno, viisi tähteä erinomaisen hieno. Marriottista en olisi halunnut takaisin Chanalai Flora Resortiin.

Huoneemme olivat siistit ja tilavat. Vaikka hotelli ei ennen matkaamme pystynyt vahvistamaan, saammeko pinnasänkyjä vai emme, sellaiset molemmista huoneista onneksi löytyi. Varasuunnitelmana meillä oli kipaista ostamaan sellaiset kaupasta. Varasuunnitelmaa ei tarvittu.



Huone oli kaikkinensa kovin pelkistetty, mutta kaikki perusmukavuudet (vedenkeitin, jääkaappi, parveke, suihku ja kylpyamme erikseen) oli kohdillaan. Meidän huoneessamme toimi kaikki, matkakumppaneillamme oli rikki sekä vedenkeitin että ilmastointi. Korjauspalvelu oli onneksi nopeaa.



Huoneemme sijainti olisi voinut olla parempi. Meillä oli näköala uima-altaalle, mutta kulmahuoneen vuoksi ohikulkijat häiritsivät varsinkin ilta-aikaan, kun Isla oli jo yöunilla. Matkakumppaneidemme huoneen sijainti oli taas rauhallisempi, mutta heidän uima-allasnäkymän edessä oli toisen rakennuksen seinä. Portaita oli myös niin paljon, että jätimme rattaat aina respan viereen. Niitä olisi ollut turha lähteä kantamaan huoneeseen asti.

Näkymä huoneemme parvekkeelta.


Allasalueita hotellilla on kaksi. Vaikka altaalla olikin jatkuvasti jonkun verran porukkaa, löytyi silti aina itselle vapaa rantatuoli. Hotellilla olisi ollut myös lasten leikkihuone ja kuntosali, mutta kumpaakaan emme ehtineet edes vilkaista. Aamiainen hotellissa oli tavallisen hyvä hotelliaamiainen. Sekin muuten kuului tuohon 45 euron yöhintaan!





Chanalai Flora Resortin sijainti oli kätevä. Vieressä löytyi kauppoja, ravintoloita, pesuloita, hedelmäkojuja, kauneushoitoloita. Rantaan oli muutaman minuutin kävelymatka. Kata Beachillähän hotellit eivät ole rannalla, vaan koko ranta on julkista rantaa. Rantaresortia sieltä on turha haaveilla.

Hotellia vastapäätä löytyi rivistö palveluita.




Lähiravintola oli hyvä, edullinen ja ihanan paikallinen.

Kata Beach, Phuket


Hotelli oli oikeasti ihan hyvä. En vain pääse enää samaan moodiin, mikä minulla oli juuri tuon hotellikokemuksen jälkeen, ennen Marriott's Mai Khao Beachille siirtymistä. Kun toinen kokemus on ensimmäistä upeampi, ei sitä ensimmäistä enää osaa arvostaa samalla tavalla kuin ennen sitä toista kokemusta. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Ei siis mitään vikaa, vaan päin vastoin parempi kuin mitä oli odottanut. MUTTA.


Pysy matkassa mukana:

40 kommenttia:

  1. Sen vuoksihan aina pitääkin varata se paras hotelli loman viimeiseksi, koska muuten sen tiputus on niin valtava. :D Tuo on ollut kyllä edullinen ja tosi kivan oloinen perushotelli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kyllä ehdottomasti täytyy tehdä. Huonompaan sitä ei vain mukaudu. Tuo hotelli oli kyllä ihan kelpo lomahotelli.

      Poista
  2. Ihan pätevän oloinen hotelli, mutta onhan se ymmärrettävää että überluksuksesta putoaminen tuntuu pakostakin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin todella tuntuisi. Onneksi meillä oli hotellit oikein päin. Ensin tämä ja sitten vasta se parempi. Toisin päin olisi tullut pettymys. Nyt olimme tyytyväisiä matkan alusta loppuun :)

      Poista
  3. Onneksi meni noin päin, että paras viimeiseksi. Kurjaa se olisi downgradata. Kivalta tämäkin näyttää, mutta ymmärrän kyllä tuon fiiliksen. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meni! Kiva tuokin tosiaan oli, mutta mutta :)

      Poista
  4. Kyllä mekin yleensä mennään sillä linjalla, että vikat yöt jossain hienossa (jos sellaiseen ylipäänsä ollaan menossa), muuten tulee liian karu pudotus todellisuuteen. :D Todella hyvään hintaan kyllä saitte tämän tasoisen hotellin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo hinta oli kyllä hyvä! Heti tietysti ajattelin, että jotain vikaahan hotellissa täytyy olla, kun tuohon hintaan myyvät. Mutta ei, eihän siinä sitten ollutkaan.

      Poista
  5. Ymmärrän tunteen, tottakai sitä vertailee kokemuksia sitten siihen parhaaseen :) Mutta näyttää viihtyisältä tämäkin, ja hinta on kyllä edukas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hotelli oli kyllä todella hyvä hintaansa nähden!

      Poista
  6. Juuri näin! Viimeisenä vasta se pramein majoitus, ettei koko loma mene "pilalle" :D Yoyo tattoo kuvassa näyttää todella epähoukuttelevalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah :D Kävimme tasan kerran ydessä vastapäisessä kuppilassa. Muuten jäivät nuo palveluntarjoajat testaamatta :)

      Poista
  7. Tiedän niin tuon tunteen. Me käytiin joululomalla kahden viikon aikana kokeilemassa 2 yötä Kämpissä, yövyttiin Radisson Blu Plazan sviitissä ja aivan uudessa Hiltonissa Lontoossa. Niiden päälle käytiin Tallinnassa, josta oltiin otettu vain kolmen tähden hotellista joku halvin standardhuone. Vitsi miten se ei tuntunut yhtään millekään ja kaikki tuntui olevan jo oletusarvoisesti huonommin :D
    Mie kuolaan noille ihanille allasalueille! Viime kerrasta lämpimässä altaassa on liikaa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvään tasoon tottuu kyllä ihan liian nopeaan. Huonompi ei tosiaan tunnu enää miltään, vaikka olisikin ihan ok.

      Poista
  8. Tiedän niin tunteen :D Olen kuitenkin samaa mieltä kuin muut kommentoijat, eli varaan mielelläni parhaan majoituksen reissun loppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosiaan kannattavin järjestys. Loman lopetus loman huonoimmassa paikassa jättää koko lomalle huonon maun suuhun :(

      Poista
  9. Jäin kiinni tuohon sanavalintaasi pelkistetty huone ... itse pidän siitä, että huone on pelkistetty, eli siellä ei ole mitään ylimääräistä "krääsää". Jotenkin niin, että se huone on vaan puitteet ja sitten kun levität omat kamat (elektroniikka, kosmetiikka, vararuuat ja juomat) pöydille niin sitten se on Sinun :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en pidä mistään ylimääräisestä, varsinkaan nyt tuon 1-vuotiaan kanssa, joka haluaa kokeilla ihan jokaista ulottuvilla olevaa esinettä/huonekalua jne. Mutta tuolla olisi saanut olla hieman enemmän pöytätasoa, kun ainoa vaatekaappi oli kylpyhuoneessa, enkä halunnut laittaa vaatteitamme sinne kosteuteen. En osaa niitä myöskään oikein matkalaukussakaan säilyttää, kun olimme kuitenkin useamman yön samassa paikassa. Pelkistetty saa olla, mutta ei liian :)

      Poista
  10. Olipa edullinen hotelli. Tuo on totta, jos jossakin kokee luksusta, ei mikään enää tunnu miltään. Meillä toiseksi paras hotellikokemus oli Thaimaassa. Thaimaan hotellikokemuksen jälkeen muut hotellit tuntuneet nukkavieruilta ja aina vertaa siihen parhaimpaan. Paras Kuubassa viime talvena. Varaderossa meillä oli jopa oma butler ja huone aivan mahtava. Ilmaiset juomat baarikaapissa jne.

    Nyt sitä etsii aina hyvällä sijainnilla varustettua, riippuen kohteesta joko meren rannalla olevaa kämppää tai edes hyvällä näköalalla varustettua, hyvien yhteyksien päässä olevia mielellään jotain ekstraa sisältäviä hotelleita. Nyt Comolla meille on luvattu järvinäköalalla varustettu huoneisto kunnon parvekkeella. Riomaggioressa olemme aivan rannalla ainakin kuvien perusteella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä ihanalta tuo teidän Kuuban oma butler :) Ja teidän Comon tuleva järvinäköala on varmasti myös huippu! Siellä näkymät on kyllä tosi hienot!

      Poista
  11. Kivalta kyllä näyttää ja varmasti viihtyisin :). Olen itse aika nopea sopeutumaan, mutta parissa vuodessa majapaikkojen laatu on itselläkin noussut sen verran, että nykyään ymmärrän kuinka se voi vaikuttaa siihen lomalla viihtymiseen ainakin positiivisesti. Hyvä kyllä, että oli näin päin teidän hotellit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rima nousee tosiaan sitä mukaa kun niitä hyviä kokemuksia tulee lisää. Pakittaminen huonompaan tasoon alkaa olla jo hankalaa.

      Poista
  12. Jos Katalla haaveilee rantaresortista, kannattaa mennä Kata Noille niin ei jää vain haaveiluksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää, että siellä olisi rantaresorteja tarjolla!

      Poista
  13. Ihan kivan näköinen huone ja superedullisella hinnalla. Me usein "tyydytään" tämän tapaisiin ratkaisuihin kun olemme huomanneet, että ne resortin palvelut jää meillä kuitenkin käyttämättä kun ollaan koko ajan menossa. Tietysti lasten kannalta on kiva jos on hyvät uinti- tai leikkimahdollisuudet lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri se hinta sai meidät ottamaan tämän hotellin. Kun tiedossa oli tosi hyvä hotelli, niin tähän emme halunneet panostaa tämän enempää. Tosin ihan hyvähän tuo sitten lopulta oli.

      Poista
  14. Lähiravintolassa muovituolit. Nuo ovat juuri pahimpia liukkaalla lattialla, missä niiden jalat eivät pidä, vaan saattavat mennä katkipoikki. Hotelleissa tunnetusti minulle on aina riittänyt paljon matalampikin taso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, eipä käynyt mielessä, että muovituoli ja laattalattia voisivat tosiaan olla aika vaarallinen yhdistelmä.

      Poista
  15. Aasiassa bongailen mielelläni boutique ja 5*****-tähden hotelleja. Niitä saa niin mainioon hintaan. Edelleen on kirjoittamata juttu viime tammikuun matkasta. Silloin yövyimme ihan uskomattomissa hotelleissa. Voi kun pääsisi pian takaksin.

    Tuolle hotellille ehkäpä en 4 tähteä olisi mitenkään antanut. Ainakin kuvissa sängyn pääty on rikki ja allasalue näyttää luvalla sanoen karmivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aasiassa tuo hinta-laatu on kyllä usein kohdillaan! Viisi tähteä on omalla kohdallani ollut poikkeuksetta hyvä, mutta neljä tähteä voi olla kyllä sitten mitä vain.

      Sängyn lisäksi seinään kiinnitetty pöytätaso oli kallellaan, mikä sai pelkäämään sen tippumista. Mutta tuo allasalue oli minusta ihan ok, ja se huonekin ihan hyvä hintaansa nähden. Sitten olisi harmittanut, jos siitä olisi maksanut enemmän.

      Poista
  16. Kiitos hyvästä kuvauksesta, tykkään kun blogista löytyy asiatietoa ja kokemusta sopivassa suhteessa, vaikka itselle nyt justiin tämä ei ole ajankohtainen. Mutta jos olisi, niin tästä saisi kuitenkin jo ihan hyvin irti faktoja. Taidanpa lukaista toisenkin kirjoituksesi :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos! Tosi mukavaa kuulla, että ajatukseni kiinnostavat :)

      Poista
  17. Oliko hintaero jälkimmäiseen, kovempitasoiseen hotelliin niin iso, että ns. budjettimatkailijan kannattaisi kuitenkin valita mieluummin tämä hotelli, vai suosittelisitko silti ottamaan jonkun viiden tähden hotellin? Pakko sanoa että noinkin kivan oloiseksi hotelliksi hinta ei ainakaan vaikuta hirveän korkealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me saatiin hyödyntää ystävien hotellijäsenyyttä siinä viiden tähden hotellissa, joten saimme sen todella edulliseen hintaan. Normaalisti sen hinta taitaa olla parinsadan euron paikkeilla yötä kohden. Hintaero on siis näissä kahdessa ainakin valtava. Neljän tähden hotelleista tämä Chanalai Flora Resort oli edullisimmasta päästä. Viiden tähden resortiin hintaero oli kokonaisuutena satoja euroja kalliimpi, emmekä halunneet rahojamme siihen tuhlata, kun tiesimme pääsevämme viiteen tähteen tämän jälkeen.
      Hintaansa nähden tuo oli kyllä hyvä!

      Poista
  18. Hinta/laatu näyttäisi kyllä olevan kohdallaan. Karibialle päin kun menee, niin kiitos vahvan dollarin, saa laittaa ykkösen eteen noihin hintoihin. Täytyisi alkaa suuntaan taas vaihteeksi reissulla Aasiaan päin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä juuri se Karibian huono puoli. Risteilemään pääsee tosi edullisesti, mutta heti jos haluaa jäädä jollekin saarelle pidemmäksi aikaa, niin matkan hinta pompsahtaa. Silti kyllä haaveilen seuraavasta pidemmästä reissusta juurikin Karibian suunnalle. Viime kerrasta kun on jo ihan liikaa aikaa.

      Poista
  19. Aasiassa on kyllä herkkua se, kuinka edullisesti saakaan paljon tähtiä majoitukseen ;) Ainahan se viisi tähteä on enemmän kuin neljä, joten ymmärrän fiilikset. Pystyin muuten melkein noiden katukuvien perusteella hahmottamaan missä kohtaa hotelli sijaitsee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi miellyttävää, että noin edullisella saa neljä tähteä.
      Heh :) Tuttua seutua siis :)

      Poista
  20. Hyvältä näyttää puitteet, mutta ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Hyvä on hyvä ja erinomainen on erinomainen. Mustaa ei saa valkoiseksi ja päinvastoin. :D

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan