Slider

Ensikosketus Roomaan - vaikeuksien kautta voittoon!

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Viime yönä kotiuduimme Toscanan minilomaltamme. Olemme molemmat vieläkin ihan kuitteja. Voi kun sitä onkaan tottunut hyviin ja riittävän pitkiin yöuniin. Viime yön unitunteja vähensi ukkonen Roomassa. Meidän lennon aikaan sää oli jo hyvä, mutta koska muutaman tunnin ajalta kaikki lennot joutuivat odottamaan myrskyn tyyntymistä, jonotimme kiitoradalla kymmenien koneiden letkassa omaa vuoroamme ennen nousua. Onneksi pian saa mennä jo nukkumaan :)



Roomaan saapuminenkin viivästyi torstaina. Tai siis laskeuduimme kyllä hyvissä ajoin, mutta autonvuokrausfirma Goldcar antoi varausvahvistuksessa lentokentältä väärän paikan, missä piti odottaa bussikuljetusta vuokraamoon. Soitimme odotuspaikalta vuokrafirmaan, kerroin missä olimme, meidän pyydettiin jäämään paikoilleen odottamaan. Soitin parinkymmenen minuutin päästä uudelleen, sitten meille kerrottiin, että olemme väärässä paikassa. Kiva. Kiitos tiedosta. Olisitteko voineet kertoa ensimmäisellä soittokerralla?

Jos siis joku vuokraa auton Goldcarilta Rooman Fiumicino-lentokentältä, niin ParkingGo-niminen bussi noutaa Terminaali 3:n uloskäynti 1:n edestä, joka sijaitsee lähimpänä Terminaali 2:ta. Uloskäynti 1 löytyy yläkerrasta, kun muut uloskäynnit ovat alakerrassa. Kun pääsimme autovuokraamoon, kuuntelimme tasaisin väliajoin, kun ihmiset soittivat heille olevansa ohjeiden mukaisessa paikassa - väärässä paikassa.

Lisäksi saimme heti kokea italialaista tehottomuutta. Työntekijöitä Goldcarin toimistolla oli kolme, joista vain yksi sai tehdä vuokrasopimuksia. Ja mitä sitten kaksi muuta tekivät? Eivätpä juuri mitään. Aurinko laski laskemistaan, ja me tuskailimme, että miten koskaan tulemme löytämään majapaikkaamme pimeässä. Sitten vielä takanamme jonottava yltiöpäisen ystävällinen italialainen alkoi jututtaa vuokrasopimuksia tekevää virkailijaa. Ei. Nyt on meidän vuoromme! Hiljaa siellä takana!

Mutta sitten kaikki muuttui.

Pääsimme liikkeelle, löysimme majoituksen B&B Idealin osoitteen välittömästi (kyseessä siis ihan tavis kerrostalo), mieheni bongasi maksuttomalta parkkialueelta alueen viimeisen parkkipaikan aivan majapaikan vierestä, löysimme majoituksen oikean oven ja oikean summerin heti, ja ihana iloinen majoituksen omistaja tuli noutamaan meidät alakerrasta. Majoitus oli todella siisti, huoneemme ilmastoitu. Kello oli jo lähemmäs kymmenen, joten saimme majapaikasta suosituksen La Fornace-ravintolasta yhden minuutin kävelymatkan päähän.


B&B Ideal - aurinkoinen aamiainen aurinkoisella parvekkeella.


Ja mikä ihana ravintola! Isot pöytäseurueet kilistelivät olut- ja viinilasillisia, leivinuunista leijaili ihana pizzan tuoksu, screeniltä näkyi Brasilia - Kroatia MM-ottelu. Väsymyksestä ja autonvuokrafirmakiukusta ei ollut enää tietoakaan.



Mikä ihana aloitus Italian viikonlopulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan