sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Lomaterveisiä Orlandosta ja Karibialta

Terveisiä Orlandosta! Saavuimme tänään Royal Caribbeanin Oasis of the Seas -laivalta takaisin Orlandoon. Tuntuu uskomattomalta, että olemme olleet matkassa vasta puolitoista viikkoa. Olemme nimittäin tehneet ja nähneet jälleen kerran aivan valtavasti. Ja tiedättekö mitä? Meillä on vielä melkein viikko matkaa jäljellä ja vaikka kuinka hienot suunnitelmat edessä. 

Näissä maisemissa vietämme tulevan viikon. Tässä parhaillaan katselen juuri tätä maisemaa.


Laitoin jo Facebookin puolelle muutamia lomakuvia, mutta tässä myös tänne blogin puolelle pientä esimakua siitä, mitä blogi tulee olemaan pullollaan seuraavat viikot. Tai totta puhuen tämän aktiviteetti- ja kohdemäärän huomioiden postauksia riittää parille kolmelle kuukaudelle. Matka on jälleen kerran ylittänyt odotukseni täysin ja olen aivan ällistyneenä siitä, miten etuoikeutettuja olemmekaan, kun saamme sekä itse kokea tällaista että näyttää upeaa maailmaa tyttärellemme. Hän on lähes joka aamu innosta hihkuen herännyt ja iltaisin kehunut, miten hieno, hieno, hieno päivä on ollut.

Aloitimme matkamme Orlandosta kolmella yöllä. Saavuimme Orlandoon iltamyöhällä Icelandairin kyydillä, ja otimme edullisen hotellin aivan Orlando Vineland Premium Outletin vierestä. Aamulla tiesin nimittäin heräävämme aikaeron takia ennen kukonlaulua, mikä tarkoitti sitä, että pääsimme Black Friday -alennuksille ennen ruuhkaa. Olin kuin olinkin oikeassa ja olimme shoppailemassa vaatekaappejamme täyteen heti aamukuuden jälkeen ennen auringonnousua.



Seuraavat kaksi yötä majoituimme hulppeassa luksusresortissa, Magic Villagessa, johon saimme hyvän mediahinnan blogiyhteistyönä. Meillä oli reilun parinsadan neliön ja neljän makuuhuoneen (ja viiden vessan ja ulkogrillin ja kodinhoitohuoneen ja ja ja) huoneisto. Tässä vaiheessa ystäväperheemme liittyi seuraamme ja meitä oli jo seitsemän hengen seurue. Orlandon ensimmäiset päivät hujahtivat pääsääntöisesti uima-altaalla ja shoppaillen. Yksi kassi onkin jo täytettynä uusilla vaatteilla. Saa nähdä, täyttyykö vielä se puolikas matkalaukusta, missä tämä tyhjä laukku matkusti tänne suuntaan.




Viikko Karibialla risteillen


Viikko sitten sunnuntaina astuimme Royal Caribbeanin Oasis of the Seas -aluksen kyytiin, joka vei meidät Haitille, Jamaikalle ja Meksikoon. Vietimme lisäksi kolme päivää merellä, ja voin kertoa, että Oasis of the Seasin kyydillä ei käynyt aika pitkäksi. Vietimme laivalla kovinkin aktiivista elämää. Kävimme salilla, osallistuin boot camp -tunnille, juoksimme laivan ympäri kiertävää juoksurataa, aamupalastimme Dream Works -animaatiohahmojen kanssa, uimme, luistelimme, kiipeilimme kiipeilyseinällä, katselimme akrobatiashowta, luisteluesityksen, Cats-musikaalin. Ja toki söimme. Päivisin pääsääntöisesti buffasta, mutta iltaisin vedimme koko seurue kolmen ruokalajin illallisia à la cartesta.





Ja tietysti olimme superaktiivisia Haitilla, Jamaikalla ja Meksikossa. Haitilla meillä oli Royal Caribbeanin tarjoama rantamökki tekemään rantaelämästä lasten kanssa mukavampaa (ja oli muuten ihana!), mutta livahdimme käymään myös kelluvassa baarissa, jonne pääsi vain uiden.






Jamaikalla laskettelimme Martha -jokea bambulautoilla, söimme taivaallisen hyvää paikallista superherkkua, savustettua jerk-kanaa ja paistattelimme vielä loppupäivän Montego Baylla rannalla. Ai niin, ajoimme myös Usain Boltin lapsuuden kylän läpi ja näimme koulun, jota hän on käynyt. Itse Usainia emme nähneet, joskin taksikuskimme oli nähnyt hänet Falmouthissa kahvilassa vain pari päivää aiemmin.





Meksikossa vuokrasimme auton ja kävimme ihmettelemässä Cozumelin eteläkärjen luonnonpuistossa krokotiileja ja upeita rantoja. Vesi oli niin kirkasta, ettei tarvinnut edes snorklata ja pääsimme näkemään mieletötmiä kaloja. Ihanaa!






Tulevalla viikolla meillä on suunnitelmissa ainakin käydä naisten kesken Mango’s Tropical Cafen reggaetón-bileissä, Disney-puistossa oman perheen voimin, uida Sheraton-hotellimme altailla, shoppailla vähän lisää ja testata lisää Orlandon ravintoloita. Miehet käyvät katsomassa ainakin korista ja nähtäväksi jää, käyvätkö he myös NHL-pelissä.

Tästä kaikesta on siis tulossa raporttia blogiin sitä mukaa, kun saan tuhannet kuvat käytyä läpi ja kirjoitettua kaikki ylös. Tällä kertaa aion ladata blogin Facebook -sivulle pieniä videonpätkiä matkasta sitä mukaa, mitä kirjoitukset kustakin kohteesta valmistuvat. Nyt jos joskus kannattaa laittaa blogin Facebook-sivu seurantaan.


Pysy matkassa mukana:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!