Slider

Cordon Rouge - tyylillä Helsingin vesillä

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Jos aiemmin kirjoitin loppuvuoden tulevasta Orlandon ökymajoituksestamme ja parin viikon takaisen Food and Art -tapahtuman Michelin-kokeista ja noin kymmenen ruokalajin huippudinneristä, niin täytyy sanoa, ettei Helsinki paljoa kalpene ökyilyssä. Vietimme työporukan kesken tiimi-iltaa, ja aloitimme sen tyylillä: mielettömän hienon Cordon Rouge -luksusjahdin kyydillä nautiskellen mitäpä muuta kuin G.H. Mumm Cordon Rouge -samppanjaa.



Tiedetään, elämä on aika ihanaa!


Juuri tällaisina hetkinä sitä tuntee itsensä kovin etuoikeutetuksi. Aurinko paistaa, samppanja kuplii laseissa, meri kimmeltää, niin kuin myös tämän luksusjahdin joka ikinen pintakin. Eikä etuoikeutettu tunne johdu vain puitteista vaan myös mielettömistä työkavereista. Lisätään äskeiseen kuvailuun vielä naurun (loppuillasta laulun) raikaminen, iloinen puheensorina ja maailman leveimmät hymyt. Kuulostaa täydelliseltä, vai mitä!





Taas kerran meille sattui täydellinen päivä myös sään puolesta. Kylmästä, pilvisestä ja sateisesta kesästä ei ollut tietoakaan, kun hyppäsimme Cordon Rougen kyytiin Katajanokan Kanavarannasta. Ensin saimme turvallisuusbriiffin ja sen jälkeen menimme suoraan asiaan, eli niihin kupliin. Tässä teille postaus, joka on täppösen täynnä tuotesijoittelua - ihanaakin ihanampaa G.H. Mumm Cordon Rouge -samppanjaa ;)

Kiertelimme ympäriinsä Helsingin edustan vesillä. Olimme ja nautimme. Ei näissä puitteissa muutakaan voi.







Cordon Rouge on varmasti isoin vene/jahti, minkä kyydissä olen koskaan ollut. Jahdilta löytyy sohvaryhmät sekä ulkoa että sisältä, veneen takaosasta pöytäryhmä useammalle henkilölle ja vielä kolme makuuhuonetta ja kolme vessaa. Kyllä: kolme vessaa!

Ja ne tarjoilut. Kaunista ja hyvää, ja vielä kaupan päälle todella kätevästi tarjoiltuna niin, että samppanja pysyi jatkuvasti mukana.





Kuinka kovaa Cordon Rouge kulkee? Kovaa!


Joku kollegani erehtyi kysymään ennen lähtöä, miten kovaa jahti kulkee. Sitähän sitten tietysti testattiin. En muista vautia, mutta sen tiedän, että se meni kovaa. Harjasin tukkaani tuntikausia seuraavana aamuna. Samppanja sentään pysyi lasissa :D



Vuokraa Cordon Rouge -luksusjahti käyttöösi


Jos haluat päästä Cordon Rougen kyytiin, kurkkaa lisätietoja ja yhteystiedot Juomavinkki.fi -sivulta tästä linkistä. Jahti on vuokrattavissa charter-ajoihin kevät-, kesä- ja syyskaudella niin pitkään kuin säät vain veneilyn sallivat. Suosittelen!

Pysy mukana matkassa:

4 kommenttia:

  1. Päheetä! Mahtavaa, että teille osui niin hyvä kelikin. Kävin heti kurkkaamassa tarkemmat speksit tuolta linkistäsi, mutta meillä on muutama henkeä liian iso työporukka, että kaikki mahduttaisiin tuonne kyytiin. Ehkä jollain pienemmällä porukalla joku kerta! Tämä täytyy pitää mielessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin isoa porukkaa tuonne ei tosiaan mahdu, mutta niille, ketkä mahtuvat, onkin sitten ihan hulppeat tilat!

      Suosittelen kyllä todella paljon tätä!

      Poista
  2. No voi jestas miten upeaa! Mäkin haluan tuonne! Täytyy pitää mielessä vaikkapa seuraavaa hääpäivää tai muuta vastaavaa ajatellen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli ihan mieletön! Kannattaa pitää mielessä ja vuokrata sopivan tilaisuuden tullen :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan