torstai 6. heinäkuuta 2017

Saarihyppelyä Helsingin saaristossa

Helsingin kesän parhaimmistoa on ehdottomasti kaupungin edustalla olevat lukuisat saaret. En yhtään ihmettele, että kesän saavuttua satamien venepaikat ovat kaikki täynnä. Ajoittain haaveilemme itsekin veneen ostamisesta, mutta kesä toisensa jälkeen olemme tulleet siihen lopputulokseen, että Suomen kesä on siihen aivan liian lyhyt. Varsinkin, jos siitä vielä suuren osan reissaa niin ulkomailla kuin muuallakin Suomessa.

Onneksi Helsingin saaristo ja sen haltuunotto ei välttämättä vaadi omaa venettä. Vaikka kaikille saarille ei pääsekään muuten kuin omalla veneellä, on yleisten yhteysalusten pysähdyspaikkoja niin monella saarella, ettei kesä tai kaksi riitä ainakaan meidän aikataululla niiden kaikkien kiertämiseen. Jos otamme tavoitteeksi ostaa oman veneen sitten, kun kaikki yleisten reittien varrella olevat saaret on kierretty, ostanemme veneen noin kymmenen vuoden päästä ;)

Vallisaaren näköalapaikalta on huikeat näkymät.


Tähän mennessä, tässä vuosien varrella, olen käynyt ainakin Suomenlinnassa, Vallisaaressa, Lonnan saarella, Pihlajasaaressa, Liuskasaaressa, Uunisaaressa ja Sirpalesaaressa, sekä muutamalla sellaisella saarella, joihin eivät yhteysalukset kulje. Kaikki retket olen tehnyt yksi saari kerrallaan, mutta saaria voisi kätevästi myös niputtaa ja vierailla useammalla saarella yhden päivän aikana.

Helsinki näyttää aina yhtä ihanalta, kun lautta irtoaa Kauppatorin laiturista.


Samalla retkellä Suomenlinna, Vallisaari ja Lonna


Me kävimme muutama viikonloppu sitten Vallisaaressa JT Linen kyydillä (lue lisää tästä linkistä). Kauppatorilta lautta kulki suoraa tietä Vallisaareen, mutta paluumatkalla kyyti pysähtyi sekä Suomenlinnassa että Lonnan saarella. Meidän päivään mahtui vain yksi saari, mutta kaikkien kolmen saaren kiertäminen saman päivän aikana ei olisi ollenkaan hassumpi ajatus. Saarten väliset matkat kestävät maksimissaan vain 20 minuuttia (Kauppatori-Vallisaari).

Vallisaari ja sen ihmeet.


Voisin hyvin kuvitella vieväni ulkopaikkakuntalaiset vieraat tällaiselle saarihyppelylle. Ensin voisimme mennä tutkimaan historiaa Vallisaareen ja pitäisimme jäätelöbreikin. Sen jälkeen piipahtaisimme Suomenlinnassa piknikillä ja perehtyisimme sen saaren takavuosiin. Lopuksi vielä kävisimme Lonnan saarella saunomassa ja illallisella. Edes piknikeväitä ei välttämättä tarvitsisi pakata mukaan, sillä jokaiselta saarelta löytyy ravintoloita.

Vallisaaren Sea Dogs -ravintolan hodarit


Myös Lonnan saunaretken voi toteuttaa itsenäisenä retkenä. Me kävimme tänä kesänä ovensa aukaisseen Lonnan saunassa naisten kesken kuukausi sitten, ja oli ehdottomasti käynnin arvoinen paikka. Lauttamatka Lonnaan kestää Kauppatorilta 7 minuuttia. Lue saunakokemuksesta enemmän tästä linkistä.


Näin Lonnan saarella näin pienen lokin.

Espoon saariston saarihyppelyä


Seuraavana suunnitelmissani on siirtyä naapuripitäjän, Espoon, puolelle. Toukokuista saariretkeämme suunnitellessa katselin jo Isoa Vaskisaarta ja samalla huomasin lauttojen kulkevan sielläkin näppärästi saarelta toiselle niin, että samana päivänä voisi käydä kurkkaamassa useamman saaren tarjonnan.

Ehkä piipahdammekin Espoon saaristossa vielä loppukesän aikana.

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat TravelloverMuru Mou ja Skimbaco

Pysy matkassa mukana:

16 kommenttia:

  1. Mua on alkanut viime aikoina kiinnostaa kovasti nuo Helsingin saaret! Kävin viime kuussa Suomenlinnassa, ja vaikka olin siellä joskus pikkulapsena käynyt, oli se silti kuin uuteen paikkaan olisi tullut. Seuraavaksi kiinnostaisi vaikka nuo Lonna ja Vallisaari. Kiva kun niihin pääsee noin kätevästi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saariyhteydet on kyllä tosi hyvin järjestetty. Helsingin saaristo on tosi hieno ja on todella hyvä, että niitä pääsee ihastelemaan kuka tahansa

      Poista
  2. Meillä suunnitelmissa myös saarihyppely.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi kivaa ja kätevää. Mukavaa saarihyppelyä!

      Poista
  3. Tuossa on ideaa lomalaisille Suomessa. Itse olen käynyt vain Suomenlinnassa. Vallisaaressa ja Lonnassa olisi kiva käydä myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Noin saa helposti näytettyä upeaa Suomen maisemaa niin kotimaisille kuin ulkomaisillekin lomalaisille.

      Poista
  4. Enpä ollutkaan tullut tuollaista ajatelleeksi, Hesan saarista on käytynä vasta Korkeasaari, Suomenlinna ja se saunasaari yhtenä firman illanviettona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä sitten että kirjoittelin tästä. Tuo on tosi kätevä tapa nähdä Helsingin saaristoa kerralla :)

      Poista
  5. Kiitos vinkistä! Mm. Lonnassa olen käynyt, mutta ajatus saarihyppelystä noin likellä - ajatus kun ybdistyy ensimmäiseksi jonnekin Kreikan suuntaan - on kutkuttava.

    Kiitos ideasta viedä ulkomailta tulevat saariretkelle. Toivottavasti pääsen soveltamaan tätä vinkkiä opashommissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saarihyppelyn mieltää tosiaan enemmänkin Kreikkaan, Karibialle, Thaimaahan. No minne melkein muualle vain kuin Suomeen :D

      Toivottavasti vinkistä on hyötyä! :)

      Poista
  6. Saaret on kiehtovia. Turun suunnalla olen käynyt enemmänkin, mutta Helsingissä vain Suomenlinnassa. Tämä on kyllä hyvä idea, joskus retkeilisikin Helsingin saarilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turun saaristo on kyllä ihana! Me pyöräiltiin saariston rengastie muutama kesä sitten. Taidan itseasiassa minäkin olla käynyt useammalla Turun kuin Helsingin saarella, vaikken koskaan ole asunut siellä suunnalla.

      Poista
  7. Jos vaan joku kesä ehtisin Helsinkiin muuten kuin pikavisiitille, on kyllä pakko käydä ainakin Suomenlinnassa - jos ei myös Lonnassa ja Vallisaaressa. Tuntuu, että on valtava aukko sivistyksessä kun en ole niissä vielä käynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomenlinna on kyllä ykkössaari. Ehkä samalla lauttalipulla voit sitten käväistä Lonnassa ja Vallisaaressakin :) Sitten, kun ehdit Helsinkiin pidemmäksi aikaa :)

      Poista
  8. Helsingin saaristo on kyllä kiva ja kaunis paikka. Tykästyin tuohon Lonnan uuteen saunaan ja Suomenlinna on jotenkin kyllä Helsingin ykköskohde. Kaiken kaikkiaan noissa saarissa riittää tutkimista useammalle reissulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Kiitoshan kuuluu sinulle, että mekin löysimme Lonnan saunan. Se oli ihan mahtava paikka!

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!