sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Kesän ensimmäinen hellepäivä Visulahdessa

Eilen oli kesän ensimmäinen hellepäivä ja minä ja siskoni lapsinemme (2-, 6- ja 7-v) vietimme sen Visulahdessa. En voi käsittää, miten hyvä tuuri meillä oli sään suhteen. Teimme Visulahden majoitusvarauksen toukokuun lumisateiden aikaan, ja silloin näin silmissäni viidentoista asteen lämpötilan kaatosateineen, meidät kalistelemassa hampaita vesipuiston uima-altaiden reunalla. Totuus oli toisenlainen, ja kerrankin aika paljon parempi kuin kuvitelma.





Päivän aloitus Dinosaurian vesi- ja ulkoilmapuistossa


Sään lisäksi myös vastaanotto Visulahteen oli aurinkoinen. Voi miten tärkeää onkaan se, että ensimmäinen ihmiskohtaaminen paikassa kuin paikassa on näin ystävällinen. Minun piti oikein kääntyä takaisin ja kysyä, saanko ottaa lipunmyynnin tytöistä kuvan. Näiden hymyjen saattelemana oli nimittäin todella mukavaa aloittaa päivä vesipuistossa.



Olen viimeksi ollut vastaavassa huvipuistossa lapsena. Muistikuvat pesutiloista, pukuhuoneista ja sen sellaisista oli todellisuudesta täysin poikkeava - tai oikeastaan muistikuvaa ei ollut. Oli vain oletus, joka ei perustunut mihinkään. Lapsena voin kuvitella keskittyneeni johonkin ihan muuhun kuin siihen, missä olemme vaihtaneet vaatteet tai käyneet suihkussa. Oli kuitenkin aikamoinen yllätys, että pukuhuoneina toimivat pienet erilliset mökit, erillisessä rakennuksessa oli höyrysauna ja suihkut, ja vielä kolmannessa rakennuksessa vessat ja hoitohuoneet. Olin jotenkin odottanut yhtenäistä kompleksia, missä olisi kaikki saman katon alla.




Todellisuus ei kuitenkaan latistanut tunnelmaamme. Pukuhuoneet toimivat aurinkoisessa hellesäässä ihan yhtä hyvin kuin mikä muu tahansa ratkaisu. En voi sanoa pettyneeni, vaan hämmästyneeni, miten sitä muodostaakaan mielikuvan asiasta, millä ei varsinaisesti ole edes merkitystä. Tavarat saimme lokeroihin, ja saunassakin kävimme vain kääntymässä. Ulkotekemiset hukuttelivat enemmän.







Ensin ajattelimme, että yksi päivä puistossa riittää meille varmasti hyvin. Aloitimme vesipuiston puolelta, josta kuvittelimme siirtyvämme puolivälissä päivää sisäleikkipuistoon. Dinosauriassa olikin vesipuiston lisäksi vaikka kuinka paljon kaikkea: pomppulinnoja, karuselleja, hiekkaleikkipaikka, polkuveneitä. Vaikka mitä! Vesipuisto oli kuvitelmaani pienempi, mutta kaikkea muuta oli paljon enemmän. Pelkissä dinosauruksissa riitti ihmeteltävää. Vesipuiston jälkeen emme ehtineet edes kiertää koko puistoa, kun sulkemisaikaan oli jäljellä enää alle tunti, ja koko sisäleikkipuisto käymättä.









Tekemisen paljoudesta huolimatta päivä Visulahdessa oli ihanan rauhallinen. Osa ravintoloista ja muista palveluista aukeaa vasta juhannuksesta kun kesäsesonki pyörähtää kunnolla käyntiin. Ajankohta oli meidän näkökulmastamme täydellinen. Mieluummin olimme rauhassa pomppulinnoissa ja trampoliineilla, söimme Dinogrillissä ja laskimme liukumäet jonottamatta. Ainoa, mikä jäi harmittamaan, oli houkuttelevan näköinen jäätelöbaari, mikä oli vielä talviteloilla.




Päivän päätös sisäleikkipuistossa


Halusimme nähdä myös sisäleikkipuiston, joten aurinkoisesta säästä huolimatta siirryimme sisätiloihin. Toisaalta koko päivän auringossaolon jälkeen oli hyväkin päästä välillä kunnolla varjoon. 45-minuuttinen sujahti hetkessä.





Sisäleikkeihin sadepäivänä


Nyt aloitamme uuden päivän ja piipahdamme ainakin vahakabinetissa, ehkä myös sisäleikkipuistossa. Sää vaikuttaa tämän päivän osalta siltä, että emme mene enää ulkoilmapuistoon. Onneksi täällä on myös sisätekemistä!

Mitä lapset olivat mieltä Visulahdesta? Minkälainen oli majoituksemme, lomakotitalo? Entä Visulahden alue yleisesti? Näistä lisää myöhemmin. Pysythän kuulolla :)

Kuuluuko teidän perheen kesätekemiseen huvipuistot? Onko lapsuudessasi kierretty Suomen huvipuistoja?

Yhteistyössä: Visulahti
Visulahti tarjosi porukallemme rannekkeet puistoihin sekä yhden yön majoituksen alueen lomakotitalossa.

Pysy mukana matkassa:

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Oltaisiin pussattu hirviä, jollei isännällä olisi ollut niin kiire @Hirvikartano

Kuulin tammikuussa matkamessuilla Jämsässä sijaitsevasta Hirvikartanosta, jossa pääsee pussaamaan hirviä. Täydellistä. Minäkin haluan pussata hirviä! Paikan sijaintikin on vielä sopivasti Helsingin ja Jyväskylän välissä, mitä sahaamme edes takaisin muutamia kertoja vuodessa. Lähes neljän tunnin ajomatka kaksivuotiaan kanssa on pitkä, etenkin silloin kun sen tekee hänen kanssa kahdestaan. Jos pysähdys on jotain muuta kuin huoltoaseman leikkipaikka, sopii se minulle paremmin kuin hyvin.



Me ajelimme tyttäreni kanssa Helsingistä, ja vanhempani ajoivat meitä vastaan Jyväskylästä siskoni poikien kanssa. Tapasimme Hirvikartanolla.

Olimme sopineet Hirvikartanon emännän kanssa, että menisimme paikalle puoli viideltä. Saavuimme paikalle muutamaa minuuttia etukäteen, jolloin paikan isäntä oli vielä kierrättämässä muutamaa hollantilaista turistia. Hän kiiruhti meidän luo, sitten takaisin heidän luo. Sitten hän kiiruhti takaisin meidän luo myymään meille seitsemän euroa maksavat liput ja sitten hän taas kiiruhti muualle. Tapaisimme hänet eteisessä. 



Nettisivujen lauseesta "eläimet ovat esillä omassa ympäristössään, omilla ehdoillaan" olin jotenkin olettanut hirvien ja peurojen elävän jotenkin poikkeuksellisen isoissa aitauksissa tai kenties jopa luonnonvaraisina. Hirvikierroskin kuulosti mittakaavassaan aika isolta. Paikalle päästyämme ymmärsin paikan olevan melko perinteinen, pieni eläintarha. Miellyttävänä eroa normaaliin tässä on se, että aitauksille saa mennä vain henkilökunnan seurassa, jolloin eläimet kokevat olonsa turvallisemmaksi. Hirvistä Sauli ei kuulemma edes tule aitauksen lähelle, jollei isäntä ole paikalla. 



Ensimmäisenä me menimmekin juuri hirvien luo. Sauli-hirvi tuli tervehtimään meitä reippaana. Hänet on pelastettu meren jäältä, jonne hänen emonsa hukkui. Orpona Sauli sai uuden kodin Hirvikartanosta. 

Me syötimme Saulille lehtiä oksasta. Hirvi on muuten iso eläin, kun se tuijottaa puolen metrin päässä aidan toisella puolella. Hirvistä Matti ei halunnut saapua apajille. Paikalla on myös naaraita, jotka eivät kuulemma ole yhtä leppoisia, eikä niitä kannata edes yrittää syöttää näin läheltä.





Parin oksan jälkeen siirryimme peurojen ja porojen luo. Siskoni pojat ja äitini pyydettiin aitauksen sisäpuolelle porkkanapalojen kanssa. Pian joukko kauriita jo hääräsikin heidän ympärillään. Kauriita ei varsinaisesti tarvinnut houkutella ruokailemaan. Porkkanat hävisivät alta aikayksikön. 




Pian isäntä jo kiiruhtikin sisälle toivottaen meille mukavaa päivää. Mitä ihmettä? Milloin niitä hirviä pussataan? No ei ilmeisesti pussata. Olin jotenkin hämmentynyt tästä kaikesta kiireestä, etten sitä osannut edes pyytää. Kiire tarttuu. Vartti pihaan kaartamisen jälkeen starttasimmekin jo autoja jatkaakseemme matkaa mummolaan. Kierroksen kerrotaan nettisivuilla kestävän 15-30 minuuttia, mutten ajatellut vartin sisältävän parkkipaikalla hääräilyjä, lipun ostoja ja odotusaikaa. Vartin aikana ehdimme jopa kurkata isännän rakentamaan kotaan. Olin kieltämättä pettynyt.

Hirvikartano oli periaatteessa mukava paikka, käytännössä vähän vähemmän. Kierros oli kovin hätäinen, emmekä saaneet sitä, mitä olimme tulleet hakemaan - tai siis minä en saanut. Pojat olivat kuitenkin tyytyväisiä ja heille varmasti riitti peurojen syöttäminen aitauksesta käsin. Ei me varsinaisesti mitään menetetty, kun joka tapauksessa ajoimme ohi ja pysähdyspaikalle oli tarvetta. En kuitenkaan lähtisi kovin kaukaa vierailemaan varta vasten Hirvikartanolla. Vähintäänkin varmistaisin, onko isäntäväellä kovin suuri kiire, vai onko heillä oikeasti aikaa esitellä eläimiä. Tulipahan käytyä.

Pysy matkassa mukana:

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Lempeillä löylyillä Lonnan saunassa

Sauna saaristossa Helsingin edustalla. Kuulostaa yleelliseltä harvojen etuoikeudelta. Sitä se ei ole. Lonnan sauna on saavutettavissa yleisellä yhteysaluksella ja sinne voi mennä kuka tahansa. Sauna avautui yleisölle toukokuussa ja me varasimme heti naisten kesken paikat lauteilta. Löylyissä olimme torstaina.



Varasimme laudepaikat kello viideksi. Jokaiselle alkavalle tunnille on varattavissa kymmenen paikkaa ja saunomisaikaa on kaksi tuntia. Parhaimmillaan lauteilla voisi olla parikymmentä naista (ja miesten puolella parikymmentä miestä). Me olimme liikkeellä erinomaiseen aikaan, eikä saunalla ollut meidän kanssamme muita. Saimme täysin yksityisen saunomisen, kaiken tilan ahtaasta pukkarista (joka laajennetaan ensi kesälle), eikä pesupaikoille tarvinnut jonotella.




Saunakoira oli paikalla meitä edeltävällä saunavuorolla.


Yleiseksi, isoksi saunaksi Lonnan saunassa oli ihanat, lempeät löylyt. En yleensä jaksa istua kovin kauaa saunassa, mutta täällä parituntinen vierähti nopeaan saunoen. Kävimme toki välillä vilvoittelemassa terassilla, ja uimaankin olisi saanut mennä (11-asteiseen veteen hyrrrr. Ei menty).

Saunan edustalle on raivattu tilaa, josta voi käydä pulahtamassa.


Myös palvelu pelasi saunalla. Ensimmäiset juomat ostimme saunan viereisestä Vohvelibaarista, sen jälkeen henkilökunta kävi kysymässä, kaipaammeko juomiimme täytettä. Mukavaa, vaikka emme tarvinneetkaan. Vesi riitti täydennykseksi, jota oli tarjolla terassilla.


Saunakori annettiin jokaiselle saunojalle, ja siinä oli laudeliina, pukukaapin avain ja vesimuki.
Vain ruokailua emme uskaltaneet jättää Lonnan varaan. Lonnan ravintolassa oli yksityistilaisuus, ja pöytävaraus oli mahdollista tehdä vain kolmelta tai yhdeksältä, eikä ruokalistakaan ole nähtävillä kuin ravintolassa. Vohvelibaarin luulimme olevan auki vain viiteen, mutta paikan päällä huomasimme sen olevan arkena avoinna yhdeksään asti. Lämmin lohivohveli olisi kevannut minulle. Tiedänpä seuraavalla kerralla.


Minun evääkseni tuli Picnicin salaatti.


Saunavuoron voi varata sivulta lonna.fi.
Lautta-aikataulut löytyvät sivulta: jtline.fi

Ainoa miinuspuoli, minkä havaitsimme, oli se, että lauttalippu pitää ostaa erikseen, eikä se sisälly saunamaksuun. Olisi jotenkin paljon miellyttävämpää maksaa yksi könttäsumma, olisikin se sitten vaikka lauttamaksun verran kalliimpi, mutta sillä samalla maksulla pääsisi saunalle asti.


PS. Minä olin se hullu, joka jumppasi ennen saunaa saunan edustalla ja juoksi viereistä rakennusta ympäri. Yritysporukka oli Vohvelibaarin jonossa ihmetelleet, mitä mitä ihme se nainen tuolla tekee :D



Syy jumppailuihini saunan edustalla oli itse näiden yritysporukoiden saaren valloittamisen lisäksi linnut, joilla on pesimiskausi parhaillaan päällä. Kiertäessäni saarta ympäri huomasin sekä meriharakan, valkoposkihanhien että lokkien pesiä aivan polun vierellä. Sen vuoksi jäin saunan viereen nostamaan hikeä pintaan, kun en viitsinyt häiritä juuri kuoriutuneita tipuja ja kuoriutumassa olevia munia. En kuitenkaan malttanut olla ottamatta pikaisesti kuvaa, kun kävelin yhden lokinpesän ohi. Lokkiemo nousi ohikulkiessani aidalle, minä kävelin ohi ja nappasin kuvan, jonka jälkeen lokki palasi lämmittämään poikuettaan. Huikea näky. Enpä ole ennen nähnyt noin tuoretta lokkia.





Kiitos vielä Kohteena Maailma -blogin Ramille blogipostauksesta, jonka ansiosta ehdimme ensimmäisten joukossa ruuhkattomaan Lonnan saunaan. Ramin kokemukset saunasta voi lukea täältä.

Pysy matkassa mukana:

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Me mentiin metsään @Nuuksio

Metsässä on kivaa! Taas kerran se tuli todettua, kun pakkasimme helatorstaina 2-vuotiaan tyttäremme kanssa eväsrepun ja lähdimme Nuuksioon. Mies paranteli oksennustautia kotona, emmekä halunneet olla häiritsemässä, emmekä ennen kaikkea vastaanottamassa tartuntaa itsellemme. Oli parasta lähteä metsään.

Valitsin Nuuksion ja siellä Haukkalammen sillä perusteella, että paikka on minulle tuttu ja sieltä löytyy nuotiopaikka järven rannalta, melko läheltä parkkipaikkaa.

Saavuimme Nuuksion Haukkalammelle viiden aikaan. Kätevästi silloin, kun suurin osa retkeilijöistä oli jo lähtenyt pois tai vähintäänkin starttaamassa autojaan. Saimme auton parkkipaikalle, joka tien varsilla olevien autojen perusteella on varmasti ollut aivan täynnä aiemmin päivällä. Silti en muistanut, että myös lähempänä olisi ollut parkkipaikka ja jätin auton niin, että meillä oli 300 metriä extrakävelymatkaa. Kuulostaa lyhyeltä, mutta lasta kantaessa matka ei olekaan niin lyhyt. Päätin nimittäin jättää rattaat autoon. Reipas pieni retkeilijä kävelisi kyllä suurimman osan ajasta.



Haukkalammelta lähtee muutama eripituinen kävelyreitti. Me emme kaivanneet kävelyreittiä, meille riitti nuotiopaikka. Sinne kävelymatkaa oli reittien lähtöpisteestä 400 metriä, ensimmäiseltä parkkipaikalta lähtöpisteeseen oli parisataa metriä ja meidän parkkipaikalta ensimmäiselle parkkipaikalle 300 metriä. Täydellinen matka meidän retkiseurueelle.

Olisimme varmasti päässeet perille myös niin, että molemmat olisimme kävelleet, mutta kun jokainen kivi täytyy valloittaa, joka toinen käpy kerätä, on matkanteko pääsääntöisesti paikoillaan pysyvää. Mukavaahan sekin on, mutta jos ruoka-aika on mennyt jo puoli tuntia sitten ja makkaratkin on vielä paistamatta, oli parempi keksiä matkan varrelle muutama lentokoneleikki ja kilpajuoksuspurtti.



Makkaranpaisto oli aurinkoisena helatorstaina helppoa. Nuotiopaikalla oli valmiina muutama seurue ja tuli oli valmiina. Meidän ei tarvinnut kuin laittaa makkarat paistumaan ja alkaa syödä makkaroiden paistuessa odottelueväitä.







Vielä vuosi sitten en olisi viitsinyt lähteä lapsen kanssa kahdestaan metsäretkelle makkaranpaistoon. Kuka olisi pitänyt lasta paikoillaan kun minä sytyttelisin nuotiota? Kuka silloin kun avaan makkarapakettia? Makkaroiden paistamisesta puhumattakaan. Aikataulutkin olivat vielä reilun 1-vuotiaan kanssa hyvin tarkkoja. Milloin nukutaan, milloin syödään. Enää ei ole niin minuutin päälle. Ei edes puolen tunnin. Nautinkin suunnattomasti, kun lapsi kasvaa ja mahdollisuudet kaikenlaiseen puuhasteluun monipuolistuvat päivä päivältä.








Menemme varmasti useamman kerran tänä kesänä metsään. Menkää tekin!

Pysy matkassa mukana:



torstai 1. kesäkuuta 2017

Karibiaan en kyllästy koskaan

Aina muistan painottaa itselleni, ettei mistään asiasta pidä mennä sanomaan "en koskaan". Usein jo pelkkä en-koskaan -sanaparin ajattelu saa juuri sen samaisen asian tapahtumaan. Mitäs menit sanomaan, tai edes ajattelemaan. Parempi siis pitää ajatukset avoimena aivan kaikelle ja nauttia siitä mitä tuleman pitää.

Silti uskalsin jopa kirjoittaa eli huutaa ääneen, etten koskaan tule kyllästymään Karibiaan. Olen kiertänyt Karibian rannikkoa Costa Ricassa asuessani puolen vuoden ajan, viettänyt pari viikkoa Barbadoksella, kolme Kuubassa, käynyt kolmella Karibian risteilyllä, ja neljäs on tulossa syksyllä. Käytyjä Karibian saaria on kertynyt luoja ties kuinka monta. Ei kuitenkaan riittävästi, enkä usko, että yhden elämän aikana ehdin kiertää Karibiaa kyllästymiseen asti - maailmassa kun on paljon muitakin kolkkia, joihin yritän ehtiä. Karibian saarissa on kuitenkin sitä jotain, mikä vetää minua puoleensa kerta toisensa jälkeen.

Mikä ihme siellä Karibialla on sitten niin hienoa?


Rannat, aurinko, lämpö. Kauniita rantoja on toki muuallakin päin maailmaa, mutta jokin minua kiehtoo juuri Karibian rannoissa. Niissä sellaisissa kapeissa hiekkarannoissa, joiden päälle palmut notkuvat, ja joille ei ole muodostettu satojen rantatuolien ryppäitä. Pidän kyllä palveluista rannoilla, mutta en ruuhkasta. En edes lähde luettelemaan kaikkia ihania rantoja Karibialta. Niitä löytyy sieltä ihan joka paikasta.





Lähes ehdoton suosikkisaareni Karibialla on St Lucia. Vietimme siellä Karibian risteilyn yhteydessä tasan yhden päivän, ja arvatkaapa harmittiko lähteä päivän päätteeksi pois?

St Lucia on kuin pieni paratiisi, jolla on kaikki mahdollinen, mitä matkailija voi koskaan kaivata. St Lucian uskomaton luonto tarjoaa tulivuoria, sademetsää, vesiputouksia, kuumia lähteitä, upeita rantoja, mielettömiä snorklausvesiä. Siellä on ihania kalastajakyliä, joissa on niin rento tunnelma, että niihin voisi jäädä hengaamaan ikuisiksi ajoiksi. Tai vähintän nyt pariksi viikoksi ;)



Todellisuudessa koko Karibian tunnelma on ihanan rento. Karibialla ei voi olla kiire minnekään. Salsan ja reggaen rytmit saavat mielen rentoutumaan. Tulivat ne rytmit sitten puertoricolaisen katusoittajan kitarasta tai Barbadoksen tuhatta ja sataa ajavan reggaebussin kaijuttimista. Olemmepa päätyneet Kuubassa eläkeläisten päivätansseihin, joissa eläkeläispapat pyörittivät meitä salsan tahtiin. Jo pelkkä ajatuskin Karibian lomasta saa pulssin hidastumaan ja mielen kirkastumaan.



Kolme käytyä Karibian risteilyä varmaan jo kertoo sen, että mielestäni Karibian risteily on paras tapa nähdä Karibiaa. Tai vähintäänkin vaihtoehto, jota ei muiden matkojen lomassa pidä jättää käyttämättä. Se on kuin reppureissaamista saarelta toiselle, jossa se reppu kulkee hotellihuoneessa, laivan kyydissä ilman, että repun pakkaamiseen ja purkamiseen täytyy nähdä minkäänlaista vaivaa. Nyt odotan myös innolla ensimmäistä risteilyä lapsen kanssa, jolloin risteilyn helppous tulee entisestään korostumaan. Enää ei edes jää harmittamaan se, ettei kohteisiin voi jäädä viettämään iltaa.



Illat me tulemme viettämään  hyvin todennäköisesti nukkuen. Ehkä ehdimme nähdä laivan kannelta auringonlaskut. Myös ne ovat hienoja Karibialla. Ja mikä ei olisi hienoa? Onhan tämä Karibia!



Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat TravelloverMuru Mou ja Skimbaco. Teeman kanssa olen kuukauden myöhässä, sillä toukokuun IGTT:n teemana oli lempipaikkani. Mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan ;)

Pysy matkassa mukana: