Slider

Ihana Scandic!

maanantai 8. joulukuuta 2014

Viimeaikaiset matkani ovat olleet Suomen rajojen sisällä, ja matkaamista töiden vuoksi. Kun viettää yhden yön hotellissa, ei ole juurikaan muuta väliä, kuin että hotelli sijaitsee hyvällä paikalla ja että se on siisti. Huone saa olla pieni tai suuri, näkymä voi olla minne vain. Ei niihin ehdi kiinnittää huomiota.

Mutta.

Kun täytyy lähteä aamutuimaan ajamaan takaisin Helsinkiin, on kaikkein tärkeintä kuitenkin aamiainen. Viime viikolla Turussa olin pettynyt kun kuulin aamiaisen alkavan puoli tuntia myöhemmin kuin mitä minun piti kirjautua ulos. Muistan joskus saaneeni jonkun kuivan leivänkannikan ennen virallista aamiaisaikaa, mutta pääosin muistoissa on tiukka EI. Jos et ole paikalla aamiaisaikaan, et saa aamiaista. Piste.

Turun Scandic Juliassa en edes kysynyt saanko aamiaista, kun minulta jo kysyttiin, että moneltako sen sitten haluaisin. No, kuudelta, kiitos! :)

Minulle luvattiin leipä ja teetä. Sain tämän setin, valmiina pöytään katettuna. Kyllä. Leipä oli juuri niin suuri kuin miltä se kuvassa näyttää!



Ihana Scandic!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Testissä Amazonin suosituin uimapuku - paras uimapuku ikinä!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan