Slider

Matkakuumetta?

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Voidaanko sopia, että matkakuumeeseen liittyy myös kurkkukipu ja flunssainen olo? Eli en ole oikeasti saamassa flunssaa, vaan tämä on vain matkakuumetta, mikä hellittää saman tien kun nousen koneeseen. Eikö vaan?! Kuulen myöntäviä vastauksia. Loistavaa! Sovittu.

Tosin olisin voinut vaikka varata ajan lääkärille jo ennakkoon. Ei ole uutta minulle olla kipeänä matkalla - varsinkaan tämän matkakumppanin kanssa reissatessa :) Viime kesänä kävimme Berliinissä, olin koko pitkän viikonlopun flunssassa ja kuumeessa. Pari vuotta siitä takaperin olimme kiertämässä Kroatiaa, minä sain angiinan sekä paikallisesta terveyskeskuspäivystyksestä kaksi piikkiä, yhden kumpaankin pakaraan. En koskaan saanut selville, mitä piikkejä minuun pistettiin, mutta ei kai sen väliä. Ei ollut angiina enää sen jälkeen.

Kroatian reissusta vuoden verran taaksepäin tämä samainen matkakumppanini sai Macchu Picchun kahvilan piirakasta täystyhjennyksen, enkä minäkään täysin terveenä selvinnyt sen kahvilan jäljiltä. Vaellusryhmäämme kuulunut norjalainen söi samaa, sairasti samaa. Hänestä emme kuulleet sen koommin. Toivottavasti hänkin kuitenkin selvisi ja suunnittelee uusia seikkailuita meidän tavoin.

Pieni kurkkukipu ei siis menoa haittaa. Aikakin näyttää kultaavan tehokkaasti muistot, kun ei näitä sairaana olemisia jälkikäteen muista - ennen kun taas on kipeä. Ja sitten muistuu mieleen, että ei se ole ennenkään haitannut. Korkeintaan vähän harmittanut. Nykyään ei edes harmita. Joku tauti tulee kuitenkin.

Lääkäri lupasi soittaa tämän päivän aikana, jos labrakokeista selviää jotain tulehduksia. Ei ole soittoa kuulunut, joten tässä taitaa olla lääkitys mikä lähtee tälle matkalle mukaan. Jos ei näillä selviä, niin ei sitten millään. Olihan minulla jo ennestään kiukkupatukat ja rakkolaastarit hankittuna mukaan :)

Tämähän näyttää pian enemmän lääkeblogilta kuin matkablogilta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Testissä Amazonin suosituin uimapuku - paras uimapuku ikinä!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan